Ma kuljin kukkulalla unten mailla
kuin kaiken näkyväisen vaivaa vailla,
kun katseen kohotin ma huippuun päin,
ma kolmen kauneuden näyn näin.
Näin olemattomuuden tuolta puolen
ne ihanuudet, jotka nään, kun kuolen,
kuin entis-elollisen edessäin
ma kalliolla kolme neittä näin.
Yks istui luona viileen vuorilähteen,
ja toinen katsoi kauas outoon tähteen,
mut kolmas tulessansa tanssi vain
hekumahulluutensa paljastain.
Näin Itse-ihailun, mi veestä hohti,
hän elonkulkuani kerran johti,
ma kerran häntä liiaks rakastain
tyhjyyden tunnottuuden tuta sain.
Nyt kolmannessa vielä katse viihtyi,
sen tanssin taikaan veren voima kiihtyi;
ma Himon näin, mi mulle tuskan toi
ja mulle autioiksi aamut loi.
En nähnyt toista, pois hän hiljaa kääntyi,
mun sieluni nyt yksin yössä nääntyi,
mut outo tähti kaukaa kirkastui,
sen säteilyä sydän oudoksui.
Nyt oudon tähden yltä taivas hohti,
kuin auringosta ajoi ratsu kohti,
niin hengen hepo pilvet piirtäissään
yön valoon väikkyi siintäin siivillään.
Siipiä nosti, päätään aurinkoista
kuin mittaamattomuuden maailmoista,
niin taivaanrantaa vasten loiston loi,
ja kaviot ne tähdin kipunoi.
Kuin kautta ihmeen ja sen ihanuuden
sain muodon, mielen, silmän, sielun uuden,
näin Haltion, sen loiston lumoon jäin,
nyt hengenhurmassain vain hänet näin.
Hän katsoi unelmainsa unikuvaan
nyt hengen hepoon yhä kirkastuvaan,
kuin sfeerein soitto siiven suihke soi,
mi ihanaisen immen haltioi.
Soi jotain uutta sielun sokkeloissa,
soi Hälle häikäistynä haltioissa,
mi laulun lohdun loi, kun yksin jäin
ja kuljin vastuksien vuorta päin.
Uus laulu rakkaudesta Ikuisuuteen
viritti sieluni nyt voimaan uuteen,
loi Luoja kanteleen taas kaikumaan,
min unhoitin jo päällä murheen maan.
Pois Himo peljästyen rotkoon haipui,
ja Ihailu vain lähteen varjoon vaipui,
mut Haltio vain katsoi näkyään,
kun tähdet tuikki yllä ylvään pään.
Ma heräsin, yön valot, varjot vaihtui,
ja taivaan näky hetken hohtain haihtui,
ma kuulin vielä siiven suhinaa,
mi kiiti kauas oudon tähden taa.
2.