Mä heräsin aamulla aikaiseen,
soi sirkutus kumma mun korvissain
kuin pääskyjen karkelo päällä veen--
ja ma nousin ja katsoin ja hain.
Mut yö oli yllä ja yö oli alla
ja yö minun mökkini ikkunalla
ja kukkulan kuuset ne huokas vaan
yli synkeän, syksyisen maan.
Mut sirkutus soi minun korvissain,
en kuullut ma kieltoja ystäväin,
vaan taivahan rantoja tarkastain
minä aamuni uskohon jäin.
Ja niin minä valvoin ja niin minä vuotin
ja aamuni nousevan koittohon luotin
ja taistelin lauluin ja kantelein
yön taistoja yksiksein.
Lien kauvan jo kaihoten vartonut näin,
on ammoin jo riittynyt mökkini lies
ja aamunkin aik' olis mielestäin--
vaikk' kenpä sen tarkkahan ties!
En tiedä, onko vierinyt vuos eli hetki,
tai ehkä kohta lopussa on elämäni retki
ja aamu se viipyvi, viipyvi vaan,
ties koittaako koskonkaan.
Mut sirkutus soi minun rinnassain
ja ilmassa lehtojen tuoksua on,
pian päivä on koittava, pilvi se vain
lie peittänyt auringon.
Sen sieltä ilmi loihdin ma silmin ja korvin,
sen veisaan ma virsin ja toitotan torvin
ja tulla sen täytyvi, aamuni sen,
kun valvon ja rukoilen.