Oi terve, suuri luonto taas,
sa tuhat-ilmeinen!
Ma lasken äidin-valkamaas,
ma vaivun vienoon huokunaas,
ma tunnen rintas aallot,
sa tuhat-rintainen.
Ma kauvan poissa ollut oon,
oi, äiti armahain,
ma jouduin tuulten taisteloon,
ma eksyin elon ahdinkoon
ja kääpiöiden maahan
kuin Gulliver ma sain.
Voi, kuinka tää on ihanaa,
kun ilmaa keuhkoihin,
kun nostaa taasen päänsä saa
ja seljän oikein ojentaa--
näät kääpiöiden maassa
käy köyryyn selkä suorinkin.
Tuo mulle voimaas äityein,
sa tuhat-rintainen
ja hengi henkes povehein,
suo sitä lauluin, kantelein
mun heikon heijastella
kuin peili tuhat-pintainen!