Koulumestari. Edelliset.
_Koulumestari_. Kunnioitettava pastorin rouva, suokaa minulle
suosiollisesti anteeksi, etten ilmesty juhlallisessa puvussa, valkeissa
hansikkaissa, sitruuna kädessä, niin kuin pitäisi, koska tätä nykyä en
ole koulumestari, vaan Merkurius.
_Amalia_. Ai, ai, mitäpä Jumalien lähettiläs meille saattaa?
_Koulumestari_. Kirjeen Jupiterilta, joka vastedes on jylisevä meidän
saarnastuolissamme.
_Amalia_. Minulleko?
_Koulumestari_. Teille, hyvistä avuista ylistetylle, jota minä pian
taasen saan kunnian kutsua rouva pastorinnakseni —.
_Amalia_ (aukaisten kirjeen). Mitä? Onhan se ihan runomitalla
kirjoitettu?
_Koulumestari_. Tarjosin hänelle haarikan vaarinkaljaa; se on hänet
runoilijaksi tehnyt.
_Amalia_. Ehkä luette sen meille.
_Koulumestari_ (lukee).
Te kukka kaunis tuoksuva, Te kirkas jalokivi,
Te koristatte elämän, kuin taivaan tähtirivi,
Ma katala nyt vaellan kuin yössä pimeässä.
Vaan teistä minä ihastun kuin taivaan elämässä.
Kun tähti kirkas heloittaa ja matkustajaa johtaa
Niin teistä, rouva ihana, mun mieltän lohtu kohtaa,
Ja kaikki ilot elämän ne teistä alun saavat,
Ja kaikki surut lohtua, apua kaikki haavat.
Kim linnut lentää etelään, kun syksy tuopi hallan,
Mun syömmein elon vilusta, sun luokseis' rientää vallan,
Kun linnut pesän rakentaa rannoille Niilin virran
Ma armaan kodin rakennan sun rinnallesi kerran.
Alamaisella nöyryydellä
_Elias Krumm_.
Ylevää! Jumalallista!
_Rouva äyriäinen_. Pastori vainaja oli mainio mies, mutta semmoisia
lahjoja ei hänellä ollut.
_Amalia_ (pidättäen nauruansa). Minäkin olen niin liikutettu, että
silmäni sulavat.
_Koulumestari_. Ja kun kohta hänet kokonaisuudessaan saatte nähdä, sen
sorjavartisen, kaunohartiaisen, sulosilmäisen, simahuulisen.
_Amalia_. Ai, ai, herra koulumestari! Johan tekin runoilijaksi rupeatte.
_Koulumestari_. Kiitän, kiitän siitä hyvästä.
_Amalia_. No, menkää ja sanokaa herra pastori Elias Krummille, että
minä odotan hänen tuloansa.
_Koulumestari_. Hih! Minä tahdon paikalla kynäni teroittaa ja
kirjoittaa kauneimmat kutsumakirjeet häihin lumivalkealle paperille.
(Lähtee.)
_Amalia_. No nyt, hyvä rouva Äyriäinen, nyt asetutte istumaan asentoon.
_Rouva äyriäinen_. Minä istun jo; mutta sen sanon vielä kerran, etten
ota mitään edesvastuuta. Jos taivaan tahto olisi, että minun vähät
avuni ja suloni —
_Amalia_. Älkää yhtään ujostelko, vaan tehkää parastanne. (Menee omaan
kamariinsa.)