Veikkanen. Anna.
_Veikkanen_ (noin 40 vuotias näyttelijä. Naama sileäksi ajeltu. Hän on
hyvin vilkas ja hyvin puuhaileva. Kuljettaen suurta rullalla olevaa
mattoa). Minne minä tämän panen?
_Anna_ (laiha, hiukan keikaillen puettu nainen). Pane tuonne nurkkaan
pystyyn.
_Veikkanen_. Se olisi oikeastaan avattava, onhan se melkein uuden
näköinen. Kenen se on ollut, tiedätkö?
_Anna_. Erään Tankka nimisen sosialistin.
_Veikkanen_. Eduskuntalaisenko?
_Anna_. Niin. Hän oli siinä hajoitetussa eduskunnassa. Minä kuulin,
että hän luuli tulevansa valituksi uudestaan ja oli sen vuoksi
vuokrannut ja kalustanut itselleen huoneet oikein hienosti. Häntä ei
valittukaan, ja silloin antoi hän myydä tavaransa huutokauppakamarissa.
_Veikkanen_. Kun ostajia tulee, niin elä vain mainitse sitä. Porvarit
eivät ostaisi sosialistin tavaroita. Voi sitä luokkavihaa! Sitä
luokkavihaa! Muistatko sitä viheriäpäällistä huonekalustoa, jonka eräs
juristi osti meiltä ja toi sitten takaisin, kun kuuli sen olleen erään
suomettarelaisen opettajan? Minä koetin vakuuttaa hänen erehtyneen,
mutta eräs hänen tuttavansa tunsi ne. Hän oli ollut tuon opettajan
luona vaatimassa häntä tilille jostain sanomalehtikirjoituksesta. Ja
silloin oli hän sikaarillaan erehdyksestä polttanut reijän tuolin
kankaaseen. Hän näki tuon reijän, tunsi huonekalut ja sekin kauppa
purettiin. Kaikeksi onneksi eräs suometarlainen osti ne ja maksoi hyvän
hinnan. Sitä puoluevihaa! Sitä puoluevihaa!
_Anna_. Elä sanokaan muuta. Kuinkahan kauvan sinä voit jatkaa näitä
lausuntakursseja eduskunnan jäsenille, ennenkuin niistäkin tehdään
puoluekysymys.
_Veikkanen_. Sen suhteen olen aivan rauhallinen. Ilman näitä ei tulla
toimeen. Koko eduskunta tarvitsee lausunnon opetusta.
_Anna_. Mutta kun teitä opettajia on niin monta. Tiedätkö, paljoko
Gråbergillä on oppilaita?
_Veikkanen_. Hyvin vähän, kuulin minä.
_Anna_. Onhan hän niin kuuluisa näyttelijä. Sepä kummaa, ettei hän ole
saanut sen enempää suosiota.
_Veikkanen_. Hän on traagillinen näyttelijä. Traagillinen näyttelijä!
Mutta minä olen koomillinen, minä, ja koomillinen näyttelijä vain
kelpaa eduskuntalaisten opettajaksi. Ja onhan minulla sitten näiden
huutokauppatavaroitten kauppa. Monet tulevat kurssille ja ostavat
samalla. Moni ostaja taas ottaa kurssiin osaa.
_Anna_. Minun täytyy mennä. Joudatko sinä jäämään koko illaksi kotia?
Onko sinulla tänään harjoitusta teatterilla?
_Veikkanen_. Ei ole.
_Anna_. Onko siellä taas laulunäytelmän harjoitus?
_Veikkanen_. On. Ja kun en minä osaa vähääkään laulaa, kun teatteri
näyttelee yksinomaan kassaa varten laulukappaleita, niin eihän minua
siellä tarvita.
_Anna_. Niin, kyllä teatteri rahaa ansaitsee, mutta maksaa huonot
palkat. Oletko jo puhunut palkankoroituksesta ensi vuodeksi?
_Veikkanen_. Olen.
_Anna_. Ja mitä johtaja sanoi?
_Veikkanen_. Että minä saan, sillä tulot näyttävät tänä vuonna kohoavan
hyvin suuriksi.
_Anna_. Kyllä sinä oletkin ansainnut koroituksen. Kuinka me olemme
saaneet hommata lisätäksemme tulojamme. Ne lapset, ne lapset, ne
tulevat niin kalliiksi.
_Veikkanen_. Olemmehan me yrittäneet jos jotain. Se viinikauppa ei
kannattanut.
_Anna_. Oliko se ihme, kun teatterilaiset kävivät niin usein meillä
vieraissa.
_Veikkanen_. Ei tavarain välitysliikekään. Se oli sinun hommaasi.
_Anna_. Tavarat pahenivat, kun ei ollut kellaria, missä ne olisi
säilyttänyt. Ja sitten sinä söit itse siihen aikaan liian paljon.
_Veikkanen_. Kun oli ruokaa kotona, niin täytyihän syödä, muuten
olisivat kaikki pahentuneet.
_Anna_. Jumalan kiitos, tämä huutokauppatavarain myynti on edullinen.
Liian ahdasta täällä kyllä on, ja aina täytyy ostaa lisää, jotta
varasto olisi monipuolisempi.
_Veikkanen_. Ai niin, tänään myydään sen eronneen senaattorin
tavaroita. Sinä menet sinne?
_Anna_. Tietysti.
_Veikkanen_. Kuka kuiskaa edusmiehille? Minulla on kello viideltä tunti
neljän eduskuntalaisen kanssa. Heillä on istunto kello kuudelta ja he
tahtovat sitä ennen lukea luonani.
_Anna_. Etkö voi tulla toimeen ilman kuiskaajaa? Enhän minä voi olla
poissa senaattorin huutokaupasta.
_Veikkanen_. Hm. Pitäähän koettaa. Osaavathan eduskuntalaiset yleensä
hyvin läksynsä, sen olen huomannut. Se esitystapa heillä vain kaipaa
parannusta. Siirretään nyt puhujalava paikoilleen. (Nostavat yhdessä
puhujalavan näyttämön vasemmalle etualalle). Kas niin.
_Anna_. Nyt minun täytyy jo lähteä huutokauppakamariin, jotta saan
hyvän paikan.
_Veikkanen_. Jos siellä myydään senaattorin vaatteitakin, niin osta
hänen hattunsa minulle. Sellaista voi aina tarvita näyttämöllä.
_Anna_. Kyllä.
_Veikkanen_. Elä suotta tarjoa liian paljoa. Kyllä minä ehdin
myöhemminkin saada, eroaahan nykyaikaan senaattoreja niin usein. Mutta
jos huokealla saat, niin osta silloin.
_Anna_. Jos siellä on salkkuja, niin tahdotko sellaisenkin?
_Veikkanen_. Ota vaan, jos ei nouse liian korkealle.
_Anna_. Sellaista sinä voisit tarvita. Kun minä näen, millaisia hölmöjä
useimmat niistä ovat, jotka käyvät täällä lausumassa, niin olen
uneksinut, että sinäkin kerran tulisit eduskuntaan.
_Veikkanen_. Elä puhu hulluja.
_Anna_. Ajattelehan asiaa. Eduskunnassa ei kenelläkään saa olla omaa
mielipidettään, ei muuta kuin valitsijoitten mielipide.
_Veikkanen_. No niin?
_Anna_. No niin! Voisihan sinullakin olla valitsijoiden mielipide. Sinä
puhuisit niinkuin he tahtovat. Ja kyllä sinä aina puhua osaat,
varsinkin kun ei tarvitsisi itse ajatella mitään. Ja sitten sinulla
olisi se etu, että sinä osaisit esiintyä, jota eivät nämät osaa.
_Veikkanen_. No, esiintymisen suhteen olisin minä aivan varma.
_Anna_. Koko eduskunta toimii ja puhuu kansaa varten.
_Veikkanen_. Se on totta.
_Anna_. Ja kansaa edustaa lehteri.
_Veikkanen_. Aivan oikein.
_Anna_. Siis, mikä on sen selvempää, kuin että sinä, joka osaat
esiintyä juuri lehtereille, tulisit sinne.
_Veikkanen_. Tuo ajatus on hyvin rohkea.
_Anna_. Mutta aivan johdonmukainen. Usko minua, siihen se kuitenkin
lopulta menee.
_Veikkanen_. Jospa se menisi siihen. Se olisi ihanaa. Saada puhua, aina
puhua ja saada sitten kaikki puheensa painetuiksi. Ja saada siitä
kaikesta 15 markkaa päivässä palkkaa.
_Anna_. Sinun täytyisi jo ajoissa valita itsellesi joku puolue. Mutta
mikä?
_Veikkanen_. Niin, mikä? Kaikkihan ne ovat yhtä hyviä.
(Eteisen kello soi).
_Anna_. Nyt ne jo tulevat. Minä menen avaamaan. (Menee eteiseen. Kuuluu
puhetta). Tervetuloa! Tervetuloa! Olkaa niin hyvät ja astukaa sisään.
Minun täytyy ikävä kyllä lähteä, enkä voi tänään olla kuiskaamassa.
Hyvästi! Hyvästi!