Sinne sen sinun luvalla
Hiidet raivoten rakensi,
— — Juuttahat sen juurruttivat,
kuten rannat raitasensa,
lammin silmät lumpehensa. — —
Sinun äsken siittyneenä
sikiönä soudellessa
luonnon kohdussa pyhässä,
juoksivat sydänveresi,
mahlat tunne maailmasi,
kostuttamaan kosteaksi,
pehmittämään pehmeäksi,
sielusi sakeat mullat
kevätkylvölle jumalan.
Hänpä sinne siemeniksi
heitteli hyvän ja huonon,
viskoi oikean ja väärän,
sallien sinun valita,
kumman jäädä vaalijaksi.
Kun ei ennalta itua
ilkeäksi ilmoitettu,
etkä yksin ymmärtänyt
kasvin laatua lähemmin,
paha jäikin juurtumahan,
kasvamahan, versomahan,
hyvän siemenen sivulle,
orahana oottavaisen.
Pahan ruohoa rajua,
vihreätä veitikkata,
söi sun sielusi sokea,
sekä sammutti janonsa
nestehellä heinän häijyn.
Siitä kasvoi sieluparka
elukaksi ilkeäksi,
Hiiden hirvi hirviöksi,
sai se sarvet kulmillensa,
vihan vimman viirustamat,
neste ärtyi äiteläksi
kiiman kiihkoksi verihin.
Luo'os silmäsi sisemmä
oman sielusi saloille,
sieltä löydät hiiden hirven,
otuksen, tutun elukan,
nelinjaloin juoksevaisen.
Se on siellä suitsettava,
hillittävä, hallittava,
tuotava tuliaisiksi,
kihlajaisiksi hyviksi
mahtavalle morsiolle.
KAUKOMIELI (Louhelle):
Jos mä onnistun otuksen
suitsemalla suitsiloihin
tuomaan sulle tuomisiksi,
onko palkaksi varattu
minun onneni osalle
Pimentolan piika pieni?