ANNA. No, kas provasti! Morjens, morjens, koska rehvattiin! Muistatteko
vielä Anna-muorin ja hänen Pekka-vainajansa hääpäivää, herra provasti?
ROVASTI. Hyvä rouva, papilla on niin suuret ja tärkeät asiat
ajateltavina, ettei tuommoiset maalliset seikat --
ANNA. Vai ette muista? Se oli semmoinen hassu juttu. Kerronko minä sen
herrasväelle, ha, ha, ha! Niin, juurikuin paraikaa letkutimme Hollolan
polskaa aika vauhtia, kuulimme ruokakammarista hirmuisen mölinän,
niinkuin olisi sikoja tapettu. Mekös sinne miehissä, ja, voi Taavetti,
provasti seisoi ja vonkui kuin teurastettava härkä! Hän oli niellyt
sennamoosia ja pelkäsi sen olevan myrkkyä. Piikaletukkamme -- se oli
nyt semmoinen hävytön kappale -- väitti että provastilla oli tapana
aina käydä ruokakonttorissa, kun oli vieraissa, ja siellä vähän tullata
sylttipurkkia; ja nyt oli hän muka erehdyksestä syltin sijaan saanut
sennamoosia. Tuo nyt tietysti oli ilmeinen valhe, senhän jokainen
ymmärtää, herra provasti, mutta siinäpäs tekemistä, ennenkuin saimme
teidät rauhoitetuksi, muistatteko? Ensin annoimme Thilemannin roppia,
ja kun ne ei auttaneet, niin --
PATRUNESSA. Todella, tämä konversationi --!
ANNA (kääntyen häneen): Niin, eikö totta, se oli lystiä, vaikka juuri
ei provastille, ha, ha, ha! Mutta mikä teidän on, rouva-kulta? Te
näytätte niin synkkämieliseltä. Oletteko siukka, vai onko teillä ollut
harmia? Kas tuossa, ottakaa vähän nuuskaa! Se priskaa!
PATRUNESSA (nousee): Mitä uskallatte --!
(Patruuna lähestyy.)
ANNA. No, tuhat tulimaista, mitä näen minä! Eikö tuo pulska herra
tuossa ole se rikas Anderson? No, kas vaan, kun en yrittänyt
tunteakaan, mehän olemme vanhoja tuttuja. Olemmehan olleet samoissa
käräjissä. Simppulan emäntä oli vienyt minut oikeuteen, kun vanha
vahtini oli purrut hänen mustalta kissaltaan hännän poikki --