Yli tyynen lampuen soudeltiin
suvi-illalla immen kanssa,
ja silloin Laina se lausui niin
alas katsoen aatteissansa:
»En tahdo ma katsoa taivaaseen,
vaan katselen järven pintaan;
on aurinko astunut alle veen
ja laskenut lammen rintaan.
Ja päälläpä päivyen heijastuu
siell' untuvahattara hieno
ja rantaman lempeä lehmuspuu
ja ulpukan umppu vieno.
Niin, maailma aaltojen allakin on
ja maailma kaunihimpi.
Mut tiedätkö, miksi se kauniimpi on?»--
Näin hiljaa haasteli impi.
Ja se soutaja vastasi huoahtain:
»Niin, neitonen armahainen,
vale kauniimpi paljasta totta on ain
ja tuo on valhetta vainen.
Ja siksipä nuoruus kaunis on
ja armas on kevään aika,
mut syksy ja vanhuus synkät on,
kun poissa on valheen taika.
Näät tuoksut ja laulut ja kukkaset
ja onni ja lempi ja nainen
ja unelmat, uskot ja toivehet--
ne kaikki on valhetta vainen.
Vain totta on halla ja myrsky ja mies
ja murhe ja murheen muisto
ja totta on sammunut toivon lies
ja lehdetön lemmen puisto.
Niin, ällös yllesi katsokkaan,
vaan peilihin lammen pinnan.
Siell' onnesi taivahat onkin vaan
ja rauha ja riemu rinnan.
Mut multa on haihtunut harhat nuo
ja kaunihit kangastukset,
on suljettu mulle jo taivas tuo
ja kiini on onnen ukset.
Olen heittänyt uskoja haaveineen
ja joutunut uskohon uuteen,
olen pyrkinyt, pyrkinyt totuuteen
ja saapunut--todellisuuteen.
Mut yksin en pyrkinyt, taistellut,
minä taistelin tuhanten kanssa,
ja saman on valkaman saavuttanut
koko aikani taistostansa.
Ja siksipä halla nyt hallitsee
ja kruunu on talven päässä,
siks sydämet syksy nyt vallitsee
ja tunne on järjen jäässä.
Ja siksi nyt toivo on turtunut
ja riemu on ruostehen syömä,
siks uskon muuri on murtunut
ja lempi on leinin lyömä.
Niin, ällös yllesi katsokkaan,
vaan peilihin lammen pinnan.
Siell' onnesi taivahat onkin vaan
ja rauha ja riemu rinnan.»
--»Sua luulenpa melkein pelkääväin--»
niin leikillä lausui Laina.
Ja se soutaja hymyten vastasi näin:
--»Suvi talvea pelkää aina.»--
--»Mut etkö sä usko, ett' talvikin ain
toki pelkää kevättä juuri?»--
»Niin, totuus valhetta pelkää vain
ja valheen valta on suuri.»--
Niin leikki se lens kuni lempeä tuul'
yli öisen lampuen pinnan.
Suu leikkiä löi, hymys uhmaten huul',
mut yö oli pohjassa rinnan.
Ja sydänten yöstäpä pulpahtain
jo nyt kastehelmyet nousi;
ja ääneti impi se istui vain
ja vaieten soutaja sousi.