Teit oikein ystävä ainoo,
kun luotani läksit pois.
Sun rintasi nuori ja lämmin
mun rinnalla jäätynyt ois.
Kas, maantiellä kalpea kukka
lumipälvestä nostavi pään.
Mitä vuottelet kukkani vielä?
On aika jo painua pään.
Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vaan minä muistaa voin:
Oli tielläni kuihtunut kukka
ja sen peitoksi lunta ma loin.