Koko talo oli ylösalaisin, sillä herra oli kylään lähdössä. Hän oli
taas kauhean pahalla tuulella, huusi sinne, huusi tänne, kiukkuili ja
pauhasi rouvalle, rengille ja piioille, ja nämä sitä mukaa hädissään
riensivät minne milloinkin käskettiin, yhä sattuen toistensa tielle.
--Minkä tähden on partavesi niin tulisen kuumaa, että pitää jäähdyttää
monta tuntia, ennenkuin kärsii siinä leukaansa liottaa? Minkä tähden?
Kuka sen on lämmittänyt Hoi! Missä ne kaikki? ... huusi hän, niin että
ikkunat tärisivät joka seinällä.
Herra ajoi partaansa kamarissaan ja luuli, että rouva oli viereisessä
huoneessa, mutta kun sieltä ei vastausta kuulunut, ryntäsi hän
julmistuen sisähuoneista etsimään. Ei ennättänyt kuin kynnykselle, niin
rouva jo juoksi keittiöstä hätään.
--Miksi on tämä vesi niin kuumaa? Tahdotaanko minua sillä kuin sikaa
karvattomaksi kollata? Hva' ä' me-ningen?--nyt se ei tullut
kovaäänisesti, vaan pidätetyllä kiukulla.
--Se Annihan se ... vaan kyllä minä heti paikalla ... sopersi rouva ja
kiiruhti keittiöön kylmempää vettä hakemaan.
--Minkä tähden Anni on tehnyt herran partaveden liian tuliseksi? Onhan
sinulle monta kertaa sanottu...
--Ei kai se ollut sen tulisempaa kuin ennenkään.
--Jospa ei ollutkaan; hätäili rouva, vaan annahan nyt sukkelaan
kylmää ... ja käy kiireelle noutamaan herran turkki tampuurista
pirtin uunin eteen lämpiämään.
Ja itse riensi rouva kylmää vettä vieden herran kamariin, ruveten
kaatamaan sitä pesuvatiin.
--Mit ... mitä sinä siinä?
--Minä panen tähän kylmempää sekaan.
--Niin, ja sitten teet sen niin kylmäksi, että iho siinä jäätyy! Eikä
tässä kuuna päivänä pääse asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkä
aikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane tähän komuudille
vesikannu! Mitä sinä siitä kädessäsi koko päivän kantelet? Ja etkö sinä
olisi saattanut sitä jo aluksi itse tuoda?
--Minä olin kahverissä ja sanoin Annille...
--Vaikka minä olen jo satoja kertoja sen sanonut, että se ei osaa tehdä
partavettä ja että sinä et saa sen antaa!
--En minä olisi muuten antanutkaan, mutta kun minä kuulin, että sinä
lähdet kirkonkylään, niin aioin minä laittaa suntion matamille
sukankutomapalkasta vähän evästä pyhiksi.
--En minä jouda vetämään teidän eväitänne ... tulkoon itse hakemaan!
--Sillä kun ei ole itsellään hevosta...
--Niin noutakoon kelkalla!--Ka, kaada nyt sitten sitä vettä siihen!--
Soh!--Ja missä on hantuuki?
--Tässähän se on minun kädessäni...
--Anna se tänne!--Onko käsketty valjastamaan?
--En minä vielä ... vaan kyllä minä ihan paikalla...
Ja rouva kiiruhti käskemään. Sai mennä talliin asti, ennenkuin löysi
rengin. Oli jo hätä raukalla, että ehkei löydäkään. Hartiat olivat
kierot ja kumarat ja juoksu vinoa, kun hän läähättäen ehätti pihan yli
talliin ja tallista takaisin.
--Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunasta
nähdessään.
Hän oli asettunut partaansa ajamaan ja oli yhä äissään. Puri hammasta
ja kuohui. Tässä vielä partaansa ajamaan! Semmoisille herroille!
Parasta olisi jättää ajamatta ja mennä niine karvoineen!
Kotitakuissaan! Hah!--Istuvat ja arvostelevat siellä toisten ihmisten
omaisuutta! Köyhiä rottia jokainen! Mutta ne ne osaakin toisia nylkeä.
Mutta kyllä tässä vielä nähdään, kuka tässä...!
Seikka oli se, että pitäjäntuvalla istui parhaallaan
taksoituslautakunta, istui ja määräsi suostuntaveroa ihmisten
maksettavaksi. Sinne oli herrakin nyt lähdössä omaa kohtaansa
valvomaan, kun oli kuullut--
--Hoi! huusi hän yht'äkkiä niin, että valkoliimausta tipahti katosta
iso levy. Jo kohosi istualtaan, kun rouva taas juoksi hätään.
--Eikö teill' oo korvia kellään?--Käske Pulkkisen tulla tänne ... eikö
se istu pirtissä?
--Siellä kai se ... kyllä minä käsken...
Vähän päästä tulikin Pulkkinen ulko-oven kautta huoneeseen.
--Kuule sinä! Mitä ne sanoivat? Et sinä vain valhetelle?
--No, minä en valehtele ... se on vissi tosi, kun minä omin korvini
kuulin niiden itsensä siitä puhuvan. Porstuassa olin ja varsin panin
mieleeni, mitä ne kamarissa puhuivat.
--No, no, ja mitenkä ne sanoivat? Sano ihan, niinkuin niiden kuulit
sanovan!
--Sitä minä en ihan sanalleen muista enkä kaikkea kuullutkaan, mutta
niin ne vain tuntuivat arvelevan, että--
--Kuka niistä sanoi?
--Sanoi ne jokainen.
--Sanoiko vallesmannikin?
--Taisi se sekin sanoa, en minä häntä niin tarkkaan kuullut.
--Kuulit sinä ... kyllä sinä kuulit, vaikka sinä et tunnusta ... sinä
oot suuri hunsvotti.
--No, sen saapi herra uskoa...
--Ja sitäkö sanoivat, että pitää hovin Hellmannia oikein
takseerattaman?
--Sitä sanoivat.
--Entäs mitä muuta? Ettäkö on rikas ja sitä pitää oikein nahkattaman.
--Niin, että kuuden tuhannen tuloista vähintäänkin otetaan vero ...
sitä uhkasivat.
Herran silmäpohjassa välähti kiilto peiliä vasten kuin vihaisen koiran.
--Kuudesta tuh...! kyllä minä niille rosvoille vielä...! Ja sen minä
näytän, että vaikka talo menköön ja kaikki maata myöten...! Hoi!--Hoi!
Piika syöksähti salin yli, niinkuin olisi häntä potkaissut joku.
--Tule sinä sukkelammin, kun sinua huudetaan! Vie pois partavesi ja tuo
silmivettä sijaan!--Minkä tähden ei rouva itse tullut?
--Ei se ollut siellä!
--Missäs se on?
--Tuvan uunin edessä pitelee herran turkkia lämpiämässä.
--Kuudesta tuhannesta! Se on hävytöntä, sikamaista, se on juutalaisten
peliä sillä lailla! Minunko tässä pitää yksinäni kaikki pitäjän verot
maksaa? Häh?'
--Muuan tuntui siellä vielä sitäkin arvelevan, että sietäisi se
kymmenestäkin tuhannesta markasta.
--Hä--häh?
--Niin, että kun on saanut suuria voittoja tukkikaupoissa ... kaikista
ne tiedon hankkivatkin ... mitä niitä kenenkään kaupat liikuttaa...
Pulkkinen luuli jo, että kun hän tämän sanoo, niin saattaa herra karata
hänen kurkkuunsa ja kuristaa hänet vaikka kuoliaaksi. Siksi hän otti
rukkasensa, ennenkuin mainitsi kymmenestä tuhannesta, ja tarttui
avaimeen.
Vaan ei herra edes kironnutkaan. Vaalenihan vain vähäsen, otsasuoni
pullistui siniseksi, sieraimet levisivät kuin lentoon lähteäkseen, ja
suuta väänti pahasti pari kolme kertaa.
Piika toi samassa silmiveden.
--Joko on hevonen valjaissa?
--Eikö tuo alkane olla... Olli käski kysyä, että pitääkö tulla
kuskiksi.
--Milloinka minä ennen olen kuskia... Tai ann' tulla! Ja sano, että
panee kellon aisaan ja pislasuitset ja setolkan! Ajetaan komeasti
pihaan! Ei tässä armoille ruveta! Tule sinäkin, Pulkkinen, mukaan!
--Saatanhan tuota tulla...
Rouva toi turkkia. Selin otti herra sen hartioilleen ja kiittämättä
karjaisi hän vyötä. Rouvalla oli se saapuvilla.
--Kierränkö minä sen selän taakse?
--Menehän matkaasi
Ja hyvästiä sanomatta lähti herra pihalle, piiska kädessä, joka aina
oli varuilla eteisen naulassa. Rouvan henkeä oikein helpotti, kun ovi
paukahti kiinni. Ei ollut viha onneksi päässyt tällä kertaa häntä
vastaan puhkeamaan, mutta siksi luuli rouva tuntevansa miehensä, ettei
se kauan pysyisi puhkeamatta. Vaikka peloitti, niin meni hän kuitenkin
ikkunan pielestä katsomaan, verhon takaa, varkain. Hevonen seisoi
rappujen edessä, nahkaset oli käännetty, niinkuin herra ne tahtoi, ja
suitsia piteli renki, antaakseen ne herralleen, niin pian kuin tämä
istuutuisi. Ennenkuin ryhtyi lähtemään, tarkasteli herra kuitenkin
valjaat, koetti, oliko aisakello lujassa ja tunnusteli, miten kireälle
se tolkkaremmi oli sidottu. Kaikki oli niin laitettu, ettei käynyt
mihinkään tarttuminen. Rouva jo toivoi, että ehkä se pääsee pihasta
lähtemään niin, ettei suutu.
--Kunhan ei vain varsa mitään ... Herra Jeesus siunatkoon ... no,
niinpähän kävikin!
Herran istuessa rekeen oli varsa vähän liian aikaisin riuhtaissut, ja
kun ohjaksia tiukoitettiin, alkanut peruuttaa. Siitä kun sai piiskalla
pari huimausta, heittäytyi eteenpäin. Mutta kun suitset yhä kiskoivat
ja kun piiska yhä huimahteli, hyppäsi se ensin muutamia kertoja pystyyn
ja kiidätti sitten täydessä nelissä rekensä portin pieleen.
Siihen se riisuttiin ja vietiin talliin.
--Voi hyvänen aika, nyt se taas saa selkäänsä, voivotteli rouva ja
kiiruhti keittiön porstuaan. Piiatkin sieltä jo kurkistelivat ja
hätäilivät, mutta kuitenkin teki mieli joka kerta kuunnella, miten
herra hevosiaan kuritti.
Renki seisoi peloissaan ovella eikä osannut mitään. Mutta kun herra toi
varsan ulos tallista, oli renkikin vähällä saada osansa.
--Mitä sinä siinä noljotat, häntä koipien välissä? Vedä reki tänne tai
saat samasta varresta! ärjäisi hänelle herra.
Rouva ja piiat olivat samassa pujahtaneet porstuan ovelta
näkymättömiin.
Jäsentäkään liikauttamatta antoi varsa nyt valjastaa itsensä.
--Hyppää kannoille, Pulkkinen! huusi herra portin kohdalla Pulkkiselle,
missä tämä oli koko ajan seisonut ja odottanut, pannen piippuunsa.--Ja
koeta nyt ajaa, jos osaat, murahti hän kuistin suussa kuskilla
pysyttelevälle rengille ja antoi hänelle ohjakset.