Karoliinan majan tytöt pukeutuivat paraikaa illanviettoon, jonka
korkeakoulun juniorit antoivat senioreille eräänä helmikuun iltana
ja jossa myös tanssittaisiin. Anna tarkasti itseään tyttömäisen
tyytyväisenä sinisen huoneen peilin edessä. Hänellä oli yllään
erittäin kaunis puku. Aluksi se oli ollut aikalailla yksinkertainen,
kermankeltaisesta silkistä tehty pikku kotelo, päällyshame
shiffonista. Mutta Phil oli pyytänyt saada ottaa sen mukaansa
joululomaksi ja kirjaillut mitä sievimpiä ruusunnuppuja yli koko
ohuen valkean kankaan. Philin sormet olivat taitavat ja nopeat ja
tuloksena oli puku, jota jokainen tyttö Redmondissa kadehti. Allie
Boonekin, joka sai pukunsa Pariisista, loi aina kaihoisia katseita
ruusunnuppuhameeseen, kun Anna purjehti sen ilmavien verhojen
ympäröimänä korkeakoulun isoa porraskäytävää.
Anna koetti, miltä valkea kämmekkä näyttäisi hänen hiuksissaan.
Roy Gardner oh lähettänyt hänelle valkeita kämmeköitä illanviettoa
varten, ja Anna tiesi, ettei kenelläkään Redmondin tytöllä tulisi
olemaan niitä illalla. Phil tuli huoneeseen ja asettui heti ihailemaan.
-- Minun täytyy sanoa, Anna, että sinä tänä iltana olet oikein
eduksesi. Yhdeksänä iltana kymmenestä minä helposti himmennän sinut
loistollani. Mutta kymmenentenä sinä puhkeat kukkaan loistokasvina,
joka täydellisesti saattaa minut varjoon. Millä sinä oikein saat sen
aikaan?
-- Puku sen tekee, rakas lapsi. Ei lainattuja höyheniä, vaan
rehellisesti maksettuja. Mutta kuitenkin höyheniä.
-- Eipäs olekaan. Toissa iltana, kun tuolla tavoin puhkesit kukkaan,
oli sinulla vanha vaaleansininen villapuserosi, jonka rouva Lynde
on sinulle ommellut. Ellei jo se olisi vienyt Roylta sekä pään että
sydämen, menettäisi hän ne varmasti tänä iltana. Mutta minusta
kämmekät eivät sovellu sinulle, Anna. Ei, se ei ollenkaan johdu
kateudesta... Mutta kämmekät sointuvat huonosti yhteen sinun oman
olemuksesi kanssa. Ne ovat liian eksoottisia -- liian troopillisia --
liian ärsyttäviä. Älä ainakaan pane niitä tukkaasi, teepä muuten mitä
tahansa.
-- En panekaan. Myönnän, etten ole itsekään niin kovin ihastunut
kämmekköihin. Minusta ne eivät ole samaa maata kuin minä. Roy ei
lähetäkään minulle usein niitä -- hän tietää, että minä pidän eniten
kukista, joiden kanssa viihtyy kuin rakkaiden ystävien kanssa,
enkä sellaisista, jotka alentuvat tulemaan lyhyelle käynnille
kuumasta kasvihuoneestaan ja sitten hyvinkin pian osoittavat, ettei
ilmanmuutos heitä miellytä.
-- Jonas on lähettänyt minulle muutamia ruusunnuppuja täksi illaksi
-- mutta ikävä kyllä hän ei tule itse mukaan. Hänen piti lähteä
kiertoretkelle köyhiin koteihin kauas laitakaupungille. En usko, että
häntä haluttaisi tullakaan. Anna, minä pelkään kauheasti, ettei Jonas
loppujen lopuksi sittenkään välitä minusta. Ja minä vaivaan nykyään
juuri päätäni ratkaistakseni, päästänkö itseni riutumaan ja kuolemaan
vai karaisenko itseni ja suoritan tutkintoni ja elän yhä edelleen
järkevänä ja hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä.
-- Phil, sinun luonteesi mukaista ei ole ensinkään elää järkevänä ja
hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä. Siis sinun on paras riutua ja
kuolla, virkkoi Anna.
-- Voi, kuinka sinä osaat olla sydämetön!
-- Ja kuinka sinä voit olla hirmuisen typerä! Kyllä sinä varsin hyvin
tiedät, että Jonas pitää sinusta!
-- No, mutta miksi hän ei sitten voi sanoa suoraan, että hän pitää?
Enkä minä voi saada häntä siihen. Hän näyttää kyllä siltä minustakin.
Mutta niin kauan kuin hän vain katselee minua hellästi eikä avaa
suutaan, on minun vaikea istuutua päärmäämään keittiöpyyhinliinoja ja
merkkaamaan lautasliinoja. En voi vakavasti ryhtyä kapiooni ennenkuin
olen oikein kihloissa. Sillä vain panisi kohtalon koetukselle.
-- Minä sanon sinulle erään asian. Sinun Jonaksesi ei uskalla kosia
sinua, Phil. Hän on köyhä eikä voi tarjota sinulle sellaista kotia,
johon sinä olet tähän saakka tottunut. Sinä ymmärrät kyllä, että se
on ainoa syy, miksi hän ei ole kosinut aikoja sitten.
-- Niin taitaa olla, virkkoi Phil olematta vielä täysin vakuutettu.
-- Mutta -- hänen kasvonsa kirkastuivat äkkiä -- ellei hän
kosi minua, niin minä kosin häntä. Lopputulos on kai hyvä joka
tapauksessa. Ei kannata olla huolissaan edeltäkäsin. Asiasta toiseen
-- Gilbert Blythe on usein kävelemässä Helena Stuartin kanssa.
Tiedätkö sen?
Anna koetti kiinnittää hienoa kulta vitjaa kaulalleen. Hänestä
lukko tuli äkkiä tavattoman konstikkaaksi. Siinä mahtoi olla jotain
hullusti -- vai vaivasiko hänen sormiaan jokin?
-- En, sanoi hän välinpitämättömästi. -- Kuka on Helena Stuart?
-- Ronald Stuartin sisar. Hän on Kingsportissa tämän talven
soitto-opintoja harjoittamassa. Minä en ole häntä nähnyt, mutta
väitetään, että hän on hyvin kaunis ja että Gilbert on häneen oikein
ihastunut. Voi, kuinka minua harmitti, kun annoit Gilbertille
rukkaset! Mutta oli kai edeltäpäin määrätty, että sinun tulee saada
Roy Gardner. Ymmärrän sen nyt. Teit kyllä aivan oikein.
Anna ei punastunut, mikä muulloin tapahtui usein, kun hänen
tyttöystävänsä tekivät hänelle kiusaa Roy Gardnerista. Hän tunsi
äkkiä olevansa jäähtynyt ja haluton. Philin puhe tuntui hänestä
joutavanpäiväiseltä ja typerältä -- mieluummin hän olisi jättänyt
koko illanvieton sikseen. Hän läimähytti viatonta Noitaa korville.
-- Älä siinä tuhraa tyynyä karvaiseksi, kissaheittiö! Ulos paikalla
ja pysy siellä, missä tiedät saavasi olla.
Anna otti orkideansa ja lähti portaita alas arkihuoneeseen, missä
Jamesina-täti istui kunniapaikalla lämpiämään ripustettujen
iltakappojen edessä. Roy Gardner odotti Annaa ja käytti odotusajan
Saara-kissan härnäämiseen. Saara-kissa ei suosinut Royta. Se käänsi
hänelle aina selkänsä. Mutta kaikki muut Karoliinan majassa olivat
hyvin suopeita häntä kohtaan. Jamesina-täti, jonka Gardnerin
kohtelias ja kunnioittava käytös ja miellyttävä, vastustamaton
äänensointu olivat lumonneet, julisti ettei hän ole milloinkaan
nähnyt niin erinomaista miestä ja että Annalla oli täysi syy tuntea
itsensä hyvin onnelliseksi. Tällaiset lausunnot ärsyttivät Annaa ja
herättivät hänessä vastustushalua. Ensimmäinen tuttavuus Royn kanssa
ja se seikka, että Roy oli peittelemättömästi osoittanut ihailuaan,
olivat tosin omiaan viehättämään nuorta neitosta, jonka olemukseen
oli aina kuulunut suuri taipumus romanttisuuteen, mutta hän toivoi
kuitenkin, etteivät Jamesina-täti ja tytöt olisi niin varmoja asiasta.
Auttaessaan päällystakkia Annan ylle kuiskasi Roy hänelle
tilaisuuteen soveltuvan kohteliaisuuden, jonka hän oli ottanut
heille kummallekin tutusta runosta, mutta se ei herättänyt Annassa
yhtä suurta ihastusta kuin tavallisesti, ja Royn mielestä Anna oli
verrattain harvapuheinen heidän lyhyellä matkallaan korkeakoulun
juhlahuoneistoon. Anna näytti Roysta hieman kalpealta tullessaan
naisten pukuhuoneesta, eikä hän erehtynytkään, mutta kun Anna oli
astunut juhlasaliin, palasi puna äkkiä hänen poskilleen ja hän
muuttui jälleen säteilevän iloiseksi. Hän kääntyi Royn puoleen
välkehtivä ilme kasvoissaan, ja Roy hymyili hänelle ja katsoi häntä
syvillä mustilla "samettisilmillään", joiksi Philin oli tapana
niitä nimittää. Todellisuudessa Anna ei huomannut Royta. Kuuma
laine tulvi hänen rintaansa, ja hänestä tuntui kuin olisi hän ollut
tukehtumaisillaan. Salin toisessa päässä, ison palmuryhmän suojassa
seisoi Gilbert puhuen nuoren tytön kanssa, joka ei voinut olla kukaan
muu kuin Helena Stuart.
Tyttö oli harvinaisen kaunis, kookas ja komea, ryhti itsetietoinen.
Hänellä oli suuret tummansiniset silmät, tasainen, kirkas iho
ja pronssinkuulteinen hohde sileässä tukassaan. Hän muistutti
jotain pohjoismaisen aatelisnaisen muotokuvaa viisitoista- tahi
kuusitoistasataluvulta.
-- Hänellä on sellainen ulkomuoto, jota minä aina olen kovasti
toivonut itselleni, ajatteli Anna masentuneena. -- Iho ruusua ja
liljaa -- haaveelliset siniset silmät -- metallinhohteiset hiukset
-- hänellä on kaikki... Ihmeellistä, ettei hänen nimensä ole samalla
Cordelia Fitzgerald. Eiköhän hänellä kuitenkin ole vähän kömpelö
vartalo, ja ainakin on varmaa, että minulla on parempi nenä kuin
hänellä.
Anna tunsi voimansa jonkun verran elpyvän, kun hän oli tehnyt tämän
havainnon.