Parin tunnin kuluttua oli kaikki selvillä. Sanna kirposi itkien Esan
kaulasta ja toivoi äärettömällä katkeruudella Esalle matkaa alimmaiseen
hiiteen. Hänen oli ollut pakko ilmoittaa Esalle olevansa tämän toimesta
raskaana ja vaatinut morsiamen oikeuksia.
Esan nykyiseen mielentilaan teki Sannan ilmaisu melkein virvoittavan
vaikutuksen. Hän näki, että Sanna nyt oli hänelle enemmän tarjokas kuin
koskaan ennen, ja se inhotti häntä. Jos hän jostakin oikein pitäisi,
tulisi se saada väkivallalla. Yhtäkkiä pisti mieleen ajatus: kuka sen on
todistanut, että juuri hän olisi tulevan lapsen isä?
Hän purskahti nauramaan ja sanoi suoraan epäilyksensä Sannalle.
Silloin tämä raivostuen hänen kaulastaan heitti. Esa lakkasi nauramasta:
siinä hetkessä tuo ihminen alkoi hänestä tuntua äärettömän inhottavalta,
-- olihan se juur'ikään vielä maannut Ellan kanssa! Hän lähti vannoen,
ettei enää koskaan palaa.