Rhona majoittui siksi yöksi entiseen asuntoonsa, pieneen hotelliin
Surrey-kadun varrella, ja seuraavana aamuna Hetherwick pistäytyi
hänen luokseen kainalo täynnänsä sanomalehtiä. Tavattuaan tytön yksin
hän laski ne hänen vierelleen pöydälle, nyökäyttäen merkitsevästi
päätään osoittaessaan ensimmäisten sarekkeiden isokirjaimisia
otsikkoja.
"Matherfieldin on eilenillalla täytynyt antaa sanomalehtimiehille
runsaasti tietoja", hän huomautti jurosti hymyillen. "Kaikki on
selostettu, hänen omat seikkailunsa Southamptonissa eilen, minun
ja Robmoren Westminsterissä ja samoin kaikki muukin. Luultavasti
sanomalehtimiehet nimittävät tällaista juttua kertomukseksi -- ja
oivallinen kertomus se onkin! Huippukohta on tietystikin Baseverien
vaikuttava vangitseminen Waterloon asemalla. Pelkäänpä, että kovaksi
onneksemme olemme jonkun aikaa tuomitut julkisen puheen alaisiksi!"
"Pitääkö meidän -- pitääkö minun -- saapua oikeuteen, kun tuo mies
tuomitaan?" tiedusti Rhona.
"Se lienee välttämätöntä, ja moneen muuhun tilaisuuteen sitä
ennen", vastasi Hetherwick. "Tulee viranomaisten kuulustelut, isäsi
jutun jatkokäsittely ja niin edelleen. Sitä ei voi auttaa. Mutta
tuottaahan jonkun verran tyydytystä se seikka, että vapautamme
maailman harvinaisen julmasta ja kylmäverisestä murhamiehestä. Tuo
Baseverie-vintiö on varmastikin pahin roisto, josta olen ikinä
kuullut. Inhimillinen hämähäkki -- ja taitava punomaan seittiään.
Mutta haluaisin saada vähän tarkemman selon yhdestä kohdasta, mutta
en jaksa käsittää, miten sen voi saada."
"Mistä niin?" kysyi Rhona.
"Sinetöidystä kuoresta, joka sisälsi isoisäsi keksinnön selostuksen",
vastasi Hetherwick, "Missä se on? Ja mitä se oikeastaan on? Saiko
Ambrose sen häneltä? Joutuiko se ehkä Baseverien haltuun? Sikäli
kuin minä käsitän, sai koko juttu alkunsa siitä. Lieneepä sen
todellinen arvo neljännespenny tahi omaisuus, joka tapauksessa toi
isoisäsi sen Lontooseen, vilpittömästi pitäen sitä suuriarvoisena, ja
epäilemättä hän joutui noiden kahden miehen, Baseverien ja Ambrosen,
kynsiin juuri senvuoksi. Epäilemättä hän myöskin keskustellessaan
heidän kanssaan mainitsi -- ehkä piloillaan -- mitä hän tiesi madame
Listorellesta. Eikä ole epäilyksen sijaa siinäkään, että nämä kaksi
murhasivat hänet. Eikä mielestäni voida epäillä sitäkään, miten
hänet murhattiin. On muistettava, että molemmat miehet olivat
lääkäreitä, ja että he lisäksi ilmeisesti olivat tieteellisillä
lahjoilla varustettuja. Kumpikin he olivat epäilemättä tutkineet
myrkkyjä perinpohjaisesti. Sellaiset tiedot ovat arvokkaita heidän
kaltaisilleen ihmisille -- joilla on rikollisia taipumuksia.
Otaksuttavasti he tunsivat jonkun hienon myrkyn, jota voi helposti
hankkia ja jonka vaikutus tuntuisi vasta muutamia tunteja nauttimisen
jälkeen. Epäilemättä he järjestivät ajan niin, että heidän uhrinsa
kuoli äkkiä ehdittyään kauaksi heidän laboratoriostaan. Ja
tietystikin he menettelivät samoin Granettiin nähden. Granett sai
surmansa sen tähden, että hän oli isoisänne seurassa. Mutta minkä
tähden he murhasivat isoisänne? Tahtoivatko he päästä hänestä eroon
saadakseen madame Listorellea koskevan salaisuuden yksinomaan omaan
haltuunsa ja voidakseen kiristää rahaa häneltä ja hänen sisareltaan
vai halusivatko he riistää häneltä hänen keksintönsä ja itse hyötyä
siitä? Jos asia on viimeksimainitulla tavalla, niin --"
Hän pysähtyi, katsahtaen Rhonaan, ikäänkuin odottaen, että tämä
oivaltaisi, mihin hän tähtäsi. Mutta Rhona pudisti päätään.
"En jaksa seurata ajatustesi juoksua", hän tunnusti. "Entä sitten?"
"No niin", virkkoi Hetherwick. "Jos heidän vaikuttimenaan oli halu
saada haltuunsa isoisäsi salaisuus, niin se salaisuus on melkoisen
rahasumman arvoinen! Ja sen rahan pitäisi kuulua sinulle. Ymmärrätkö?
Missä salaisuus on? Missä on sinetöity kuori? Poliisilaitoksessa
on Baseverie kai eilenillalla tarkastettu -- ehkä se on löydetty
häneltä. Siitä kyllä saamme kuulla -- mutta joka tapauksessa se on
sinun."
Rhona teki torjuvan liikkeen.
"Minua kammottaa koskea siihen tai joutua mihinkään tekemisiin sen
kanssa, jos se on ollut sen miehen hallussa!" hän huudahti. "Mutta
mielestäni on hyvin todennäköistä, että he murhasivat isoisäni juuri
sen salaisuuden tähden. Mutta luultavasti heillä oli kaksinkertainen
syy. Madame Listorellen juttu oli toinen aihe. Otaksuttavasti he
pitivät lady Riversreadea helppona saaliina. Ja uskon, että hän olisi
ollutkin, jollei hänellä olisi ollut majuri Penteneytä, johon voi
turvautua. Muistan, että hän oli kauhean kiihtynyt Baseverien ensi
käynnin jälkeen. Oletan niin ollen -- olen aina olettanut -- että he
luulivat voivansa myydä isoisän keksinnön huomattavasta hinnasta ja
saada lisäksi runsaasti rahaa kiristämällä sitä lady Riversreadelta
ja madame Listorellelta."
"Likaista rahaa totisesti se kaikki!" huudahti Hetherwick. "No niin
--"
Pieneen huoneeseen, jossa he istuivat, pilkisti palvelijatar,
katsahtaen Rhonaan merkitsevästi.
"Alhaalla on poliisi kysymässä teitä, neiti", hän ilmoitti. "Ainakin
hän haluaa tietää, voitteko sanoa hänelle, onko herra Hetherwick
täällä tai onko hän ollut täällä."
Hetherwick meni portaiden yläastuimelle; alhaalla eteissalissa
seisova konstaapeli kosketti hattuaan.
"Komisarjus Matherfieldin terveiset, sir", hän sanoi. "Komisarjus
pyytää teitä pistäytymään luonaan ja tuomaan neiti Hannafordin
mukaanne. On ilmaantunut uusia seikkoja, herra Hetherwick. Tärkeitä!"
"Tulemme heti", lupasi Hetherwick. "Kymmenen minuutin päästä." Hän
palasi Rhonan luokse ja joudutti tämän liikkeelle. "Mitähän nyt on
sattunut?" hän tuumi heidän rientäessään Matherfieldin toimistolle.
"Kenties he ovat saaneet Baseveriesta irti jotakin. Tahi ehkä
sanomalehdet ovat herättäneet jonkun sellaisen henkilön huomiota,
joka voi antaa lisätietoja."
Jälkimäinen olettamus osoittautui oikeaksi, sillä kun he astuivat
Matherfieldin huoneeseen, tapasivat he siellä kaksi vierasta, jotka
näyttivät vakavaraisilta ja hyvinvoivilta liikemiehiltä. Kaikki kolme
olivat syventyneet vakavaan keskusteluun, ja Hetherwick pani heti
merkille, että molemmat tuntemattomat katsahtivat Rhonaan harvinaisen
uteliaasti. Matherfield ehätti esittelemään hänet poliisimestari
Hannaford-vainajan pojantyttärenä ja Hetherwickin miehenä, joka oli
ollut paljon mukana murhajuttua selvitettäessä.
"Nämä herrasmiehet, neiti Hannaford ja herra Hetherwick", hän jatkoi,
viitaten kädellään toisiin, "ovat Culthwaite ja Houseover; heillä on
kemikaliotehdas East Hamissa ja myöskin suuri liike Lancashiressa.
Luettuaan tämänaamuiset sanomalehdet, joissa, kuten kaiketi olette
huomanneet, on koko paljon selostusta jutustamme, he tulivat
suoraapäätä luokseni kertoakseen eräitä tietoja, joista on paljon
hyötyä, kun Baseverie tänään iltapäivällä pannaan kuulusteltavaksi.
Asia on niin, herra Hetherwick, että nämä herrasmiehet ovat tuoneet
meille puuttuvan renkaan!"
"Minkä renkaan?" tiedusti Hetherwick kiihkeästi.
Matherfield nyökkäsi vanhemmalle miehelle, Culthwaitelle; tämä veti
taskustaan lompakon ja otti siitä esille paperiarkin. Virkkamatta
mitään hän ojensi sen Hetherwickille, joka kääntyi Rhonan puoleen.
"No, neiti Hannaford", hän sanoi äänessään voitonriemuinen sointu,
"varmastikin tunnette isoisänne käsialan ja hänen tekemänsä numerot.
Voitteko vannoa, että tämä on hänen kirjoittamansa?"
Luotuaan paperiin yhden ainoan nopean silmäyksen Rhona katsahti
toisiin ehdottoman varman näköisenä.
"Kyllähän toki!" hän huudahti. "Se on hänen kirjoittamansa; siitä ei
ole epäilystäkään! Mikään ei voi olla sen varmempaa!"
Matherfield kääntyi Hetherwickiin päin.
"Se on musteen valmistuskaava!" hän selitti. "Nyt on tiedossamme se
tärkeä asia, joka meiltä puuttui. Ja herra Culthwaite kertoo teille,
miten hän sai sen käsiinsä."
Annettuaan Hetherwickin tarkastaa paperia Culthwaite pani sen
huolellisesti takaisin lompakkoonsa. Hän ja hänen kumppaninsa
näyttivät olevan huolissaan jostakin, ja Hetherwick alkoi arvailla
sen syytä -- he näyttivät epävarmoilta ja levottomilta. Mutta
Culthwaite ehätti kertomaan.
"Saimme sen seuraavalla tavalla. Ja voinen heti sanoa, kuten jo äsken
mainitsin teille, herra Matherfield, luullakseni emme olisi saaneet
sitä lainkaan, jollei poliisilaitoksen taholla olisi oltu niin
vaiteliaita juuri tähän kohtaan nähden -- jos olisitte pitänyt hälyä
Hannafordin salaisuudesta, olisimme ehkä osanneet olla varovaisia.
Mutta nyt saapui joku aika sitten luoksemme mies, jonka olemme
tunteneet Basing-nimisenä ja jonka vakaasti uskon sanomalehdissä
tänä aamuna mainituksi Baseverieksi -- mies, huomatkaa, jonka
kanssa olemme olleet liikeasioissa silloin tällöin suunnilleen
vuoden ajan -- ja tarjoutui myymään meille sellaisen uuden musteen
valmistusohjeen, joka löisi laudalta kaikki tunnetut musteet koko
maailmassa! Hän kehui sitä tavattomasti, vannoskeli, että se oli
ensimmäinen täysikelpoinen kirjoitusmuste, mitä milloinkaan oli
keksitty. Hän toi meille nähtäväksi oman valmistamansa näytteen,
koetti sitä erinäisillä tavoilla. Mutta hän meni vielä pitemmälle.
Hän tarjoutui ilmaisemaan meille salaisen valmistusohjeen, jotta me
itse voisimme valmistaa ja koetella sitä, ennen kuin ratkaisisimme,
suostuisimmeko hänen ehdotukseensa, jonka mukaan meidän olisi
tarjottava hänelle kertakaikkinen rahaerä valmistusohjeesta. No
niin, me valmistimme mustetta ja koettelimme sitä, eikä siitä ole
epäilystäkään -- se vastaa juuri sitä, mitä Basing eli Baseverie
kehui siitä, ehkäpä enemmänkin. Minun ei tarvinne puuttua useimpien
hyvin tunnettujen musteiden vikoihin -- tällä ei ole niistä yhtään.
Ja kun Basing muutamia päiviä sitten jälleen pistäytyi luonamme,
päätimme ostaa valmistusohjeen. Sovimme käteishinnasta, ja
toissapäivänä suoritimme summan -- konttorissamme East Hamissa."
"Vai niin?" sanoi Hetherwick tyynesti. "Entä mikä oli sovittu hinta?"
Liikekumppanukset vilkaisivat toisiinsa; Rhonasta, joka silmäili
heitä tarkkaavasti, he näyttivät entistäkin levottomammilta. Mutta
Culthwaite vastasi empimättä:
"Kymmenentuhatta puntaa!"
"Miten maksoitte hänelle?" tiedusti Hetherwick. "Käteiselläkö?"
"Emme; avoimella maksuosoituksella, hänen omasta pyynnöstään. Se oli
luonnollisestikin yhtä hyvä kuin käteinen raha. Mutta niin pian kun
olimme lukeneet tämänaamuiset sanomalehdet, me -- se on minä, sillä
minä luin koko jutun matkalla konttoriin -- menin heti käyttämäämme
pankkiin tiedustamaan, oliko maksuosoituksemme käyty perimässä. Oli
-- tunti tai pari senjälkeen, kun luovutimme sen Basingille. Hän oli
nostanut rahat Englannin pankin seteleinä."
Hetherwick vilkaisi Matherfieldiin.
"Tietystikin", hän huomautti, ikäänkuin esittäen kysymyksen, "tuo
valmistusohje on neiti Hannafordin omaisuutta. Baseveriella ei ollut
oikeutta sen myymiseen -- hänhän oli varastanut sen?"
"Niin on asia, herra Hetherwick", myönsi Matherfield. "Nämä
herrasmiehet -- tosin tietämättään -- ostivat varastettua omaisuutta.
Mutta äsken ilmaisin heille erään seikan, jonka nyt kerron teillekin.
Löysimme rahat -- setelit -- Baseverielta eilenillalla. Ne olivat
koskemattomina hänen lompakossaan. Siitä ja niistä jalokivistä, jotka
hänen rikostoverinsa onnistui napata Southamptonissa, hän aikoi
tietystikin saada hyvän apajan. Mutta nyt meidän on helppo todeta,
millä tavoin hän on saanut haltuunsa nuo kymmenentuhatta -- ja ne
palautetaan näille herroille Culthwaitelle ja Houseoverille. Heidän
todistuksensa nojalla voimme myöskin osoittaa todeksi, että Baseverie
myrkytti Hannafordin saadakseen haltuunsa musteen valmistusohjeen.
Baseverie on myyty mies!"
"Nämä herrat saavat siis takaisin kymmenentuhatta puntaansa?" virkkoi
Hetherwick. "Siinä tapauksessa ei teillä käsittääkseni ole mitään
pahoittelemista. Valmistusohje on luonnollisestikin luovutettava --"
"No, mutta siinäpä se juuri onkin, herra Hetherwick", keskeytti hänet
toinen, joka siihen asti oli pysynyt vaiti. "Asia on niin, sir,
ettemme halua päästää valmistusohjetta käsistämme. Tuolle Basingille
eli Baseverielle annoimme siitä kymmenentuhatta puntaa, mutta --"
"Mutta pidätte sitä oikeastaan arvokkaampana, vai kuinka?" pisti
Hetherwick hymyillen väliin. "Ymmärrän! Siinä tapauksessa siis --"
"Jos saamme takaisin kymmenentuhatta puntaamme, olemme valmiit
neuvottelemaan asiasta oikeudenmukaisen omistajan kanssa", selitti
Culthwaite, vilkaistuaan liikekumppaniinsa. "Siihen asti on
valmistusohje varmassa tallessa meillä. Liikkeemme on hyvin tunnettu
--"
"Jättäkäämme asia toistaiseksi silleen", vastasi Hetherwick. "Neiti
Hannaford luottaa sanaanne, kun lupaatte tallettaa ohjeen ja pitää
sen salassa. Ja myöhemmin voidaan puhua liikeasioista!" Hän nousi
seisomaan, ja Rhona nousi samalla. "Tarvitsetteko meitä tänään, herra
Matherfield?" hän kysyi. "Jollette --"
"En", vastasi Matherfield. "Vain muodollisia selvittelyjä tänään --
iltapäivällä sitten kuulustellaan häntä. Vain pidätystodistukset
ja pyyntö jutun siirtämisestä. Saatte mennä, minne haluatte,
herra Hetherwick -- ilmoitamme kyllä teille molemmille, kun teitä
tarvitaan."
Hetherwick saattoi Rhonan ulos ja päästyään pois poliisilaitoksen
alueelta iski keppiään katukivitykseen.
"Kun selviydymme tästä jutusta", hän huudahti, "niin minut
saadaan hirttää, jos milloinkaan enää sekaannun rikosjuttuihin --
henkilökohtaisesti! Baseverie oli perinpohjainen konna, ja hänen
asioihinsa puutuin! Ja että sinutkin piti sotkea siihen!" hän lisäsi
äkkiä. "Se kiukuttaa minua enemmän kuin mikään muu. Mutta tuleehan
siitäkin loppu, ja sitten --"
Hän pysähtyi; tyttö silmäili häntä, hieman ihmeissään hänen
kiivaudestaan. Sitten Rhona, kun he kävelivät rauhallisella kohdalla
Thamesin rantatien harvaliikkeisellä osalla, laski arasti kätensä
hänen käsivarrelleen. Hetherwick pyörähti rajusti tyttöön päin ja
tarttui hänen käteensä.
"Minusta sinä olet kovin paljon huolehtinut minusta", sanoi tyttö.
"Loppujen lopuksi ei pelkkä rikoksen tutkimisen into saanut sinua --"
"Hyvä Jumala, ei toki!" huudahti Hetherwick nopeasti. "Aluksi ehkä
puolittain se -- puolittain sinä! Tunsin -- sitä on vaikea selittää
-- että minun oli pidettävä huolta sinusta. Ja sitten -- ja kun sinä
katosit -- mutta minä taidan olla pyörällä päästäni! Kerronko sinulle
yhden asian? Koko sinä aikana, jonka olit kadoksissa, minä -- niin
-- tuskin nukuin lainkaan! Aprikoin, ymmärräthän? ja kun ilmestyit
jälleen eilen, iltapäivällä -- mutta haluaisin kysyä sinulta erästä
seikkaa, josta en ole aivan selvillä -- taisin totisesti olla
sekaisin silloin!"
"Kuinka niin?" kysyi Rhona.
Hetherwick kumartui hänen puoleensa ja hiljensi ääntään.
"Olin niin iloinen, niin riemastunut nähdessäni sinut eilen
iltapäivällä", hän vastasi, "että -- että minua huumasi -- käsitätkö?
Ja tahtoisin tietää -- suutelinko sinua?"
Rhona katsahti häntä äkkiä silmiin -- ja naurahti.
"Kas vain! Kuinka huvittava oletkaan! Niin, tietysti, suutelit!
Kahdesti!"
"Se on hyvä!" huudahti Hetherwick. "Minä -- minä luulin, että olin
ehkä nähnyt unta. Mutta suutelitko sinä minua?"
"Pitäisikö sinun sitten saada kaikesta tarkka tieto?" kysyi Rhona
ilkamoiden. "No niin -- minä suutelin sinua!"
"Sitä parempi!" sanoi Hetherwick.