Kauniit silmät.
Toiset laulaa Teeban sotaa,
toiset Phrygein ryskinää,
kiitä en ma miekan otaa,
muuta tahdon ylistää;
voittaneet mua eivät laivat,
jalkaväki, ratsahat,
toiset voimat voiton saivat:
silmät kauniit katsoivat.
Taide.
Suloinen taide, lohtu hetken harmaan,
päivien riemu maassa murheiden,
sieluuni loihdit liekin pyhän, armaan,
maan päälle saatat taivaan kauneuden.
Huokaus vieno taiteen kultakielen,
hartaus soinnun, maasta nousevan,
aikoihin autuaampiin johdat mielen,
suloinen taide, sua rakastan!
Syksy.
Ja ilma on raskas ja mykkä on maa
niinkuin huone, mi vieraaksi kuoleman saa,
myös sairaat on nurmet ja puut.
Mun sieluni saartavi syys, ah syys,
se on kuni lehti, min hallatar hyys,
näy ruusua eilistä ei,
sen kuolema vei.
Legenda.
Kasvatti Jesus ruususen,
ol' armas aika lapsuuden,
hän sitä hoiti hellästi,
se kukat kauniit kanteli.
Mut Judas poikaparven tuo,
se ryntää kukkakummun luo
ja ryöstää kaikki ruusut pois
kuin syksyn viima vienyt ois
"Mistäpä saat nyt seppeleen?"
jo pilkkaa Judas joukkoineen.
"Heititte piikit kuitenkin",
laps lausuu äänin hiljaisin.
Paljailla ruusunpiikeillään
he seppelöivät armaan pään
ja peitti valko-otsan tuon
ei ruusut ruskeat, mut hurmeenvuo.
Suru.
Yön, yön viileä tuulonen
tullos oi,
pyyhkiös kyynel
mun poskeni pois.
Maan, maan himmeä lintunen,
laula oi,
murheet mieltäni
ahdistaa.
Veen, veen lempeä läikkä lyö,
tuudi, oi,
rauhaan riemut
jo rauenneet.