Penteney astahti eteenpäin ja otti sähkösanoman käteensä. Hetkisen
kuluttua hän antoi sen Hetherwickille.
"Sepä kova onni!" hän tuskitteli. "Ja niin odottamatta! Vintiö on
tietystikin pujahtanut mantereelle."
Matherfield luki sähkösanoman Hetherwickin olan ylitse.
"Seurasin häntä tänne viime yönä. Majoituin samaan hotelliin, mutta
hän pääsi livistämään varhain tänä aamuna. Palaan nyt."
"Teidän olisi pitänyt palkata kaksi miestä", sanoi Matherfield. "Yksi
ei ole kylliksi -- tällaisessa tapauksessa. Mutta asia on, kuten jo
äsken huomautin -- tämä mies olisi pitänyt panettaa kiinni heti.
Mutta --"
Hän nousi pystyyn, ikäänkuin kaikki puhuttavat olisi jo puhuttu, ja
siirtyi ovea kohti. Mutta lattian puolivälissä hän pysähtyi.
"Ilmoittakaa minulle, jos joku tulee tänne vaatimaan luvattua
palkkiota!" hän pyysi. "Se asia kuuluu poliisien alaan, kuten
ymmärrätte."
Liikekumppanukset, joita sähkösanoma ilmeisesti harmitti kovasti,
nyökkäsivät.
"Ilmoitamme siitä teille heti", lupasi Blenkinsop. "Ette
luonnollisestikaan hiisku kellekään mitään siitä, mitä olemme
kertoneet?"
"Olkaa huoleti!" vastasi Matherfield. "Se ei ole ainoa
yksityisluontoinen, salainen piirre tässä jutussa, sen vakuutan."
Kadulla hän kääntyi Hetherwickiin päin. "No niin! Olemme selvittänyt
muutamia seikkoja, herra Hetherwick -- tai oikeammin nuo kaksi
selvittivät ne meille. Mutta olemmeko päässeet yhtään lähemmäksi sen
kysymyksen ratkaisua, johon haemme vastausta -- kuka myrkytti Robert
Hannafordin?"
"Minun mielestäni olemme!" väitti Hetherwick. "Ainakin minä olen!
Joko Baseverie itse myrkytti hänet tai tietää, kuka sen teki!"
"Tietää, kuka sen teki!" kertasi Matherfield. "Niin! Se on
todennäköisempää. En usko, että hän sen teki -- siinä tapauksessa hän
ei olisi niin valmis tunkeutumaan etualalle."
"Minä en ole siitä niin kovin varma", huomautti Hetherwick. "Päättäen
siitä, mitä olemme hänestä kuulleet, hän tuntuu olevan julkea ja
uskalias konna. Otaksuttavasti hän luuli saavansa lady Riversreadesta
helpon saaliin; luultavasti hän myöskin arveli, että nainen, jolla
on niin paljon rahaa, ei paljoakaan surisi kolmenkymmenentuhannen
menetystä. Yksi asia on kuitenkin varma -- Baseverie tietää sen, mitä
me haluamme tietää. Mutta -- hän on tipotiessään!"
"Kenties -- kenties!" hoki Matherfield. "Ja kenties ei. Penteneyn
palkkaama mies seurasi häntä Doveriin ja häipyi siellä jäljiltä,
mutta silti ei ole sanottua, että Baseverie on matkustanut
mannermaalle. Jos Baseverie on niin ovela veitikka kuin miltä hän
tuntuu, niin hän on laskenut yhteen kaksi ja kaksi, kun majuri
Penteney varoitti häntä pysymään poissa Riversreade courtin
läheisyydestä. Todennäköisesti hän arvasi, että Penteney käskisi
pitää häntä silmällä; ehkä hän huomasi vainuajansakin. Jos hänellä
on vähääkään järkeä, niin hän sitten juoksutti miestä jonkun aikaa
perässään ja lopuksi pujahti eroon. Ei! Minä luulisin Baseverien
olevan jälleen Lontoossa. Jotensakin on asia niin, herra Hetherwick.
Mutta mistäs tämä on? Tuossa tulee yksi miehistäni meitä vastaan.
Jätin tiedon, mistä minut löydettäisiin."
Hetherwick katsahti eteenpäin ja näki heitä kohti tulevan miehen,
joka silminnähtävästi oli siviilipuvussa oleva poliisi. Hän oli
tyynen näköinen, jäyhäpiirteinen mies, mutta hänen yksinkertaisista
kasvoistaan kuvastui selvästi, että hänellä oli uutisia.
"No, Marler?" tiedusti Matherfield, kun mies saapui heidän luokseen.
"Onko jotakin tapahtunut?"
Tässä Lincoln's Inn Fieldsin rauhallisessa kulmauksessa ei ollut
ketään lähettyvillä, mutta sittenkin mies vilkaisi ympärilleen,
ikäänkuin kovin peläten kuulijoita, ja alkoi sitten puhua
kuiskaamalla.
"Luultavasti olen löytänyt sen rohdoskauppiaan. Ainakin siltä
näyttää. Pistäydyin tänä aamuna Maiden Lanen varrella erään
Macpherson-nimisen rohdoskauppiaan myymälässä. Näytin hänelle
lääkepullojen rikkinäisten nimilippujen valokuva-jäljennökset ja
kysyin häneltä, osaisiko hän antaa minulle mitään tietoja niistä.
Hän taitaa olla perin varovainen mies, tarkasti jäljennöksiä pitkän
aikaa virkkamatta mitään. Sitten hän sanoi oiettavansa, että olin
poliisimies ja niin edelleen; minun oli tietysti pakko selittää
hänelle vähä -- vain vähä. Sitten hän aivan äkkiä pamautti:
'Kuulkaas, ystäväni, teidän olisi parasta ilmaista minulle
suoraan, onko tämä Hannafordin myrkyttämisen yhteydessä.' Silloin
luonnollisesti myönsin, että, kahden kesken sanottuna, se oli.
'Eikö juttu ole Matherfieldin hoidettavana?' kysyi hän. 'Lähettäkää
Matherfield tänne. Teille en puhu mitään. Sen, mitä minulla on
sanottavaa, sanon Matherfieldille.' Palasin senvuoksi päämajaan,
ja siellä minulle kerrottiin, että olitte lähtenyt Lincoln's Inn
Fieldsille."
"Hyvin tehty, nuori mies!" kehui Matherfield. "Jos olette löytänyt
oikean miehen, niin kyllä muistan teitä. Mikä hänen nimensä olikaan
-- Macpherson, Maiden Lanen varrella? No hyvä! Sitten lähdenkin heti
häntä tapaamaan. Ei sanaakaan kellekään, Marler!" lisäsi hän miehen
kääntyessä poistumaan. "Kieli hampaiden takana! No, tässä nyt on yksi
asia niinkuin olla pitääkin, herra Hetherwick", jatkoi hän hihittäen
ja hykertäen käsiään. "Tämä on parempi kuin kaikki, mitä kuulimme
Penteneyn toimistossa! Kunhan vain saan tietää sen miehen nimen ja
osoitteen, jota varten se lääke oli valmistettu, niin uskon pääseväni
aimo harppauksen eteenpäin. Mutta tulkaa mukaan -- mennään yhdessä
käymään rohdoskauppiaan luona."
Maiden Lanen varrella oleva myymälä, jonka eteen he pian pysähtyivät,
oli pieni, vanhanaikainen liike; sen ikkunoissa ei ollut juuri muuta
kuin tavanmukaiset värilliset pullot ja kadunpuolista, kapeata seinää
koristamassa vain nimi "Macpherson", joka komeili haalistunein
kultakirjaimin ajan kalvamassa kilvessä. Myymälä oli pimeä ja
ummehtunut; Hetherwick sai pinnistää silmiään nähdäkseen pitkän,
laihan, vanhanpuoleisen miehen, joka silmälasit nenällään seisoi
hyvin täsmällisen ja siistin näköisenä ainoan myyntipöydän takana,
silmäillen häntä ja Matherfieldia äänettömänä.
"Herra Macphersonko?" tiedusti Matherfield. "Sepä hyvä! Hyvää
huomenta, sir. Nimeni on Matherfield -- komisarjus Matherfield. Muuan
miehistäni kertoi --"
"Hetkinen!" keskeytti rohdoskauppias. Hän meni myymälänsä
takaosassa olevan verhon taakse, palaten sieltä pian mukanaan
nuori mies, jolle hän kuiskasi pari sanaa. Sitten hän antoi merkin
vierailleen, avasi peränurkassa olevan oven ja vei heidät yksityiseen
vastaanottohuoneeseensa. "Täällä saamme olla rauhassa, herra
Matherfield", hän sanoi. "Ja epäilemättä on asianne hyvin salainen."
"Sinnepäin", myönsi Matherfield, kun hän ja Hetherwick istuutuivat
pienen pöydän ääreen. "Mutta konstaapeli jo kaiketi puhui teille
jonkun verran. Hän kertoi näyttäneensä teille valokuva-jäljennökset
eräistä revityistä nimilipuista, jotka ovat Hannafordin jutussa
esiintyvän pullon kupeessa, ja että te ne nähtyänne tahdoitte tavata
minua. No niin, sir, nyt olen tässä."
"Niin, juuri niin, herra Matherfield, juuri niin, pilkulleen",
vastasi rohdoskauppias, kiertäen pöydän kohdalla palavaa kaasuliekkiä
isommaksi. "Niin, totisesti!" Myöskin hän istahti pöydän ääreen ja
pani pitkät, hoikat sormensa ristiin. "Niin, ja te arvelette, herra
Matherfield, että tuo pullo on jossakin yhteydessä Hannafordin
myrkyttämisen kanssa?"
"Olen vilpitön teitä kohtaan, herra Macpherson", virkkoi Matherfield.
"Mutta sallikaa minun ensin kysyä teiltä jotakin! Oletteko lukenut
tätä juttua koskevat sanomalehtiselostukset?"
"Olen, herra Matherfield -- niin, kaikki, mitä olen saanut käsiini."
"Sitten tietänette, että samoin kuin Hannaford myrkytettiin myöskin
eräs toinen mies -- Granett -- joka oli Hannafordin seurassa sinä
yönä, jolloin se kaikki tapahtui. Tämä herrasmies on sama, joka oli
silloin maanalaisessa junassa samassa vaunussa kuin Hannaford ja
näki Hannafordin kuolevan sekä Granettin poistuvan muka noutamaan
lääkäriä."
"Hän on siis kai herra Hetherwick", päätteli kemisti, kumartaen
kohteliaasti. "Niin, juuri niin!"
"Te näytte lukeneen kuulustelun selostukset", huomautti Matherfield
hymyillen. "No niin, kuten sanoin, myöhemmin tavattiin Granett
kuolleena. Löysin lääkepullon ja lasin hänen vuoteensa vierestä.
Niissä molemmissa oli ollut wiskyä, mutta asiantuntijoiden lausunnon
mukaan oli niissä myöskin ollut myrkkyä -- jäljet, he väittivät,
olivat epäämättömän selvät. No, siinä lääkepullossa oli kaksi
revittyä nimilippua -- ylemmässä, kuten valokuva-jäljennöksestä
näette, on ollut nimi -- siitä on jälellä vain ristimänimen
alkukirjain C ja sukunimen ensimmäinen kirjain A. Kaikki muu on
poissa. Ja nyt haluan tietää, oletteko te se rohdoskauppias, joka
valmisti pullossa olleen lääkkeen tai virkistysaineen tai mitä se
lienee ollut, ja jos olette, kuka on se henkilö, jota varten sen
valmistitte ja jonka nimien alkukirjaimet ovat C ja A. Ymmärrättekö?"
"Kyllä, kyllä, herra Matherfield!" vastasi rohdoskauppias
innokkaasti. "Käsitän jokaisen sananne, ja perin selvää puheenne
onkin. Ja olen valmis antamaan teille kaikki tiedot mitä voin, mutta
ensin haluaisin tiedustaa teiltä erästä hyvin tärkeää asiaa. Jos
olette lukenut parin viime päivän sanomalehtiä, herra Matherfield,
niin tiedätte, että eräs Lincoln's Inn Fieldsin laidalla sijaitseva
asianajotoimisto on luvannut viidentuhannen punnan suuruisen palkkion
--"
"Tiedän sen hyvin, herra Macpherson", keskeytti hänet Matherfield
naurahtaen ja salavihkaa vilkaisten Hetherwickiin. "Herra Hetherwick
ja minä tulimme suoraan mainitusta toimistosta. Tahdotte kai tietää,
onko sama asia, ilmaisetteko tietonne minulle vaiko heille? Haluatte
olla varma, ettette siten menetä palkkiota?"
"Aivan niin, herra Matherfield, aivan niin!" myönteli rohdoskauppias
kiihkeänä. "Arvasitte tarkoitukseni täsmälleen. Sillä tietystikin,
kun on sellainen palkkio --"
"Jos ilmoitatte meille sellaisia seikkoja, joiden nojalla syyllinen
voidaan vangita ja tuomita, herra Macpherson, niin voitte olla varma
palkkiosta", vakuutti Matherfield. "Ja herra Hetherwick takaa sanani,
siitä olen varma."
"Se riittää, hyvät herrat, se riittää!" huudahti Macpherson, kun
Hetherwick oli jupissut myöntävästi. "Niin, se on kummallinen, synkkä
juttu, enkä lainkaan aavistanut sekaantuvani siihen, ennen kuin
konstaapelinne pistäytyi luonani tänä aamuna, herra Matherfield.
Mutta sitten minulle selvisi! Ollakseni lyhytpuheinen sanon teille
heti, että pullossa olleen vahvistuslääkkeen valmistin minä!"
Matherfield hieroi käsiään vastakkain.
"Hyvä!" hän virkkoi tyynesti. "Hyvä! Ja nyt sitten tärkein kysymys!
Ketä varten?"
"Eräälle tohtori Charles Ambroselle hänen omasta määräyksestään",
vastasi Macpherson. "Se on jonkunlainen elvyke. Ensimmäisen
kerran valmistin sitä hänelle kaksi vuotta sitten; senjälkeen
olen valmistanut sitä hänelle useita kertoja. Viimeisen kerran se
tapahtui noin kuusi viikkoa takaperin. Kaikki päivämäärät ovat kyllä
kirjoissani; voin näyttää teille ne."
"Malttakaas vähän!" kehoitti Matherfield. "Se ei ole niin varsin
tärkeää -- vielä. Tohtori Charles Ambrose, niinkö? Onko teillä hänen
osoitteensa?"
"Kyllä, varmasti!" vastasi rohdoskauppias. "Hänen osoitteensa on
John-katu 59, 3B."
"Adelphissa!" esitti Matherfield täydennykseksi.
"Adelphissa, juuri niin, John-katu 59, 3B, Adelphi", toisti
Macpherson. "Myöskin se on kirjoissa."
Matherfield jäi äkkiä tuijottamaan lattiaan äänettömänä. Nostaessaan
päänsä taaskin pystyyn hän katsoi Hetherwickia silmiin.
"Eikö Granett huutanut, että hän tunsi erään läheisyydessä asuvan
lääkärin, syöksyessään pois junasta Charing Crossin maanalaisella
asemalla?" hän kysyi. "Ainakin kai saitte sen vaikutuksen, että hän
tiesi jonkun lääkärin siellä lähellä?"
"Hän sanoi selvästi: läheisyydessä", vakuutti Hetherwick. "Kah,
arveletteko --"
Matherfield keskeytti hänet heilauttamalla kättään ja kääntyi jälleen
rohdoskauppiaaseen päin. "Oletteko nähnyt tämän tohtori Charles
Ambrosen?" hän kysäisi äkkiä.
"Olen toki, herra Matherfield, useita kertoja", vastasi mies. "Mutta
kun nyt johduin sitä ajattelemaan, en äskettäin."
"Milloin viimeksi?" tiedusti Matherfield.
"Muistaakseni silloin, kun hän käväisi täällä ja käski minun
valmistaa hänelle uuden pullon virkistyslääkettään", sanoi Macpherson
mietittyään jonkun aikaa. "Kuten juuri äsken mainitsin, on siitä ehkä
kuusi viikkoa. Mutta kirjoissa --"
"Älkää vielä välittäkö kirjoista! Minkänäköinen tämä tohtori Charles
Ambrose on?"
"Pitkä, komea, hienopiirteinen mies -- luullakseni noin
nelikymmenvuotias. Iho, tukka, silmät, parta tummat. Viikset ja
parran hän on leikkauttanut -- niin, ulkomaalaisen tapaan. Oikeastaan
hän muistuttaakin enemmän espanjalaista kuin englantilaista."
"Mutta onko hän englantilainen?"
"Olen aina pitänyt häntä englantilaisena; hän puhuu kieltämme kuin
englantilainen -- se on, kuten yläluokkaan kuuluva englantilainen.
Kerran hän mainitsi olevansa Oxfordissa opiskelleita -- puhelimme
yliopistoista."
"Oliko hän hyvin puettu?"
"Kyllä vain, kyllä hän oli! Muodikas, hieno mies."
"Oletteko koskaan nähnyt häntä puettuna väljään, tummaan
päällystakkiin, kaula ja kasvojen alaosa kiedottuina isoon, valkeaan,
silkkiseen kaulaliinaan?"
"Kyllä olen nähnyt hänet sellaisessa asussa! Koleina iltoina.
Tosiaan, myöskin sen hän kertoi minulle, että hänen kurkkunsa oli
herkkä tulehtumaan."
"Hän suojasi itseään hyvin kaulaliinalla, vai mitä?" virkkoi
Matherfield.
"Juuri niin! Hänellä oli se käydessään täälläkin."
Matherfield loi Hetherwickiin merkityksellisen katseen.
"Hän on sama mies, joka kohtasi Hannafordin Victoria-asemalla sinä
iltana! Se mies, jonka Ledbitter näki, mutta jota kukaan ei ole
nähnyt senjälkeen!" hän huudahti. "Miljoona yhtä vastaan siitä! Mutta
kuka hän on?"
"Tiedätte hänen nimensä ja osoitteensa", huomautti Hetherwick.
"Niin -- mutta tiedän myös, ettei tämä herra Macpherson ole nähnyt
häntä äskettäin!" tokaisi Matherfield kuivakiskoisesti. "Kuinka
usein, herra Macpherson, te häntä tavallisesti näitte? Tarkoitan:
näittekö häntä yleensä muulloin kuin silloin, kun hän kävi
liikkeessänne?"
"Kyllä. Olen nähnyt hänet kadulla", vastasi rohdoskauppias. "Olen
myöskin nähnyt hänen menevän Ruleen ja Romanoon sekä tulevan sieltä."
"Toisin sanoen", päätteli Matherfield, "hän oli varsin hyvin tunnettu
Thamesin rantatien tässä päässä. En nyt ole varma siitä, etten
itsekin ole nähnyt sellaista miestä -- musta, silkille välkkyvä,
huolellisesti hoidettu parta, aina perin komeasti puettu. Mutta --
herra Macpherson ei ole tavannut häntä viime aikoina! Hm! Tiedättekö,
harjoittiko hän tointansa, herra Macpherson?"
"Siitä en osaa sanoa mitään, herra Matherfield. Kun hän nimitti
itseään tohtori Ambroseksi, otaksuin, että hän otti vastaan
potilaita; mutta en lainkaan tiedä, minkälainen hänen oppiarvonsa oli
ja minkälaiset hänen tutkintonsa olivat."
Matherfield vilkaisi kirjariviin, joka oli huoneen seinustalla olevan
pöydän yläpuolella.
"Onko teillä jotakin uutta lääkäriluetteloa?" hän kysyi. "No, hyvä!
Katsotaanpa sieltä! Etsikää sieltä hänen nimensä, herra Hetherwick!"
jatkoi hän rohdoskauppiaan otettua kirjan hyllyltä. "Olette
tottuneempi käsittelemään kirjoja kuin minä. Otetaanpa selville, onko
siellä hänestä mitään!"
Selailtuaan jonkun aikaa luettelon lehtiä Hetherwick pudisti päätään.
"Täällä ei ole lainkaan Charles Ambrosen nimeä", hän ilmoitti.
"Etsikää vaikka itse!"
Matherfield silmäili osoitettua paikkaa eikä virkkanut mitään.
Macphersonilta pääsi hämmästyksen huudahdus.
"Niinpä niin, hän lienee ulkomaalainen sittenkin", hän huomautti.
"Mutta minä en olisi pitänyt häntä ulkolaisena, ja varmasti hän sanoi
minulle suorittaneensa tutkinnon Oxfordissa."
"Olkoonpa ulkolainen tai oxfordilainen, minun on saatava hänestä
enemmän tietoja!" selitti Matherfield, nousi seisomaan ja tarttui
keppiinsä päättäväisen näköisenä. "Niin, herra Macpherson, olemme
teille kiitollisia, ja jos tämä johtaa tuloksiin -- ymmärrätte! Mutta
tällä hetkellä noudattakaa varovaisuutta, josta te skotlantilaiset
olette niin kuuluisia -- vai mitä?"
Kadulla Matherfield laski kätensä Hetherwickin kyynärvarrelle.
"Herra Hetherwick", hän lausui juhlallisesti, "olemme jäljillä --
vihdoinkin! Niin totta kuin nimeni on Matherfield, olemme päässeet
jäljille! Nyt lähdemme John-kadulle Adelphiin -- ja olen valmis
lyömään vetoa vaikka kuinka paljon siitä, että mies on kadonnut!"