Kävellen hieman kumppaninsa edellä etsivä meni eteisen pöydän
ääreen ja naputti kovaa sen kiilloitettuun pintaan. Vastausta ei
kuulunut. Hän astui edemmäksi ilmeisesti kellarikerroksessa olevaan
keittiöön vievien, käsipuilla varustettujen portaiden yläpäähän ja
koputti vieläkin kovemmin seinälaudoitukseen. Ei nytkään tullut
vastausta. Senjälkeen hän palasi eteisen poikki ja aukaisi kadun
puolisen huoneen oven; hän ja Hetherwick katsoivat sisään. Huone
tuoksahti ummehtuneelta ja sen ikkunat olivat tiiviisti verhotut; se
oli jonkinlainen juhlatilaisuuksia varten varattu seurustelusali,
harvoin käytetty, muodollisen kylmä ja epämukava. Mutta sen takana
olevassa kamarissa, johon Robmore sitten astui, oli merkkejä
asukkaista ja elämästä. Takassa oli tuli, ja sen ääreen oli vedetty
nojatuoli; läheisellä pöydällä oli naisten käsityövehkeitä -- kappale
liinakangasta, jossa oli neula ja rihmaa, ompelukoppa, sakset,
sormustin. Yksi silmäys riitti osoittamaan, että näiden viattomien
kapineiden omistajatar oli laskenut ne äkkiä kädestään, kun hänen
puuhansa oli keskeytetty.
"Siinäpä se, herra Hetherwick." sanoi Robmore jyrkästi. "Tämä talo on
tyhjä! Ihmisiä ei täällä ainakaan ole..."
"Hiljaista täällä todellakin on", myönsi Hetherwick. "Nainen --"
"Pelästyi käyntinne johdosta", keskeytti Robmore. "Sitten hän käväisi
Pencove-kadulla. Ja siellä hän tapasi Ambrosen kuolleena! Hän on
jollakin tavoin sekaantunut tämän ja Baseverien hommiin, koskapa
hänellä on avain, jolla hän pääsi sinne pihalle, ja löydettyään
Ambrosen kuolleena, hän palasi tänne, otti tavaransa ja livisti.
Tässä talossa ei ole sieluakaan! Siitä lyön vetoa vaikka kuinka
paljon!"
"Mieleeni välähti, että naiset kenties ovat vankeina täällä",
huomautti Hetherwick.
"Sen saamme pian selville", selitti Robmore. "Lähdetään yläkertaan
ja tarkastetaan talo ylisiltä kellariin saakka. Mutta malttakaahan!
Kellari ensin!"
Hän juoksi portaita alas kellarikeittiöön Hetherwick kintereillään.
Ovella hän purskahti nauramaan, osoittaen sisälle.
"Katsokaas!" hän huudahti. "Sanoinhan, että olitte sotkeneet asiat.
Näettekö? Tarjottimella on kaikki valmiina kahta henkilöä varten
-- kupit ja lautaset, teekannu, leipää, voita ja keksiä. Ja toinen
tarjotin yhdelle henkilölle. Ja kattila laulaa iloisesti kuin
leivonen. Mitä tämä merkitsee? Nainen aikoi viedä jonnekin teetä
kahdelle henkilölle; toinen tarjotin oli häntä itseään varten. No
niin, te tukahdutitte sen aikeen alkuunsa; hänen on nautittava teensä
muualla. Entä toiset? Nyt yläkertaan!"
Palattuaan eteiseen hän meni edellä pääportaille. Pohjakerroksen
lisäksi oli talossa kaksi kerrosta. Ensimmäisen kerroksen huoneissa,
joiden ovet olivat auki tai helposti avautuivat, ei ollut mitään
tavallisuudesta poikkeavaa. Näitä huoneita oli kolme, joihin kaikkiin
päästiin portailta. Mutta ylimmässä kerroksessa oli vain kaksi
huonetta; toinen oli kalustamaton; toisen huoneen ovelle, joka oli
muutamia sentimetrejä raollaan, etsivä heti pysähtyi.
"Katsokaahan, herra Hetherwick!" hän kehoitti, osoittaen ympärilleen.
"Täällä on tuoreita jälkiä! Näettekö, että tuo vankka salpa, joka
pikemminkin muistuttaa telkeämiskankea, on äskettäin sovitettu oven
ulkopuolelle ja oveen on kiinnitetty uusi patenttilukko avaimenreikä
ulospäin? Ja, hyvä Jumala, ketjutkin! Luulisi olevansa vankilassa!
Mutta mitä on sisällä?"
Hän sysäsi oven auki. Näkyviin tuli avara huone, jossa oli kaksi
pientä vuodetta, nojatuoleja, pöytä, jolla oli kirjoja sekä
aikakaus- ja sanomalehtiä. Pöydällä oli myöskin koruompelu-tarpeita,
jotka ilmeisesti oli viskattu yhtä hätäisesti syrjään kuin
alakerrassakin olevat ompeluvehkeet. Hetherwick kumartui silmäilemään
niitä, mutta Robmore riensi ikkunan luokse.
"Sanoinko vankilassa?" hän huudahti. "Tämähän on vankila!
Katsokaahan, herra Hetherwick! Ikkunan ulkopuolella on rautaristikko.
Vaikka tänne suljetut ihmiset olisivatkin saaneet ikkunan auki ja
vaikka ristikkoa ei olisikaan ollut, eivät sittenkään olisi voineet
mitään, sillä ikkunan kohdalla on vain sileä seinä -- nähtävästi
jonkun tehtaan takaosa. Mutta mikäs tämä on?" hän jatkoi, avaten
nurkassa olevan oven. "Hm! Pieni kylpyhuone. Entäs tämä?" Hän siirtyi
portaiden puolisessa seinässä olevalle pienelle luukulle. "Kas vain!
Kylliksi laaja aukko, että siitä voi ojentaa kaikenlaista kuten
pieniä tarjottimia, mutta ei niin leveä, että täysikasvuinen ihminen
voisi ahtautua sen lävitse. Niin, en ihmettelisi, jos olisitte
oikeassa, herra Hetherwick. Juuri tänne naiset otaksuttavasti oli
teljetty. Mutta -- he ovat poissa!"
Hetherwick silmäili ympärilleen. Äkkiä hänen katseensa osui tuttuun
esineeseen. Hän astahti eteenpäin ja otti toisen vuoteen vieressä
olevalta tuolilta vihreästä silkistä tehdyn käsipussin. Hän tunsi sen
oikein hyvin.
"Tässä on varma todistuskappale!" hän huudahti. "He ovat olleet
täällä. Tämä on neiti Han-- tarkoitan neiti Featherstonen pussi --
olen usein nähnyt sen hänellä. Siinä on hänen tavaroitaan -- kukkaro,
käyntikortti-kotelo ja niin edelleen. Se on jäänyt häneltä tänne."
"Niin, juuri niin!" myönteli Robmore. "Kuten jo huomautin, ovat
he kaikki lähteneet kiireisesti. Luulen kaiken käyneen seuraavaan
suuntaan. Kun nainen, joka tietystikin toimi noiden nais-parkojen
vartijana, oli nähnyt, miten asiat Pencove-kadulla olivat, palasi
hän tänne, pukeutui matka-asuunsa ja puikki tiehensä. Mutta ennen
lähtöään hän oli siksi kiltti, että pistäytyi täällä, irroitti
ketjun, nosti teljen pois ja avasi lukon. Sitten hän epäilemättä
lähti laputtamaan minkä käpälistä pääsi, jättäen naiset tekemään mitä
halusivat. Ja kun heillä oli hitunen tavallista järkeä, niin he,
herra Hetherwick, tekivät kuten heidän pitikin -- livistivät niin
nopeasti kuin kykenivät. Niin on asia, sir."
Hetherwick pisti Rhonan käsilaukun taskuunsa ja siirtyi ovelle päin.
"Sitten minä lähden, Robmore", hän virkkoi. "Minun on koetettava
saada selville, mihin he ovat menneet. Minusta tuntuu siltä, että he
ovat rientäneet Penteneyn toimistoon. Menen sinne. Entä te?"
"Niin, minä palaan Pencove-kadulle", vastasi Robmore. "Siellä on
yllin kyllin työtä. Mutta lähtekää te vain etsimään naisia, herra
Hetherwick, teillä ei nyt ole täällä mitään tekemistä. Pidän
konttoristianne ja juutalaisnuorukaista luonani jonkun aikaa --
heistä saattaa olla hyötyä. Luullakseni saamme huomisiin lehtiin
komeita uutisia, erittäinkin, jos Matherfieldia onnistaa, kuten hän
uskoo."
"Miten aiotte menetellä tähän taloon nähden?" kysyi Hetherwick heidän
laskeutuessaan portaita. "Luuletteko naisen palaavan?"
"Sitä hän ei kuolemakseenkaan tee!" vastasi Robmore. "Ei totisesti!
Luulisin hänen kohta olevan Lontoon laidoilla -- pohjoisessa,
etelässä, idässä tahi lännessä. Mitenkö menettelen? Kah, panen oven
lukkoon ja avaimen taskuuni. Meidän on tutkittava tätä taloa tarkoin."
Hetherwick sanoi hänelle jäähyväiset toistaiseksi ja riensi
Victoria-kadulle, hypähti ensimmäiseen tapaamaansa vapaaseen autoon
ja käski ohjaajan ajaa mahdollisimman vinhaa vauhtia Lincoln's Inn
Fieldsille. Hän oli huolissaan Rhonan tähden, ja kuitenkin hän
tiesi, että tyttö oli turvassa. Lisäksi hän oli utelias; hän tahtoi
kuulla Rhonan kertomuksen, saada selville, mitä kulissien takana
oli tapahtunut. Hän uskoi varmasti tapaavansa Rhonan Penteneyn
toimistossa; tyttö ja madame Listorelle menisivät vankilastansa
päästyään luonnollisestikin sinne.
Mutta konttoristi, jonka hän kohtasi heti syöksyttyään ulompaan
toimistohuoneeseen, jäähdytti hänen intoaan pudistamalla päätään.
"Herra Penteney ei ole täällä, sir", hän vastasi. "Hän oli kyllä
toimistossa vielä aivan äsken, mutta hänelle soitettiin, ja hän
poistui heti senjälkeen. Ei; en tiedä, kuka hänelle soitti tai minne
hän meni; hän näytti lähtiessään olevan hiukan kiihtynyt ja oli hyvin
kiireissään."
Hetherwick päätteli, että Penteneytä oli kutsunut madame Listorelle
ja että hän oli mennyt tapaamaan tätä ja Rhonaa. Hän poistui hieman
ymmällä siitä, mitä tekisi, mutta muisti sitten, että Matherfield
oli luvannut sähköttää Southamptonista, ja kääntyi asuntoonsa päin.
Portaiden juurella hän kohtasi isännöitsijänsä.
"Täällä on käynyt eräs nuori nainen kysymässä teitä, herra
Hetherwick", ilmoitti mies. "Hän on pistäytynyt kahdesti. Sanoin
hänelle, etten tiennyt, milloin tulisitte kotiin, saatoitte saapua
millä hetkellä hyvänsä tai viipyä hyvinkin kauan. Hän ajatteli --
mutta tuollahan hän onkin itse, sir -- tulossa takaisin!"
Hetherwick pyörähti ympäri ja näki Rhonan lähestyvän aukion
poikki. Hän kiiruhti tyttöä vastaan ja välittämättä mahdollisista
katselijoista tarttui Rhonan molempiin käsiin sellaisella tavalla,
että puna lehahti tytön poskille.
"Olettehan terve ja vahingoittumaton?" hän tiedusti hätäisesti.
"Niinhän?"
"Olen oikein hyvässä kunnossa, kiitos!" vastasi Rhona. "Olen -- olen
käynyt täällä jo kahdesti, mutta te olitte ulkosalla molemmilla
kerroilla. Tulin lainaamaan vähän rahaa. Minulta jäi käsilaukku ja
kukkaro siihen huoneeseen, jossa olimme vankeina, ja --"
Hetherwick otti käsilaukun esille ja ojensi sen mitään virkkamatta
Rhonalle. Tämä tuijotti häneen ihmeissään.
"Oletteko ollut siellä?" hän huudahti. "Mistä --"
"Olin siellä tänään, tunti takaperin", selitti Hetherwick. "Mutta
mennään asuntooni! Emmehän voi seistä täällä keskustelemassa. Madame
Listorelle -- missä hän on?"
"Erosin hänestä Victoria-asemalla; hän jäi soittamaan majuri
Penteneylle", kertoi Rhona. "Ei hänelläkään ollut rahaa. Hän pyysi
minua odottamaan, kunnes majuri Penteney saapuisi, mutta minä en
suostunut. Kävelin tänne. Arvelin, että -- että te haluaisitte tietää
meidän päässeen vapauteen -- vihdoinkin."
Hetherwick ei virkkanut mitään, ennen kuin he olivat hänen
seurusteluhuoneessaan. Sitten hän tuijotti Rhonaan äänettömänä, laski
kätensä tytön olkapäille ja katsottuaan häntä pitkään kumartui äkkiä
ja suuteli häntä.
"Totisesti!" hän sanoi hiljaa. "En itsekään tiennyt, kuinka
huolissani olin tähtesi, ennen kuin näin sinut äsken! Mutta -- nyt
tiedän!"
Yhtä äkkiä hän sitten kääntyi toisaalle ja perin asiallisen näköisenä
sytytti tulen takkaan, pani tulelle vesikattilan ja alkoi puuhailla
niin, että selvästi huomasi hänen aikovan valmistaa teetä. Rhona
tarkkaili häntä nojatuolista, johon hänet oli kursailematta istutettu.
"Vapaus!" hän äänsi äkkiä. "Olemme kumpikin oppineet jotakin. Kun on
ollut jonkun aikaa lukon takana yötä päivää --"
"Miten kaikki kävi?" kysyi Hetherwick, pyörähtäen häneen päin.
"Tietystikin tunnemme koko ryöstöhomman -- mutta kaikki muu, tähän
saakka? Baseverie kai?"
"Baseverie ja eräs toinen mies", vastasi tyttö. "Pitkä,
sileäleukainen mies, jonka nimeä emme kertaakaan kuulleet
mainittavan. Mutta Baseverie oli pääroisto. He odottivat meitä
maantieleikkauksella Riversreadessa, pakottivat revolvereillaan
uhkaamalla meidät nousemaan autoon ja toivat meidät Lontooseen --
Westminsteriin -- siihen taloon, jossa kävitte. Siellä --"
"Hetkinen!" pyysi Hetherwick, joka haki kuppeja ja teevateja. "Auton
ohjaaja? Hänen täytyi olla rikostoveri."
"Epäilemättä; mutta häntä emme enää sen koommin nähneet. Emme nähneet
muita kuin ne kaksi miestä ja naisen, joka toimi vanginvartijana
ja toi meille ruokaa. Saimme syödäksemme kunnollisesti, ja meille
tuotiin kirjoja ja sanomalehtiä, hankittiinpa meille käsityötäkin.
Mutta he olivat heltymättömiä vaatiessaan madamen jalokiviä.
Varmaankin he tunsivat asiat hyvin, koskapa he hankkivat madamen omaa
kirjepaperia --"
"Tiedän sen kaiken", keskeytti Hetherwick. "Kerron sinulle, mitä me
puolestamme olemme puuhanneet, kun ensin olet saanut vähän teetä. He
kai pakottivat hänet kirjoittamaan kirjeet?"
"Aivan samalla tavoin kuin meidät astumaan autoon", myönsi Rhona,
"revolvereillaan! Ja -- heillä oli tosi mielessä! Otaksuttavasti he
ovat jo saaneet jalokivet."
"Sen saamme nähdä", vastasi Hetherwick. "Sattuiko madame Listorelle
mainitsemaan sinulle jalokivien arvon?"
"Ei hän paljoa muusta puhunutkaan. Kahdeksankymmenen- ja
yhdeksänkymmenentuhannen punnan välillä. Hän on kauheasti tuskissaan
niiden tähden. Mutta kirjaimellisesti hänen oli valittava joko
henkensä taikka jalokivet. En tiedä, mitä he olisivat tehneet
minulle. Mutta nyt on minulla kaikki hyvin!"
Hetherwick aukaisi metallirasian, otti sieltä esille luumuleivoksen
ja ojensi sen Rhonan nähtäväksi.
"Mitä arvelet tällaisesta leivoksesta?" hän virkkoi ihailevasta. "Se
on vanhan, maalla asuvan tätini lahja -- totisesti oikein kunnollinen
leivos. Niin", hän jatkoi, laskien leivoksen pöydälle, "niin, niin;
nyt on sinulla kaikki hyvin. Mutta, hiisi vieköön --"
Rhona oli vaiti; hän näki, että Hetherwick oli nähtyään hänet jälleen
voimakkaammin ja syvemmin liikutettu kuin olisi halunnut näyttää.
Tyttö kaatoi teetä kuppeihin. He istuivat keskustellen äskeisistä
tapauksista, kunnes hämärän varjot alkoivat pimentää huonetta.
"Minun pitäisi lähteä takaisin Riversreadeen", huomautti Rhona
vihdoin. "On jo myöhäistä."
"Maltahan vähän!" kehoitti Hetherwick, joka siihen mennessä oli
kertonut kaikki, mitä tiesi. "Matherfieldilta saapuu sähkösanoma
kohtapuoleen. Älä mene Riversreadeen tänä iltana! Soita lady
Riversreadelle, että jäät kaupunkiin yöksi! Hänen sisarensa lienee
siellä jo nyt ja on varmaankin kertonut hänelle kaikki. Odota
siksi, kunnes saamme Matherfieldin sanoman! Sitten menemme jonnekin
päivällisille, ja sinä voit sijoittua täksi yöksi entiseen hotelliisi
Surrey-kadun varrelle. Tahtoisin sinunkin saavan tietää, mitä
Southamptonissa on tapahtunut, ja --"
Hän katkaisi lauseensa kesken, kun ulko-ovelle kolkutettiin.
"Siinä kai tulee Matherfieldin sähkösanoma!" huudahti hän. "Nyt
siis --"
Hetkisen kuluttua hän palasi Rhonan luokse sähkösanoma kädessään.
"Se on Matherfieldilta", hän ilmoitti. "Lähetetty Southamptonin
läntiseltä asemalta kello kuusi ja yhdeksäntoista. Ei sanaakaan
siitä, onko hän saanut lurjuksen kiinni. Koko sisältö on: 'Tulkaa
vastaan Waterloon asemalle, saavun kahdeksan ja kaksikymmentä.' No
niin --"
"Kummallista", sanoi Rhona. "Mutta Baseverie on --"
"Juuri niinkuin Robmore sanoi", jupisi Hetherwick. "Mutta --" Hän
vilkaisi kelloonsa. "Lähdetään liikkeelle! Ehdimme parhaiksi haukata
hiukan päivällistä -- Waterloon asemalla -- ja joutua kahdeksan ja
kahdenkymmenen junalle. Kunpa näkisimme Baseverien Matherfieldin ja
Quigmanin huostassa! Silloin minulla vasta olisi hyvä ruokahalu!"
Waterloon asemarakennuksen ja junasiltojen sisäänkäytävän välinen
avara aukeama oli tungokseen asti täynnä väkeä, kun Rhona ja
Hetherwick tulivat ravintolasta kymmenen minuuttia yli kahdeksan.
Tiedustaessaan, minkä sillan ääreen Southamptonin juna saapuisi,
Hetherwick tunsi keveän kosketuksen käsivarressaan. Hän pyörähti
ympäri; hänen takanaan oli Robmore. Robmore hymyili hänelle
rauhallisesti, samalla iskien silmää paljon puhuvasti.
"Taidatte olla samassa juonessa, herra Hetherwick", hän sanoi.
"Sähkösanoma Matherfieldilta, vai mitä?"
"Niin", vastasi Hetherwick. "Entä te?"
"Sama juttu", myönsi Robmore. "Minun piti olla täällä kahdeksan
ja kahdenkymmenen junalla -- mukanani apuväkeä", hän lisäsi
merkitsevästi. "Minulla on apuvoimia; neljä miestä on läheisyydessä.
Oletteko kuullut mitään naisista, herra Hetherwick?"
"Tässä on heistä toinen", vastasi Hetherwick, osoittaen Rhonaa. "He
ovat turvassa. Myöhemmin kerron kaikki. Mutta tämä juttu -- mitä
arvelette Matherfieldin sähkösanomasta? Onko hänen käynyt huonosti?"
"Minun luullakseni on asianlaita seuraavasti", selitti Robmore.
"Baseverie lienee junassa; Matherfield ja Quigman pitävät häntä
tarkoin silmällä. Jostakin syystä Matherfield tahtoo vangita
Baseverien täällä -- täällä! Niin minä olen kuvitellut asian olevan.
He ovat nähneet Baseverien siellä ja päättäneet seurata häntä
takaisin Lontooseen, Heti junan saavuttua --"
Rhonalta päässyt äkillinen, terävä huudahdus keskeytti hänen puheensa
ja sai molemmat miehet kääntymään häneen päin. Tyttö tarttui
Hetherwickin käsivarteen ja osoitti samalla toisella kädellään heidän
takanaan olevalle aukeamalle.
"Baseverie -- itse!" hän huohotti. "Tuolla -- tuon kellon kohdalla!
Katsokaa! Hän menee portille päin."
Nopeasti ja siekailematta Robmore laski kätensä Rhonan olalle,
pyöräytti hänet ympäri ja veti hänet lähellä olevien ihmisten
joukkoon.
"Pysytelkää näkymättömissä, neiti!" hän kuiskasi. "Hän tuntee teidät!
Ja nyt -- mikä mies? Tuoko, jolla on kalpeat kasvot ja korkea hattu?
Näen. On hyvä painaa hänet muistiin. Selvä on. Jääkää tähän, te
molemmat! Jos hän tulee tähän suuntaan, niin siirtykää pois jonnekin,
herra Hetherwick! Odottakaas!"
Robmore pujahti tiehensä. Hetkisen kuluttua he näkivät hänen
puhelevan parille hiljaisen näköiselle miehelle, jotka pian sitten
katsoivat Baseverieen päin. Myöskin Hetherwick tähyili Baseverieta.
Rauhallisena, huolettomana, ilmeisesti aavistamatta mitään Baseverie
oli sijoittunut sen portin viereen, josta Southamptonista saapuvien
matkustajien täytyisi poistua. Hän poltteli levollisesti sikaaria,
silminnähtävästi nauttien siitä.
"Oletko varma siitä, että tuo on oikea mies?" supatti Hetherwick.
"Baseverieko? Ehdottomasti", vakuutti Rhona. "Ikäänkuin voisin
erehtyä hänestä! Minulla on liiankin hyvät syyt muistaa,
minkänäköinen hän on. Mutta -- kas noin! Kylläpä hän uskaltaa!"
"No niin", virkkoi Hetherwick. "Jotakin tapahtuu pian! Pysyttele
takana -- hyvästi piilossa! Täältä näemme kaikki kenenkään näkemättä
meitä. Jos hän sattuisi havaitsemaan sinut --"
Robmore tuli verkkaisesti kävellen takaisin ja liittyi heihin.
"Kaikki kunnossa!" hän mutisi. "Meidän lisäksemme väijyy häntä neljä
silmäparia -- siis kolme paria lisää! Ja mieheni ovatkin hyvin
likellä häntä. Näettekö heidät? Yksi, kaksi, kolme, neljä! Kaikki
hänen ympärillään, mutta hän ei aavista mitään. En päästä häntä
livistämään, tulkoonpa Matherfield tai olkoon tulematta. Kylmäverinen
veitikka, vai mitä?"
"Juna on juuri tulossa", huomautti Hetherwick. Rhonan käsi oli hänen
käsivarrellaan, ja hän tunsi sen vapisevan. "Niin", hän kuiskasi,
kumartuen tytön puoleen, "siltä tuntuu minustakin. Jännittävä hetki.
Mutta tuo roisto --"
Baseverie vilkaisi kelloon. Sitten hän kääntyi portin takana olevalle
junasillalle päin, silmäillen odottavasti pitkin sen valaistua
pintaa. Myöskin toiset katsoivat sinne. Kului minuutti. Sitten
ilmestyi laajan aseman toisessa päässä vallitsevasta hämystä veturi,
kiskoen hitaasti perässään vaunukuormaansa ja pysähtyi sillan
viereen, puhkuen kuin väsynyt jättiläinen. Ensimmäisten vaunujen
matkustajat hyppäsivät sillalle ja lähtivät jonossa etenemään
uloskäytävää kohti.
"Nyt se alkaa", jupisi Robmore. "Pysytelkää taustalla te kaksi!
Mieheni pitävät silmällä häntä ja sitä henkilöä, jonka hän kohtaa
täällä, sillä hän odottaa jotakuta."
Ensimmäisellä minuutilla ei tapahtunut mitään. Saapuneita
matkustajia, miehiä ja naisia, siviiliväkeä ja sotilaita, merimiehiä,
tungeksi sankkana jonona sillalta, hajautuen kukin haaralleen.
Vähitellen kävi tungos harvemmaksi. Sitten Rhona taas puristi
Hetherwickin käsivartta, ja viimemainittu näki hänen tuijottavan
sulkupuomin taakse. "Kas tuolla!" huudahti Rhona. "Tuo mies, jolla
on harmaa takki ja vaaleanruskea hattu! Se on sama mies, joka ohjasi
autoa! Näetkö! Baseverie huomasi hänet!"
Hetherwick katsoi ja näki Baseverien kohottavan kättään, tervehtien
nuorta, terveen näköistä miestä, joka lähestyi matkalippujen kokoojia
ja jonka kädessä oli pieni, neliskulmainen käärö. Mutta hän näki
muutakin. Tämän nuoren miehen kintereillä seurasi Matherfield
toisella ja Quigman toisella puolella. He vetäytyivät likemmäksi
miestä, kun tämä lähestyi porttia, ja sen toisella puolen siirtyivät
etsivät lähemmäksi Baseverietä. "Siis nyt!" kuiskasi Robmore ja
syöksyi nopeasti eteenpäin. Kaikki kävi niin vikkelästi, etteivät
Hetherwick ja Rhona oikein tienneet, miten se tapahtui. Ennen kuin
he oivalsivat, että roistot olivat joutuneet ansaan, ja ennen kuin
töllistelevät sivulliset pääsivät selville, että jotakin oli tekeillä
aivan heidän silmiensä edessä, olivat Baseverie ja hänen kumppaninsa
lujissa käsiraudoissa ympärillään ryhmä äänettömiä miehiä, jotka
hoputtivat heitä pois. Hetkisen kuluttua olivat vangitsijat ja vangit
kadonneet aseman ulompiin rakennuksiin. Sitten molemmat tarkkailijat
äkkiä huomasivat lähellään Matherfieldin, jolla oli neliskulmainen
käärö kädessään ja kasvoillaan tuikea, mutta perin tyytyväinen hymy.
Hän näytti kääröä heille.
"Se kävi näppärästi, herra Hetherwick, perin näppärästi todellakin!
Harvinaisen näppärästi, vai kuinka?"
Mutta Hetherwick arvasi, ettei hän puhunut kääröstä.