Poliittisen taloustieteen luokan pojat ja tyttäret nousivat seisomaan
opettajan lopettajaissanojen jälkeen ja silmänräpäyksessä näky, joka
oli huomiotani kiinnittänyt, katosi ja minä huomasin katselevani Dr.
Leeten hymyileviin kasvoihin ja yritellen päästä selville, miten olin
tullut sinne, missä nyt olin. Suurimman osan ja koko loppuosan luokan
luentoa oli harhanäky läsnäolosta kouluhuoneessa ollut niin todellinen
ja kysymyksen aihe niin puoleensa vetävä, että olin kokonaan unhottanut
sen tavattoman välineen, jonka avulla voin nähdä ja kuulla tapahtumat.
Kun nyt taasen muistin sen, heräsi mielessäni rajaton uteliaisuus
elektroskoopiin ja niihin keinoihin, jotka aiheuttivat sen ihmeteot.
Annettuaan minulle muutamia selityksiä koneen mekaanillisesta
käyttämisestä ja tavasta, jolla se palveli pidennetyn näköhermon
kehittymistä, ryhtyi tohtori näyttämään minulle sen voimaa suuremmassa
määrässä. Seuraavana tuntina istuintani jättämättä tein retken
ympäri maapallon ja huomasin aistimieni avulla, että muutos, joka
Bostonissa oli tapahtunut sitten entisen elämäni, oli ainoastaan yhtenä
esimerkkinä siitä, miten koko ihmiskunta oli muuttunut. Minun tarvitsi
ainoastaan nimittää jonkun maan suuri kaupunki tai tunnettu paikka
ollakseni heti siellä läsnä niin paljon kuin näkemällä ja kuulemalla
voi sitä olla. Minä katselin uudenaikaista New Yorkia, sitten Chicagoa,
San Franciscoa, New Orleansia huomaten ne melkein mahdottomiksi tuntea
muusta kuin luonnollisista piirteistä niiden asutuksessa. Minä kävin
Lontoossa. Kuulin parisilaisten puhuvan ranskaa, berliniläisten saksaa
ja Pietarista menin Cairoon Delhin kautta. Yksi kaupunki voi juuri
kylpeä keskipäivän auringonpaisteessa; seuraavassa, johon tulin, oli
kenties kuu nousemassa ja tähdet ilmestymässä; kolmannessa taasen
vallitsi täysi keskiyön hiljaisuus. Parisissa, muistan, satoi kovasti
ja Lontoo oli sumujen peitossa; Pietarissa oli lumipyry. Kääntäen
mietiskelyäni muuttuvasta ihmiskunnasta luonnon muuttumattomiin
kasvoihin uudistin entisaikaiset tuttavuuteni maailman luonnonihmeisiin
-- kohiseviin vesiputouksiin, myrskyisiin valtameren rantoihin,
yksinäisiin vuorenkukkuloihin, suuriin jokiin, välkkyväloisteisiin
napaseutuihin ja erämaitten hyljättyihin seutuihin.
Sillä välin selitti tohtori minulle, etteivät telefooni ja
elektroskoopi ole aina yhteydessä ainoastaan lukemattomien varsinaisten
suurten asemien kanssa, joista voidaan saada kaikista huomattavimmista
kuva, vaan myöskin milloin hyvänsä jossain maailman osassa sattui
erityistä huomiota ansaitseva tapaus tai onnettomuus, erityiset johdot
asetettiin sinne heti, niin että koko ihmiskunta heti voi nähdä
millainen tapahtumapaikka itsessään oli tarvitsematta varsinaisia tai
otaksuttuja erityistaiteilijoita paikalle.
Kaikki aika ja välimatkakäsitteet ollen yhtenä sekamelskana ja
puolihuumauksissa ihmeistä huudahdin lopuksi:
"En voi enempää tätä tällä erää kestää! Alan jo epäillä toden teolla,
olenko ruumiissani vai siitä erillään!"
Käytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori
pientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona
talosta.
"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?" kysyi
hän kun jätimme talon, "vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän
luennolla, josta opettaja puhui?"
Vastasin että halusin siellä olla kaikin mokomin.
"Hyvä", sanoi tohtori; "se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt
ja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti
saapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti
ehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta
hyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä
ja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus,
että sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se
mahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette
saaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa."