On luonnon loitsut ilmi luotu,
on herätetty henget maan,
on tuli pilven päältä tuotu
ja vuorten voimat piilostaan,
on aalto vanki ja tuuli työssä
ja koski toivoja tottelee
ja pyörät laulavi laakson yössä
ja paljat säihkyen säestelee--
Mut missä, missä on onni?
Maa kaikki meille verokuormaa kantaa
ja laaksot viljaa lakoaa,
ja metsä riistaa meille antaa
ja meri suolaa sakoaa.
Vain meille varttuvi varsakarjat
ja uuhten villat ne uhkeaa,
vain meille nousevi noron marjat
ja kukat kummulla puhkeaa--
Mut missä, missä on onni?
On vuoret puhkaistu ja radat raattu,
on vesi viitottu ja auki maa
ja porraspuut on poikki soiden kaattu
ja yhteen kaupungit ja kansat saa.
Kas, kuinka haahdet ne merta halkoo
ja venhot virtoja vilisee,
kas, kuinka tanssivi täällä talkoo
ja tuolla kulkuset kilisee--
Mut missä, missä on onni?
Me oomme tehneet talot suuret, laajat
ja kodit kaunihit kaartaneet,
me oomme lyöneet maahan malmivaajat
ja paadet seiniksi saartaneet.
Ne liedet kylmät me lämmitimme,
me suojat valkeiksi valaistiin,
me salit korkeat koristimme
ja palkit pehmeiksi peiteltiin--
Mut missä, missä on onni?
Me oomme tehneet Herran temppeleitä,
maan lunnahia maksaneet,
me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä
ja uskollemme uhranneet.
On alttarit noussehet ympäri maan
ja kaikunut kansojen kuoro,
ja lempi on ilmahan leimunnut vaan--
nyt tullut on ihmisten vuoro!
Uus aika koittaa, uusi kannel soi,
uus tuuli käy, uus huomen huminoi,
se veljeyttä yli vetten soittaa,
se kaikuu rakkautta rantamille,
se heikot herättää, se vahvat voittaa,
se kantaa ilon viestin ihmisille:
Maan päälle, tänne, taivas takokaamme!
Niin kaikki kuninkaita olla saamme!
Se taivas kaunihina kaartuu kerran,
kun kansat merten yli kättä lyö,
kun joka mökkiin paistaa päivä Herran,
kun joka lapsi lemmen leipää syö,
ja itse Luoja jättää taivahansa,
käy alas onnen kruunu otsallansa
ja jokaisell' on joulu rinnassansa,
ja väistyy maasta vihan, vainon yö.