Vannonpa valan vakavan
eessä julkisen jumalan,
alla kasvoin kaikkivallan,
etten ilmoisna ikänä
tartu taistotapparahan,
miekan kahvahan kajoa,
itse jos valasi vannot,
et kyliä käydäksesi
hyvänkin hypyn halulla
tanhujuoksun tarpehella...
KYLLIKKI (mairitellen):
Eessä kauniin Kaukomielen,
eessä sulhoni sorean,
lupauksen varman vannon
hälle olla uskollinen,
lemmen vaalija vakainen.
(Hyväellen.)
Sulle säilytän iloni,
sulle tanssin tanssintani,
sekä hyppyni hyvitän.
Nyt oon valmis korjahasi,
valju varpu taljallesi;
kunhan lausun ma hyvästit
laajoille isoni maille:
"Hyvästi nyt Saaren nurmet
kuusen juuret tervaskannot,
ahot marjaiset, valoisat,
joit' olen kesät kävellyt,
talvet kaiket tallaellut — —
(Kaukomieltä hyväillen)
— — tätä pyytä pyytääkseni
allia ajellakseni. — —"
(Kietoutuu Kaukomielen kaulaan, joka kantaa hänet pois. Etäämmällä
ryhmittyneet Saaren nuoret nousevat hämmästyneinä ylös ja jäävät
ihmetellen katsomaan Kyllikin häviämistä.)
(Saari häviää ja tupa on edelleen öisessä pimeydessä. Äiti nousee
äkisti vuoteelta, herättää Ainikin, joka jää säikähtyneen näköisenä
istumaan vuoteelle.)