Terve päivä Pohjolahan,
terve Suomehen suvinen aika!
Terve lepikot lehtimään,
terve käköset helkkymään,
terve lämpimät lounatuulet,
lemmen tuulet,
tuoksumaan--
veet sinertämähän,
maat vihertämähän,
taivahan auteret tanhuamaan!
Paistaos armahin aurinko,
hellitä hempeä huomen!
Pitkä, pitkä on Pohjan yö,
kolkko on talvi Suomen.
Kauvan kattanut maata on
hallan ja hämärän vyö,
kauvan on kuura
peittänyt maan,
kauvan on huura
huokunut mielihin hallaa vaan--
Paistaos armahin aurinko,
hellitä hempeä pouta,
jotta lähtisi sydänten jää
ja sulais rintojen routa.
Suo jo lämpesi, sula on maa.
Joutukaa
kyntäjät vakoja luomaan,
vakoja suoria vapauden,
uria uusia aattehen
halki harmajan suomaan!
Kyll' on maata kyntäjällä
Suomen sinisaloilla,
korvet suuret, pellot pienet,
kyntäjät vähäväkiset.
Joutukaa, joutukaa
kylväjät siementä tuomaan,
tietojen kylvöjä,
taitojen kylvöjä
kyntäjän uutehen uomaan,
jotta nousis nuori vilja,
kasvaisi Kalevan touko,
aaltoisi Suvannon auvo,
Suomen henki heilimöisi!
Kyntäkää, kylväkää,
toukojen, toivojen aika on tää!
Toivehet milloin toteutuu,
milloin halla ne syö.
Nyt on Suomen toukokuu,
nyt on kynnön ja kylvön työ,
leikkuu, korjuu--kaikki muu
jääköön Herran huomaan!
Ei voimoa puutu pelto
ja mehevä musta on multa,
kun taivas antavi sadetta vaan
ja lämpöä päivän kulta.
Ja Jumala armon-paistettaan
on Suomenmaalle suova
ja nostava orahat aaltoamaan
ja laihot laajat luova--
Ja riemuja raikuvi Väinön maa
ja toivehet lauluja kaiuttaa
ja kautta kumpujen, vuorten
helavalkeat leimuaa.
Mut tyyni on kansojen surma,
ei myrsky, ei tuulispää.
On aurinko toukojen turma,
jos kauvan kestävi kaunis sää
Poudan poika on velttous,
tyynen tyttö on saasta,
mut ukkonen ilmoja puhdistaa
ja tappaa tauteja maasta.
Ja idästä nouseva polvi on
ja kaakosta kamala lonka,
mi taivahan lientävi
myrskysäin
ja jylisten rientävi
Suomehen päin
mustana niinkuni muuri.
Ja synkkä on yö
ja ukkonen vyöryvi, salamat lyö,
ja maassa on murhe suuri.
Mut jälkeen yön ja ukkosen
taas taivas seijastuu
ja helmaan Suomen järvien
taas päivä heijastuu
ja leivo laulavi, lehto soi
ja tuoreena tuoksuvi kuusi
ja perhoset kukilla karkeloi
ja touko on taas kuni uusi.--
Rakas on taaton raatama pelto,
makea maammon leipoma leipä,
kova on vierahan maankamara,
karvas kakku äitipuolen.
Kauvan Suomeni pettua söi,
almuja aneli teillä,
muruja liikoja muukalaisten
kerjäsi kyyneleillä.
Mut kerran loppuvi kerjuu
ja vierahan viiltävä herjuu,
ja Suomen selkä nousta saa
ja kansa päänsä kohottaa:
Jo tähkivi Väinön vilja,
jo kasvavi Kalevan laiho,
ja poistuva maasta on leivän puute
ja vierahan viljan kaiho!
Mut leivästä ei kansa elä vaan,
ei mesileiväst' edes tiedonkaan,
vaan niinkuin päivän kumppaliksi suotu
on vieno, valju kuu
ja niinkuin puu
on luotu heelmää antamaan,
niin järjen siskoksi on tunne luotu
ja hyöty kauneutta kantamaan.
Ja ainapa vainion keskehen näin
esi-raatajat entisaikain
leposijaksi lintujen lentäväin
puun vehreän jäädä antoi.
Ja pihalla töllien pienimpäin
toki pihlaja terttuja kantoi.
Ja pihalla kotien köyhimpäin
pyhä taitehen pihlaja nouskohon näin
ja vienona tuoksu sen tuntukoon
joka suojahan, kammioon!
Ja jääköhön käkösen kukuntapuu
ja Suomen laulun puu
myös laitahan aattehen laihojen
ja keskehen kansani keväisen!
Ajan henget sen oksia heijailkoon,
valon keijut sen lehvillä leijailkoon
ja soikohon sorea laulu
yli peltojen mustan mullan
kyntäjille, kylväjille,
kylmän vainion vakoajille!
Näin vasta nousee seinät Suomen vallan,
näin vasta valmistuupi Suomen sampo.
On sampuen saanut laine
ja vienyt Ilmarin ihmetyön
ja Ugrin heimojen maine
on haudattu helmahan yön.
Mut tuntehen voimalla tunkien
me tähtiä löydämme yöstä
ja etsien silmillä rakkauden
myös muruja Ilmarin työstä.
On meillä loihtu
ja laulun valta
ja kieli joustava,
norja lie.
Siin' on noustava
kukkapalta,
siin' on soihtu
ja siin' on tie!
Näin joutuen henkemme hettehen luo
sen veestä me voimoa juomme
ja takoen taidolla muruset nuo
me sampuen uuden luomme,
aattehen sammon, laulujen sammon,
tietehen, taitehen sammon,
veljien riemun, siskojen auvon,
Suomen syöjien kammon,
mi ukkosen voimalla jyristen sois
ja kansojen kummana pauhais
ja maailman mainehet Suomehen tois
ja Suvannon viljoja jauhais--
syötäviksi, myötäviksi,
ihmisten iki-iloksi!