Noin viisikymmentä minuuttia myöhemmin kiiti iso, voimakaskoneinen
auto, jonka Penteney oli vuokrannut Kingswayn varrelta, Riversreade
courtin edustalle. Hetherwickille selvisi, ettei lady Riversreaden
puhelinilmoitus ollut lainkaan liioiteltu. Emäntä itse riensi
heitä vastaan; miehiä seisoskeli pengermällä, ja toisia näkyi
puistossa, pari virkapukuista poliisimiestä seurasi lady Riversreadea
hänen työhuoneestaan, jossa Hetherwick otaksui heidän olleen
neuvottelemassa. Ja rouvan katse suuntautui ensimmäiseksi juuri
Hetherwickiin; hän puhutteli vierasta, ennenkuin Penteney ehti
suorittaa hätäistä esittelyä.
"Olen nähnyt teidät ennen!" hän huudahti äkkiä. "Olitte sihteerini,
neiti Featherstonen, seurassa Victoria-asemalla sunnuntai-aamuna.
Oletteko hänen sulhasensa?"
"En!" vastasi Hetherwick. "Mutta olemme läheisiä ystävyksiä."
"No niin, neiti Featherstone on poissa -- ja niin myöskin sisareni,
madame Listorelle", jatkoi lady Riversreade. "Niin on asianlaita!
Tuntui siltä kuin ette olisi oikein uskonut, kun soitin teille", hän
lisäsi, kääntyen Penteneyn puoleen, "mutta siinä ei ole epäilyksen
varaa -- heidät on ryöstetty, ihan ikkunaini edessä. Eikä meillä ole
vähääkään vihiä, ei minkäänlaisia jälkiä."
"Ei vielä, tarkoitatte kai", vastasi Penteney tyynesti. "Mutta
kertokaahan kaikki! Yksityiskohtaisesti!"
"Yksityiskohtaisesti!" kertasi lady Riversreade. "Emme tunne mitään
yksityiskohtia! En tiedä muuta kuin sen, että sisareni saapui eilen
illalla Hampshiresta viipyäkseen täällä muutamia päiviä. Tänään
aamiaisen jälkeen hän ja neiti Featherstone lähtivät puiston halki
hoitolaan, jättäen minut tänne -- aioin mennä heidän jälessään
jonkun minuutin kuluttua. Ja meninkin -- vajaan kymmenen minuutin
perästä. Mutta kun tulin hoitolaan, ei heitä ollut siellä, ja
Mitchell, ovivahti, ilmoitti, etteivät he olleet tulleet. He eivät
olleet tulleet! Vihdoin palasin tänne ottaakseni selkoa, oliko ehkä
sattunut jotakin ja olivatko he palanneet jotakin toista tietä.
Mutta he eivät olleet täälläkään. Sitten aloin tiedustella heitä.
Muuan palvelijatar, joka oli katsellut yläkerran ikkunasta, kertoi
nähneensä auton huimaa vauhtia kiitävän yhdistävää tietä pitkin
viertotielle päin kohta madame Listorellen ja neiti Featherstonen
lähdettyä talosta. Ja varmastikin heidät on viety juuri siinä
autossa! Tämä on taaskin tuon Baseverien puuhaa!"
"Puhelimessa mainitsitte jotakin sellaista, että autossa oli nähty
outoja miehiä", huomautti Penteney.
"Niinkö? Niin, kyllä, sama tyttö oli muka ollut erottavinaan,
että autossa istui kaksi miestä", vastasi lady Riversreade.
"Luonnollisestikin he olivat outoja."
Penteney kääntyi poliisin puoleen, samalla kertaa nykäisten
Hetherwickia käsivarresta. "Mielestäni on meidän parasta mennä
puistoon tarkastamaan, onko siellä missään kamppailun merkkejä",
hän ehdotti. "En pidä madame Listorellea enkä neiti Featherstonea
sellaisina henkilöinä, jotka todennäköisesti antaisivat kuljettaa
itsensä pois panematta vastaan. Oletteko jo ollut siellä?" hän lisäsi
vanhemmalle miehistä. "Nimittäin sillä tiellä, jolla auto nähtiin?"
"Emme vielä, sir; saavuimme juuri äsken", vastasi toinen.
"Tulkaa mukaan sitten!" kehoitti Penteney Hetherwickin ja poliisien
poistuessa eteissalista, viivytteli hetkisen ja kuiskasi joitakuita
sanoja lady Riversreadelle; sitten hän kiiruhti seurueen etunenään.
"Tännepäin!" hän komensi, opastaen Hetherwickia pitkin pengermää.
"Tiedän, mitä tietä hoitolaan tavallisesti mennään. Koko matka on
lakeata ja avointa paitsi yhdessä kohdassa, ja siellä on ryöstön
täytynyt tapahtua."
Hetherwick kiinnitti erikoisesti huomiotaan tiehen, jota myöten
Penteney johti seuruettaan. Se vei suoraan puiston halki kartanon
pengermän juurelta lähelle hoitolan pääovea. Ja kartanosta katsottuna
näytti siltä, että se oli aivan tasainen ja mutkaton. Mutta melkein
talojen keskivälissä oli siinä melkoinen halkeama, jota jalkamies
ei voinut huomata ennen kuin hyvin läheltä. Puiston halki etelästä
pohjoiseen kulki maantie-leikkaus -- yhdistävä tie, johon lady
Riversreade oli viitannut -- jonka pohjalle puistosta kummaltakin
puolelta veivät koristeelliset portaat. Mitään, mitä tällä tiellä
tapahtui, ei voitu nähdä puistosta paitsi ihan leikkauksen reunalta,
sen Hetherwick heti oivalsi. Mutta parin-, kolmensadan metrin päässä
portaista puiston maaperä aleni leikkauksen pohjalla olevan tien
tasalle, ja siellä tie näkyi sekä kartanon yläkerran että hoitolan
ikkunoista.
Penteney pysähtyi portaiden ylimmälle astuimelle.
"Jos naiset on ryöstetty, kuten totisesti näyttää käyneen", hän sanoi
seuralaisilleen, "niin se on tehty täällä. Asema on seuraavanlainen.
Valtatie vie puiston pohjoispuolitse, kuten te kaikki tiedätte.
Mutta myöskin eteläpuolella on hyvä tie, ja kaivettu tie yhdistää
ne toisiinsa. Auto on voinut saapua sieltä, seisahtua tänne ja
odottaa naisten tuloa. Heidän oli pakko laskeutua näitä portaita,
mennä tien poikki ja nousta toisella reunalla olevia portaita ylös
päästäkseen puiston toiseen puoliskoon. Heidät on kai pakotettu
astumaan autoon näiden portaiden juurella -- auto lähti liikkeelle
ja oli valtatiellä minuutin tai parin perästä ryöstön jälkeen! Mutta
siinä on pulma! Kaikki se on varsin helppo tehdä -- kun on voimaa
takana. Otaksuttavasti vangit pakotettiin autoon uhkaamalla heitä
revolvereilla."
"Niin se kai on käynyt, sir", myönsi vanhempi poliisimies. "Heillä ei
ollut valitsemisen varaa -- nais-rukat! Ja kuten sanoitte, he olivat
autossa ja kaukana täältä -- kilometrien päässä -- ennen kuin oikein
käsittivät, mitä oli tapahtunut."
"Mennään tielle tarkastamaan sitä!" virkkoi Penteney.
Mutta portaiden juurella ei näkynyt mitään. Tämä tie, samoin kuin
kaikki tiet ja polut Riversreade courtin alueella, oli täydessä
kunnossa, ja tuskin tomuhiukkasta oli sen puhtaalla, keinotekoisesti
tasoitetulla ja silitetyllä pinnalla: ottelusta ei totisesti voinut
erottaa jälkeäkään.
"Juuri niin on käynyt, sen saatte uskoa", huomautti Penteney
Hetherwickille heidän silmäillessään ympärilleen. "Miehet odottivat
täällä revolveri kädessä, pakottivat naiset nousemaan autoon ja
menivät itse jälessä; kolmas mies, rikostoveri, ohjasi auton pois.
Kunpa vain saisimme täsmällisempiä tietoja autosta ja miehistä!"
"Tietä myöten tulee vanha mies, joka näyttää katselevan meitä",
huomautti Hetherwick vilkaistuaan taakseen. "Ehkä hänellä on jotakin
kerrottavaa. Onhan joka tapauksessa jonkun näillä seuduilla asuvan
ihmisen täytynyt nähdä auto."
Vanhus, ilmeisesti työmies, lähestyi ryhmää, silmäillen vuoroin
yhtä, vuoroin toista. Hän oli sen näköinen, että hänellä oli jotakin
ilmoitettavaa.
"Oletteko te, hyvät herrat, etsimässä tietoja siitä autosta, joka
liikkui täällä tänä aamuna?" hän kysyi tullessaan likelle heitä.
"Kuulin, että sitä oli kyselty, ja senvuoksi lähdin tänne."
"Olemme", vastasi Penteney. "Tiedättekö jotakin?"
Mies osoitti puistoon sinnepäin, missä maantieleikkaus katosi puiden
ja pensaiden väliin.
"Asun tuolla", hän selitti. "Majani on tuolla, sen maantien
toisella puolella, johon tämä yhtyy; puutarhani on sen varrella.
Työskennellessäni puutarhassani tänä aamuna -- kello lienee ollut
silloin noin puoli kymmenen -- saapui maantietä myöten auto, joka
kääntyi tähän leikkaukseen. Kenties on se sama, josta puhutte."
"Epäilemättä", myönsi Penteney. "Ja olemme teille hyvin kiitollisia.
Mutta minkälainen auto se oi!? Suljettu vai avonainen?"
"Niin, se oli umpinainen, samanlainen kuin vanhanaikaiset vaunut,
joita ei enää nykyisin nähdä", sanoi vanhus. "Mutta siitä huolimatta
näin sen sisälle. Siellä oli kaksi herrasmiestä."
"Kaksi herrasmiestä, vai niin", kertasi Penteney. "Juuri niin. Ja
vaunun ulkopuolella tietysti ohjaaja?"
"Niin kyllä; ulkopuolella oli ohjaaja. Hän oli puettu liveriin --
näytti herrasmiehen palvelijalta. Komea poika!"
"Osaatteko kuvailla niitä herrasmiehiä?"
"En tosiaankaan -- mutta kaksi heitä oli; he istuivat
taka-istuimella, näin heidät ja myöskin näin auton pyörtävän juuri
tälle tielle."
"Minkälainen oli auto?" tiedusti Penteney. "Minkävärinen se oli?"
"No, panettepa te minut tiukalle! Se saattoi olla harmahtava -- tai
sitten kellahtava, vaaleankeltainen taikka likaisenharmaa -- en osaa
oikein täsmälleen sanoa. Mutta vaalea se oli."
"Vaalea -- harmaa, keltainen tahi likaisenharmaa -- joku niistä
väreistä?"
"Varmasti! Missään nimessä se ei ollut tumma. Mutta se mies,
joka sitä ohjasi -- hän oli puettu tummaan liveriin -- sen panin
erikoisesti merkille, koska hän oli niin komea. Vihreä! Sen värinen
hänen pukunsa oli, ja siinä oli kultanauhoja. Näytti ihan herttualta,
juuri niin! Ja kun kuulin puistossa kyseltävän, niin ajattelin, että
minun oli tultava kertomaan siitä."
Penteney palkitsi miestä muutamilla hopeakolikoilla ja kääntyi
seuralaistensa puoleen, pudistaen päätään.
"Vaalea auto, jossa istui kaksi miestä ja jota ohjasi tummanvihreään,
kultapunoksiseen liveriin puettu mies!" hän toisti kuvauksen. "Siinä
lieneekin melkein kaikki tiedot, mitä voimme saada. Ja -- jos tämä
on edeltäpäin huolellisesti suunniteltu temppu, niin ohjaaja muuttaa
liveriä vähän matkan päässä -- sujauttaa toisen takin sen päälle.
Mutta --"
He palasivat kartanoon, neuvotellen keskenään. Nähtävästi he eivät
voineet tehdä muuta kuin toimittaa tiedusteluja ympäristössä.
Penteney ei uskonut niiden tuottavan kovinkaan hyviä tuloksia.
"Kun ajattelee, että joka aamu nähdään seudulla tuhansittain autoja",
hän huomautti, "niin kuinka voi olettaa, että kukaan, maalainenkaan,
kiinnittää erikoista huomiota johonkin määrättyyn autoon. Asiasta ei
voi olla epäilystäkään -- he ovat pujahtaneet turvaan!"
Tuntui olevan pakko päästää naisten ryöstö julkisuuteen poliisien
ja sanomiston kautta. Kartanon läheisyydessä ei kukaan muu paitsi
palvelijatarta ja vanhaa mökkiläistä ollut nähnyt autoa ja siinä
olleita henkilöitä. Mutta iltapäivällä, Hetherwickin ja Penteneyn
valmistautuessa lähtemään Lontooseen, saapui taloon eräs mies,
joka pyysi tavata lady Riversreadea. Lady Riversreade meni hänen
puheilleen; molemmat vieraat seurasivat häntä; eteissalin ovella
oli vanhanpuoleinen kunnianarvoisan näköinen mies, joka oli tullut
keveillä rattailla. Hän selitti kuulleensa, mitä Riversreade
courtissa oli sinä aamuna tapahtunut, ja hän arveli voivansa kertoa
jotakin, sillä hän oli varma nähneensä talonsa ohitse kulkevan
sellaisen auton, jollaista poliisit tiedustelivat.
"Missä talonne sijaitsee?" kysyi lady Riversreade.
"Noin kolme kilometriä Dorkingin tuolla puolen, mylady, Lontoon-tien
varrella. Olen puutarhuri; nimeni on Thomas Chillam. Ollessani
puutarhani portin edustalla tänä aamuna luullakseni noin kello
kymmenen näin vaaleavärisen auton saapuvan Dorkingista päin erittäin
vinhaa vauhtia, paljo nopeammin kuin sillä olisi ollut oikeus!
Katselin sitä tarkoin, mylady. Mutta juuri kun se tuli asuntoni
kohdalle, ajoi muuan mies lammaslauman sivukujalta, joka yhtyy tiehen
jonkun metrin päässä puutarhastani, ja auton oli pakko hidastuttaa
nopeuttaan. Ja siten näin siinä olevat ihmiset."
"No?" virkkoi lady Riversreade. "Keitä siellä oli?"
"Siellä oli kaksi miestä, mylady, etu-istuimella ja kaksi naista
taka-istuimella. Sehän oli kylläkin umpinainen auto, mutta näin
kuitenkin heidät kaikki neljä varsin selvästi. Minusta näytti, että
he joko riitelivät tai olivat kiivaassa sananvaihdossa keskenään --
joka tapauksessa he puhuivat kaikki. Mutta vaikkakin auto lampaiden
tähden hidastutti vauhtiaan, kiiti se kuitenkin aika kyytiä ja oli
yhdessä tuokiossa ohitseni, häipyen Lontoon-tielle. Mutta yhtä kaikki
ennätin nähdä heidät kyllin hyvästi tunteakseni toisen miehistä ennen
näkemäkseni."
"Täällä lähistölläkö?" huudahti lady Riversreade.
"Ei, mylady", vastasi Chillam. "Lontoossa. Asia on niin, mylady, että
minulla ja eukollani on täysikasvuinen tytär palveluksessa Lontoossa
Grosvenor-tarhassa. Silloin tällöin käymme häntä tapaamassa ja
olemme yön tai kaksi siellä lähellä. Ja luonnollisestikin katselemme
ympäristöä. Sen miehen olen niillä matkoilla nähnyt pari, kolme
kertaa Victoria-aseman seutuvilla -- tunsin hänet heti nähdessäni
hänet tänä aamuna, ja --"
"Kuvailkaahan, minkälainen hän on!" pisti Penteney väliin. "Niin
hyvin kuin osaatte."
"No niin, sir, olen äkkinäinen sellaisessa, mutta hän on pitkä,
komea, muodikkaasti puettu, parrakas ja viiksikäs mies -- vieläkin
pitempi kuin te ja tuo toinen herra, sir. Olen nähnyt hänet
Victoria-kadulla -- kenties panin hänet merkille juuri hänen
pituutensa tähden."
"Mutta oletteko varma, että juuri sen miehen näitte autossa tänä
aamuna?"
"Teidän ei tarvitse lainkaan epäillä sitä, sir! Olen siitä yhtä varma
kuin siitäkin, että näen teidät. Niin juuri!"
Hetherwick esitti kysymyksen.
"Entä toinen autossa istuva mies? Panitteko hänet merkille?
Muistatteko hänen ulkomuotoaan?"
Chillam mietti hetkisen.
"Muistan, että hän oli kalpeakasvoinen", hän sanoi vihdoin, "ja
hänellä oli korkea silkkihattu".
Chillamin poistuttua Hetherwick kääntyi seuralaistensa puoleen.
"Kuulostaa siltä kuin toinen olisi ollut Ambrose ja toinen Baseverie.
Mitähän konnanjuonta he nyt punovat? Penteney -- meidän on
laittauduttava takaisin Lontooseen!"