Puolisen jälkeen tohtori sanoi että hänellä oli ehdotettavana
tarkastelumatka iltapuolta varten.
"Mieleeni on usein juolahtanut", hän jatkoi, "että kun teidän on
mentävä maailmalle ja tutustuttava sen piirteisiin omien huomioittenne
nojalla, niin muistellessanne näitä valmistavia opetuksia joita
olen teille koettanut antaa, saatte mieleenne sangen huonon
käsityksen opetuskyvystäni. Olen itse sangen tyytymätön siihen tapaan
jolla olen asiata kehittänyt, se kun sen sijaan että olisi ollut
filosoofisesti käsitetty opetussuunnitelma, on ollut vain umpimähkäisiä
keskustelusarjoja, pikemmin teidän uteliaisuutenne aiheuttamia kuin
minkään minusta lähteneen tarkoituksen."
"Minä olen sangen kiitollinen, rakas ystävä ja opettaja", vastasin,
"että olette minut päästänyt filosoofisesta tavasta. Haluamatta
kerskata että olisin näin pian täydellisesti päässyt ymmärtämään
nykyaikaisen järjestelmänne, olen kuitenkin aivan varma että tunnen
siitä paljon enemmän kuin muuten olisin oppinut siitä syystä että
olette niin hyväntahtoisesti seuranneet uteliaisuuteni johdatusta
ettekä sitonut minua minkään menettelytavan tavoille."
"Minä todella mielelläni uskoisin", sanoi tohtori, "että keskustelumme
ovat olleet teille yhtä opettavaisia kuin ne ovat olleet mieluisia
minulle, ja jos minä olen tehnyt erehdyksiä, tulee kuitenkin muistaa
että mahdollisesti kukaan opettaja ei koskaan ole niin suurta tehtävää
suorittanut kuin tämä minun tehtäväni on, eikä niin odottamatta
haltuunsa saanut eikä liioin sellaista jonka oppilaan luonnollinen
uteliaisuus on pakottanut suorittamaan kovin lyhyessä ajassa sen
laajuuteen nähden."
"Mutta tehän puhuitte jostain tarkastelumatkasta tänä iltapuolena."
"Niin", sanoi tohtori. "Se on ehdotus jonka tarkoituksena, on koettaa
korvata muutamia liiankin luultavia laiminlyöntejä tärkeitten asiain
suhteen yrittämällä tutustaa teitä siihen miten me nyt elämme. Mitä
sanotte jos ottaisimme ilmavaunun tänä iltana ja läksisimme linnun
tietä katsastamaan kaupunkia ja ympäristöjä sekä näkemään mitä
piirteitä nämä eri näkymöt ilmaisevat nykyajan sivistyksessä joita emme
vielä ole koskettaneet."
Aatos tuntui minusta ihastuttavalta, ja me heti ryhdyimme sitä
toteuttamaan.
Näissä summittaisissa ja katkonaisissa muistelmissa ensimmäisistä
kokemuksistani nykyaikaisessa maailmassa on tietysti minun mahdotonta
kosketella yhtäkään sadasta hämmästyttäviä asioita joita kokea sain.
Mutta senkin rajoituksen huomioon ottaen saattanee lukijoistani tuntua
oudolta ettei minulla ole ollut enempää sanomista sen ihmettelyn
johdosta minkä mielessäni on vaikuttanut suurten minun aikanani
tuntemattomain konekeksintöjen ja apukeinojen lukumäärä ja luonne, mikä
auttaa sivistyksenne aineellista rakennusta ja koneistoanne käyttää.
Esimerkiksi, vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen ilmaretkeni, en
kuitenkaan luule ennen kertoneeni tästä kokemukseni laadusta joka viime
vuosisadan edustajalle on täytynyt olla hämmästyttävää. Saatan vain
selitykseksi sanoa tälle näennäiselle välinpitämättömyydelle tämän ajan
koneihmeitä kohtaan, että vaikkapa ne olisivat olleet kymmenen kertaa
ihmeellisempiä, olisivat ne kuitenkin vaikuttaneet minuun verraten
vähemmän hämmästyttävästi kuin uuden yhteiskuntajärjestelmänne kuvaama
moraalinen vallankumous.
Tämän, siitä olen varma, olisi kokenut jokainen minun aikani ihminen
minun asemassani. Tieteellisten huomioiden ja konekeksintöjen
eteenpäin kulku yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla oli
ollut jo niin rivakka ja edistynyt niin nopeasti että me olimme
valmistuneet odottamaan melkein mitä kehitystuloksia tahansa sillä
taholla tulevaisuudessa. Teidän vedenalaisen laivakulkunne olimme jo
varmaksi määritelleet ja osittain toteuttaneet. Sähkövoimain keksiminen
oli saattanut melkein kaikki koneaatokset näyttämään mahdollisilta.
Ilmapurjehdukseen nähden täydellisesti odotimme että sen onnellisesti
ratkaisisivat lastemme lapset, elleivät jo lapsemme. Ellen todellakaan
olisi nähnyt ihmisten purjehtivan ilmassa, olisin tuntenut suurta
pettymystä.
Mutta vaikkakin me olimme valmiit odottamaan melkein vaikka mitä
ihmisen henkiseltä kehitykseltä ja hänen herruutensa täydellisyyttä
aineellisen maailman yli, olimme sangen epäilevällä kannalla hänen
itsensä moraalisen parannuksen mahdollisuuksien suhteen suuremmassa
määrässä. Moraalisena olentona me luulimme hänen kehittyneen tarpeeksi
ja että hän tässä maailmassa ei milloinkaan saavuttaisi ylempää
olemusta. Filosoofisena määritelmänä me tunnustimme yhtä täydellisesti
kuin tekin että kultainen sääntö loisi sellaisen yhteiskuntaelämän
perusteen, jossa jokainen olisi tavattoman paljon onnellisempi kuin
kukaan oli meidän maailmassamme, ja että kaikkien todellinen etu
edellyttäisi sellaisen yhteiskuntajärjestelmän perustamista; mutta me
samalla päättelimme että ihmisen moraalinen perusteettomuus ja sokea
itsekkäisyys estää ikipäiviksi häntä sellaista ihannetta toteuttamasta.
Turhaan hänelle oli annettu jumalainen ymmärrys; se ei hänelle voinut
antaa minkäänlaista elämän korkeampaa käyttöä, sillä moraalinen
turmelus häntä aina oli oleva estämässä tekemästä sitä mitä hän tiesi
ja piti häntä toivottomassa alamaisuudessa luonteensa alhaisimpain ja
turmelevimpain vaikutelmani suhteen.
"Mahdotonta; se on vasten ihmisluonnetta!" kuului se huuto joka
jokaisen profeetan tai opettajan tapasi, suurimmaksi osaksi huusi
tukkoon tai vaijenti, joka koetti nostaa maailmaa tyytymättömäksi
sekasorron hallitukseen ja herättää luottamusta Jumalan valtakunnan
mahdollisuuteen maan päällä.
Onko siis mikään ihme että minunlaiseni ihminen, joka oli hengittänyt
tätä moraalisen epätoivon ilmaa, verraten vähäisen huomiota
kiinnittäen, sivuuttaa tämän ajan ihmeelliset aineelliset ennätykset ja
tutkii alati kasvavalla kunnioituksella ja ihmetyksellä teidän oikean
ja riemukkaan elämänne salaisuutta?
Muinaisia muistellessani huomaan nyt miten tämä peruskanta
ihmisluonteesta oli suurinta epäuskoa Jumalaa ja ihmistä kohtaan
mihin ihmissuku saattoi vajota, mutta, herra paratkoon, sitä epäuskoa
ei kirkko tuominnut, vaan kyllä opetti että heidän oppinsa ihmisen
toivottomasta turmeluksesta oli ehdottomasti varmaa ja vakaata.
Tämä ilmapurjehdus, josta mainitsin, tarjoaa räikeän kuvan siitä
oudosta yhteydestä johon aikalaiseni sitoivat rajattoman uskonsa ja
ihmisen aineellisen edistyksen, samalla kokonaan epäuskon vallassa
ollen hänen moraalisiin mahdollisuuksiinsa nähden. Kuten olen
sanonut, me täydellisesti odotimme ilmapurjehdus oli tulevaisuudessa
saavutettavissa, mutta eniten keskusteltiin sen keksinnön laadusta
siltä kannalta, miten käytännöllinen se oli oleva sodassa pudottelemaan
dynamiittipommeja tiheästi asuttuihin kaupunkeihin. Koettakaa ymmärtää
sitä, jos voitte. Tennysonkaan tulevaisuuskuvitelmassaan ei mitään
muuta nähnyt. Muistanette miten hän kuuli
"Taivaan täyden räiskinätä,
satoi kalman rakehet
kansain ilmalaivastoista
jotka luovi auteret."