Viides kohtaus.
Alpo, Ivaska, sitte Ijäs ja Antero tulevat konttorista.
ALPO (menee Martan luo ja antaa hänelle paperikäärön, kuiskaten). Nyt
kiireesti nämä Vallinkorvan kodiin!
MARTTA (rientää kosken rantaa vasemmalle).
VILHO (pitänyt silmällä Alpoa, rientää vasemmalta vastaan). Hiljaa:
saadaan jänis!
IVASKA (sill'aikaa hiljaa Vallinkorvalle, joka kummastuneena katsoo
häneen).
Kojissh et yötä ollut, Jakoff Matveitsh -- A nji midänä en virgah
koirill ... njet, njet ... rengahan shilmääh, da!
IJÄS (puhunut hiljaa työmiehille, viittaillen Vallinkorvaan).
ILLBERG. Eiks te on hilja? Mine fangitse joka kyns, jos te praakka
siinn. (Anteron tullessa, Vallinkorvalle.) Höm, Välikorva, miks Te on
meinas serkki se sul -- sul --?
VALLINKORVA (katsoo lujasti Anteroa silmiin). A tahot sie tietää?
ANTERO (vähä hämillään). Se sulkujuttu saa minun puolestani olla
sinään --
ILLBERG (kumartaa). Jaa, se olla niinku patruun takto.
ANTERO. Mutta nyt on tullut ilmi uusi, suuri rikos, jota en millään
muotoa voi jättää.
ILLBERG (uteliaasti). Aj jeevel --?
ANTERO. Minun kassakaapistani on viime yönä viety tuhannen markkaa
rahaa sekä yhdeksän ja puoli tuhatta velkakirjoissa.
KAIKKI (katsovat Vallinkorvaan, joka siitä joutuu hämilleen).
ILLBERG. Aijai, varkkaus?
LEENA (yht'aikaa). Siunakkoo! Tuhane markkaa! Kaikellaisii ihmsii! --
Kymmäneks se ol'ki vai sata tuhatt?
ILLBERG (yht'aikaa, koettaen saada äänensä kuuluville). Sisse murtto?
Sisse murtto? Sisse murtto?
ANTERO. "Murto" kyllä, lain mukaan, vaikka avaimella kaappi näyttää
otetun auki: joko sitte oikealla tai väärällä.
ILLBERG (ravistaen päätään). Tjaa: tusinaverkki simmost patenttilukko.
(Tarkoittaa Vallinkorvaa.) Te luule --?
VALLINKORVA ja LYYLI (kavahtavat). Herra nähköön!
ANTERO (miettien). Ken tietää? Eilen vielä en olisi sitä ottanut
uskoakseni. Mutta: muut paperit liikuttamatta, _hänen velkakirjansa_
vain --
VALLINKORVA (karkaa hänen kimppuunsa). Siut mie tapan!
VILHO (tulee vasemmalta, pitäen käsivarresta Marttaa. Huutaa sangen
kovaa). Seis!
KAIKKI (vavahtavat).
VALLINKORVA (hellittää).
IVASKA (tarttuen jalkoihinsa). Pieshah --!
ILLBERG (hypähtänyt tuolilta). Oh, se huutta ku yks feltveebel. Oikke
urhuline mees.
ALPO (itsekseen). Vilho tavannut äidini! Jokohan ollaan karilla?
VALLINKORVA (tuohuksissaan Anterolle). En elämässäin oo varastant, sen
tiijätki. Viel oot sen pannt kokkoo' miu surmaksein. (Seisoo hetken
vielä uhkaavassa asennossaan.)
ANTERO. Yökauden täällä hiipinyt nurkissa --. Niin vihamies kuin
oletkin, en ilman täyttä syytä -- --
IJÄS. Jos mie saan virkkaa? -- Tää Iikka toiss-yönn -- täytyyhä miu
tottuus sannoo --
ILVES (keskeyttää). Nii, toiss-yönn viilas' avvaint. Näi mieki.
IJÄS. Vaksii' ol' painant kaava'.
IIKKA. Mie painant? -- Mäne! (Osoittaa Alpoa, joka on kiihkeästi
kuiskaillut Martan kanssa.) Tuo papi sälli käsk' laittaa issellee
sella'se.
ALPO (hymyillen). Onko poika nähnyt unda?
MARTTA (hiljaa Alpolle). Sinn männiit sa'at tuhannet. Ois olltki liija
paljo.
ALPO. -- yhdellä haavaa. Siis paperit Vilholla ... totistuskappaleet!
Mutta vielä on yksi reitti. (Astuu esiin kumarrellen.) Vaikka en
tahtoisi olla epäkohdelias, täytyy minun muitten nyt ilmitulleitten
seikkojen lisäksi huomauttaa, että Lyyli neidi ... Vallinkorvan
tytär ... on ollut sisällä rakennuksessa.
VILHO. Nyt älä odota armoa enää! Morsiameni...
KAIKKI (kavahtavat).
VILHO. Minun morsiameni ei ole varas.
ALPO. En suinkaan minä voi tiedää, kellä katonnut omaisuus nyt on:
morsiamellako vai sulhasella tai muilla epäluulon alaisilla --. Minä
vaan en ole täälläpäin liikkunut yöllä.
JÄNTTI. Mut täältpäi se tul' tää mei saarnamies aamuhämäriss.
LEENA. Nii kurkuil mei seinviert männessää ku rosvo ikkää'.
IVASKA. Da, daa: shiell gävih, Vallinkorvall. Kyshyi, kussh ollaa
Jakoff Matvejeff -- daa. Rengahan aikoi shieglahine --
VILHO (Alpolle). Sitäpaitse on äitisi jo tehnyt minulle täyden
tunnustuksen.
ALPO. Olkoon sitte. Itse asiassa on omatundoni rauhallinen.
VILHO (laskee pöydälle paperikäärön ja avaimen). Nyt sun omatuntosi
nähdään: kas tämän näköinen! Tässä ovat varastetut Vallinkorvan
velkakirjat, tässä kadonneet rahat ja tässä se Iikan viilaama avain.
ILLBERG (merkitsee velkakirjoista summat, lukee rahat ja tarkastelee
avainta). Aj jeevel! Viel lykkete toista peell, vijatont ihmiset. Fyi
heppi! Te ei on yhtikes ihmine ... te on yks -- yks ffrokodiil.
ALPO. Laina se oli, vaan ei varkaus. Laina isäni perindöä vastaan.
ILLBERG. Lakitupass nekette. (Järjestää paperit ja todistuskappaleet
laukkuunsa. Antaa kauppakirjan Anterolle.) Teme yks kauppakirja
Valikorvalt, ei kuulu teme asja tygö.
ALPO (ensin Anteroon, sitte Vallinkorvaan, Vilhoon ja Lyylin kääntyen,
hädissään). Oikeastaan se asiakirja kuuluisi minulle. Mutta olen valmis
uhraamaan senkin, tehtaalle niin tärkeän kauppakirjani, jos nyt autatte
minua. Teille kyllä voin puhtistaa puoleni, vaan lain etessä se on
hankalampi. Asian ulkomuodo on minulle epäetullisempi kuin itse asia.
ILVES. A mäniks piru pappii', vai tuliks pois?
LEENA. Ku rupesiit pyörimää' mei saarnavärkit.
ANTERO (Alpolle, viitaten poistumaan). Herra Leiniö! Suomenmaa on
avara, nurkkasaarnaajan paikkoja paljo.
ALPO. On myös sanomalehdiä, joissa voisin paljastaa tämän tehdaan olot,
jos tahtotte asettua minua vastaan sotakannalle. Ylhäällä on se, joka
kostaa vääryyten niin yhtelle kuin toisellekin. (Kääntyy mennäkseen
oikealta.)
ILLBERG (rientää hänen jälkeensä). Ej, ej; teme ej olla niiku patruun
takto. Mine teytty fangitse, köytte kii. Kruunull ole pitke käsit, kova
käsit.
IVASKA. Votj! Ruotshin laki moshna!
MARTTA (itkien menee oikealta). Tätä viel uupu'ki miu elämästäni. --
Miust vällii, vanhast akast! Mut sie, Alpo polo'ne --!
PUHOS. Päässää siint partist.
ELSA (astuu työmiesten eteen). Näitte nyt omin silmin, te kelpo miehet,
kuinka sille käy, joka toiselle pahaa suo. Jos meitä säätyhenkilöitä
usein ennakkoluulot pidättävät avaamasta sydäntämme työmiehille; jos
sentähden vastoin tahtoamme näytämme tylyiltä ja välinpitämättömiltä,
-- niin johtaa taas teidän toimianne monasti vallan aiheeton epäluulo.
AINO (kuin itsekseen). "Enemmän avomielisyyttä, lähestymistä molemmin
puolin --"
ELSA. "-- niin moni solmu aukeneisi". Nuo sanat kuulin aivan äsken
henkilöltä, jonka vilpitön työväen etujen harrastus --
ANTERO (sill'aikaa tarkastanut kauppakirjaa. Vallinkorvalle).
Kuustuhatta markkaa! Mutta tämähän on ... tämähän on ilmeistä --
TYÖMIEHET (ihmeissään). Eiks patruun --?
VALLINKORVA (tuskin saaden sanaa suustaan). _Eiks patruun oo tuot
kirjaa enne' nähnt?_
ANTERO (vastaamatta repäsee kauppakirjan ja antaa palaset
Vallinkorvalle. Kääntyy työmiehiin).
ILVES. Nyt käyvää' työhö taas!
KAIKKI työmiehet. Työhö käyvää'!
PUHOS (ottaa lakin päästään, kumartaa). Kaikell ahkeruuvell koetetaa
tästiespäinki --
ANTERO. Sen johdosta, että taas on minun valtani täällä, korotan
palkat. Korotan omasta ehdostani, kymmenen prosenttia.