Antverppenis meni jo kyllä hyvi, mutta ku takaasi tultihin, nii Suamen
poijat putiivat nyrkkiä plakkaris amerikkalaasille jotta:
— Orottakaa jänkit, vai te täs meinaatta pullikoora Suamen tasavaltaa
vastahan! Olkaa nii isoja ja rikkahia kus tykkäättä ja komjasta
taloosta kotoosi, mutta hyvät pitää olla värkit, jos meinaatta meille
viälä Pariisis pärjätä — —
Niin meirän poijat pää vääräs kirrastivat takaasitulles, vaikka Pihkala
koitti olla häräs ja sanua jotta:
— Älkää herrantähre puhuko tuallaasia ja sanoko jotta sivulliset
kuuloo. Me saamma olla kovasti tytyvääsiä ku nuanki hyvi meni! Se meni
oikiastansa paljo paremminki ku m'olin uskaltanu toivuakkaa. Kattokaas
sitä voi sattua vahinkoja ja kaikellaasia onnettomuuksia, eikä sitä
yhtää tiärä kuinka sitä — —
— No tiätää sen, älä yhtää koitakkaa — — Nirrin me otamma pois
amerikkalaasilta Pariisis, se on vissiä se — —
— No, jos otattaki, mutta pitäkää eres mölyt mahasnanna ja suu
knapis, jottei ne saa tiätää, mitä me meinaamma. Emma suinkaa me oo
ruattalaasia, jokka aina etukäthen lyäävät kaikki mailman kansat
lauralta ja sitte saavat kiittää laupiasta taivasta jos niille sattuu
tipahtamhan johnaki lajis jokin palkinto. Kyllä ne silloo hoilaa jotta:
»Een lyysande seeger för svenska färger idaag! — Voor venska Petteson
tuu priljant under stormande piifall treetje priise i hopp opp!»
(Loistava voitto Ruattin färiille tänä päivänä! Meirän ruattalaane
Pettesoni otti timantinkirkkahasti myrskyävin suasionosootuksin
kolmannen palkinnon pystyhyn hyppäämises.)
Niin kirjootethan Ruattin sanomalehris suurilla tuuman korkuusilla
puustavilla, mutta kuka ensimmääsen palkinnon vei, — siit'ei puhuta
mitää. Ja jos sanothanki, nii johnaki lopus ja nii piänellä präntillä,
jottei tahro saaraa selvää suurennusklasillakaa jotta:
— 1 p. Mäkkäkkyle, Finlant.
Pihkala päätti pontevan puheensa Antverppenistä palaaville
urheelijoollemma näillä' sanoolla:
— Koska näin on asianlaita ruattalaasten kans ja ottamalla huamiohon,
jotta ryssät on vain selkhän antamista varte, niin emmeköhän voi yhtyä
runoolijan sanoohi jotta: Ruattalaasia emmä ole, ryssiksi emmä koskaa
tule, siis olkaamme suamalaasia — olympialaasiski!
— Se on oikee! — huuti heti Perttilän-Masa, joka kans siinä sakis oli.
— Joka sitä vastahan sanoo, sille klupua kalloho!
Ja nii se tuli yhtehööseksi päätökseksi, jotta pirethän suu kiinni
ja ruvethan treenaamahan heti Pariisin olymppialaasia varte kaikes
hiljaasuures. Ei puhuttu paljo, puhistihin vai. Kankahat kumaji, mettät
kahaji ja maantiät pöläji ku meirän poijat truiskiivat murtomaata
pualtahyssyä ja täyttä vauhtia n'otta sinitti. Sitä tehtihin pari
vuatta ja sitte syksyllä, ennenku Pariisihi lährettihin, alaattihin
oikee se viimmeene voitelu. Nurmen-Paavoki lähretettihin Ruattihin
koittelhon sen Viiren kinttuja vähä ennakolta, ku ne ruattalaaset nii
kovasti trossasivat sen pualesta. Viire oli voittanu Kööteporin kisoos,
ku ei Nurmi ollu siälä, ja ruattalaaset kehuuvat sen Viiren olevan ny
parhaas kunnos. — Sanoovat jotta meirän Paavo ei töhri enää yrittääkkää
Viiren kans, häviääs ku potaska — —
No Paavo pantihin sitte koittamhan ja se ilmootti piruuttansa
ruattalaasille etukäthen jotta:
— Ei se Viire mulle pärjää —
Ja ruattalaaset ku pitivät siitä melua ja sanoovat jotta:
— Hah hah haa — — — han e tuuki! (se on hullu).
Ja kyllä meitä täälä kotona ittiäki vähä peljätti jotta:
— Saas nährä, kuinka sen Paavon oikee käyrähän — — Ei sitä ny olsi
trengänny heti nii suarahan sanua — —
Tukholman statioonilla sitte juaksivat Nurmi ja Viire ja 18,000
ruattalaasta oli tullu kattomhan ja hurraamahan, kun Viire voittaas
Heti tarttipaikalta otti ruattalaasten hengen kiinni ja niiren piti
ruveta huuthon Viirelle jotta:
— Viire, sun pitää plyniä sen fintupin erellä! — eikä peräs — —
Viire puri hammasta, potkii mitä kintuusta lähti, mutta aina vai
vilajivat Paavon piaksunpohjat sen nenän eres.
— Faan an namma Viire! — huutivat ruattalaaset nyrkit pystys. — Ota
kiinni se!!
— Kun em mä saa! — huakii Viire — Ku se menöö alta pois, eikä anna mun
purtata ollenkaa!
Aina vai oli Viire jääny, vaikka Paavo oli lopus jo vähä pirätellykki
ja kattellu kehuansa jottei mailmanennätystä ny aiva pilalle krussaa
tyhjän tähre. Loikkas sitte vai nuan niinku flikat maaliviivalle ja
tykkäs jotta:
— No niinhän se meni prikullensa, ku meinattihinki!
Kyll' olivat ruattalaaset ollehet silmät pyäriääsnä jotta:
— He va nu een faans fintupp he de — — (se ny kauhia finni on) Ja
mithän olivat koittanhet seliittää, jotta Viiren vatta ei ollu oikee
kunnos. Se on selvää se! Vähemmästäki.
Ku toren sanoo, nii kyllä se nii oli, jotta haukkoomalla täälä
kotomaaski orotettihin tiatua Nurmen ja Viiren kaksinkamppaalusta
Tukholmas' n'ottei unta tahrottu saara. Ei me silloo viälä uskaltanhet
oikee luattaa Nurmen puuheehi, jotta se nii varmaa sen meno on. Ja
sitä varte henkikurkus soittelivat ihmiset kaikkihin sanomalehtien
toimituksihi jotta:
— Kuuluuko mitää?
— On tääl ollu kauhia tulipalo ja Jaapanis sellaane maanjäristys jotta
koko mailma tutajaa ja ihmisiä kuallu ku häkää — — vastaalin mäkin
telefoonis.
— Äää, mitä nuasta turhista! — — Kuinka siälä Tukholmas on käyny?
— Nii mihnä?
— Tukholmas! Ettäkö te kuule? Mikä pöllöö siälä puhuu, jok ei tiärä
mistää! — — kirrastivat ihmiset.
— Nii siitä juaksustako te meinaatta?
— Siitä justihin! Kuinka sen Nurmen on käyny siälä?
— Ei sen oo käyny kuinkaa! Huamennahan se vasta juaksoo — piti meirän
toimittajaan kärsivällisesti seliittää, sillä niit' oli niinki
innostunehia kansalaasia, jokka kyselivät jo päivää ennen, ku oli
juastukaa.
Ja sitte ku se oli ollu se juaksu, nii koko päivän aamusta iltahan sai
huutaa telefoonihi jotta:
— Joo joo, Nurmi voitti! —
Ja vaikka n'olis kysynhet mitä, nii aina vai me huurimma jokahittelle
jotta: Nurmi voitti, — oli siälä sitte kihlausilmootuksia eli
tulipalo-uutisia tulos.
Kerraasti mä narrasin yhrelle äijälle jotta:
— Viire voitti!
— Vainnii — — — vai voitti — — Kuinka paljolla se pakana voitti?
— Kolmella sekunnilla voitti — —
— No s'ei ollu paljo se — tuumas äijä langan pääs.
Mutta sitte mä oikaasin jotta:
— Ei vaiteskaa! Kyllä se Nurmi voitti!
— No perhana!! Sitähän mäkin! Oikeekko totta, jotta Nurmi voitti?
— Totta!
— Heleijaa!
— Kuinka paljolla se voitti?
— Oli se vähää vaille kolme sekunttia!
— No saakeli! S'oon paljo se! — tykkäs miäs.
Sellaane innostus s'oli joka paikas. Ja ku sitte rahankeräys panthin
toimehen ympäri maata jotta saatais rokunoota, jolla poijat lähretethän
sinne Pariisihin, nii kyllä vai jokahinen koitti olla touhus ja antaa
osansa. Kitupiikikki olivat nii rennolla päällä jott' eivät yhtää
nuukaallehet; antoovat heti mitä lämpimimmän kannatuksensa yhteeselle
asialle ja olsivat antanehet oikee rahaasta rahaaki, jos olis sattunu
olemhan. Joka paikas koottihin kipoolla ja kapoolla ja ku valtiokin
purotti pualimiljoonaa, nii syksystä aikaan saattoovat poijat ruveta
oikee tosissansa treenaamahan.
Toukokuus pirettihin sitten viimmeene kentraaliharjootus eli nii
sanotut »karsintakilpaalut» Helsingis muka erustajaan valittemista
varten Pariisin olymppialaasihi — vaikka n'oli valittu ja määrätty
jo aikoja sitte! Kattokaas s'oon sillä lailla, jotta se kuuluu
taktiikkahan: joka maa koittaa narrata ja puljuttaa kukin laillansa
toistansa nualla karsintakilpaaluulla.
Ruattalaaset pitäävät sitä taktiikkaa, jotta ne levittäävät ittestänsä
etukäthen paljo parempia tuloksia ku saavat. Ja ovat sitte mahtavia ja
trossaavat, jotta heiltä vasta mailmanmestaria tulooki joka lais. — Ja
paras taktiikka se ruattalaasille onki, sillä ku koitos sitte tuloo,
niin ei niillä oo enää mitää sanomista.
Meillä suamalaasilla ja amerikkalaasilla on taas aiva toisellaane
taktiikka. Sellaane, jotta mailmalle ilmootethan vain Jopin-postia,
huanoja tuloksia ja kaikellaasia onnettomuuksia, nyrjähtymisiä,
venähtymiä ja jalaan katkiamisia ja muuta sellaasta, niinkus muistatta
sanomalehristä jott oikee pakkas itkettämhän ku niitä lehriistä luki.
Täs valehtelemisen konstis on amerikkalaasilla kumminkin rekortti. M'ei
pärjää niille vaikka kuinka yrittääsimmä. Kerraasti tuli jo Atlantin
takaa kamala surunvalitussähkösanoma, jotta niiren paras miäs oli
tapaturmaasesti kuallu —
Eihän se korjaa oo, mutta toren pitää aina sanua. Me suamalaaset jo
liputimma kiältä jotta:
— Ahas, no nyt ei meill' oo hätää mitää! — Vai on se kuallu? Olipa se
surkia paikka — —
Mutta ku kilpaalut sitte tuli, nii ilmestyy se amerikkalaane kuallukki
kentälle tervesnä ku pukki ja vei ensi palkinnon!
No nii, ne meirän karsintakilpaalut pirettihin sitte taktiikan mukhan
ja kovasti huanoja tuloksia saatihin ja paljo väkiä oli kattomas ja
toristamas, jottei mitää fuskua tehty. Amerikan, Ruattin, Enklannin
ja monen muun maan konsullit ja tiplomaatit olivat tullehet nuan vain
muka muina miähinä kans kattelemhan, mutta tarkasti panivat paperille
tulokset ja nopiaa sähkööttivät tiarot kotomaahansa, mihnä kunnos
Suamen urheelijat olivat. Eikä me ollu huomaavinamme.
Kaikki meni hyvi niinku ylitreenari Mikkola oli määränny jotta:
— Muistakaa vai pojat, jottetta sofke ja tramppaa maailmanennätyksiä!
Poijat olivat luvannehet ja tekivät tyätä neuvottua, eikä mitää feiliä
tullukkaa siihe asti ku Ritola otti ja munas ittensä. Se Ritola ku on
sellaane viriä poika, jotta sit' ei tahro saara piretyksi millää aisoos
ja sitä se Mikkolaki oli pahite peljänny ja varoottanu.
Ku 10,000 meeterin juaksijat olivat tarttilinjalla, nii Mikkola meni
viälä varooksi sen Ritolan puheelle, näytti nyrkkiä ja sanoo jotta:
— Ja muistakki ny Ville, jotta kattot tarkasti ethes, jottes juakse
liika lujaa! Kyllä se saa rennolta näyttää sun menos, mutt' älä vai
munaa ittiäs!
Ja nii lähtivät poijat painelemhan ympäri rataa. Kiärtivät monta
kymmentä kiarrosta tasaasta tahtia pualinukuksis n'ottei havaattukaa
ennenku oli enää pualikiarrosta jälellä.
Silloo kattoo Mikkola kellua ja meinas saara laakin jotta:
— Herrenjee tuata Ritolaa!! —
Ja lähti tukka suarana perähän kiljujen jotta:
— Pirätä, pirätä Ville! — kuuleksä! — pirätä helkutis, muutoon menöö
mailmanennätys lävelle — —
Mutta Ritola mennä pökkäs vai pualinukuksis, eikä kuullu.
Mikkola painoo peräs senku lyhkääsillä säärillänsä kerkes, mutta
kuinkas s'olis mailmanmestarin kiinni saanu?
— Pirätä, pirätä Ville! — karjuu Mikkola. — Voi hyvät ihmiset, ottakaa
se kiinni! Nakakkaa sitä puulla, paiskakkaa lakilla, se särköö
mailinanennätyksen ennen aikoja —
No silloo käsittivät kattojakki vaaran suuruuren, rupesivat huutamha
ja huitoomhan Ritolalle, paiskimhan lakiilla n'otta viimmee se heräs —
mutta silloo s'oli jo myähäästä.
Vaikka se pani jarrut päälle ja löi takapakkia sen ku kerkes, n'otta
kantapäästä nahka lähti ja savu nousi, nii mikää ei auttanu. Vauhti
painoo miähen maaliviivalle ja mailmanennätys meni rikki jotta pritkahti
Ihmiset huutivat ja hurrasivat toisella kärellä jotta:
— Uusi mailmanennätys! — — —