_Puhu tuuli purjehesen,
ahava aja alusta!_
Kal. XXIX.
Tule tuuli, tuui purtta,
vieös veikkosi venettä,
anna juosta puisen purren,
mennä mäntyisen venehen
saarelle sanattomalle,
niemelle nimettömälle!
Sinut tunnen kyllä, tuuli,
sinä vanhin veljistäni:
saman saaren kainalossa
syntyi Ahti ja Ahava
ilman impien ilossa,
päivän lämmön läikkehessä.
Niin mä kasvoin tuulen kanssa
nenässä utuisen niemen,
kuljin tuulen kumppalina,
vierin veljenä ahavan
ympäri selän sinisen,
lakkipäien lainehien.
Tuuli se pojan povehen
puhalsi vihurit vinhat,
idän irnut, kaakon karjut,
luotehen sotaiset soitot;
henki myöskin hellät tuulet,
kodin armahat ahavat,
emosen etelätuulet,
lemmen vienot länsileyhkät.
Näinpä kaikki taivon tuulet
tunnen raukka rinnassani,
siksi kuikkana kujerran,
lokkina lotaeleime,
enkä tieä, kunne kuljen,
minne viepi mun vihuri,
viepikö kohin kotia,
vaiko mieron valkamoille.
Kaikki tunnen tuulten kärjet,
paitsi pohjosen tereä!
viel' ei halla verta hyydä,
puhalla puhurin henki
Ahtolan pojan povessa,
saati liedon Lemminkäisen.
Enkä kuikkana kujerra,
lokkina lotaja aina,
vaan ma kotkana kohoan,
haukkana viriän vielä,
taivot kaarran, maat tähystän,
halki ilmojen havisen.
Pelätkätte peipposeni,
varokatte varpuseni,
ilman kokkojen iloa,
taivon haukkojen halua!
Liidän neitten linnan päälle,
impien laelle lasken,
haiverran havukan lailla
tyttöparvesta parahan,
heleimmän helmipäistä,
kukkapäistä kuuluisimman.
Puhu tuuli purjehesen
anna vauhtia ahava,
läikytä alusta länsi,
lempi lennätä venettä
saaren impien iloihin,
kassapäien karkeloihin!