ELSA. Mitä?
LYYLI (innostuneesti). Jos kuitenkin pitäisin lapsen luonani?
Muuttaisin kauvas, kauvas pois näiltä mailta ja alottaisin uuden elämän
siellä?
ELSA. Se on vaikeampi kuin luuletkaan. Niin harvoin sellaiset
aikomukset ovat toteutuneet. Tunnetko tilastoa siltä alalta?
LYYLI. Vieläpä minä mitä. Uskoisin vaan onnistuvani.
ELSA. Mitä sinuun tulee, en sitä tahdo enkä saata epäillä. Mutta
paremmassa turvassa olisi lapsesi --
LYYLI. Niin ikävä erota.
ELSA. Ei sinun tarvitse hänestä erota, ainakaan vielä.
LYYLI. Kuinka, rouva?
ELSA. Hoitaisit häntä meillä.
LYYLI (iloisesti). Siinä tapauksessa --!
ELSA. Mutta yksi seikka: lapsesi ei koskaan saa tietää, ketkä ovat
hänen oikeat vanhempansa.
LYYLI. Se on raskasta, kovaa.
ELSA. Maailma on niin kova. Lapsesi onnelle se on välttämätöntä; muuten
voi onnettoman syntyperän tieto katkeroittaa koko hänen elämänsä.
LYYLI. Käsitän!
MARTTA (yht'aikaa, liikutettuna). A rouva haastaa ku enkel'. Mie sen
oon nähnt käyvä' tottee omass kohassain. Usko Lyyli: siinn assiiss
rouva tapas' paikallee.