Mitä sanoisin teaatterista tänä iltana? oli kysymys jonka Edith minulle
esitti kotia tullessamme. Selville tuli että kuuluisa historiallinen
draama suuresta vallankumouksesta esitettiin Honolulussa sinä iltana ja
hän oli arvellut että haluaisin sen nähdä.
"Tosiaankin sinun pitäisi olla läsnä", hän sanoi, "sillä kappaleen
esitys on jonkinlainen kohteliaisuuden osotus sinulle, sillä se on
uudelleen esille otettu sen yleisen harrastuksen takia jonka sinua
ilmaantumisesi on herättänyt vallankumoushistoriaan."
Mikään illan viettämistapa ei voinut olla miellyttävämpi minulle ja
sovittiin että me muodostaisimme perheteaatterijoukon.
"Ainoa vaikeus", sanoin istuessamme teepöydän ympärillä, "on se etten
tunne vielä tarpeeksi vallankumousta voidakseni seurata esitystä kyllin
ymmärtäväisenä. Olen kyllä kuullut useasti viitattavan vallankumouksen
tapahtumiin, mutta minulla ei ole mitään yhtenäistä käsitystä
vallankumouksesta kokonaisuudessaan."
"Se ei vaikuta asiaan", sanoi Edith. "On vielä kyllin aikaa, ennen
esityksen alkamista ja isä voi sillä välin kertoa välttämättömimmän.
Esitys alkaa vasta kello kolme iltapäivällä Honolulussa ja kun kello
nyt vasta on kuusi, on meillä ajan erotuksen takia useita tunteja
ennenkuin esirippu nousee."
"Sepä on kuitenkin lyhyt aika ja vielä lyhyempi valmistusaika niin
suurta tointa kuin suuren vallankumouksen selittämistä varten",
vastusti tohtori lempeästi, "mutta nämä seikat huomioon ottaen koetan
tehdä parastani."
"Alku on aina hankala", hän sanoi, kun suoraan hänelle avasin
lähtökohdan kysyen milloin suuri vallankumous alkoi. "Ehkä pyhä
Johannes sitä asiata käsitteli yksinkertaisemmin sanoessaan että
'alussa oli Jumala.' Päästäksemme lähemmäksi, saattanee sanoa
että Jesus Kristus perusti suuren vallankumouksen oppipohjan ja
käytännöllisen tarkoituksen selittäessään että kultainen sääntö
kaikkien yhtäläisestä ja mitä paraimmasta kohtelemisesta oli ainoa
oikea periaate jonka nojalla ihmiset voivat yhdessä elää. Puhuaksemme
kuitenkin historioitsijani kielellä, niin suurella vallankumouksella,
samoinkuin kaikilla tärkeillä tapahtumilla, oli kaksi syysarjaa --
ensiksi, yleinen, välttämätön ja perussyy jonka täytyi saattaa se
loppuunsa, olivatpa alempiarvoiset olosuhteet minkälaiset tahansa; ja
toiseksi, läheiset eli suoranaisesti vaikuttavat syyt jotka erinäisissä
rajoissa määräsivät, milloin sen varsinaisesti oli alkaminen
yhdessä syrjäpiirteitten kanssa. Nämä välittömät eli suoranaisesti
vaikuttavat syyt olivat tietysti erilaiset eri maissa, mutta yleinen,
välttämätön ja perussyy oli sama kaikissa maissa, kun kuten tiedätte
suuri vallankumous oli maailmaa käsittävä ja melkein samanaikainen
edistyneempäin kansojen kesken.
"Tämä syy, kuten olen usein huomauttanut keskustellessamme, oli
ymmärryksen kasvaminen ja tiedon leviäminen kansan joukkoon, joka
alkaen kirjapainon käytäntöön pääsemisestä levisi hitaasti kuudennen-,
seitsemännen- ja kahdeksannentoista vuosisadan kuluessa ja paljon
nopeammin yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin se maissa, missä
suotuisemmat olosuhteet vallitsivat, alkoi olla jo melkein yleistä.
Ennen tämän valistustoiminnan alkua ihmissuvun suurimman osan asema
ymmärrykseen nähden oli muinaisista ajoista asti ollut suorastaan
sellaisella kannalla joka vain vähän oli yläpuolella vähäjärkisen
kantaa. Ajattelematta tai tahtomatta itsensä suhteen enempää kuin savi
valajansa käsissä heitä vastustamatta muokkailtiin ymmärtävämpäin
ja vaikuttavampain yksilöiden sekä heidän laatuistensa joukkojen
käytettäväksi. Siten sitä jatkui lukemattomia ihmispolvia eikä kukaan
uneksinutkaan muuta, kunnes vihdoin olosuhteet kypsyivät ja henkistä
elämää voitiin puhaltaa tähän tylsään ja mielettömään möhkäleeseen. Se
tapahtumasarja, jonka kautta tämä herääminen johtui, oli äänetöntä,
asteettaista, huomaamatonta, mutta mitään edellistä tapausta tai
tapausten sarjaa ihmiskunnan historiassa ei voida sen kanssa verrata
siihen vaikutukseen nähden mikä sillä oli oleva ihmisen kohtalon
suhteen. Se merkitsi että monien edut harvojen etujen asemasta,
kaikkien hyvinvointi osan hyvinvoinnin sijasta oli tuleva tästälähin
yhteiskuntajärjestyksen korkeimmaksi tarkoitukseksi ja kehityksen
päämääräksi.
"Hämärästi näyttävät teidän yhdeksännentoista vuosisadan filosoofinne
tajunneen että ymmärryksen yleinen leviäminen oli uusi ja suuri
tosiseikka ja että se tuotti sangen tärkeän voiman yhteiskunnalliseen
kehitykseen, mutta kaihisilmäisinä he eivät voineet nähdä sitä
varmuutta että sen takana häämöitti täydellinen yhteiskunnan
taloudellisen perusteen kumous koko ihmissuvun eduksi ja kaikkia
luokkaetuja tai osittaisia etuja vastaan. Sen ensimmäisenä vaikutuksena
oli se kansanvaltainen liike jonka kautta persoonallinen ja luokkajohto
poliitillisissa asioissa kumottiin kansan ylimpäin etujen ja
itsenäisyyden nimessä. Merkillistä on että teidän joukossanne piti olla
ainoatakaan ymmärtäväistä henkilöä joka ei älynnyt että poliitillinen
kansanvaltaisuus oli vain taloudellisen kansanvaltaisuuden tien
raivaajakunta ja etujoukko joka tietä puhdisti ja varasi keinoja
ohjelman varsinaisen osan suorittamiseksi -- nimittäin työn ja
toimeentulon jakamisen saamiseksi yhdenvertaiseksi. Se olkoon sanottu
yleisestä, välttämättömästä ja pääsyystä suureen vallankumoukseen ja
sen selittämiseksi -- nimittäin ymmärryksen asteettaisesta leviämisestä
kansaan kuudenneltatoista vuosisadalta yhdeksännentoista loppuun. Kun
tämä voima kerran pääsi toimintaan, niin yhteiskunnan taloudellisen
perusteen kumouksen täytyi ennemmin tai myöhemmin tulla sen
seuraukseksi kaikkialla: ennemmin tai myöhemmin, millä tavalla ja minkä
olosuhteitten vallitessa, se riippui siitä miten erilaiset suhteet eri
maissa määräsivät.
"Amerikaan nähden alkoi vallankumouksellisen agitatsioonia
aikakausi, joka aiheutti nykyisen järjestelmän perustamisen, melkein
heti kansalaissodan loputtua. Muutamat historioitsijat laskevat
vallankumouksen alkaneen vuodesta 1873."
"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentäkolme!" huudahdin. "Mitenkä,
sehän oli toistakymmentä vuotta ennenkuin minä vaivuin uneen! Näyttää
siis siltä kuin minä olisin ollut ainakin osasta vallankumouksen
aikalainen ja sen todistaja, mutta minä en mitään vallankumousta ole
nähnyt. Totta on että me huomasimme teollisuussekamelskan ja yleisen
tyytymättömyyden olevan sangen uhkaavan, mutta me emme ymmärtäneet että
vallankumous oli menossa."
"Odotettavissa olikin ettette sitä ymmärtäneet", vastasi tohtori.
"Sangen harvoin suurten vallankumousliikkeitten aikalaiset ovat
ymmärtäneet niiden luonnetta, kunnes ne ovat melkein juoksunsa
lopettaneet. Seuraava sukupuoli aina arvelee että he olisivat olleet
ymmärtäväisimpiä ajan merkkejä lukiessaan, mutta se ei ole luultavaa."
"Mutta mitä sitten", sanoin, "tapahtui 1873 joka on saattanut
historioitsijat määräämään sen ajaksi josta voi lukea vallankumouksen
alun?"
"Yksinkertaisesti se seikka että se osotti koko selvällä tavalla
taloudellisten selkkausten aikakauden alkaneen Amerikan kansan kesken
jota jatkui ajoittaisia ja osittaisia keskeytyksiä huomioon ottamatta
aina yksityiskapitalismin kumoamiseen asti. Tästä kokemuksesta
aiheutuva yleinen tyytymättömyys oli vallankumouksen suorastaan
vaikuttava syy. Se herätti amerikalaiset siitä heille mieluisesta
unelmasta että yhteiskunnallinen kysymys oli ratkaistu tai voitiin
ratkaista kansanvaltaisen järjestelmän kautta joka rajoittui vain
poliitillisiin muotoihin, ja pani heidät etsimään todellista ratkaisua.
"Vuosisadan viimeisellä kolmanneksella alkanutta teollisuus --
selkkausta, joka oli suoranainen vallankumouksen synnyttäjä, verrattiin
sangen huonosti siihen joka oli ollut toisten kansojen alituinen
kohtalo ja muinainen perintö. Se edusti vain ensimmäistä tai paria
ensimmäistä sen kiertimen kierrosta jolla kapitalismi sopivana
aikana puristi kuivaksi kansan aina ja kaikkialla. Uuden maansa
tavaton laajuus ja rikkaus oli antanut amerikalaisille vuosisadan
viivytyksen yleisestä kohtalosta. Ne edut olivat menneet, armon aika
oli loppunut ja se aika oli tullut, jolloin kansan oli taivuttaminen
niskansa sen ikeen alle jota kaikki kansat ennen olivat kantaneet.
Mutta kun amerikalaiset olivat kehittyneet korkeahenkisiksi niin
pitkän verrattaisen hyvinvoinnin kokemuksissa, he vastustivat tätä
kuormaa, ja kun huomasivat vastustuksen turhaksi, he lopettivat
sen tehden vallankumouksen. Siinä pääasiallisesti on koko kertomus
suuren vallankumouksen kulusta Amerikassa. Mutta vaikka tämä ehkä
tyydyttäisikin väsynyttä kahdennenkymmenennen vuosisadan uteliaisuutta
niin kauan sitten tapahtuneena asiana, te luonnollisesti haluatte
tietää hiukan runsaammin yksityiskohtia. Stariotin vallankumouksen
historiassa on erikoinen luku joka selittää miten ja miksi kapitaalin
vallan kasvaminen sai aikaan suuren kapinan; se suuresti minuun
vaikutti kouluaikanani, enkä luullakseni voi paremmin käyttää osaa
lyhyestä ajastanne kuin lukemalla siitä muutamia kappaleita."
Ja kun Edith oli tuonut kirjan kirjastosta -- sillä me yhä istuimme
teepöydässä -- tohtori luki:
"Yksityiskapitalismin järjestelmän sen kehityskohdan perusteella,
jolloin se sai aikaan vallankumouksen uhaten kansan henkeä ja
vapautta, jakavat historioitsijat Amerikan tasavallan historian sen
perustamisesta 1787 asti suureen vallankumoukseen, joka siitä teki
todellisen tasavallan, kolmeen aikakauteen.
"Ensimmäinen käsittää vuosikymmenet tasavallan perustamisesta
yhdeksännentoista vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen loppuun -- noin
1830 tai 1840 luvulle. Tämä oli aikakausi jolloin kapitaalin valta
yksityisissä käsissä ei ollut vielä osottautunut uhkaavan sortavaksi.
Rahallinen luokka oli pieni ja kapitaalin kasaantuminen vähäpätöistä.
Neitseellisen maan luonnollisten, tulolähteitten äärettömyys kesti
vielä ahneuden himoa. Saatavissa olevat avarat maa-alat takasivat
riippumattomuuden kaikille työn hinnasta. Näillä edellytyksillä
kenenkään ihmisen ei tarvinnut etsiä itselleen toista herraa. Tätä
voidaan pitää tasavallan sopusoinnun aikakautena, aikana jolloin De
Tocqueville näki ja ihaili sitä, vaikkakin ennusti tuomion mikä sitä
odotti. Kuolinsiemen oli yksityiskapitalismin periaatteen vallinnassa
ja se varmasti oli aikoinaan kasvava ja kypsyvä, mutta nyt vielä eivät
olosuhteet olleet suosiolliset sen kehitykselle. Kaikki näytti käyvän
hyvin, eikä outoa ole se Amerikan kansan toivo että heidän tasavaltansa
todella oli ratkaissut yhteiskuntakysymyksen.
"Noin vuoden 1830 tai 1840 jälkeen, puhuen tietysti ajasta vain
ylimalkaan, me katsomme tasavallan astuneen toiselle kehityskaudelleen
-- nimittäin sille jolloin kapitaalin kasvaminen ja keskittyminen
alkoi olla nopeata. Rahallinen luokka nyt kasvoi voimakkaaksi ja alkoi
tavoitella ja itsellensä omistaa maan luonnollisia tulolähteitä sekä
järjestyä voittoa, saadakseen kansan työstä. Sanalla sanoen, rahavallan
kasvaminen kävi vilkkaaksi. Se tapaus, joka tälle liikkeelle antoi
suuren sysäyksen sekä määräsi rajan ensimmäisen ja toisen aikakauden
välillä kansan historiassa, oli tietysti yleinen höyryn käytäntöön otto
kaupan ja teollisuuden alalla. Aikakauden vaihdon voidaan kuitenkin
sanoa tapahtuneen hiukkaista ennemmin tehdasjärjestelmän käytäntöön
astuttua. Tietysti jos ei höyryä eikä niitä keksintöjä, jotka tekivät
tehdasjärjestelmän mahdolliseksi, olisi koskaan käytäntöön otettu,
olisi kysymyksessä vain ollut pitempi aika ennenkuin kapitalistiluokka,
tässä tapauksessa edistyen maanomistuksen ja koronkiskonnan tietä,
olisi voinut painaa kansan alamaisuuteen ja kukistaa kansanvaltaisuuden
samoinkuin muinaisissa tasavalloissa, mutta suuret keksinnöt
hämmästyttävällä tavalla jouduttivat rahavallan valloitusta. Ensi
kerran historiassa kapitalistilla lähimmäisiään kukistaessaan oli
koneisto liittolaisena ja mitä vaikuttavin olikin. Tämä oli se voimakas
tekijä joka monin kerroin lisäämällä kapitaalin valtaa ja samassa
suhteessa vähentäen työväen merkitystä aiheutti tavattoman nopeuden
jolla toisella ja kolmannella aikakaudella tasavallan valloitus
rahavallan kautta toimeen pantiin.
"Amerikalaiselle ansioksi on luettava, että he jo v. 1840 rupesivat
havaitsemaan uusien ja vaarallisten vaikutusten häiritsevän
uhkaavasti tasavaltaa ja pettävän lupaukset hyvinvoinnista. Mainittu
ajanjakso on huomattava Amerikan historiassa silloin ilmenneiden
yleisten yhteiskuntaolojen parannusharrastusten jako-operatiivisten
toimintamahdollisuuksien kokeilemisen tähden. Silloin jo valistuneet,
yleishyvää harrastavat kansalaiset rupesivat huomaamaan ettei niin
kutsuttu kansan hallitus pienemmässäkään määrin sekaantunut rikkaiden
vallankäyttöä ehkäisemään, jonka vallankäytön tähden kansakerros
joutui kokonaan näiden taloudellisten mahtiherrain alammaiseksi.
He epäilivät, jos moinen asiain tili jatkuu, tokko on mitään hyvää
tasavaltaisesta hallitusmuodosta, josta he olivat ennen ylpeilleet.
Edellämainittu yhteiskunnallisten kysymysten kasvava, jyrkkä pohdinta
osoittautui Amerikan erikoisten taloudellisten olojen tähden kuitenkin
vaikutukseltaan ennenaikaiseksi. Vallitsihan täällä maassa vielä
maaorjuus. Ihmisten vapauden edistyksen välttämättömänä ehtona oli
siis murtaa maaorjuuden kahleet, jotka olivat kauheammat seuraavia
palkkaorjuuden kahleita. Ilman sen väliasteen saavuttamistaistelua ja
siitä johtuvia oloja olisi luultavasti suuri vallankumous tapahtunut
Amerikassa jo kahtakymmentä viittä vuotta aikaisemmin. Mutta sen tuli
tehdä; ja niin ollen vuodesta 1840 aina vuoteen 1870 orjuuskysymys,
vetäen suuret joukot pyörteisiinsä, kiinnitti kansamme kaiken
siveellisen, henkisen ja ruumiillisen voiman.
"Kolmen-, neljänkymmenen vuoden aikana, alkaen vakavasta
orjainvapausliikkeen alusta ja kestäen sen lopulliseen ratkaisuun
asti, ei kansallemme johtunut mieleenkään tuhlata aikaansa ja
voimiansa muihin asioihin. Tänä aikakautena pääomien keskittyminen
muutamien aniharvojen käsiin -- joka seikka jo v. 1840 oli muutamien
valistuneiden silmiin kajastanut -- sai kaikessa rauhassa suuremman
yleisön huomaamatta tapahtua ja laskea maa ja kansa vaikutuksensa
alaiseksi. Siviiliosaston ja siihen johtavan ynnä siitä seuraavan
kiihotusajan varjossa saivat kapitalistit tilaisuuden varastaa
ylivallan kansalta ja siten kohota maassa määrääviksi.
"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentä kolme on lähtökohtana sille
aikakaudelle, jolloin kansamme, vapautuneena orjain vapautustaistelun
henkisestä ja aineellisesta jännityksestä, ensikerran rupesi
havaitsemaan sen elämän taistelun jonka kapitalismi oli esille
pakoittanut -- taistelun rahavallan ja kansanvallan välillä.
Olihan kansanvaltaisuuden vaatimuksena kaikille samanlainen oikeus
elämäntilaisuuteen, oikeuteen ja onnellisuuteen, jotka seikat olivat
ristiriidassa rahavallan etujen keralla. Tästä ajanluvusta alkavaksi
niin ollen me laskemme lopullisen vallankumoukseen, joka toimitettiin
valheellisen Amerikan tasavallan nykyiselle kannalle muodostamiseksi.
"Historia sisältää lukuisia kuvauksia edellisten tasavaltaisten
keskittymisestä johtuvina. Mutta yhtään kuvausta ei löydy, jossa
ilmenisi niin nopea ja täydellinen vallankumous taloudellisissa
perusteissa kuin Amerikan tasavallassa. Amerikassa ennen sotaa, kuten
ennen jo on kerrottu, oli rikkaus jakautunut melkoisen tasaväkisesti
katsoen valtakunnan suuruuteen. Löytyi ainoastaan aniharvoja rikkaita
ja vielä pienempi määrä suuromaisuuksien omistajia. Yksilöillä tai
luokalla omaisuuden avulla ei ollut tilaisuutta harjoittaa muiden
yhteiskunnan jäsenten sortoa. Mutta sitte seuraavan kahdenkymmenen
viiden tai kolmenkymmenen vuoden kuluessa muuttuivat olot aivan
päinvastaisiksi. Jo kahdeksannella vuosikymmenellä yhdeksättätoista
sataa oli. Amerika saanut yleisen maineen miljoneerien maana, jossa
suurimmat mahdollisuudet yksilöllisten äärettömien rikkauksien
kokoamiseksi olivat olemassa. Tämä ennen tasaisesti jaetun omaisuuden
muutamien aniharvojen käsiin keskittyminen, joka vaikutti kansan
teollisen, yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän rappeutumiseen, ei
voinut olla muuta kuin vallankumouksellista.
"Liikemaailmassa oli vapaakilpailu lakannut. Persoonallinen
yrittelijäisyys teollisuuden aloilla oli mahdoton kaikille muille
paitsi kapitalisteille. Heistäkin ainoastaan suurkapitalisteilla oli
etuoikeus. Ennen suurten tilaisuuksien maaksi tunnettu Amerika oli
muuttunut samassa määrin suureksi monopolien maaksi. Ihmistä ei enään
arvioitu sen mukaan mikä hän oli, mutta kuinka paljon hänellä oli
rikkautta. Järki ja ahkeruus yhdistettynä kuuliaisuuteen voi voittaa
ylipalkollisen aseman itselleen kapitalismia palveluksessa; mutta
itsenäisyys oli estetty.
"Maan taloudellisen elämän keskittyminen verrattain harvalukuisen
suurkapitalistijoukon käsiin vuorostaan oli pakoitettu keskittämään ja
muodostamaan samallaiset tuotanto ja jako-olot. Yksi suuri, mahtavalla
pääomalla varustettu liikelaitos valtasi koko sen alueen jossa ennen
lukematon joukko pikkuliikkeitä toimi. Tässä kehityskulussa suuret
joukot pikkuliikkeitä muserrettiin kuin kärpäset ja näiden liikkeiden
omistajat pakoitettiin liittymään suurliikkeen alammaisiksi ja käskyn
täyttäjiksi. Joka hetki näinä vuosina saatettiin havaita, että
suuret rikkauksien alueet ja yritteliäisyyden mahdollisuudet, joiden
olisi tullut kuulua kaikille, joutuivat kapitalististen renkaiden
ja monopoolien käsiin. Sanat 'trusti' ja 'syndikaatti' otettiin
sanakirjaan merkitsemään näitä taloudellisia hirmulaitoksia, joita
ennen ei tunnettu liike- ja teollisuusmaailmassa.
"On vaikea sanoa kumpi kahdesta työväenryhmästä, palkkatyöläiset
tai maanviljelijät, kärsi ankarimmin muuttuneissa oloissa. Ennen
vallinnut hyvä persoonallinen suhde työnantajan ja tekijän välillä
oli kadonnut. Suuret yhteenliittyneet pääomat, jotka olivat astuneet
yksityisten liikemiesten tilalle, olivat persoonattomia voimia, jotka
eivät tunteneet työläistä enää ihmisenä vaan voimayhteytenä. Työläinen
oli muodostunut koneen välikappaleeksi, jota pidettiin jonkunlaisena
tarveaineena, jonka ylöspidosta tuli huolehtia niin kauvan kuin joku
uusi kone hänet ihan tarpeettomaksi tuotannossa ja sen välityksessä
tekee.
"Maanviljelijän taloudellinen peruste ja elämän mahdollisuus samoin
riistettiin koko maan liike-elämän muutamien käsiin keskittämisellä.
Rautatiet ja viljamarkkinat jakoivat maanviljelijän voitot keskenään.
Jos viljavuosi oli hyvä, jäi maanviljelijälle paikaksi varsinaisen
työläisen palkkaosuus. Mutta jos viljasato oli huonompi, sai hän
tehdä velkaa elääkseen ja kiinnittää maatilansa kapitalisteille.
Vähitellen tällaisten olojen vallitessa vaipui maanviljelijä yhä
suuremman velkakuorman alaiseksi. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa
kuin ottaa yhä uutta velkaa toivomatta milloinkaan velan tekaisin
suorittamismahdollisuutta. Moisesta asiaintilasta johtui, että
maanviljelijäin asutut ja muokatut maatilat myytiin pakkohuutokaupalla
suurille rahayhtiöille. Maanviljelijä joutui veronalaiseksi
vuokralaiseksi, torppariksi tahi päiväpalkkalaiseksi omalle konnulleen.
"Vuosien 1873 ja 1896 välillä kertoo historia tapahtuneen kuusi,
huomattavaa liikepulaa. Näiden liikepulien väliajat olivat kuitenkin
niin lyhyet, että voimme sanoa jatkuvan liikepulan vallinneen koko
mainitun aikakauden. Liikepulat varhaisemman tasavallan keskiaikana
olivat lukuisat ja vahingolliset, mutta liikejärjestelmä, nojautuen
silloin yleiseen alottelijain yritteliäisyyteen, osoittautui
kimpoavaksi, joten näitä liikepulia seurannut väliaika johdatti ihmiset
entistä ehompaan varallisuuteen. Mutta sekä kimpoavaisuus että sen
aihe olivat poistuneet myöhemmistä liikejärjestelmistä. Niin ollen
niissä liikepula merkitsi yhä kasvavaa hätää yleiselle kansalle. Tosin
jonkunlaista vastavaikutusta liikepulan jälkeen saattoi myöhemmän
liikejärjestelmän vallitessakin havaita; mutta se ei vaikuttanut mitään
etuja köyhälistölle. Päinvastoin elintarpeiden hinnan ja työläisten
sekä maanviljelijäin palkan eroavaisuus kävi yhä huomattavammaksi.
Edelliset kohousivat ja jälkimmäiset laskeusivat.
"Paras todistus maanviljelijäin ja työläisten hyvinvoinnin surkeaan
alenemiseen löydetään ulkomailta tänne saapuneen siirtolaisuuden
vähenemisessä ja siirtolaisten ala-arvoisuudessa. Kahdeksannentoista
vuosisadan puolivälistä alkaen oli siirtolaisuus täällä maassa
vallitsevien lupaavien olojen tähden yhä kasvanut. Siten oli tänne
saapunut parhaita Europan voimia. Mutta heti sisällissodan jälkeen
muuttui siirtolaisuuden luonne. Siirtolaisuus johtui myöhempinä
vuosikymmeninä etupäässä alhaisella kehitysasteella ja melkein
raakuuden tilassa olevien maiden huonommista aineksista. Ja näitäkin
saadakseen olivat siirtolaislaivayhtiöt ja Amerikan maasyndikaatit
pakoitetut lähettämään asiamiehiään Europari kurjimpiin maihin
valeilla ynnä houkutuksilla väkeä hankkimaan. Asiat olivat kehittyneet
sille asteelle, ettei mikään Europan maalainen tai työmies, joka oli
kerjäläistä hiukankaan paremmissa oloissa, tullut tänne Amerikaan
jakamaan täkäläisen köyhälistön kurjaa kohtaloa.
"Samaan aikaan kun vaalien edellä politikoitsijat kuvailivat parempien
aikojen tuloa, olivat taloudelliset kirjailijat melkein yksimielisiä
siitä, että asia on aivan päinvastoin. Entinen Amerikan olojen
paremmuus on menneisyyteen kuuluva. Sen sijaan vajoavat olosuhteet yhä
alemmaksi, kunnes ne vihdoin ovat Europan huonoimpien maiden olojen
kanssa samalla asteella. Tällaisien olojen vallitessa havaitsemme,
että vuodesta 1880 alkaen yhä halventuneiden tuotantokustannusten --
joista työläisten palkka muodostaa suurimman osan -- vuoksi ryhtyvät
amerikalaiset pääoman omistajat voittamaan ulkomaisilla markkinoilla
kilpailussa hintojen halpuudessa Englannin, Belgian, Ranskan ja Saksan
kapitalistien orjain tuotannon kaupan.
"Tähän aikaan, jolloin taloudellinen hätä pakoitti kansakerroksen
teolliseen sotaan ja ennen tyytyväiset maanviljelijät
vallankumouksellisiksi, kehittyivät yksityiset rikkaudet
äärimmäiseen huippuunsa. Miljoneerit, jotka ennen sisällissotaa
olivat tuntemattomia, olivat nyt jo muodostuneet monimiljoneereiksi.
Edelleen oli jo lukuisa joukko satojen miljoonien omistajia ja
muutamia biljoneereja. Ei tietysti ollut vaikeaa, -- eikä kansa
sitä sellaisena pitänytkään -- nähdä, mihinkä ne rikkaudet, jotka
kansa kadotti, joutuivat. Kymmenet tuhannet tavalliset varakkaat
katosivat ilmestyäkseen mahdottoman rikkaina. Ja sitä mukaa kuin
muutamien aniharvojen rikkaus kasvoi suhdattomasti, laskeusi kansan
hyvinvointikurjuuden asteelle.
"Yhteiskunnalliset olot, jotka näin kumosivat entiset taloudelliset
olot, olivat siis vallankumouksellisia. Amerikassa ennen sotaa kävi
rikkauksien hankkiminen päinsä persoonallisen yritteliäisyyden avulla.
Yleisenä sananpartena oli, että oli ainoastaan kolme ajanjaksoa
paidan hihasta paidan hihaan. Se merkitsi, että minkä isä kokosi
sen poika hävitti ja pojan-poika taas oli ruumiillisena työläisenä.
Täten taloudellisten olojen ollen vaihtelevia, oli luokkakannan
selviytyminen vaikea. Silloin ei havaittu selvempää pysyväistä työväen,
herrasväen tai pääomanomistajain luokka perustetta. Rikkaus ja köyhyys,
jouten-olo tai työnteko, katsottiin riippuvaksi etupäässä hyvästä
tahi huonosta onnesta eikä luokka-olojen perusteista. Mutta tällainen
asema muuttui. Uuden taloudellisen järjestelmän perusteella suuret
omaisuudet pysyivät samoissa käsissä. Pelkoa niiden häviämisestä
ja toisiin käsiin muuttumisesta ei ollut enempää kuin aatelistolla
aatelinimensä katoamisesta. Toiselta, puolen taas tuotanto- ja
liikeolojen keskityttyä harvalukuisen kapitalistijoukon käsiin kävi
suurelle kansan enemmistölle aivan mahdottomaksi kohota varallisuuteen.
Rikkaaksi tulemisen toivo, joka ennen sotaa innostutti ihmisiä toimiin,
oli lakannut vaikuttamasta köyhälistöön. Rikkaiden ja köyhien välillä
ovi oli tästälähin suljettu. Yhteiskunnallisen turvallisuuden tie oli
tukettu rahasäkeillä.
"Luonnollinen heijastus maamme muuttuneista yhteiskunnallisista
olosuhteista on nähtävänä uuden luokan tiedesanaluettelossa, joka
vanhasta maailmasta on lainattu ja joka heti sodan jälkeen tuli
Yhdysvalloissa käytäntöön. Entisen Amerikan ylvästelyn aiheena
on ollut, että jokainen täällä maassa oli työmies; mutta nyt me
huomaamme että työmies sanaa käytetään yhä useimmin erottamaan
köyhää hyvinvoivasta ihmisestä. Ensikerran Amerikan kirjallisuudessa
me rupeamme lukemaan alaluokasta, yläluokasta ja keskiluokasta,
-- kaikki määritelmiä, jotka ennen sisällissotaa olisivat olleet
tarkoituksettomia. Mutta tällöin ne soveltuivat niin sattuvasti
Amerikan oloihin, ettei niitä voinut olla käyttämättä.
"Tuhlaavainen ylellinen elämäntapa, jolle ei vertoja Europassa
voitu löytää, rupesi käymään yleiseksi uusien, ennen kuulumattomien
rikkauksien omista jäin keskuudessa. Kultainen loisto, ruhtinaallinen
mässäys, ja tuhlaavaisuus kiihoitti yleistä tyytymättömyyttä ja loi
valoa eroavaisuudelle, joka vallitsi herrojen ja kansan olojen välillä.
"Samaan aikaan rahakuninkaat eivät olleet kiireisiä salaamaan uskoaan
siitä, että kansanvallan päivä oli laskeutumassa ja tasa-arvoisuus
oli päättymässä. Kun yleinen mielipide Amerikassa oli kasvanut heitä
kohtaan katkeraksi, osoittivat he varsin suorasti vastenmielisyytensä
kansanvaltaisille laitoksille. Johtavat Amerikan miljoneerit olivat
muodostuneet kansainvälisiksi persooniksi, tuhlaten suurimman osan
omaisuudestaan ja ajastaan Europan maissa ja lähettäen lapsensa
siellä kasvatettavaksi. Muutamissa tapauksissa pitivät he Europasta
siinä määrin, että uhkailivat antautua jonkun Europan maan
alamaisiksi. Amerikan suurkapitalistien ylenkatsetta kansanvaltaisia
oloja kohtaan ja mielenkiintoa Eurooppaan nähden osoittaa myöskin
se, että he naittivat tyttärensä ulkolaisille aatelismiehille.
Nähtävästi amerikalaisen miljoneerin tyttärelle ainoastaan sellainen
avioliitto on kyllin arvokas. Nämä suurkapitalistit olivat hyvin
kekselijäitä raha-asioissa, joten se seikka, että he kiinnittivät
miljoonejaan aatelisnimiin, voi ainoastaan todistaa heidän käsitystään
tulevaisuudesta, joka heidän mielestään kuului etuoikeutetuille
säädyille eikä suinkaan kansalle. He luulivat, että tulevaisuus tulee
muodostumaan samanlaiseksi kuin varhainen menneisyys, jolloin harvoilla
oli täydellinen valta kansan ylitse.
"Kapitalistien vaikutus poliittiseen hallitukseen liike-etujen
saamiseksi, oli hyvin huomattava ja aika ajoin aikaan sai suuria ja
vakavia rettelöltä. Sikäli kuin rikkaudet olivat keskittyneet ja
yhteenliittyneet, kasvoi rahan vaikutus hallitukseen. Kahdeksannella
ja yhdeksännellä vuosikymmenellä raha oli jo itse asiassa hallituksen
määrääjä. Tosin määräysvalta oli koetettu verhota, mutta siinä ei
suuresti onnistuttu. Ja myöhemmin ei kapitalistiluokka katsonut
tarpeelliseksi edes peittää kansalta rahan todellista vaikutusvaltaa
hallitukseen nähden. Elleivät kansan nimelliset edustajat olisi
alistuneetkaan valvomaan kapitalistien etuja yksinomaan, niin oli
kapitalisteilla suuri ja hyvin valittu asiamiesjoukko jokaisessa
virastossa heidän etujaan valvomassa. Vähitellen nämä asiamiehet
saivat puolivirallisen aseman virastoissa ja sen ajan poliitillisessa
koneistossa.
"Hallituksen historia sisältää muutamia muitakin häpeällisiä lukuja
lehdillään -- lukuja joissa kerrotaan kuinka tänä aikana kunnallis-,
valtio- ja kansallislainlaatijakunnat, seuraten ylioikeuksien ja
toimeenpanevien viranomaisten esimerkkejä, kilpailivat keskenään maan,
etuoikeuksien, kontrahtien ja monopoolioikeuksien tukkumyönnytyksissä
ja koko maan rikkauden ja kansan kapitalistiluokan ja heidän
jälkeläistensä vallan alaisuuteen saattamisessa. Yleiset maat,
joista muutamia vuosikymmeniä sitte toivottiin saatavan pysyväinen,
rajaton perintö tulevaisille sukupolville, oli lahjoitettu laajoina
alueina suurille syndikaateille ja kapitalisteille, jotka aitasivat
ne itselleen tulevaisen ajan varalta, jolloin heidän lapsensa
ovat maa-aatelistona ja koko kansa heidän verotuksensa alaisena
maaorjajoukkona. Eikä ainoastaan aineellinen kansan omaisuus
yksin-omaan joutunut kapitalistiluokan haltuun, mutta kaikki kauppa- ja
liikealat ja teollisuudenhaarat olivat joutuneet suurien monopoolien
haltuun lainlaatijakuntien myöntämien etuoikeuksien perusteella.
Täten tulevilta sukupolvilta riistettiin elämisen ja työnsaannin
mahdollisuus. Heille jäi perinnöksi ainoastaan vapaus vaipua
kapitalistiluokan nöyriksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi. Vanhoja
kuningaskunnan oloja kuvaavien aikakauskirjojen lehdillä tapaa synkkiä
kertomuksia, kuinka kuningas, suuttuneena joillekkin alamaisilleen, möi
heidät orjuuteen ja heidän omaisuutensa lahjoitti jollekin suosikilleen
laiskuudessa ja ylöllisyydessä nautittavaksi. Mutta synkin näistä
kertomuksista on kirkas niiden rinnalla, joissa kerrotaan Amerikan
kansan yhteisen perinnön, omaisuuden, ja toiveiden enimmän tarjoovalle
myömisestä. Asian vieläkin kamalammaksi tekee tietoisuus, että
myyjänä esiintyy niin kutsuttu kansanvaltainen valtio, kansallinen ja
paikallinen hallitus.
"Erityisemmin tarpeelliseksi oli yläluokalle käynyt mahdollisuus
käyttämään hallituksen valtaa mielensä mukaan sentähden, että
työläisjoukkojen mieli oli kauheasti katkeroitunut ja hurjistunut.
"Työväen toimeenpanemat työlakot useinkin aiheuttivat niin suuria
rauhattomuuksia, ettei poliisivoima kyennyt järjestystä ylläpitämään.
Yleiseksi tavaksi kapitalisteille muodostui valtion jopa kansalliseen
hallitukseen vetoaminen sotaväen suojeluksen omaisuudelleen ja
eduilleen saamiseksi. Siten valtion sotaväen pääasialliseksi
toimeksi kehittyi lakkojen lakkauttaminen pistimillä tai kuulilla ja
kapitalistien omaisuuden suojeleminen. Vihdoin työväestöllä oli ainoana
mahdollisuutena kuolla nälkään tai palata kapitalistien asettamilla
ehdoilla takaisin työhön.
"Kahdeksannen vuosikymmenen kuluessa otti valtiohallitus
ohjelmaansa sotaväen järjestämisen tälle uudelle käytännölliselle
alalle. Kansalliskaarti muutettiin kapitalistien kaartiksi. Koko
sotajoukko uudelleen järjestettiin ja sen lukumäärä lisättiin.
Sotajoukko harjoitettiin erityisesti ampumaan kapinallista työväkeä.
Katuampumaharjoitus -- aivan uusi harjoitusala eikä suinkaan mieluinen
amerikalaisille sotilaille -- astui yleiseen päiväjärjestykseen.
Sillä alalla osoitettu taito painoi paljon ylennysasioissa. Kivi
ja tiilikasarmeja varustettuina ampumaluukuilla ja suojeltuina
kanuunoilla, oli perustettu kaupunkien tärkeimpiin osiin. Muutamissa
tapauksissa paikallissotaväki, joka suurimmaksi osaksi muodostui
kansakerroksen lapsista ja siis oli myötätuntoinen kansan vaatimuksille
ja taistelulle, osotti vastenmielisyyttään työväestön ampumiseen ja
verilöylyjen toimeenpanemiseen niin suuressa määrin, että kapitalistit
mieluummin kutsuivat avukseen varsinaisia hallituksen vakinaisia,
melkoista raaempia ja säälimättömämpiä sotajoukkoja. Vihdoin hallitus
kapitalistien toivomuksesta ryhtyi perustamaan sotilasleirejä suurten
kaupunkien lähistöllä Näistä leireistä pitivät sotilaat kapitalistien
kaupungissa sijaitsevia työmaita ja etuja silmällä. Intiaanisodat
olivat jo aikoja sitten päättyneet. Sotilaat, jotka ennen olivat
leiritettyinä lännen valtioihin suojelemaan siellä asuvia asukkaita
intiaanien hyökkäyksiltä, siirrettiin itävaltioihin suojelemaan
kapitalistien etuoikeuksia valkea-ihoisten, hätääntyneiden työläisten
vaatimuksilta. Sellainen oli yksityisomaisuuden ja kapitalismin kehitys.
"Kuinka suuressa määrin ja laajoilla alueilla kapitalistit saivat
hallituksen käyttämään valtion sotajoukkoja heidän yksityiseksi
edukseen, siitä saadaan käsitys kun otetaan huomioon, että yhtenä,
ainoana vuonna 8 à 10 tuhatta sotilasta oli yhtä mittaa liikkeellä
New Yorkin ja Pensylvanian valtioiden lakkoalueilla lakkolaisia,
kukistamassa. Vuonna 1892 viiden valtion sotaväki vakinaisen väen
avustamana, oli alituiseen aseissa lakkolaisia vastaan. Tämän
joukon lukumäärää voitanee täydellä syyllä verrata armeijaan, joka
Washingtonilia oli käytettävänään. Semmoista tilaa sopi kyllä jo kutsua
sisällissodaksi.
"Amerikalaiset entisinä aikoina olivat nauraneet ulkomaiden
yksinvaltaisuutta suojaaville sotajoukoille sanoen, että hallitus, joka
tarvitsee väkivaltaa suojelemaan itseään omalta kansaltaan oli siten
tunnustanut oman huonoutensa. Tähän samaan tilaan oli Yhdysvaltain
taloudellinen järjestelmä nopeasti kehittymässä -- se oli muuttumassa
pajunettihallitukseksi.
"Näin lyhykäisesti, poikkeamatta erikoiskohtiin, voidaan kuvata
muutamat yleisimmät Amerikan kansan oloja koskevien muutosten ilmiöt,
jotka olivat suoranaisia seurauksia pääomien keskittymisestä, joka
rupesi vakavampaa huolestumista yleisössä herättämään sisällissodan
päätyttyä.
"Voitaisiin täydellä syyllä sanoa että pohjoisten valtioiden
kansalaisarmeijat palatessaan tasavallan pelastussodasta julkista,
vihollista vastaan löysivät tasavallan salaisten mutta paljon
vaarallisemman kotiin jättämänsä vihollisen varastamana. Samaan aikaan
kun he olivat hajoittamassa roturajoja Etelä-valtioissa rakensivat
kapitalistit Pohjois-valtioissa rikkaudelle nojaavan luokkarajan
ja vallan. Ja tämä rakennus tuli löytämään maaperänsä myöskin
Etelävalloissa lyhyen ajan sisällä. Samaan aikaan kun tasavallan
armeija vuodatti suurina virtoina vertaan kansallisen ja valtiollisen
tasa-arvoisuuden aikaansaamiseksi hyökättiin yhteiskunnallisen
tasa-arvoisuuden -- jolle kaikki muu tasa-arvoisuus nojaa -- kimppuun
luokkajaon kautta. Luokkajako ei voi muuhun päättyä kun ennen
yhtenäisenä olleen, toisiaan kunnioittavista ihmisistä muodostuneen
kansakunnan täydelliseen jakoon ja puolueryhmitykseen, joita ryhmiä
yhdessä pitämään tarvitaan hirmuvallan rautaista kouraa. Neljä
miljoonaa orjaa oli todellakin vapautettu maaorjuudesta, mutta samaan
aikaan valkeaihoinen kansa oli kulkenut taloudellisten vasallien
ikeen alle, jota Amerikan kansa Europasta oli paennut. Ei kukaan
olisi uskonut sen tapahtuvan, jos sisällissodan alkaessa olisi sitä
ennustettu."
Tohtori sulki kirjan josta hän oli lukenut ja heitti sen syrjään.
"Julian", hän sanoi, "tämä kertomus yläluokkalaisten Amerikan
tasavallassa hallitsemisesta, on kerrassaan hämmästyttävä. Sinä olet
ollut näiden tässä kerrottujen tapauksien silmin-näkijänä ja voit
arvostella josko kertomuksessa on liioittelua."
"Päinvastoin", vastasin, "luulin sinun lukevan ääneesi sen ajan
sanomalehti kokoelmaa. Kaikki poliittiset, yhteiskunnalliset ja
taloudelliset asiat ja ilmiöt, joihin kirjoittaja on kajonnut, olivat
yleisen huomion ja keskustelun alaisia asioita. Jollei ne ennen
ole minuun vaikuttaneet samalla tavalla kuin nyt, johtuu se siitä
syystä yksinomaan, etten minä kysymyksessä olevana aikana kuullut
niitä esitettävän tällaisessa määrättyä tarkoitusta tavoittelevassa
järjestyksessä ja muodossa."
Vielä kerran pyysi tohtori Edithin tuomaan erään kirjan kirjastosta.
Käännellen lehtiä kunnes hän vihdoin löysi etsimänsä kohdan, hän lausui:
"Jos sinä luulet, että Storiotin yhdeksännentoista vuosisadan kolmannen
neljänneksen taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja kuvaava kertomus
on voimastaan ja vaikuttavaisuudestaan velassa rhetorilliselle
järjestykselleen, tahdon minä osoittaa sinulle muutamia suoria
ja kylmiä tilastoja, joissa osoitetaan käytännöllistä rikkauden
jakaantumista ja keskittymistä edellämainittuna ajanjaksona. Tässä
on kirja, kokoonpantu sitä ainetta koskevista tiedonannoista, jotka
perustuvat sensusilmoitusten, verotuslaskujen, omaisuusoikeusvirastojen
ja virallisten asiakirjojen lausuntoihin ja selityksiin. Minä voin
antaa sinulle näistä tutkimusten tuloksista kolme eri henkilön
toimittamaa laajaa teosta. Itse kukin käsittelee eri alueita. Mutta
kaikissa niissä tullaan samaan lopputulokseen, joka ollen hyvin tarkoin
todistellen perusteltu ei jätä minkäänlaatuista epäilemisen sijaa.
"Ensimmäinen tilastoteos, joka on tehty vuonna 1903 erään tilastollisen
toimituskunnan viranomaisen toimesta Yhdysvaltain tilastotiedollisten
tutkimusten tuloksista, osoittaa meille, että kuudenkymmenenkahden
biljoonan dollarin yleisomaisuudesta joukko miljoneereja ja
monimiljoneereja edustaen kolmea sadatta osaa prosenttia koko maan
väestöstä omisti 12 biljoonan dollarin arvosta yleisomaisuutta eli
viidennen osan koko yleisomaisuudesta. Vuorostaan vähempi kuin 9
prosenttia kansasta omisti vuorostaan 33 biljoonaa yleisomaisuudesta
ja muodosti siten niin kutsuttujen hyvinvoipien luokan. Jälelle
jäänyt 91 prosenttia kansasta, siis suuri kansan enemmistö, kuului
köyhäin luokkaan ja jakoi keskuudessaan jälellä olevan seitsemäntoista
biljoonan dollarin yleisomaisuuden.
"Toinen tilastollinen teos, joka on kokoonpantu New Yorkin valtion
omaisuusolojen tutkimusten tuloksista vuonna 1894 osoittaa, että
1 prosentti eli yksi sadas osa kansasta omisti 55 prosenttia
omaisuuksista. Edelleen siitä käy selville että niin kutsuttu
hyvinvoipien luokka, joka muodosti 11 prosenttia kansasta, omisti 32
prosenttia koko omaisuuden määrästä. Näin ollen 12 prosenttia kansasta,
suurkapitalistit ja hyvinvoivat omistivat yhteensä 87 prosenttia
omaisuudesta, joten kansalle, joka muodosti 88 prosenttia väkiluvusta,
jäi ainoastaan 13 prosenttia omaisuutta.
"Kolmas tilastollinen laitos, joka on laadittu eri aloilla
toimitetuista tutkimuksista, hyvin huomattavalla tavalla yhdistyy
edellisten kanssa samoihin johtopäätöksiin. Tässä teoksessa esitetään
tietoja, jotka vuosina 1889 ja 1891 on keräilty luotettavista
lähteistä. Teoksessa jaetaan koko kansa kolmeen luokkaan --
suurkapitalisteihin, keski- ja työväenluokkaan. Suurkapitalistit,
ollen 1.04 prosenttia kansasta hallitsevat 70 prosenttia maan
yleisomaisuudesta yksilöllisenä omaisuutenaan. Keskiluokka, edustaen
9.02 osaa kansasta, omisti 12 prosenttia yleisomaisuudesta. Siis
edelliset luokat edustaen 10.06 prosenttia kansasta omistivat 82
prosenttia yleisomaisuudesta. Näin ollen työväen luokalle, joka edustaa
89.04 prosenttia kansasta, jää ainoastaan 18 prosenttia omaisuudesta."
"Tohtori", huudahdin, "minä tiedän että omaisuus oli hyvin
epätasaisesti jaettu minun aikakaudellani, mutta mainitsemasi numerot
tuntuvat hämmästyttäviltä. Sinun ei tarvitse vaivaantua selittämään
minulle minkätähden kansa yksityisomaisuutta vastaan kapinoitsi.
Edelliset tilastonumerot muuttavat kivetkin vallankumouksellisiksi."
"Minä aavistin sinun niin sanovan", vastasi tohtori. "Muista myöskin
että edelliset tilastot osottavat ainoastaan yhden sukupolven aikana
tapahtuneen omaisuuden keskittymistä koskevat tulokset. Amerikalaiset
voivat ihan täydellä syyllä sanoa: 'Jos nämä kaikki asiat tapahtuivat
tuoreessa puussa, mitä on tapahtuva kuivassa puussa?' Jos kapitalismi,
maassa, jossa äsken vielä oli vallinnut ennen tuntematon taloudellinen
tasavertaisuus, voi toimittaa yleisomaisuuden ynnä koko hallituksen
oman luokkansa käsiin ryöstön kolmen kymmenen vuoden kuluessa, niin
mitä jäi näin ollen kansalle tuleviksi ajoiksi? Mitä jäi tulevan ajan
sukupolville perinnöksi?"