Hetherwick seurasi kumppaniaan Thamesin rantatien poikki Adelphiin
ja siihen taloon, johon he aikoivat -- vanhaan, adamsilaiseen
rakennukseen, joka nyt oli jaettu vuokra-asunnoiksi. Matherfield
ei vaivautunut nousemaan ylempiin kerroksiin; hän etsi käsiinsä
isännöitsijän ja tiedusti häneltä; mies pudisti päätään.
"Tohtori Ambroseko, sir?" hän kertasi. "Niin, kyllä, tohtori Ambrose
asuu täällä -- 3 B:ssä. Mutta hän ei ole asunnossaan, hän ei
todellakaan ole kotosalla. Hän on ollut poissa noin kolme viikkoa --
en tiedä, missä hän on."
Luotuaan Hetherwickiin merkitsevän silmäyksen Matherfield veti
isännöitsijän syrjään ja puheli hänelle hetkisen; pian mies poistui
portaita myöten pohjakerrokseen, josta he olivat hänet noutaneet.
"Asiat sujuvat hyvin", huomautti Matherfield, iskien silmää. "Hän vie
meidät Ambrosen asuntoon. Sanoinhan, ettemme tapaisi Ambrosea täältä.
Ei toki! Luulisin hänen livistäneen!"
"Entä jos hän palaa -- meidän ollessamme täällä?" virkkoi Hetherwick.
"Jospa hän sen tekisi!" vastasi Matherfield hihittäen. "En mistään
muusta olisi niin mielissäni! Jos hän tulisi, niin pyytäisin häntä
pienelle kävelylle kanssani -- selittämään muutamia asioita. Mutta
hän ei näyttäydy! Mutta tuossa on isännöitsijä. Mennään yläkertaan!"
Isännöitsijä ilmestyi jälleen avainkimppu kädessään ja opasti heidät
vanhan talon ylimmässä kerroksessa olevaan asuntoon. Avattuaan oven
hän astui sivuun.
"Teidän ei tarvitse odottaa", selitti Matherfield. "Suljen oven
poistuessamme ja ilmoitan siitä teille."
Heti isännöitsijän poistuttua hän meni sisään Hetherwick
kintereillään ja sulki sitten huolellisesti oven heidän jälkeensä.
Mutta vilkaistuaan ympärilleen arkihuoneessa, johon he olivat tulleet
-- se oli hieman siivoton ja kehnosti kalustettu -- Hetherwick
astui suoraan takan luokse ja osoitti uunin reunuksen yläpuolella
riippuvaa, vanhuuttaan tahrautunutta ja haalistunutta valokuvaa.
"Tuossa on heti selvä ja merkitsevä todistuskappale!" hän huudahti.
"Tiedättekö, mikä tuo on, Matherfield?"
Matherfield katsoi osoitettuun suuntaan ja pudisti sitten päätään.
"Minulla ei ole siitä hämärintä aavistustakaan", hän vastasi. "Näen,
että se on jonkun vanhan kirkon valokuva -- siinä kaikki."
"Se on kuuluisa Sellithwaiten seurakunnan kirkko!" selitti
Hetherwick. "Yksi Englannin kauneimpia kirkkoja! Katselin sitä
-- vain pikimmältään -- käydessäni siellä. No niin, miksi on
tämän miehen huoneessa Sellithwaiten kirkon kuva? Hannaford oli
Sellithwaitesta."
"Se on joka tapauksessa tärkeä seikka", myönsi Matherfield. "Tänään
pääsemme todella eteenpäin!" Hän silmäili valokuvaa tarkemmin. "Upea,
vanha rakennus, kuten sanoitte", hän jatkoi. "Yksistään se, että
hän on ripustanut kuvan seinälleen, todistaa, että hän on kiintynyt
siihen. Sellithwaitelainen, todennäköisesti. Mutta siitä kaikesta
saamme kyllä selon. Tarkastetaanpa nyt huonetta!"
Hetherwickin mielestä ei siellä ollut paljoakaan nähtävää.
Asunnossa oli arkihuone, makuuhuone ja pieni kylpyhuone. Kalustus
oli yksinkertainen, vanha ja jokseenkin kulunut; koko sisustus
viittasi siihen, ettei huoneen asukas ollut kovinkaan varakas;
ainoana varallisuuden merkkinä olivat pukeutumispöydän kalusto,
hieno, joskin paljon käytetty seurustelupuku, joka oli heitetty
sängynlaidalle ja huolellisesti laskoksiin taitetut ja silitetyt
vaatteet makuuhuoneessa. Arkihuoneen hyllyllä oli joitakuita
kirjoja, etupäässä lääketieteellisiä teoksia, muutamia henkilökuvia,
pääasiallisesti opistolais- ja koululaisryhmiä, seinillä; keskellä
lattiaa oli pöytä, jolla oli sekaisin kirjoja, kirjoitusvehkeet ja
paperia. Matherfield alkoi penkoa niitä.
"Katsokaahan tuota!" hän huudahti äkkiä, osoittaen
irtolehti-kalenteria, joka oli asetettu nojalleen kirjoituspöydän
reunustaa vasten. "Huomatkaa päivämäärä! Maaliskuun kahdeksastoista!
Juuri sinä päivänä Hannaford sai leponsa. Tai, ihan täsmällisesti
puhuen, se oli edellinen päivä. Oikeastaanhan Hannaford kuoli
yhdeksäntenätoista -- kello -- paljonkos se olikaan! -- joka
tapauksessa hyvin varhain aamulla. Mitä tästä käy selville? Se, ettei
Ambrose ole ollut täällä kahdeksannestatoista päivästä lähtien. Siis
-- halloo!"
Käännellessään imuparperilehtiön ympärillä viruvia irtonaisia
papereja hän oli äkkiä saanut käteensä sähkösanoman; yhtä äkkiä hän
sysäsi sen Hetherwickille.
"Katsokaas!" hän huudahti. "Sepä löytö! Paras -- tähän mennessä!"
Hetherwick luki viattomalta näyttävän sanoman:
'Se sopii. Kohtaan teidät Victorian kirjamyymälän luona tänä
iltana kuten ehdotitte.
_Hannaford_.'
"Entä päiväys?" sanoi Matherfield kiihkeänä. "Maaliskuun
kahdeksastoista! Nyt se on selvä. Se mies, joka kohtasi Hannafordin
Victoria-asemalla, pitkä, kaulahuiviin kiedottu mies, jonka Ledbitter
näki, oli Ambrose! Se on -- varma!"
"Siltä tuntuu", vahvisti Hetherwick. Hän tarkasti yhäti sähkösanomaa.
"Lähetetty Fleet-streetiltä kello kaksitoista ja viisitoista samana
päivänä", hän mutisi. "Niin -- siinä ei näytä olevan paljoa sijaa
epäilylle. Mikähän mies tämä Ambrose on?"
"Siitä saamme pian tietoja!" vakuutti Matherfield reippaasti. "Nyt
tuo sähkösanoma taskuun, ovi jälleen lukkoon, vielä jokunen sana
isännöitsijän kanssa ja sitten hankkimaan niitä tietoja, joihin
viittasitte! Tulkaa mukaan! Myöhemmin hankin kotitarkastusmääräyksen
ja tutkin tämän asunnon perin pohjin. Mutta nyt liikkeelle!"
Alakertaan tultuaan Matherfield meni uudelleen isännöitsijän puheille.
"Mainitsitte tohtori Ambrosen olleen poissa jonkun aikaa", hän alkoi.
"Onko se harvinaista?"
"No, ei niin varsin", vastasi mies. "Aina siitä saakka, kun hän
saapui tänne pari, kolme vuotta sitten, hän on usein ollut poissa
jonkun aikaa. Luullakseni hän pistäytyi Pariisissa tuon tuostakin.
Mutta muistaakseni hän ei tätä ennen ole kertaakaan ollut poissa
kauempaa kuin viikon yhteen menoon."
"Hän oli ilmeisesti lääkäri", huomautti Matherfield. "Kävikö täällä
hänen luonaan koskaan potilaita?"
Isännöitsijä pudisti päätään.
"Ei", hän vastasi. "Häntä tapaamassa ei täällä käynyt juuri ketään
-- en muista ketään paitsi niitä, jotka hän illalla toi mukanaan
polttamaan piipun tai pari, ymmärrättehän. Tavallisesti hän lähti
kaupungille varhain aamulla ja palasi kotiin myöhään -- hyvin
myöhään."
"Entä hänen ateriansa?" tiedusti Matherfield.
"Hän ei syönyt täällä -- jollei hän itse valmistanut itselleen
kahvikuppia aamulla", selitti isännöitsijä. "Kaikki ateriat ulkosalla
-- aamiainenkin. Sunnuntaisin samoin kuin arkipäivisin. Näimme häntä
hyvin harvoin."
"Kuka siivoaa hänen huoneensa, laittaa kuntoon vuoteen ja niin
edelleen?" kysyi Matherfield.
"Vaimoni", vastasi isännöitsijä. "Hän suorittaa kaiken sen."
"Ja kuinka pitkään aikaan hänellä ei ole ollut mitään tekemistä?"
"Kaiketi kolmeen viikkoon, niin se on. Tohtori ei milloinkaan
virkkanut mitään lähtiessään -- hän vain lähti. Palatessaan hän aina
pistäytyi alhaalla ilmoittamassa tulleensa takaisin. Mutta koskaan
hän ei ole ollut poissa näin kauan kuin tällä kertaa. Juuri tänä
aamuna, vähää ennen teidän tuloanne, huomautti vaimoni minulle, että
se tuntuu oudolta."
"Miksi niin?"
"Siksi, ettei hän ole ottanut mitään mukaansa. Poistuipa hän
aikaisemmin vaikka kuinka lyhyeksi ajaksi, aina vei hän mukaansa
käsilaukun, puhtaita liinavaatteita, parranajo-vehkeet ja muuta
semmoista -- hän oli erikoisen tarkka ulkoasustaan -- aina puettu
keikarimaisesti ja puhdas paita joka aamu. Hänellä olikin aina aika
suuri pesulasku!"
"Tuntuiko hänellä olevan käytettävissään runsaasti rahaa?" kysyi
Matherfield. "Vai päinvastoinko?"
"Sitä en voi oikein sanoa", vastasi isännöitsijä. "Hän maksoi aina
säännöllisesti vuokransa meille ja pesulaskunsa, mutta mistään muusta
on meidän mahdoton tietää mitään. Mutta, kuten mainitsin, hän näytti
aina herrasmieheltä."
"Ymmärrän!" virkkoi Matherfield. "No niin -- iltapäivällä näette
minut jälleen."
Hän asteli Thamesin rantatielle ja käski siellä Hetherwickin nousta
ensimmäiseen tapaamaansa vuokra-autoon.
"Mihin nyt?" tiedusti Hetherwick, kun Matherfield oli seurannut häntä
autoon lausuttuaan ohjaajalle jotakin.
"Nyt menemme, sir, Hallam-kadulle, lääkintähallituksen virastoon",
vastasi Matherfield kerkeästi. "Olen ennenkin saanut penkoa lääkärien
entisyyttä ja tiedän, mistä saan mahdollisimman tarkat tiedot heistä.
Nyt otan selvää tohtori Charles Ambrosesta -- luonnollisestikin siinä
tapauksessa, että hän on englantilainen lääkäri."
"Otaksuttavasti hän ei ole", arveli Hetherwick, "samoin kuin
Baseveriekaan ei ole".
"Ahaa, Baseverie!" huudahti Matherfield. "Tällä hetkellä en muistanut
koko sitä miestä. No niin, kun nyt kerran olemme siinä puuhassa, niin
katsotaanpa, saammeko kaivetuksi joitakin tietoja hänestäkin. Tänä
aamuna olemme saaneet aikaan koko paljon, herra Hetherwick!" hän
jatkoi, hykertäen tyytyväisenä käsiään. "Olemme saaneet jotakuinkin
varmasti todistetuksi, että juuri Ambrose kohtasi Hannafordin
Victoria-asemalla, ja tiedämme, että Macpherson valmisti juuri
hänelle sen pullon, jossa Granettin huoneesta löydetty myrkky oli. Ja
nyt saamme toivottavasti lisää valaistusta hämäryyteen!"
Pian oli Hetherwick huoneessa, jossa paitsi häntä ja Matherfieldia
oli yksitotinen virkamies. Nähtyään Matherfieldin valtakirjan ja
kuultuaan hänen selityksensä tiedustelun syistä alkoi hän selailla
luetteloitaan. Sitten hän poistui huoneesta ja viipyi poissa jonkun
aikaa. Palatessaan hän toi kaksi paperiliuskaa, jotka hän ojensi
Matherfieldille.
"Käskin kirjoittaa haluamanne tiedot", hän sanoi, "joten voitte
tutustua niihin, milloin haluatte. Te" -- hän hymyili kylmästi --
"tahtoisitte arvattavasti kovin mielellänne löytää nämä miehet
käsille."
"On perin todennäköistä, sir, että ennenkuin tämä päivä on mennyt
mailleen, tavattoman kiihkeästi haluan saada heidät molemmat
käsiini!" vastasi Matherfield, ja näytti melkein siltä kuin hän olisi
iskenyt silmää. "Enemmän kuin kiihkeästi!"
Totinen virkamies nyökkäsi ja hymyili jälleen. Matherfield ja
Hetherwick lähtivät. Kadulle päästyään Matherfield vilkaisi
ympärilleen.
"Herra Hetherwick", hän sanoi, "kello on jo paljon yli kaksitoista,
ja minä söin aamiaista ennen kahdeksaa -- minun on nälkä! Poiketaan
ensimmäiseen tiellemme osuvaan, siistiin ruokalaan ja tilataan
jotakin haukattavaa! Ja siellä silmällemme näitä papereita."
Pian hän vei Hetherwickin erääseen ravintolaan; huomautettuaan
pitävänsä oluesta ja juustosta siihen aikaan päivästä hän tilasi
niitä ja vetäytyi kodikkaaseen nurkkaukseen, mihin Hetherwick seurasi
häntä otettuaan wiskyä ja soodaa.
"Työskentelymme menestykseksi, herra Hetherwick!" esitteli
Matherfield, kohottaen lasiaan. "Nyt minulla on varma tunne, että
liitämme ketjuun renkaan toisensa jälkeen. Mutta katsotaanhan, mitä
näihin paperilappuihin on piirustettu."
Hän laski paperikaistaleet pöydälle, jonka ääressä he istuivat.
Kumpikaan ei ollut varsin monisanainen, mutta Hetherwickista niiden
suora ja koristelematon sisältö oli kylläkin suurimerkityksinen.
"Charles Ambrose, lääk. kand. (Oxf.). Terveyshoidon tark.,
Cray port, Lancs., 1903-4; lääkärinä Whiteburn, Lancs., 1904-9;
poliisilaitoksen lääkärinä, Sellithwaite, W.R., Yorksh., 1909-12;
lääkärinä, Brondesbury, Lontoo, 1912-18. Poistettu luettelosta
lääkintöhallituksen määräyksestä lääkärille sopimattoman
käytöksen tähden, 1918."
"Se hänestä", mutisi Matherfield posket pullollaan leivästä ja
juustosta. "Arvasin, että se olisi jotakin sentapaista! Ja nyt
toiseen!"
"Cyprian Baseverie, lääk. & kir. lis. (Edinb.). Lääkärinä
Birminghamissa, 1897-1902; Wyboroughissa, Northants,
1902-ix; Dalstonissa, N., 1911-17. Tuomittu petoksesta
rikosasiain keskusoikeudessa 1917 ja poistettu luettelosta
lääkintähallituksen määräyksestä 1918."
"Ho-hoo!" äänsi Matherfield. "Ollut jo lain kourissa, vai niin? Kas
niin, herra Hetherwick, tietovarastomme karttuu, sir! Saamme selville
yhä lisää. Baseverie on tuomittu rikollinen. Molemmat on pyyhitty
pois lääkäriluettelosta. Ambrose on varmasti ollut Sellithwaitessa
-- ja aikamääristä päättäen hänen on täytynyt olla siellä
Whittinghamjutun aikana. Lupaava pari -- meidän tutkittavaksemme!
Mitä arvelette?"
"Mietin sitä, tuntevatkohan nuo miehet toisensa", vastasi Hetherwick.
"Se ei minua ihmetyttäisi", sanoi Matherfield. "Otaksuttavasti he
tuntevat ja ovat molemmat sekaantuneet tähän juttuun, rikostovereita,
toistensa apulaisia. Mutta kun nyt tiedän heistä näin paljon, on
minun helppo saada selville heistä vielä enemmän, erittäinkin
Ambrosesta, joka on ollut poliisilaitoksen lääkärinä. Voin myöskin
ottaa yksityiskohtaisen selon Baseverien rikoksesta. Pettänyt kai
jotakin potilastaan, luulisin. Panen jo tänään iltapäivällä miehen
tai kaksi työhön hankkimaan yksityiskohtaisia tietoja Baseveriesta
ja Ambrosesta. Itse menen tietystikin tutkimaan Ambrosen asunnon
John-kadun varrella läpikotaisin."
"Ja kaiketi Macphersonin todistuksen nojalla käskette etsiä
Ambrosea?" huomautti Hetherwick.
"Se on selvä! julkaisemme virallisen etsintäkuulutuksen, jossa
kuvailemme hänet mahdollisimman hyvin", vastasi Matherfield. "Mutta
sanonpa, että luullakseni on perin vaikeata päästä häneen käsiksi.
Jos tahdotte kuulla yksityisen mielipiteeni, niin uskon hänen saaneen
Hannafordin keksinnön selostuksen ja matkustaneen Atlantin toiselle
puolelle muuttaakseen sen rahaksi."
"Se on hyvin todennäköistä", myönsi Hetherwick. "Entä Baseverie?"
"Nyt en niin paljoa välitä hänestä", selitti Matherfield. "Ambrose
näyttää siltä mieheltä, joka minun on löydettävä -- ainakin ensi
aluksi. Mutta panen parhaani saadakseni Baseverienkin kynsiini. Jos
nuo Penteneyt ja Blenkinsopit vain olisivat tulleet puhumaan meille
eivätkä olisi ryhtyneet punomaan omia suunnitelmiaan, niin jotakin
kunnollista olisi saatu aikaan. En olisi antanut sen miehen luikkia
tiehensä!"
"Minun luuloni on", virkkoi Hetherwick, "että Baseverie ja Ambrose
ovat yhdenvertaisia rikoskumppanuksia tässä jutussa. Ja -- mistä
tiedämme, etteivät he kohdanneet toisiaan Doverissa ja etteivät he
ole pujahtaneet maasta yhdessä?"
Yhäti aprikoiden sitä Hetherwick seuraavana aamuna poikkesi Lincoln's
Inn Fieldsin varrelle ja pyysi tavata jompaakumpaa johtajaa. Hänet
opastettiin samaan huoneeseen, jossa Matherfield ja hän olivat
edellisenä päivänä olleet keskustelemassa. Mutta hän tapasi majuri
Penteneyn yksin. Blenkinsopilla, ilmoitti nuorempi liikekumppani, oli
hoidettavina asioita oikeudessa sinä aamuna.
"Tulin kysymään", selitti Hetherwick, "oletteko saanut lisätietoja
Baseverien katoamisesta Doverissa".
Penteneyn kasvolihakset nytkähtivät.
"Olen entistä enemmän harmissani siitä!" vastasi hän. "Miehemme
oli käyttäytynyt anteeksiantamattoman typerästi -- ja kuitenkin
hän on aina ennen ollut niin varma ja luotettava. Hän palasi eilen
iltapäivällä allapäin, pahoilla mielin, kertoi meille kaikki ja sai
oikein aimo läksytyksen. Aluksi hän oli toiminut hyvin. Hän oli
seurannut ajettavaansa Riversreade courtista Dorkingiin, sieltä
Redhilliin ja sieltä Doveriin, muuttaen pari kertaa ulkoasuaan.
Baseverie majoittui johonkin hotelliin -- en muista nyt nimeä --
lähelle satamaa; varmana siitä, ettei Baseverie aavistanut olevansa
seurattu, myöskin meidän miehemme sijoittui sinne. Ei mitään
tapahtunut. Hän näki Baseverien sinä iltana päivällisellä, sittemmin
tupakkahuoneessa, jopa hän pelasi Baseverien kanssa biljardiakin ja
näki hänen menevän huoneeseensa makuulle; heidän huoneensa olivat
vieretysten. Hän luuli varmasti tapaavansa miehen aamiaisella, mutta
mentyään alas huomasi linnun lentäneen tiehensä jo ennen kello
kuutta, kuten yövahti ilmoitti -- tietymätöntä minne. Eikä miehemme
löytänyt hänestä jälkeäkään asemalla, ei satamassa, ei missään."
"Huolimatonta silmälläpitoa", moitti Hetherwick.
"Pahempaa kuin huolimatonta!" vahvisti Penteney. "Kuten mainitsin,
hän sai kuuman ripityksen. Mutta nyt --"
Blenkinsopin pöydällä olevan puhelimen kello kilisi. Pyytäen anteeksi
Penteney riensi vastaamaan. Hetkistä myöhemmin pääsi häneltä
tukahdutettu hämmästyksen huudahdus ja sitten heti kiihkeä kysymys.
Hän kääntyi äkkiä Hetherwickin puoleen.
"Hyvä Jumala!" hän huudahti. "Mitä tämä kaikki merkitsee? Puhelimessa
on lady Riversreade. Hän kertoo, että hänen sisarensa, joka saapui
eilen, ja neiti Featherstone on ryöstetty! Ryöstetty -- tänä aamuna!"
Hetherwick ponnahti seisomaan, huudahtaen kiivaasti puolittain
hämmästyneenä, puolittain epäillen. Mutta hänen ajatuksensa olivat jo
Rhonan luona; hän näki mielessään tytölle tilanteesta koituvat vaarat
selvemmin kuin Penteney saattoi nähdä.
"Mahdotonta!" hän virkkoi. "Ryöstetty! Keskellä valoisaa päivää? Ja
-- sieltä?"
Mutta Penteney oli yhäti innokkaana puhelimessa, kysellen ja
vastaillen hätäisesti.
"Kyllä, kyllä!" hän saneli. "Tietysti -- poliisille -- kyllä!
Tulen sinne suoraa päätä -- autossa -- käskekää poliisien toimia
reippaasti!"
Laskien puhelintorven kädestään hän pyörähti kiivaasti Hetherwickiin
päin.
"Minä pelkään, ettei se ole lainkaan mahdotonta", hän sanoi. "Lady
Riversreade selitti, että heidät ryöstettiin matkalla kartanosta
hoitolaan -- hän on kuullut puhuttavan isosta autosta, jossa oli
outoja miehiä. Lähden sinne heti -- tässä jutussa piilee enemmän kuin
ensi silmäyksellä näyttää."
"Minä tulen mukaan", tarjoutui Hetherwick. "Mistä saamme auton --
nopeakulkuisen?"
"Läheisyydessä on autotalli -- Kingswaylla", vastasi Penteney,
temmaten joutuisasti yhden vaatekomerossa riippuvista matkatakeista.
"Kas tässä -- pukekaa joku näistä yllenne! Olette suunnilleen saman
mittainen kuin minä, ja ilma on vielä viileä -- automatkalla.
Ja nyt matkaan! Olemme siellä vajaassa tunnissa. Nähkääs", hän
jatkoi, kun he poistuivat toimistosta ja lähtivät juoksujalkaa
Kingswaylle, "luulen jo osittain käsittäväni tämän, Hetherwick.
Nuo vintiöt otaksuttavasti luulivat ryöstävänsä lady Riversreaden,
mutta saivatkin erehdyksessä hänen sisarensa! He haluavat lunnaita,
ymmärrättehän? Kiristysjuoni meni myttyyn -- nyt he koettavat tätä.
Ilmeisesti he ovat epätoivoisen hurjaa joukkoa!"
Mitään virkkamatta Hetherwick nyökkäsi myöntävästi. Hän aprikoi
mielessään, pitäisikö ilmaista Penteneylle, että neiti Featherstone,
josta hän oli äsken puhunut, oli sen miehen pojantytär, jonka
salaperäinen murha näytti olevan äskeisten, yhtä salaperäisten
tapahtumien alkuna. Se tosiasia, niin hänestä tuntui, tulisi ilmi
ennemmin tai myöhemmin -- ja saattaisi syntyä selkkauksia, kenties
epämieluisiakin, kun lady Riversreade saisi tietää, että Rhona oli
tullut hänen palvelukseensa urkkijaksi. Eikö ehkä olisi hyvä ottaa
Penteney uskotuksi ja selittää hänelle, kuinka asiat olivat? Mutta
tarkemmin harkittuaan hän päätti odottaa, kunnes he saisivat tietää,
millä kannalla olot Riversreade courtissa oikeastaan olivat; vielä
nytkin hänen oli lady Riversreaden ilmoituksesta huolimatta vaikea
uskoa, että kaksi naista, toinen hänen tietääkseen lujaluonteinen
ja neuvokas tyttö, toinen matkusteluihin ja seikkailuihin tottunut
suurmaailman nainen, oli voitu ryöstää keskellä kirkasta päivää hyvin
lähellä kahta isoa taloa -- se tuntui? mahdottomalta.