Ma unta näin, kun nukkunut
ma olin nuotiolle:
ol' linna uljas kohonnut
öiselle hongikolle.
Ja linnass' istui neitonen,
seessilmä, silkkitukka,
laps laulujen ja leikkien,
maan kaunokaisin kukka.
Ma olin köyhä laulaja,
mi linnan neittä lempi,
mut ritarilla korskalla
ol' linnan immen hempi.
Ja kaiutellen kanneltain
ma lemmestäni lauloin,
mut ihanaisna impi vain
ritariansa kauloi
ja mulle säälihymyn soi
ja palkaks lantin antoi --
ja asemies se immen, oi,
häävuotehesen kantoi.
Ja häissä linnan neitosen
ja soturin ma soitin,
mut silloin kerran viimeisen
myös kanneltani koitin.
Häät juotuaan näät rouvineen
pois korska herra matkas
ja silloin kaiho kanteleen
hiushienot kielet katkas
ja silloin loppui laulukin
ja loppui laulajakin,
min haamu tielle syöstihin
laill' luihun kulkurakin.