"Minä olen kovin pahoillani häiritessäni", sanoi Edith, "mutta nyt on
enää viisi minuuttia esiripun kohoamiseen. Julianin ei saa myöhästyä
ensimäistä näytöstä näkemästä."
Tämän Edithin huomautuksen johdosta me kaikin siirryimme
musiikkihuoneeseen, jossa neljä mukavaa tuolia oli järjestetty
meidän varallemme. Sillä aikaa kun tohtori asetteli telefoonia ja
electroskoopia käyttökuntoon, ryhdyin minä vertailemaan entisajan
teaatterissa käyntiä nykyiseen. Nykyinen oli tietysti kelpo lailla
edellä entisaikaisesta. Vertausmahdollisuutta tuskin oli; sillä
nykyinen teaatteri järjestelmä oli kerrassaan etevä.
"Minun aikanani ainoastaan suurten kaupunkien varakkaat asujamet tai
siellä vierailijat voivat nauttia teaatterista ja oopperasta. Laajat
kansan kerrokset eivät saaneet tilaisuutta sellaiseen, nautintoon.
Mutta nekin, joilla oli varoja ja jotka olivat tilaisuudessa, joutuivat
niin suurten uhrausten, vaivannäön alaiseksi teaatterissa käydessään,
että mieluummin olivat kotosalla. Sitä paitsi jos halusi jotain etevää
taiteilijaa kuulla tai katsoa, sai matkustaa toiseen maan osaan tahi
maksaa taiteilijan matkakustannukset. Nykyään sensijaan on aivan
toisin. Saa olla kotona ja lähettää ainoastaan korvansa ja silmänsä
ulos. Missä ikinä sähköjohdot ovat -- ja ne ovat harvemmin asutuillakin
paikkakunnilla, joko ilmalaivassa merellä tai jäävuorilla -- siellä
on tilaisuus nauttia näytelmästä ja musiikista, jota maailman muilla
kulmilla esitetään. Myös on muistettava, että taide on koko maailman
ihmisten arvostelun alaisena, jonka perusteella taiteilijat saavat
kannatusta, joten ala-arvoinen entis-ajan taide ei nyt enää menesty.
Sellaiset taiteilijat ei saisi nyt enää kannatusta sillä ihmiskunta on
tottunut arvostelukyvyn kehittymisen perusteella vaatimaan parhainta."
Nyt soi kello merkiksi esiripun kohoamisesta, jonka jälkeen minun
huomioni kiintyi yksinomaan näytelmän seuraamiseen. Minun ei ole
tarpeellista laajemmin selittää niin yleisesti tunnettua kappaletta
kuin on "kultaisen hallituksen ritarit." Kylliksi on kun huomautetaan,
että kappaleen juoni liikkuu yhdeksännentoista vuosisadan viimeisten
päivien tapahtumissa, jotka erosivat hyvinkin vähässä määrässä
tapahtumista minun päivinäni. Pukuihin ja lavaan nähden saattoi havaita
muutamia pienempiä erehdyksiä, jotka minä sain myöhemmin kunnian
korjata ja poistaa. Mutta varsinainen näytteleminen oli kerrassaan
taiteellista ja veti se huomioni heti ensi hetkestä puoleensa. Itse
juoni ja kuvaus aikakaudellisessa suhteessa oli myöskin ehyt ja oikea.
Näytöksessä minä tulin siirtyneeksi omaan entiseen aikakauteeni;
miehet ja naiset puettuina kuten itse olin entispäivinä. Näyttelijät
käyttivät vanhaa puhetapaa, esittivät vanhoja katsomuksia täydellisellä
tarkkuudella jonka johdosta tuntui niinkuin olisin uudelleen siirtynyt
entiseen olotilaani yhdeksännellätoista vuosisadalla. Ainoa tunne
joka häiritsi käsitystä, että katsoin yhdeksännentoista vuosisadan
näytelmää, oli ihmettely siitä että minä käsitin enemmän kuin
itse näyttelijät kappaleen juonen esittämästä yhteiskunnallisen
vallankumouksen toteutumisesta.
Kun ensimmäisen näytöksen jälkeen esirippu sulkeutui ja minä huomasin
ympärilläni tohtorin, hänen vaimonsa ja Edithin, löi käsitys
todellisesta, entisestä olemuksestani sähköiskun tavoin minua. Mutta
minä olin jo uuteen elämään ja persoonaani tottunut siinä määrin,
ettei isku voinut mitään suurempaa häiriöä aikaansaada. Myöhempi
näytelmän osa, jossa edelleenkin juoni liikkui kahden toisistaan
aivan erilaatuisen aikakauden ihmisissä, ei enää minua vaivannut niin
suuressa määrin, joten minä jo kykenin siitä nauttimaan huviakin.
Esiripun lopullisesti sulkeuduttua, istuimme me pitkän ajan keskenämme
yleensä näytelmästä puhellen kunnes vihdoin värivalokello muuttui
pullolasin viheriästä valkoiseksi osottaen keskiyön aikaa, jolloin
naiset menivät levolle huoneisiinsa. Mutta tohtori ja minä jäimme vielä
keskustelemaan omista asioistamme.