KAARLO. Sen tietää Jumala, ettei se hauskaa ole.
RIIKKA. Mikä.
LIISA. Se on kertomus Pariisista. Kyllä minä luen sen. (Lukee.)
Saint-Germainissa on nuori nainut mies hirttänyt itsensä, nuoralla, joka
oli punottu vaimonsa pitsi koristeista. Ruumiin kädessä oli paperi, joka
lähemmin tarkastettaissa huomattiin muotikauppiaan laskuksi.
RIIKKA. Voi kuinka hirveän turhamielisiä ne Ranskan naiset sentään ovat.
OORTTA. Palatkaamme taas silkkihameeseen, sillä Liina tarvitsee sen
välttämättömästi.
RIIKKA. Aivan oikein, sillä harmaata silkkihamettaan hän ei voi enää
käyttää; se oli hänellä korkeakauluksisena teatterissa ja kaarelle
leikattuna raittiudenystävien vuosijuhlassa ja pitsillä reunustettuna
pakanalähetyksen myyjäisissä sekä viimein korkeaolkaisena neiti
Petterssonin häissä. Ja jos sitä viellä joksikin muuttaa, niin alkavat
ihmiset siitä puhumaan kaupungissa.
KAARLO. Voipi niin olla, mutta minulla ei ole varaa ostaa hänelle uutta,
sillä koko ansioni menee talouteen.
OORTTA. Lorua ystäväiseni, lorua. Niinkauan kuin minä elän, ei hänen
tarvitse olla...
KAARLO. ... Ilman sinisiä silkkihameita, ei herran nimessä, ostakaa
hänelle vaikka koko tusina, jos tahdotte. (Liina tulee.)
RIIKKA. Hiljaa, tuossa hän tulee jo.
KAARLO. Mitähän kaikkea te vielä illaksi puuhaattekaan?
RIIKKA. Minä olen keksinyt jotakin oikein hauskaa. Kaikki ihmiset
panevat nykyään toimeen seuranäytelmiä, sentähden olen minäkin
miettinyt, suosiollisella avulla, esittää muutamia kohtauksia
Macbethistä.
LIINA. Ja minä näyttelen lady Macbethinä.
RIIKKA. Meillä kolmella on myöskin roolimme.
KAARLO. Te luonnollisesti esiinnytte noitina? ... ei suinkaan piikki.
RIIKKA. Minä ja Liisa vaan olemme noitia.
KAARLO. Entä Oortta täti?
ORTTA. Minä otan Duncanin, Skottlannin kuninkaan osan...
RIIKKA. Aatteles kuinka vaikea meidän oli saada Liisa oppimaan
puhevaihtelot, hän kuin ei kuule mitään tavallista puhetta; mutta
päähäni pisti hyvä keino, ja nyt hän jo osaa osansa. (Huutaa.) Liisa! me
puhumme seuranäytelmästä. Mitä pitää sinun sanoa kuin lyön selkään?
LIISA. Terve Macbeth, Candorin thauni hi, hi, hi!
RIIKKA. Ja kuin nipistän käsivarttasi?
LIISA. Terve Macbeth, sinust' kuningas on tuleva!
RIIKKA. Nyt näet, että hän taitaa osansa. Mutta nyt täytyy minun viellä
pikimältään pistäytyä kaupungilla. Ensin pitää käydä viemässä kaksi
paria vanhoja saappaita ja pari uusia iltatutkistelemuksia köyhälle
leskelle, jonka kaikki viisi lasta ovat lavantaudissa ja sitten on
mentävä hengelliseen tee-kokoukseen, missä laadimme kutsumuksen
arpajaisiin, jotka toimeenpannaan eläkerahaston perustamiseksi viralta
pantuja sisäafrikan neekeriruhtinaita varten.
LIINA. Minä tulen mukana herkkumyymälään asti, jossa teen pieniä
ostoksia illaksi, puen vaan kapan ylleni, tulkaa täti. (Menee.)
OORTTA. Entä silkkihame?
RIIKKA. Tst! Minä ostan sen ja lähetän Kaarlolle laskun, niin saa hän
sen koreesti maksaa. No hyvästi, hyvästi niin kauaksi, kyllä minä kohta
palajan. (Menee.)
OORTTA (Liisalle). Minä menen auttamaan Katria niinkauaksi kuin Liina
tulee. (Menee.)
KAARLO. Mahdotonta on piirustaa tälläisessä metelissä, pääni on vallan
pyörällä. Kaikkivaltias on varmaan niin säätänyt, että Liisa täti on
kadottanut kuulonsa, muuten menettäisi hän varmaan sen pienenkin järjen
mikä hänellä on, kuuntelemalla noitten toisten lörpötyksiä. Nuo
sukulaiset, nuo sukulaiset, ottavat minulta hengen! (Vaipuu mietteisiin
käsi poskella.)
KATRI (laulaa kyökissä).
Nätti tyttö,
Poikain tuttu,
Vaik'ei iku oma.
Huh heijaa vikuvalla,
Vaik'ei iku oma.
VARRO (tulee ja kuin häntä ei huomata, lyö Kaarloa olalle). Hyvää päivää
ystäväni. Varmaankin häiritsen sinua mietteissäsi. Arvattavasti uneksuit
olevasi rakennushallituksen yliarkkitehti, tai muuta sellaista?
KAARLO. En niinkään. Minä uneksuin olevani Macbeth, Skottlannin
kuningas, ja joka päivä eläväni ilossa ja riemussa, ja syöväni lämpöisiä
nahkasaappaita ja kylmiä iltatutkistelemuksia, tuotuja jostain sisäafrikan
herkkumyymälästä, kunnes eräissä syntymäpäiväkemuissa kaasin hengellistä
teetä uudelle silkkihameelleni ja rangaistukseksi siitä saan elämän ikäni
kuunnella rekihoilotuksia.
VARRO. Anna, anna, minun tunnustella valtasuontasi.
KAARLO. Ole huoletta, ei valtasuonessa ole mitään vikaa, mutta pää on
vaan täynnä akkain lörpötyksiä. Jaha, no, koska sinä tulit niin
voimmehan keskustella järkevämpiäkin asioita, mutta tässä emme saa
rauhaa, se on varma; tuo on kyllä kuuro ja -- sitäpaitsi näkyy
nukkuvankin, mutta kyökissä on kaksi ja ainakin toista kaksi tulee kohta
lisäsi vielä. Mennään tänne, ehkä täällä saa paremman rauhan. (Menevät.)
VARRO (mennessään). Vallanhan sinä näyt pelkäävän omia sukulaisiasi.
OORTTA (tuopi pesuastian ja rättiä sekä nipistää Liisaa käsivarresta ja
huutaa). Liisa!