Nyt juhlapäivää vietämme,
ja ei se ole suotta,
kun täyttää kuulu kerhomme
viiskymment'kolme vuotta.
Ja kaikki tutut kasvot taas
me näämme edessämme,
me voimme kaikki pulskasti,
kaikk' oomme tulleet tänne.
Pickwick, hän istuu paikallaan,
me häntä tervehdämme,
hän lukee rillit nenällään
kuuluisaa lehteämme.
Hän tosin nuhan uhri on,
mut huolimmeko siitä,
kun saamme häntä kuitenkin
sanoista viisaist' kiittää.
Ja kasvot vanhan Snodgrassin
niin loistaa tyytyväisnä.
Hän pitkä on kuin pilari
vaan ain' ei kulje pystypäisnä.
On innon tulta silmissään,
otsalla maineen himo juuri,
mut ah ja voi, kun nenällään
on mustepilkku suuri!
Mies rauhan Tracy Tupman on,
ja aina hyvinvoiva.
Väliin nauraa itsens' kumohon
tuo toverimme oiva.
On täällä pikku Winklekin,
sileä, siro aina.
Tukallaan kaatuis kärpänen,
mut kasvojaan ei pese aina.
On vuosi mennyt umpehen,
juhlimme, iloitsemme,
ja maineen tietä eellehen
hartaina astelemme.
Kerho kauan eläköön,
ja viihtykäämme siellä,
niin vuosijuhlaa kymmenen
me saamme viettää vielä.
_A. Snodgrass_