"Olkoon edellisessä kylliksi selitystä yleisistä ja periaatteellisista
Amerikan vallankumouksen syistä. Lisätkäämme ainoastaan yleiseen
tasa-arvoisuuteen johtava kansan valistus, joka muodostui uudeksi
yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja Amerikalle omituiset paikkakunnalliset
vaikuttimet, jotka määrittelivät vallankumouksen ilmenemisajan ja
määrätyn suunnan. Nyt voidaan lyhykäisesti luoda huomiomme tähän
suuntaan, jonka vallankumous sai.
"Taloudellisen saappaan puristus tuntui ensimmäiseksi siihen luokkaan,
joka sitä kaikista vähemmän ansaitsi, se on palkkatyöläisiin, ja
vallankumous saatetaan sanoa alkaneeksi työläisten kapinoilla. Vuonna
1869 ensimmäinen suuri työväestön liitto perustettiin vastustamaan
kapitalismin kasvavaa valtaa. Ennen sisällissotaa tapahtuneet
työläisten lakot voitaisiin laskea sormilla. Mutta ennenkuin kuudes
vuosikymmen oli kulunut laskettiin lakot jo sadoissa, seitsemännellä
vuosikymmenellä tuhansissa ja kahdeksannella vuosikymmenellä kymmenissä
tuhansissa työlakoissa, jotka koskivat kolmea miljoonaa työläistä.
Useammat näistä lakoista olivat koko maata käsittäviä ja sellaisina
tärisyttivät koko liikemaailmaa aikaansaaden suuria ja yleisiä pulia.
"Heti palkkatyöläisten kapinoita seurasivat maanviljelijäin taistelut.
Ne olivat luonteeltaan vähemmän melskeisiä mutta paljon vakavimpia
ja turmiollisempia seurauksiltaan. Nämä taistelut saivat salaisten
yhdistysten ja julkisten poliittisten puolueiden muodon, joilla oli
tarkoituksena vastustaa niin kutsuttua rahanvaltaa. Jo seitsemännellä
vuosikymmenellä nämä yhdistykset saivat aikaan valtion ja
kansallispolitiikassa sekaannuksen ja häiriön ja myöhemmin muodostuivat
varsinaisten vallankumouksellisten puolueiden keskukseksi.
"Sinun aikalaistesi ajattelevia ihmisluokkia ei voida syyttää
välinpitämättömyydestä mainittuihin ilmiöihin nähden. Yleinen
kirjallisuus ja keskustelu kuvastaa sitä huolestumista, joka oli
vallannut kaikki vakavat ihmiset. Vanhanaikaisen heinäkuun neljännen
päivän vietto ja sen yhteydessä tapahtunut kerskailu tasavallan
onnellisuudesta oli hävinnyt kuulumattomiin. Kaikki myönsivät, ettei
tasavaltainen hallitusmuoto ylimalkaan ollut toteuttanut lupauksiaan
yleisestä hyvinvoinnista, mutta sen sijaan osottautui varsin heikoksi
vastustamaan Europan paheiden, varsinkin luokkaetujen ja vihan, tänne
maahan kulkeutumasta -- kaikki ilmiöitä joiden ei luultu tasavallan
ilmapiirissä menestyvän. Kaikilla tahoilla havaittiin että vanha
järjestys kävi huonoksi ja että tasavalta kaikkine sille asetettuine
hyvine toiveineen oli vaarassa. Yleisenä huutona oli, että jotain
tuli tehdä turmiollisen asiaintilan korjaamiseksi. Sana 'uudistus'
oli jokaisen suussa. Sitä huusivat kaikki puolueet joko tositeolla
sitä tarkoittaen tai teeskennellen. Mutta turhaa lienee minun sinulle
selitellä näitä asioita, Julian, sillä olithan sinä silmännäkijänä aina
vuoteen 1887 asti."
"Sinun kuvauksesi on aivan yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Silloin
todellakin vallitsi teollinen ja valtiollinen kiihoitustila ja käsitys
siitä, että asiat menivät nurin päin. Yleisenä huutona oli uudistusten
vaatimus. Mutta, kuten minä jo ennen sanoin, tuntui kiihoitus liian
tarkoituksettomalta ja sekavalta johdattaakseen vallankumoukseen.
Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että jotain oli tehtävä. Mutta tuskin
kaksi ihmistä oli samaa mielipidettä itse tehtävän laadusta ja tavasta."
"Aivan niin", vastasi tohtori. "Meidän historioitsijamme jakavat koko
vallankumouksellisen ajanjakson -- sodan lopusta tai seitsemännen
vuosikymmenen alusta nykyisen järjestelmän muodostumiseen
kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuoliskolla -- kahteen aikakauteen,
kypsymättömään ja järjestykselliseen. Ensimmäinen aikakausi on ollut
meidän keskustelumme aiheena ja siitä Storiotkin minun lukemissani
kirjoitelmissa kuvaa. Tällä aikakaudella sinä olit tapahtumien
silminnäkijänä todistajana. Kuten me olemme havainneet, oli silloinen
aika täynnä levottomuutta, taistelua ja tarkoituksetonta, sekavaa
kiihotusta ja Babelin mielten sekoitusta. Kansa sokeana ja pimeässä
potki kapitalismin kallioita vastaan, olematta itsekään täysin selvillä
mitä ja minkätähden potki.
"Kumpikin työntekijäin ryhmä, palkkatyöläiset ja maanviljelijät,
olivat yhtä sokeita nähdäkseen selvästi ja kokonaisuudessaan niiden
olojen ja voimien todellista luonnetta, joiden uhreja he olivat.
Palkkatyöläisten ainoana tarkoituksena oli yhdistää käsityöläiset
ja ammattilaiset järjestöihin joiden avulla työpalkkoja voitaisiin
saada korotetuksi ja kohtuullisina pidetyiksi. Heillä ei todellakaan
näyttänyt olevan enempää tietoa kuin lapsilla voittojärjestelmän
vaikutuksesta yhteiskunnan kulutuskyvyn pysyttämisessä alapuolella
tuotantokykyä ja siitä vuorostaan seuraavasta alituisesta työ- ja
tavaramarkkinoilla ilmenevästä työvoimain ja tavarain runsaudesta. He
eivät myöskään havainneet, että moisia ilmiöitä ei mikään voi poistaa
niin kauvan kun voittojärjestelmä vallitsee -- voittojärjestelmä,
joka ehdottomasti pakoittaa työläisten palkat yhä alemmaksi siksi kun
ne eivät enää riitä ylöspitoon. Sentähden niin kauvan, kun työläiset
eivät edellä mainittuja seikkoja havainneet ja jatkoivat toivottomia
lakkotaistelujaan yksityisiä kapitalisteja vastaan, joista taisteluista
ei mitään mahdollista yleisempää seurausta ollut, oli vallankumous
pakoitettu odottamaan. Ja kapitalistit tällöin eivät nähneet mitään
syytä huolehtiakseen asemastaan.
"Mitä taas maanviljelijöihin tulee, eivät he ottaneet osaa työväestön
toimintaan joka kohdistui yksinomaan työläisten etujen ajamiseen.
Sen sijaan toimivat he vuorostaan yksinomaan omien etujensa
eduksi kovalla kiihkolla, joten palkkatyöläiset, pitäen niitä
maanviljelijöitä ainoastaan koskevina toimenpiteinä, pysyttelivät
erillään. Maanviljelijän tarkoitus oli hankkia asemansa parantamiseksi
hallitukselta apua. He käyttivät samaa keinoa kuin pikkukapitalistit,
jotka olivat joutuneet suurkapitalistien murhaavan voittokulun
jalkoihin. He koettivat estää yksityisen pääoman vallitessa ilmenevän
luonnollisen kehityksen kulkua, jossa pienet kapitalistit olivat
pakoitettuja sortumaan suurempien tieltä. Heidän käsitteensä mukaan
maanviljelijän huono asema pääasiallisesti jollei kokonaan johtui
raha-asiain lainlaadinnasta, josta he luulivat aiheutuvan rahan
vähyyden ja kalleuden. He siis vaativat täydellisenä parannuskeinona
moisen lainsäädännön kumoamista ja rahan suurempaa ulosjakoa.
Varsinkin maanviljelijäin luokalle tuultiin moisella toimenpiteellä
aikaansaatavan suurta hyötyä, sillä rahamarkkinoiden vilkastuttua olisi
huokeampi saada rahoja velkojen ja niiden koron maksoon.
"Epäilemättä hallituksen rahaliike ynnä järjestys oli kapitalistien
vaikutuksen kautta hävyttömästi järjestetty palvelemaan raharuhtinaita
heidän ryöstöhommissaan, joiden johdosta koko kansan rikkaus siirtyi
täydellisesti heidän valtaansa. Mutta samalla kertaa on huomattava,
ettei tämä kapitalistien taloudellinen toimenpide ollut yhtään pahempi
kun muutkaan heidän muilla aloilla toimeen panemansa järjestelmät.
Heidän keinottelunsa valtion raha-asioissa ainoastaan soi heille
tilaisuuden lyhemmässä ajassa kansan varallisuuden omiin käsiinsä
keskittämiseen. Muussa tapauksessa olisi heidän tullut tyytyä
yksinomaan käyttämään laillisiksi nimitettyjä keinoja, kuten vuokraa,
korkoa ja voittoa, rikkauksien omiin käsiinsä hankkimiseksi. Tätä tietä
olisi se yhtä hyvin tapahtunut. Tosin kansan kärsimyksen aikakausi
olisi tullut pilkallisemmaksi. Kapitalisteilla ei olisi ollut mitään
syytä hallituksen raha-asioihin sekaantua, jos he olisivat tyytyneet
maltillisempaan rikastumiseen. Mikään raha-asiain järjestys ei
heitä kuitenkaan olisi voinut estää kansan omaisuuksien omistajiksi
pääsemästä. Kulta, hopea, paperi, kallis raha, halpa raha, kova raha,
huono raha ja hyvä raha -- kaikki eri lajit -- ovat aivan samalla
tavalla eri maissa ja eri aikoina vastanneet kapitalistien toivomuksia
ja pyrkimyksiä. Erikois-seikat mahdollisesti ainoastaan ovat voineet
muodostua raha-asiain tähden hieman toisenlaiseksi.
"Tullakseen varmuuteen taloudellisen pulansa poistamiseksi kongressiin
vetoamisen ja raha-asioita järjestävän lainsäädännön laatimisen
hyödyttömyydestä, olisi Amerikan maanviljelijäin ainoastaan tarvinnut
luoda silmäyksensä Europan maihin; silloin olisivat he saattaneet
havaita, että maata viljelevä luokka oli kaikkialla vajonnut vieläkin
syvempään kurjuuteen välittämättä minkäänlaatuisista raha-asiain
järjestyksistä. Maanviljelijäin olisi tullut syventyä tutkimaan
yleisempiä syitä, jotka ovat johtaneet heidän tilansa kurjuuteen.
Tämän yleisen, kaikkien maiden suhteen vaikuttavan syyn olisivat
maanviljelijät havainneet, jos olisivat syventyneet, historiaan. Se
olisi osoittanut, että kaikissa yhteiskuntaoloissa oli käyty saman
kehitysasteen kautta; sillä kapitalistien voitto, korko ja vuokra ei
voi muuhun johtaa kuin koko kansan varallisuuden kapitalistiluokan
käsiin keskittymiseen, joka seikka etupäässä ja kipeämmin koskee
työntekijöitä ja maanviljelijöitä. Hetken aikaa kykeni Amerikan
kansa niihin luettuna myöskin maanviljelijät laajan maaomaisuutensa
perusteella pakenemaan sitä yleistä kehityslakia. Muita nyt yleinen
kohtalo rupesi valtaamaan alaa. Eikä sitä voinut mitenkään muutoin
ehkäistä tapahtumasta paitsi yksityisomaisuuden järjestelmän
poistamisen kautta.
"On aivan mahdotonta mainita kaikkia niitä lukemattomia
uudistusesityksiä, joita pienemmät kansan uudistuspuolueet tekivät.
Ne alkoivat kieltolakipuolueen teoriiasta jonka mukaan pääsyy
taloudelliseen hätään -- jota lännen maanviljelijät etupäässä kärsivät
-- oli väkijuomain liiallinen käyttö. Toiselta puolelta ne pysähtyivät
oletukseen, että Jumala rankaisi kansaa sentähden ettei perustuslaeissa
tunnustettu virallisesti kolminaisuuden Jumalaa. Tietysti nämä
olivat erikoishenkilöjen opetusta. Mutta miltei yhtä sokeita
olivat nekin, jotka lähemmin huomasivat omaisuuden keskittymisen
todelliseksi taloudellisen hädän syyksi. He eivät huomanneet että
se oli luonnollinen yksityisomaisuuden kehityksen tulos, jota
seurauksiinsa nähden ei voitu ehkäistä muutoin kuin yksityisomaisuuden
lakkauttamisella.
"Kuten saattoi odottaakin, olivat nämä palkkatyöläisten ja
maanviljelijäin toimenpiteet, puhumattakaan toisarvoisista
vallankumouksen ensimmäisellä ajanjaksolla esiintyvistä uudistusryhmien
vaatimuksista, ihan vaikuttamattomia. Suuret työläisten liitot, joita
heti sodan jälkeen oli perustettu suojelemaan työläisten hyvinvointia,
kaksikymmentäviisi vuotta taisteltuaan olivat osottaneet oman
voimattomuutensa työväestön olojen samanlaatuisina pysyttämisessä.
Parannuksesta ei saattanut olla puhettakaan. Sinä aikana oli noin
kymmenen eli viisitoista tuhatta lakkoa tapahtunut, mutta niiden
kokonaistulos osoitti ainoastaan tyhmimmällekin työläiselle, ettei
työväen luokan osaksi tullutta kohtaloa voitu poistaa yksinkertaisella
luokkajärjestö-toiminnalla puhumattakaan sen korjaamisesta. Kaiken
taistelun ja kärsimyksen jälkeen huomasivat työläiset olevansa entistä
turvattomampia. Maanviljelijät eivät liioin olleet saavuttaneet
taisteluillaan minkäänlaatuista huojennusta oloihinsa. Heidän
liittonsa, vaikka hallitsivatkin miljoonia äänestäjiä, osoittautuivat
jos mahdollista vieläkin suuremmassa määrin kykenemättömiksi
suojelemaan heitä rahavallalta. Sielläkin missä he saivat valtiollisen
järjestysvallan havaitsivat he hyvinkin pian, että rahavallalle oli
jäänyt vaikuttavia vaikka tosin kieroja keinoja, joiden avulla heidän
pyrkimyksensä tulivat tyhjiksi ja toivotut hedelmät muuttuivat Sodoman
omeniksi, jotka ovat kauniita puissa riippuen, mutta käteen otettuina
hajoavat tuhkana tuuleen.
"Mitä oli yleisestä kiihkeästä keskustelusta, joka johtui kysymyksestä
mitä oli tehtävä kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua käytännöllisenä
tuloksena? Täydellisesti ei mitään. Jos täällä tai tuolla esitettiinkin
joku uudistus, niin siitä huolimatta yleisemmässä katsannossa, olojen
kurjuus yhä lisääntyi. Jos yläluokan valta vuonna 1873 oli ollut niin
pieni että sen sopi verrata miehen pikku sormeen oli se jo vuonna 1895
miehen vartalon mittainen. Pintapuolisista aineellisista merkeistä
päättäen näytti todelliselta että taistelu kulki säännöllistä, kansaan
nähden toivotonta rataansa nopeasti ja että kapitalistit, jotka
miljoonillaan ostivat lapsilleen aatelisnimiä olivat oikeammassa
tulevaisuuteen nähden kuin uusi, kasvava valon ja oikeuden sukupolvi.
"Mutta sittenkin heidän katsomuksensa oli kokonaan erehdyttävä.
Tämän parannusyritysten katkeamattoman tappion ja epäonnistumisen
aikana täydellistä yksityisomaisuusjärjestelmän poistamista
tähtäävä vallankumous oli edistynyt siinä määrin, että valistunut
tutkija saattoi ennustaa täydellistä voittoa jo heti läheisemmässä
tulevaisuudessa."
"Mutta missä se edistys saatetaan havaita?" kysyin. "Tähän astisesta
kertomuksesta ei sitä ainakaan ole selville käynyt."
"Se ilmenee kansan keskuudessa kehittyvässä vallankumouksellisessa
luonteenominaisuudessa", vastasi tohtori. "Edelleen se ilmenee kansan
yleisen mielipiteen muodostumisessa siihen suuntaan, että ryhdyttiin
hyväksymään taloudellisen järjestelmän uudelleen muodostaminen
välttämättömänä tehtävänä. Suuren vallankumouksen, joka täydellisesti
muodostaa yhteiskunnallisen järjestelmän tulee saada ylitse
vuotavaisen siveellisen voiman ja oikeuden tunnon painon päästäkseen
kunnollisesti alkuun. Se kehitys, jonka avulla tällainen siveellinen
voima ja tietoisuus syntyy ja aika jolloinka se rupeaa vaikuttamaan
ei ole niin nopea ja selväpiirteinen kun varsinaisen käytännöllisen
vallankumouksen kehitys, joka alkuun päästyään suurella nopeudella
murskaa tiellään olevat esteet jotka kauvan aikaa ovat sen voimia
täyteen vauhtiin pääsemästä ehkäisseet. Mutta tiedemiehelle ensimmäinen
vallankumouksellisten voimain kehitysaikakansi on paljon tärkeämpi
tutkittava. Aivan välttämätöntä oli Amerikan kansalle ennenkuin se
ryhtyi työhön, jonka tarkoitus oli toimittaa niinkin suuri tehtävä
kuin yksityisomaisuuden muuttaminen yleisomaisuudeksi oli, että
se tuli varmuuteen katkerien käytännöllisten kokemustensa kautta
siitä ettei mikään vähempi toimenpide riitä olojen oikealle tolalle
saattamiseen. Kansan oli kokemusten perusteella havaittava että
kapitalismi oli saavuttanut kehitysasteen jossa sitä ei voitu muutoin
turmioa tuottamasta estää kuin koko järjestelmän lakkauttamisella.
Ja tätä tosin katkeraa mutta kuitenkin tarpeellista kokemusta hankki
kansa varhaisemmalla vallankumouksen ajalla. Näin ollen kaikki
tappiot, kärsimykset ja pettymykset, jotka kansa koki seitsemännellä,
kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä, auttoivat sitä
enemmän kuin sama lukumäärä voittoja lopullista ja voitollista
hyvinvointia kohti. Todellakin oli tarpeellista, että kaikki tapahtumat
tapahtui muodostaakseen vallankumouksen mahdolliseksi. Oli aivan
välttämätöntä että kapitalismi ja sen luokkatyrannius täydensi itsensä
ja siten kyllin selvästi osoitti voimansa tasavallan ja kansan
vihollisena ja ihmisten onnen, vapauden ja elämän sortajana taatakseen
kansassa kyllin vakavan tahdon ja harrastuksen sen järjestelmän
täydelliseksi kumoamiseksi. Vallankumoukset jotka hätäisesti syntyvät
päättyvät ennen aikojaan. Mutta tällöin ihmisten hyvinvointi edellytti,
ettei tämä vallankumous pysähtyisi tai laimenisi ennenkuin viimeinenkin
sirpale siitä järjestelmästä joka taloudellisen keinon avulla riisti
ihmisten onnen ja vapauden oli poistettu. Sentähden ei yhtään
taistelua, sortoa, orjuutusta, sydämmetöntä tekoa, toimeenpanevan
vallan, lainlaatijakunnan ja oikeuslaitoksen häpeällistä vallankäyttöä,
häpeästä vuotavaa isänmaallista kyyneltä, poliisien iskua, kiväärin
kuulaa tahi sotilaan pajunetin pistoa mennyt tarkoituksettomasti ja
seurausta tuottamatta hukkaan. Ei mikään muu paitsi tämä epätoivo ja
pettymys, jonka varhaisimmat uudistustaistelijat kärsivät, olisi voinut
kansaa kasvattaa käsittämään kapitalistisen järjestelmän poistamisen
ehdotonta pakollisuutta.
"Me havaitsemme vallankumouksen toisen osan alkavan ajasta
jolloin kansan järkevin osa tuli selvään käsitykseen ihmisen
oikeuksien ja edesvastuuttoman yksityiskapitaalivallan perusteiden
ristiriitaisuudesta ja ettei kansan hyvinvoinnin ja onnen saavuttaminen
voinut tapahtua muutoin kuin aivan uuden talousjärjestelmäni avulla,
joka siihen astisen yksilöllisen hoidon alaisena ilmenevän tuotannon ja
jaon saattaa yleisön s.o. kansan hoidon ja hallituksen alaiseksi."
"Mihin aikaan", minä kysyin tohtorilta, "sinä luulet vaistomaisen
vallankumouksen muodostuneen itsetietoiseksi?"
"Vaikea on määritellä kuukautta tahi vuotta", vastasi tohtori,
"sillä mainitut kaksi ajanjaksoa liittyvät toisiinsa kehityksellistä.
tietä. Mikään merkkitapahtuma ei eroita vaistomaista ja itsetietoista
vallankumousta toisistaan. Mutta siitä huolimatta saatetaan jälkimäisen
ajanjakson mainita alkavan ihmisissä havaittavan uuden hengen ja
tietoisuuden ilmenemisellä. Ensimmäisen ajanjakson vaistomainen
kiihoitustila ja lyhytnäköisyys kauvan sekoittui aikakauteen jolloin
itsetietoisuus ja varma tarkoitusperä rupesi ilmenemään, joka
voidaan mainita tapahtuneeksi yhdeksännen vuosikymmenen alussa.
Silloin tarkoitukseton kapinoiminen muuttui tarkoitukselliseksi
vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka rupesi oloja kehittämään
nykyiselle kannalle.
"Jos sinä olisit voinut olla valveilla paria vuotta kauvemmin et
sinä tarvitsisi nyt näin suuressa määrin ihmetellä meidän teollista
ja erittäinkin taloudellista järjestelmäämme ja sen edellyttämää
tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta; sillä muutamaa vuotta
nukkumistasi myöhemmin tällaiseen järjestelmään johtavat syyt olivat
kaikkialla havaittavissa ja yleisen keskustelun aiheena.
"Tietoisuus siitä, että taloudellisen järjestelmän muodostaminen
yleishyötyä tuottavalle kannalle yhteistyön kautta on mahdollinen,
on yhtä vanha kuin filosoofia. Teoriana se jo ilmenee Platon aikana;
mutta vaikeaa on määritellä miten kauvan ennen jo käsitys siitä on
ilmennyt. Kuitenkin jo itse tietoisuuden toteuttaminen ei saattanut
käydä mahdolliseksi ennenkuin kehityksen määrätyllä asteella,
jossa tietoisuus yksilöiltä oli siirtynyt yleiseksi ja varmaksi
käytännölliseksi käsitykseksi. Siihen asti oli tietoisuus pakotettu
odottamaan ikäänkuin ruumiiseen sidottu sielu ylösnousemisensa
päivää. Itsekkäät hallitsijat pitivät kansaa yksinomaan heidän
hyvinvointinsa tähden luotuna raaka-aineena. Jos he siis olisivatkin
joskus ajatelleet taloudellisen järjestelmän täydellisentämistä, niin
tekivät he sen yksinomaan tarkoituksella varmistaa valtaansa kansan
laajojen kerrosten yli. Sentähden ei ko-operatiiviselle perusteelle
taloudellisen järjestelmän muodostamisesta saattanut täyttä totta tulla
ennenkuin kansan kehityttyä asteelle, jossa se itse pystyi esiintymään
hallitsijana. Jo heti ensimmäisten kansanvaltaisten liikkeiden ilmettyä
Europassa kehittyi myöskin kysymys yhteiskunnallisen järjestelmän
uudistamisesta kansanvaltaisempaan suuntaan. Jo yhdeksännentoista
vuosisadan puolivälissä Europassa mielipiteet rupesivat kokonaan
polttopisteeseen uuden yhteiskuntajärjestelmän suunnitelmiin nähden.
Amerika, kehittymättömien taloudellisten olojensa perusteella
luonnollisesti jäi niistä osattomaksi.
"Minä en tarvinne uudelleen huomauttaa, että syynä Amerikan jälelle
jäämiseen edellämainitussa mielipiteessä oli Amerikan kansan
keskuudessa niihin aikoihin vallitseva hyvinvointi. Yksilölliset
toimenpiteet varallisuuden kokoamisessa olivat muodostuttaneet
kansan niin suuressa määrin, ettei kansa välittänyt parannuskeinojen
keksimisestä. Kansan laajojen kerrosten huomioa herättävät
vaikuttimet puuttuivat. Vielä varhaisemmalla vallankumouksen ajalla
oli mahdoton saada kansaa ottamaan huomioonsa Europassa ilmeneviä
enteitä. Vasta kahdeksannella vuosikymmenellä, kahden kymmenen pitkän
vuoden kapitalistisen yhteiskunnan parannustöissä ja yrityksissä
kuluttua ilman toivottuja tuloksia, tuli yleisesti niin järkeväksi,
että rupesi vakavampaa huomioa kiinnittämään koko kapitalistisen
järjestelmän muuttamiseen yhteistyölle ja vaikutukselle nojaavaksi
ko-operatiiviseksi järjestelmäksi.
"Vallankumouksen ohjelman kaksi suurinta vaatimusta -- taloudellisen
elämän yhdenvertaisuus ja teollisuus-olojen kansallisiksi laitoksiksi
saattaminen -- soveltuivat Amerikan kansan luonteen-ominaisuuteen.
Tosin lakimiehet olivat laatineet Yhdysvaltain perustuslait; mutta
todellinen perustuslaki, joka oli kansan henkeen kirjoitettu,
oli säilynyt kuolemattomana julistuksena kaikkien ihmisten
samanarvoisuudesta. Teollisuuden kansalliselle pohjalle muodostaminen
ynnä ne siveelliset perusteet joihin sen tarkoituksen saavuttamiseksi
tuli vedota, eivät olleet Amerikan kansalla vieraita ja tuntemattomia.
Päinvastoin olivat ne johdonmukaisia osuuksia itsehallinnon aatteessa,
jolle Amerikan järjestelmät oli alkujaankin tarkoitettu laskea.
Tämän periaatteen toteuttaminen taloudellisen järjestelmän alalla
oli kerrassaan käytännöllinen ja historiallisesti uusi. Heti saattoi
yksinkertaisinkin kansanvaltalainen havaita siinä oman sisällisen
toivomuksensa samanarvoisuudesta vaikka tosin ihan uudella alalla.
Ennen oli totuttu ajattelemaan valtiollista saman-arvoisuutta
olemuksen perusteeksi. Mutta myöhempien kokemuksien kautta tultiin
tietoisuuteen ettei se ollut riittävä. Sentähden, kun taloudelliseen
samanarvoisuuteen ruvettiin vetoamaan, pitivät Amerikalaiset sitä
luonnollisena ja ihmettelivät ettei se jo ennemmin tullut huomatuksi.
Ko-operatiivisen talous-järjestelmän apostoleilla yksinvaltaisessa
Europassa sensijaan oli kahdenkertainen tehtävä. Ensiksi oli kansalle
opetettava, että heillä oli oikeus itse hallintoon ja toiseksi
kuinka se taloudellisella alalla ilmenee. Mutta Amerikalaisille
sensijaan oli ainoastaan tarpeellista osoittaa tähän asti määrätyistä
syistä havaitsemattomana piillyt jo ennen tunnetun samanarvoisuuden
periaatteen taloudellisille aloille sovelluttamismahdollisuus.
"Tämän uuden käsityksen hyväksyminen aiheutti ohjelmamuutoksien ohella
myöskin muutoksen vallankumousliikkeen yleisessä katsomuksessa. Siihen
asti oli koetettu estää kapitalismia, anastustyötä ja palauttaa
ennen vallinneita taloudellisia oloja vapaan kilpailun avulla. Moinen
tarkoitus ei luonnollisesti voinut onnistua. Päivän selväksi kehittyi
käsitys, että taloudelliset muutokset olivat luonnollisena seurauksena
kapitalistisesta kehityksestä, jonka vastustus oli turhaa niin kauvan
kun itse järjestelmä vallisi.
"Katsokaa ympärillenne! -- kehoitettiin. -- Taistelkaa eteenpäin eikä
takaisin! Marssikaa taloudellisen kehityksen mukana eikä sitä vastaan.
Kilpailujärjestelmää ei koskaan voida eikä ansaitse palauttaa;
parhaassa tapauksessa se oli yksinomaan epätoivoista taistelua
elämästä ja kuolemasta. Uudet olot vaativat uusia vastauksia. On aivan
turhaa koettaa kilpailulla kukistaa nuorta monopooli jättiläistä;
se on kukistettavissa ainoastaan vieläkin mahtavamman jättiläisen,
yleisen yhteiskunnallisen monopoolin avulla. Yksityiseduille nojaavat
liikeliitot on kukistettava yhä suurempien kaupunkien, valtioiden
ja kansakunnan liikeliittojen kautta. Kapitalismi on voitettava
omaisuuksien kansallistuttamisella. Kapitalistit syrjäyttivät
kilpailujärjestelmän. Sitä älköön koetettako palauttaa; sen sijaan
kiittäkää että se on syrjäytetty. Toimikaa ei vanhojen kurjuuden
luolien takaisin saamiseksi, mutta uuden valoisan ja ihanan ihmisyyden
temppelin rakentamiseksi jota jo kauvan odotettu on.
"Tällaisen uuden opetuksen valossa kansa rupesi havaitsemaan, että
tasavalta, oli joutunut sille ahtaalle asteelle josta suora kaitainen
polku johti yleiseen hyvin vointiin ja onnellisuuteen jota ainoastaan
vanhat juutalaiset profeetat olivat kyenneet kyllin ihanilla väreillä
kuvaamaan.
"Uuden filosoofian synnyttämä käsite, joka kansan ja yläluokan välille
ilmeni, ei ollut ensinkään outo ja sattuman tulos, mutta varmojen
kehityslakien määräämä voima, joka kansanvaltaisen järjestelmän
johdatti alemmilta asteilta verrattoman paljoa ylemmäksi. Sentähden
ei sitä käsitettä vastustettu vaan tervehdittiin, ei pidätetty
vaan kiihotettiin. Selvästi havaittiin, ettei sen käsitteen
merkityksestä ihmiskunnan kehityksessä ja maailmaa käsittävän laajan
kansanvaltaisuuden tunteesta saattanut olla epäilystä. Tien varrella,
jota tasavallan kulku kävi puutteen ja vastuksien vuoren pimeistä
onkaloista ja kuiluista ylös, aivan siinä kohdassa, jossa vuoren
päällys aukenee tasaisena eteen ja josta silmiin kajastavat ihanat
hyvinvoinnin ja onnellisuuden maisemat, on aina seisonut sphinxi
huutaen arvoitustaan: 'Miten voipi valtio yhdistää kansanvaltaisen
yhdenvertaisuuden toteuttamisen rikkauden kehittymisen kanssa?'
Arvoitukseen oli löytynyt todellakin yksinkertainen vastaus.
Kansan tuli ainoastaan järjestää olonsa siten, että rikkaudet
jakaantuivat kaikille tasan sitä mukaa kuin ne lisääntyivät, joten
rikkauden lisääntyminen ei koskaan voinut häiritä yhdenvertaisuutta.
Yhdenvertaisuuden oikeus nojaa valtiolliseen yhdenvertaisuuden
lähteeseen, ja se kansa joka siitä lähteestä juo tulee aina elämään.
Ennen ei yksikään tasavalta ollut pystynyt ratkaisemaan sitä arvoitusta
eikä pääsemään sen arvoituksen ratkaisijoille luvatuille ihanille olin
tiloille.
"Mutta se aika oli nyt tullut inhimillisen ymmärryksen kehityksessä,
jolloin niin monasti kysytty, mutta koskaan vastaamaton ratkaisu oli
saava oikean vastauksen, jolloin sphinxistä oli tehtävä loppu ja tie
vapautettu ikipäiviksi kaikille kansoille.
"Tämä varma vakuutus, luottamus ja rajaton toivo oli ominaista uudelle
aatteen levittämistyölle, ja se oli rohkaisevampaa kuin yksipuolinen
kapitalistipuolueen sileä pessimismi, sekä niiden uudistussaarnaajain
kurjat tarkoitusperät, luokkaedut, ahtaat näkökannat sekä arka henki
jotka tähän asti olivat heitä vastustaneet.
"Olisi luullut että oppi, jota voitiin levittää niin vaikuttavalla
voimalla ja joka lupasi ihmisille ihmeen ihania tähän asti aivan
täydellisesti puuttuneita hedelmiä, saisi koko kansan puolelleen
yhdessä lyhyessä hetkessä. Ja niin olisi epäilemättä tapahtunutkin
jos kansan mielipiteisiin vaikuttavat tiedonanto ja johtovälineet
olisivat olleet kansan omissa tahi edes puolueettomissa käsissä sen
sijaan että ne olivat täydellisesti kapitalistiluokan käsissä. Ennen
kun sanomalehtiliike oli ollut vähäistä, eivät kapitalistit lainanneet
sille suurempaa huomiota. Sentähden sanomalehdistö varhaisimmalla
ajalla edusti yleistä mielipidettä. Mutta yhdeksännentoista
vuosisadan loppupuolella kehittyivät sanomalehdet suuriksi ja suuria
pääomia vaativiksi liikeyrityksiksi. Tällöin kapitalistit tulivat
sanomalehtiyhtiöiden osakkaiksi ja luonnollisesti määräsivät niiden
toimituskannan. Lukuunottamatta jalojen ajattelijain ja tiedemiesten
sanomalehtiä kaikki muut olivat olevien olojen kannalla puolustaen
ja kiittäen kapitalistista järjestelmää sekä vastustaen yhä kasvavaa
vallankumouksen henkeä ja liikettä. Nämä sanomalehdet edelleen
valtasivat tiedonantovälityslaitokset ja jakoa toimittavat virastot
sekä siten saivat vallan määritellä melkoisen tarkoin mitä kansa sai
tietää ja mitä ei. Yhtä täydellinen rahan aiheuttama sensuuri vallitsi
Amerikassa kuin Venäjällä tai Turkissa, jossa sensuuritoimi oli laissa
määritelty.
"Ei ainoastaan sanomalehdistö, mutta myöskin uskonnollinen opetus
oli kapitalistien valvonnan ja määräysten alainen. Kirkot olivat
riippuvaisia rikkaiden luokan antimista toimintaansa nähden.
Edelleen yliopistot y.m. korkeat oppilaitokset olivat kiinnitetyt
kapitalistiluokan etuihin kultaketjuilla. Samoin kuin kirkot,
riippuivat nekin rikkaiden antipaloista, joiden loukkaaminen oli
sama kuin itsemurha. Sitäpaitsi ainoastaan kapitalistiluokka kykeni
lähettämään lapsensa näihin korkeampiin oppilaitoksiin, joten koulujen
opetussuunnan tuli olla sopusoinnussa pääomaluokan etukatsomuksien
kanssa.
"Jos uudistuksen ajajat olisivat saaneet käsiinsä sanomalehdistön,
saarnastuolin ja koululaitoksen joita kapitalistit hallitsivat,
olisivat he voineet herättää kansan omat-tunnot ja mielipiteen
puolelleen yhdessä kuukaudessa.
"Tietäen kuinka pian voitto olisi saavutettu jos he vaan olisivat
voineet häiritsemättä vaikuttaa kansaan, oli luonnollista että he
tuskaantuivat niistä jokapäiväisistä vastuksista, jotka kansan laajan
enemmistön kehitysmahdollisuuden ristiin-naulitsivat. Kukapa ei
heidän tilallaan olisi käynyt kärsimättömäksi ja huudahtanut: 'Kuinka
kauvan, oi herra, kuinka kauvan?' Sellaisessa asemassa oleville
henkilöille jokainen päivä tuntui vuosisadalta. Jokapäiväisten
taistelujen tuoksinassa ollen eivät he olleet täysin selvillä itse
liikkeen suunnasta ja asemasta enemmän kuin sotilas, joka alituisessa
hyökkäyksessä kadottaa käsityksen kaikesta muusta paitsi siitä että
eteenpäin on mentävä. Mutta meille, jotka nykyisyydestä katsomme
menneisyyttä näyttää silloisen liikkeen kehityksen nopeus, jonka
kautta Amerikan kansa saatiin vallankumouksellisen ohjelman puolelle,
kerrassaan hämmästyttävältä. Itse lopulliseen liikkeen päämäärään
nähden ei saattanut epäilystä olla pienimmässäkään määrin.
"Noin toisen vallankumouksellisen ajanjakson alussa silloinen
kirjallisuus rupeaa heijastamaan tavatonta ja aivan jyrkkää
vastavaikutusta yhteiskunta järjestysten epäoikeudelle. Ei
ainoastaan vakavissa julkaisuissa ja yleisissä teoksissa mutta
myöskin kevytmielisissä kaunokirjallisissa kirjoitelmissa
yhteiskunta-uudistukset valloittavat sijansa. Radikaalisen yhteiskunnan
uudistuksen vaatimuksia sisältävän kirjallisuuden lukumäärä itsessään
jo selittää vallankumouksen. Orjuutta vastustavalla liikkeellä oli
ainoastaan yksi Setä Tuoman tupa, mutta kapitalismia vastustavalla
liikkeellä oli niitä paljon.
"Erityisemmin huomattava seikka ilmeni kaukaisen Lännen maanviljelijäin
innossa ja myötätuntoisuudessa jota he ottivat vastaan evankeliumin
taloudellisen järjestelmän tasa-arvoisuudesta. Menneisyydessä
vallankumouksellinen henki löysi jalansijansa varsinaisen työläisluokan
piireissä. Silloin tavallisesti voi hallitus varmuudella luottaa
maanviljelijöihin, jotka eivät vallankumouksellisille virtauksille
olleet alttiita ja niin ollen antoivat hallitukselle apuaan työläisten
kumousliikkeiden kukistamiseksi. Mutta tässä vallankumouksessa
olivat maanviljelijät mukana. Tämä seikka yksinään jo oli varma
edellytys kumouksen nopeasti voittavasta päämäärästä ja sen suunnasta.
Kapitalistit jo alussa näin ollen kadottivat selkänojansa.
"Yhdeksännen vuosikymmenen alussa vallankumouksellinen liike ilmenee
huomattavimmin valtiollisella alalla. Kaksikymmentä vuotta orjain
vapautussodasta lukien määräsi Etelä- ja Pohjoisvaltioiden keskinäinen
suhde valtiollisten puolueiden rajat ja täten ehkäisi varsinaisten
taloudellisten syiden pakosta syntyvien vaikutelmien puhkeamasta esille
valtiollisella näyttämöllä. Mutta kahdeksannen vuosikymmenen lopussa
Etelä- ja Pohjoisvaltioiden välillä siihen asti vallinnut rotuviha
haihtui, jättäen heidät vapaaksi ottamaan vastaan uusia tunteita, jotka
jo sisällissodasta saakka olivat yhä selvemmiksi kehittyneet ennustaen
ankaraa läheisen tulevaisuuden taistelua elämästä ja kuolemasta
kansanvallan ja etuoikeutetun luokan, ihmisoikeuden ja edesvastuuttoman
kapitalin tyranniuden välillä.
"Vaikka taloudellisten yritysten yleisön johdon alaisuuteen saattaminen
ei ennen ollut herättänyt pienintäkään myötätuntoisuutta ja huomioa
Amerikassa, niin kuitenkin jo v. 1890, eli heti kun siitä ryhdyttiin
julkisesti keskustelemaan, saivat poliittiset puolueet, jotka olivat
suosiollisia sen käytäntöön asettamiselle määrätyillä tärkeillä
taloudellisilla aloilla, suurta kannatusta vaalien aikana. Vuona 1892
miltei jokaisessa Amerikan valtiossa muodostettu puolue sai vähintäin
noin miljoonan ääntä rautateiden, sähkösanomaliikkeen, pankkien y.m.
sellaisten valtion hoidon alle saattamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin
puolueen äänimäärä osotti suurta lisäystä ja 1896 sen ohjelman hyväksyi
yksi maan suurimmista historiallisista puolueista. Siten toinen puoli
kansasta siirtyi uudistusohjelman puolelle.
"Pelko, jonka kapitalistiluokkiin tämä yhteiskunnallisesta
tyytymättömyydestä kehittyneen puolueen voiman ilmaisu synnytti, oli
kerrassaan merkillinen ottaen huomioon etteivät kapitalistit vielä
huomanneet puolueen lopullista tarkoitusta, joka lakkauttaisi kaikki
heidän etunsa ja oikeutensa. Ei ole epäilemistäkään, että heidän
pelkonsa aiheutui huomiosta että yleinen mielipide, joka vastusti ja
osittain vihasi kaikkia heidän toimiaan tulisi lopulta vaatimaan yhä
laajempia etuja heiltä pois. Orjuutta vastustava puolue ei ryhtynyt
heti vaatimaan orjuuden täydellistä lakkauttamista, mutta ainoastaan
sen osittaista rajoittamista. Orjain omistajat eivät kuitenkaan
erehtyneet liikkeen lopulliseen päämäärään nähden. Kapitalistiluokka
olisi ollut paljon tyhmempi kuin heidän edeltäjänsä orjain isännät
elleivät olisi kansan asemasta kapitalistiluokan suhteen osanneet vetää
oikeaa johtopäätöstä, joka olisi ennustanut täydellistä taloudellista
ja yhteiskunnallista vallankumousta läheisemmässä tulevaisuudessa."
Tällöin minä keskeytin tohtorin puheen huomauttaen: "Minun mielestäni
olisi luullut kapitalistiluokan havaitessaan moisen asiaintilan
vallitsevan ryhtyvän tekemään kansalle myönnytyksiä, siten
pelastaakseen edes osittaisen vallan ja edut itselleen."
"Niin, jos he olisivat sen tehneet", vastasi tohtori, "olisivat he
olleet ensimmäiset laatuaan; sillä suurten vallankumouksellisten
tulvien noustessa eivät tyrannit arvaa antaa perään ennenkuin se on
täydellisesti liian myöhäistä. He sen sijaan asettavat sulkuja eteen
ja pakottavat tulvaveden voiman kasvamaan yhä raivoisammaksi. Katsos,
tyrannit ovat aina aineellisia jota vastoin suuret vallankumoukset
ovat henkisiä ja siveellisiä. Ja sentähden eivät tyrannit koskaan
täydellisesti aavista kohtaloaan ennenkuin se on liian myöhäistä.
"Nyt tahtomattanikin antauduttuani luomaan ylimalkaisen kuvauksen
vallankumouksen suunnasta, on minun vielä kerrottava siitä yleisestä
ja tavattomasta innostuksesta joka aiheutti edistyksen nopeuden
myöhemmillä asteilla. Pidän sen kertomisen sitäkin tärkeämpänä syystä,
että teaatterissa johon menemme nyt esillä oleva kappale kuvailee niitä
asioita.
"Tietysti on täytynyt olla useoita ihmisiä jotka samalla kuin
myönsivät että ko-operatiivinen talousjärjestelmä tulisi ottamaan
yksityispääoman eduille perustetun järjestelmän paikan Amerikassa ja
kaikkialla, eivät voineet uskoa sen pikaiseen toteutumiseen. Heidän
mielestään se tapahtuisi hitaan kehityksen tietä ottaen mahdollisesti
noin puolen vuosisadan mahdollisesti pitemmänkin ajan. Mahdollisesti
tämä käsitys oli hyvinkin yleinen. Mutta he unhottivat tarkata yleistä
innostusta, joka valtavana työnsi liikettä eteenpäin yhä kasvaen sitä
mukaa kuin varsinaiset syvät kansan kerrokset joutuivat virran mukaan.
Kun kansallisen teollisen järjestelmän ja sen tulosten tasaisenjaon
suunnitelmalupauksineen yksityisomaisuuden häviämisestä ja yleisestä
hyvinvoinnista ensikerran kansalle esitettiin, synnytti se epäilystä
sen toteutumiseen nähden juuri edellyttämänsä suuren pelastuksen
tähden. Se näytti liian ihanalta ollakseen totta. Suurella vaivalla
kurjuuteen ja toivottomuuteen alennettu kansan onneton kerros oli
voinut uskoa raamatulliseen kuvaukseen jonka mukaan taivaassa ei ollut
köyhyyttä ja kurjuutta. Mutta, että maan päällä ihan nyt heti täällä
Amerikassa sellainen paratiisi olisi saatavissa, se oli liikaa heidän
uskoakseen.
"Mutta myöhemmin, kun vallankumouksellinen kiihoitus muodosti selvän
ja eittämättömän tietoisuuden perusteen, jolle mahdollisuuden
vakuutus nojasi, ja kun kumouksellisten joukkojen suuret enemmistöt
silmin nähtävästi osoittivat epäuskoisemmillekin, ettei ennustusten
toteutuminen enää saattanut kaukana olla, muuttui kansakerroksen
epäusko toivoksi ja toivo luottamukseksi. Luottamus, vuorostaan antoi
uutta sytykettä leimuavalle innostukselle. Se sama valoisa edellytys
onnesta, joka ensin oli heitä lannistanut, innostutti nyt heitä.
Kärsimätön halu päästä toivottuun satamaan valloitti heidät siinä
määrin, että jokaisen tunnin viivytys tuntui heistä sietämättömältä.
Nuoret sanoivat; 'kiiruhtakaamme luvattuun maahan ollessamme vielä
nuoria että tulemme tietämään mitä elämä on! Vanhat vuorostaan
sanoivat: 'Menkäämme sinne ennenkuin kuolemme jotta voimme sulkea
silmämme rauhallisina tietäessämme lastemme tulevaisuuden olevan
taatun! Vallankumouksen eturivin taistelijat ja johtajat monta vuotta
vedottuaan kylmään ja välinpitämättömään yleisöön, havaitsivat nyt
itse joutuneensa suuren innostuksen hyökyaallon mukaan, jota he eivät
voineet vastustaa tai suunnata. Heidän oli mentävä aallon mukana sinne
mihin se vei.
"Tähän yleiseen innostukseen, ikäänkuin täytennyksen huipuksi,
liittyi uskonnollinen herännäisyys, sytyttäen pyhän tunnelmien
tulen. Tämä uskonnollinen herännäisyys kohdistui pääasiallisesti
yhteiskunnalliseksi sen sijaan kuin varhaisemmat olivat yksilöön
kohdistuvia. Herännäisyys kärjistyi toivomukseen Jumalan valtakunnan
lähestymisestä maan päälle, jota Kristus opetti ihmisien toivomaan.
Tällöin kansassa tapahtui yleinen henkinen ja uskonnollinen
herääminen joka pyrkii käytännöllisesti ilmenemään taloudellisen ja
yhteiskunnallisen järjestelmän muuttamisessa sellaiseksi, että se
takaisi kaikille ihmisille taloudellisen yhdenvertaisuuden.
"Mikään, totisesti, ei voinut olla enemmän itsetodistavaa kuin
tämän takauksen jyrkkä kristillinen käsite. Sen mukaan ei riittänyt
mikään sen vähempi kuin Kristuksen opin kaikkien samanarvoisuudesta,
yhdenvertaisuudesta ja toistensa rakkaudesta yhteiskunnallisella
alalla koko laajuudessaan toteuttaminen. Siitä käsityksestä ja
syvästä vakaumuksesta oli ensimmäisenä seurauksena halu pikaisesti
järjestämään taloudellisesti yhdenvertainen tilaisuus kaikille, sillä
se oli ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Joku voinee ajatella, että
nimellisesti kristitylle ja yleisesti Uutta Testamenttia lukeneelle
kansalle ei kenenkään tarvinnut opettaa näitä asioita, mutta että
he heti jo ensi hetkenä niiden ilmettyä ovat käsittäneet, että
vallankumouksellisten ohjelma oli yksinkertaisesti yksi valtiollisen
ja taloudellisen kultaisen säännön pykälä. Joku olisi voinut sanoa,
että välittämättä siitä mitä muut yhteiskunnan jäsenet tekevät,
kristityt olisivat heti hyökänneet täydestä sydämmestään ja sielustaan
puolustamaan sellaista liikettä. Mutta niin ei ollut asian laita. He
olivat hyvinkin hitaita. Ja syynä siihen oli pappien -- juuri sen
luokan, jonka velvollisuus se olisi ollut -- opetus ja opettamattomuus.
He opettivat Kristuksen opetusten käytännössä toteuttamista vastaan. Ja
kun oli kysymys Kristuksen opetusten käytäntöön asettamiskeinoista ei
niistä tämä nimellisesti kristitty papisto puhunut mitään.
"Monet ajanjaksot, aivan kristillisen aikakauden alusta asti ovat
kirkot ja niiden pyhät papit kääntäneet selkänsä Kristuksen ihanteelle
Jumalan valtakunnan maan päällä toteuttamisesta keskinäisen avunannon
ja vuorovaikutuksen lakien perusteella. Antaen ylön ihmisellisen
yhteiskunnan uudistamistoiveen toivottomana ja mahdottomana asiana
oli papisto ruvennut kansalle opettamaan Jumalan tahdon maan päällä
toteutumisen mahdottomuutta. Suorastaan vastustaen Kristuksen
ihanteiden sovelluttamista käytännöllisessä elämässä, tuli papisto koko
sielustaan vanhojen, kurjien olojen ja niistä hyötyvien valtaluokkien
puollustajaksi ja olojen uudistusta vaativien ihmisten kiroojaksi.
Europassa papisto oli ollut sankarina etuoikeuksien ja niille
edullisten virkavaltaisten järjestelmien puolustamistaistelussa. Se oli
siunannut etuoikeudet Jumalan antamina ja laatinut niistä erinäisen
lakikirjan ja huoneentaulun. Kaikkia vapautta ja yhdenvertaisuutta
vastaan heillä olivat aina valmiit pannajulistuksensa ja
kidutustelineensä. Sentähden kuninkaat ja muut hallitsijat havaitsivat
papiston paljon käytännöllisemmäksi palvelijakunnaksi kuin sotilaat
ja poliisit. Amerikassa vuorostaan, kun kuninkaan oli pakko jättää
valtansa kapitalisteille, liittoutui tämä pyhä papisto rahavaltaan.
Sen sijaan että se ennen oli saarnannut jumalan kuninkaille yksinomaan
määräämästä hallitusvallasta, saarnasi se uudessa liitossaan saman
vallan olevan kapitalisteilla, joille Jumala armostaan ja viisaudestaan
muka oli antanut maallista tavaraa merkiksi suosiostaan. Kansan käski
papisto täydellisesti ja uskossa alistumaan kapitalistien tahdon
alaiseksi.
"Kirkon ainainen taipumus olla vallan ja etuoikeuksien puolella
jokaisessa taistelussa joka ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta
taisteltiin kehittyi yleiseksi ivan esineeksi joten jokaisessa
vallankumouksessa ne kadottivat yleisön kunnioituksen ja
luottamuksen. Sitä suuremmassa määrin tällöin, kun kansan täydellisen
yhdenvertaisuuden ja yksityiskapitalismin oikeuden väliltä taisteltiin,
riippui kirkon menettelystä koko niiden tulevaisuus. Jos papit olisivat
tehneet erehdyksen asettuen yleiselle mielipiteelle vastakkaiselle
puolelle, olisi siitä ehdottomasti ollut seurauksena heille joko
osittainen tahi täydellinen häviö -- häviö joka olisi merkinnyt
heidän valtansa kansan sydänten ja järjen ylitse loppumista. Mutta
toiselta puolen taas, jos he olisivat asettuneet yleisen mielipiteen
puolelle joka Kristuksen ihannetta käytännölliseen yhteiskunta elämään
pyrki asettamaan, olisivat kirkon johtajat kaikista ennen tehdyistä
erehdyksistä huolimatta saavuttaneet takaisin menetetyn kunnioituksen
ja kansan myötätuntoisuuden. Muutamat, tai paremmin sanoen useat
papiston jäsenet huomasivat tämän asian ja koettivat parhaansa mukaan
saada ammattikuntansa enemmistöä samalle kannalle. Mutta siinä he eivät
onnistuneet. Rahanvalta ja vanhoilliset käsitykset pitivät papiston
enemmistöä kahleissa, joten he eivät havainneet kansassa syntyneen
henkisen virtauksen puolelle kääntyä ennenkuin se oli liian myöhäistä.
Pappien ohella löytyi suuri joukko muitakin oppineita, jotka eivät
käsittäneet kansassa ilmenevää ja yhä kasvavaa innostuksen hyökyaaltoa,
joka lainehti maailman yli kaikki olot uudistaen ja muuttaen. Mutta
näiden oppineiden ryhmien käsittämättömyys ei vaikuttanut kansassa niin
suurta vastenmielisyyttä kuin pappien joiden toimena oli ollut saarnata
ja opettaa vallankumouksen tarkoittamaa ihmisten tasa-arvoisuuden
ja yhdenvertaisuuden kultaista sääntöä. Heiltä vaadittiin etupäässä
myötätuntoisuutta liikkeelle joka tarkoitti toteuttaa sen ennustuksen
veljellisestä rakkaudesta jota he olivat saarnanneet ja opettaneet.
"Luonnollista oli, että uudistusta tarkoittavat ihmisjoukot olivat
kerrassaan vihamielisiä papistolle kahdesta syystä: papisto
ei täyttänyt uskonnon eikä ihmisyyden vaatimuksia vastustaen
vallankumousta sen sijaan, että sitä olisi tullut auttaa. Silloinen
aika synnytti nopeasti jyrkkiä tuomioita, ja etupäässä surkutellen kuin
halveksuen ja soimaten nyt arvostellaan sitä seikkaa, ettei papisto
osannut asettua oikealle puolelle ja niin ollen kadotti suurimman
tilaisuuden kansan kunnioitukseen mitä koskaan on ilmennyt. Miksi
asettaisimme kuormaa enää kuorman päälle?
"Vaikka papiston auktoriteetti tiedon lisääntymisen tähden siihen
aikaan oli Amerikassa jo suuressa määrin kadonnut, niin yleisesti
heidän epäedullinen ja suorastaan vastaan vaikuttava toimintansa
kansan yhdenvertaisuuden pyrintöihin nähden vaikutti lamauttavasti
kansaan, joten liike ei saanut heti alussa sitä kannatusta jota
olisi sopinut kristityltä kansalta toivoa. Mutta sen kannatuksen
saaminen oli ainoastaan ajan kysymys. Kansa oli pakoitettu asioista
keskustelemaan, jolloin se myöskin yhä suuremmassa määrin asiaan
innostui. Suuri uskonnollinen herännäisyys syntyi siten, että kansa
keskinäisen kasvatuksen ja olojen vaikutuksen tietä tuli havaitsemaan,
että liike, jota papit vastustivat oli puhtain kristillinen liike mitä
yksikään Kristuksen opin tunnetuksi tulemisesta laskien, joten kaikkien
tosikristittyjen velvollisuudeksi tuli edistää sitä parhaiten voimiensa
mukaan.
"Amerikan kansa nähtävästi uskonnollisissa asioissaan oli
tietoperäisempi muita maailman ihmisiä. Kristillisyys amerikalaiseen
vaikutti hyvin voimakkaasti. Kun kansa tuli havaitsemaan, ettei
ihannemaailma ollutkaan mikään vertauskuva ainoastaan, kuten papit sitä
olivat nimittäneet, vaan toteutettavissa oleva Kristuksen ennustusten
mukainen yhteiskunta, niin ei se voinut pidättää innoitustaan, joka
johti vallankumoukselliseen liikkeeseen. Edelleen havaittiin, ettei
uuden yhteiskunnan edustajain suunnitelma ja toiminta ollutkaan mikään
tyhjä ja kiusaava viettelys, mutta todellisuudessa loistava Bethlehemin
tähti, joka kirouksen yön helmasta johti päivän valoon. Tällöin muuttuu
vallankumous todelliseksi ristiretkeksi, joka suurimmassa määrin
kuin mikään muu ennen ilmennyt ansaitsee sen nimen. Kansa oli tullut
siihen varmaan käsitykseen, että uuden yhteiskunnan perustamisella
täyttäessään oman toivonsa maan päällä ihanan elämän saavuttamisesta
toteuttaisi se myöskin Jumalan korkeimman tahdon. Moisen katsomuksen
vallitessa kehittyi vallankumouksellinen innostus uskonnolliseksi.
Kuten ennen Kristuksenkin aikoina vastasi kansa uuden ihanan
yhteiskunnan puolesta saarnaajille huutamalla: 'Jumala niin tahtoo!'
Kukaan ei epäillyt sitä. Siten siis vallankumous kulki eteenpäin
moraalisen ja uskonnollisen herännäisyyden kiihottamana."
"Mutta miten kävi kirkolle ja papistolle kansan huomattua heidän
sokeutensa ja vääryytensä", minä kysyin.
"Epäilemättä tuntui heistä siltä kuin tuomiopäivä olisi tullut, kun
kansa raamatun perusteella heiltä vaati vastausta, minkätähden he
olivat raamattua väärentäneet ja salanneet Jumalan ennustukset ja
todellisen tahdon. Mutta kansa, joka oli vihdoinkin löytänyt suuren
ilon ja onnen ihanassa uskossaan uuteen aikakauteen, ei tuntenut
suurempaa katkeruutta heitä kohtaan. Kansa oli ainoastaan tullut
havaitsemaan sen tosiasian, ettei kirkkosäädyn johtoon olisi koskaan
sokeasti luotettava. Ihmisinä olivat papit yhtä hyviä kuin muutkin.
Heidän menettelynsä ei johtunut luonteen pahuudesta, vaan siitä, että
taloudelliset vaikuttimet olivat toisenlaatuiset ja vastakkaiseen
suuntaan johtavat kuin varsinaisen kansan. Heti herännäisyyden
kiivaimmilleen noustessa, liittyi papisto vallankumoustaisteluun. Mutta
nyt se ei enää työntäytynyt johtajaksi vaan sensijaan johdettavaksi. He
seurasivat kansan tietä kansan mukana.
"Tästä suuresta herännäisyydestä me laskemme meidän uskontomme
alkavan -- uskonnon, joka on heittänyt syrjään kaikki kaavat ja
seremooniat, ahneuden, uskonkappaleet ja pelon sisällisen minuutemme
pahuudesta, uskonnon, joka nojaa ihmiskunnan ja Jumalan täydelliselle
solidarisuudelle ja tietoisuudelle ihmisen ainaisesta pyhyydestä."
"Minun lienee tarpeetonta kysyä", virkoin tohtorille, "josko vielä
mitään väliasteita vallankumousliikkeessä ilmeni ottaen huomioon
herännäisyyden synnyttävän suuren ja kaikki tieltään raivaavan voiman."
"Niin todellakin oli asianlaita", vastasi tohtori. "Mutta samalla,
kuin liike kehittyi vastustamattoman kiivaaksi, jonka tarkoituksena
oli murtaa kaikki esteet yhdenvertaisen hyvinvoinnin tieltä, ei
näitä esteitä kuitenkaan murrettu; ne pikemmin sulatettiin pois.
Kapitalistit, kuten itse tietänet kuuluttuasi kerran heidän luokkaansa,
eivät pohjaltaan ihmisinä olleet pahempia kuin toisetkaan ihmisluokat;
he olivat ainoastaan toisten taloudellisten luokkavaikutelmien alaisina
kehittyneet toisenlaisiksi. Omaten samanlaatuisia luonnollisia tunteita
ja ominaisuuksia kuin muutkin ihmiset tarttui yleinen ihmisyyden
innostus ja säälin tunne sekä herännäisyyden synnyttämä hellyys
heihinkin. He eivät voineet parhaalla tahdollaankaan sitä vastustaa.
Heti kun yleisesti tuli havaituksi, että taistelu vallitsevien olojen
puolesta uusia vastaan olikin kysymys kaikkivaltiaan dollarin ja
Jumalan voitosta, niin ei ollut suuria aprikoimisia oikean puolen
valitsemisessa. Tosin hyvin pieni vähemmistö kapitalistipuolueesta
loppuun asti taisteli vallankumousta vastaan, mutta sillä ei ollut sen
suurempaa merkitystä. Suurin kapitalistien enemmistö liittyi kansan
mukaan, sillä kyllin selvästi ja oli havaittavissa uuden järjestelmän
etevämmyys vanhaan verraten. Se lupasi kaikille samalaatuisia
etuisuuksia."
"Siis ei tarvittu sotaa?"
"Sotaa! Tietysti ei. Kukapa olisi ollut taistelemassa toisella puolen?
Merkillistä on, miten monet aikaisemmista uudistusmiehistä näyttävät
aavistaneen sotaa, ennenkuin yksityiskapitalismi voitiin kukistaa.
He alituisesti viittasivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja Ranskan
vallankumoukseen pitäen niitä ennakkotapauksina jotka oikeuttivat
heidän pelkonsa, mutta todella ne eivät olleet samankaltaisia
tapauksia. Orjaselkkauksessa kaksi maantieteellistä ryhmää, jotka
keskinäisesti eivät kyenneet sulattamaan toistensa aatteita, oli
vastakkain ja sota oli välttämätön. Ranskan vallankumouksessa ei olisi
ollut mitään verisaunaa Ranskassa, elleivät naapurikansat törkeine
kuninkaineen ja eläimellisine ihmisineen olisi tulleet väliin. Suuren
vallankumouksen rauhallista ratkaisua Amerikassa vielä tanakammin suosi
vielä syväksi juurtumattomat luokkaerot ja sen takia puuttuva
luokkaviha. Niiden kasvaminen alkoi edistyä kuitenkin pelottavalla
nopeudella, mutta se ei ollut ehtinyt vielä kovin pitkälle eikä syvälle
eikä se kyennyt vastustamaan yhteiskunnallisen innostuksen pursuamista,
joka vallankumouksen huippuvuosina kirkasti koko kansan yhteiseen
uskoon ja tarkoitukseen.
"Ällös unhoita, ettei Amerikan suuri vallankumous ollut vallankumous
siinä poliittisessa merkityksessä missä edelliset vallankumoukset
olivat olleet. Kaikissa muissa vallankumouksissa kun kansa oli
tullut selville mitä oli muutettava, oli sen ryhdyttävä taisteluun
valtiollisen vallan hankkimiseksi, joka ei käynyt muutoin päinsä kuin
entisen valtaluokan kukistamisella. Mutta kansanvaltaisessa maassa, kun
kansan mielipide siitä mikä oli välttämättömästi saatava oli syntynyt,
saattoi varsinaisen vallankumouksen jo sanoa tapahtuneeksi. Ei mikään
ollut vastustamassa kansaa täyttämästä vaatimuksiaan. Amerikan
vallankumous muiden maiden vallankumouksiin verraten oli rauhallinen
neuvotteluoikeus, jossa syyt ja tarpeet esitettiin ja sitten tuomio
julistettiin, sensijaan kuin muiden maiden vallankumoukset olivat
verisiä ja väkivaltaisia. Tuomioa harjoittavana lautakuntana Amerikassa
oli kansa, ja vastustajalla oli ainoana mahdollisuutena vakuuttaa kansa
oikeudestaan. Tästä oikeuden päätöksestä ei voitu korkeammalle vedota;
sillä kansan tahto on korkein laki.
"Vanhan ajan vallankumouksellisten liikkeiden näkyvät ilmiöt olivat
runsaampia moninaisine melskeineen. Keinottelu, kavaluus, ruudin
savu, veri, melske ja juonittelu oli niissä yleinen. Sentähden nämä
Italian ja Flemin vallankumoukset antoivatkin paljon rikkaampia
kiihoitusromaanien aiheita mitä Amerikan vallankumous, jossa kuitenkin
paljon enemmän toimitettiin."
"Pitääkö minun ymmärtää, ettei todellakaan minkäänlaatuista
väkivaltaista toimenpidettä ilmennyt tämän suuren muutoksen aikana?"
"Oli joitakin moninaisia pikkukahakoita, joissa vuosi verta, mutta
mitään sellaista jota sodaksi voitaisiin nimittää ja joita entisaikoina
oli välttämättöminä odotettu ei tapahtunut. Moni menneen ajan kuninkaan
ja kansan välillä tapahtunut kahakka, jota pidettiin liian mitättömänä
historiassa mainittavaksi, oli maksanut paljon enemmän verta ja vaivaa
kuin Amerikan vallankumous, tuo mahtavin kaikista vallankumouksista."
"Pääsivätkö Europan kansat yhtä ehyenä ja onnellisesti tällaisen
tärkeän tapauksen läpi?"
"Niiden olot eivät läheskään olleet yhtä suotuisia kuin Amerikan
rauhalliselle vallankumoukselle, joten siellä taistelu oli ankarampi ja
pitkäaikaisempi. Mutta siitä huolimatta ei Europassakaan vallankumous
väsyttänyt ja rasittanut kansoja niin suuressa määrin kuin edelliset
vallankumoukset. Yli koko maailman oli vallankumous ylimalkaisesti
puhuen rauhallinen moraalisen voiman toimittama."