Blenkinsopin äkillinen ilmoitus, joka muutamien viime minuuttien
keskustelun johdosta ei tullut Hetherwickille aivan aavistamatta,
näytti kohdanneen Matherfieldin yllättävänä kuin salaman leimaus.
Hänen suunsa avautui; silmät menivät levälleen; hän käännähti
Hetherwickiin päin, ikäänkuin oltuaan eksyksissä sekavassa sokkelossa
olisi äkkiä huomannut vapauteen johtavan tien.
"Oh, niin se on, niinkö?" hän huudahti. "Kaksoissisar, vai niin?
Sitten -- mutta jatkakaa, herra Blenkinsop; alan käsittää asioita."
"Se panee epäilemättä ymmälle -- sivullisen", vastasi Blenkinsop.
"Selittääkseni sen on minun turvauduttava perhetarinaan. Lady
Riversreade ja madame Listorelle ovat toistan vielä, kaksoisia.
Heidän isänsä oli aikanaan kapteenina useissa kauppalaivoissa --
vanhoissa purjealuksissa -- ja liikkui paljon maailmassa. Hän
meni avioliittoon amerikkalaisen naisen kanssa, ja hänen molemmat
tyttärensä syntyivät Galvestonissa Teksasin valtiossa. Heidät
kasvatettiin Amerikassa -- mutta ei ole ollenkaan tarpeellista
syventyä heidän aikaisen nuoruutensa yksityiskohtiin --"
"On eräs yksityiskohta, josta haluaisin selvyyttä, jos suvaitsette",
pisti Hetherwick väliin. "Rouva Whittinghamilla, joka oli
Sellithwaitessa kymmenen vuotta takaperin, oli ranteessaan
monivärinen, tatuoitu käärmeen kuva. Hän käytti mustaa samettinauhaa
sen peitteenä. Nyt --"
Blenkinsop kääntyi liikekumppaniinsa päin hymyillen.
"Ajattelin, että se tulisi puheeksi", hän virkkoi. "No niin, herra
Hetherwick, jos haluatte sen tietää, niin ilmoitan, että molemmilla
sisarilla on samanlainen tatuoitu kuva. Se oli vanhan merikarhun,
heidän isänsä työtä -- päähänpisto ja hupsu olikin. Hän antoi
tatuoita ne tyttäriensä ollessa vielä hyvin nuoria; vanhemmalla iällä
ne ovat heitä kovasti harmittaneet. Kumpainenkin heistä käyttää nyt
käärmeen verhona samettista rannerengasta -- sen tiedän."
"Kertokaa edelleen, tehkää hyvin!" pyysi Hetherwick. "Se kohta on
selvä nyt."
"Huomaan, että olette toimittanut tiedusteluja omasta puolestanne",
sanoi Blenkinsop. "No niin, koska olemme päättäneet ilmoittaa teille
kaikki, pysymme myöskin sanassamme. Siirtykäämme siis Sellithwaiten
juttuun! Olette otaksuttavasti kuullut siitä vain yhden toisinnon
-- kenties Hannafordilta; kenties olette lukenut sen vanhoista
sanomalehdistä tai ehkä olette hankkineet tietonne itse paikalta
-- se on meistä sivuasia. Mutta te ette ole kuullut sen naisen
kertomusta, joka silloin oli rouva Whittingham. Se esittää tapahtumat
kokonaan toisissa väreissä. Erinäisistä syistä, jotka eivät kuulu
meihin vähääkään, rouva Whittingham -- se oli hänen laillinen
nimensä siihen aikaan -- majaili jonkun aikaa Sellithwaitessa. Hän
teki useita kauppoja sikäläisen jalokivikauppiaan kanssa; lopuksi
hän osti mieheltä timanttisen kaulaketjun kolmestatuhannesta
yhdeksästäsadasta punnasta. Hän antoi kauppiaalle tämän summan
suuruisen maksuosoituksen, varmasti luottaen, että silloin, kun se
esitettäisiin hänen käyttämässään pankissa Manchesterissa, olisi
sinne saapunut määrätty summa rahaa Amerikasta. Sattui odottamaton
mutka -- rahat eivät saapuneet -- maksuosoitus palautettiin.
Jalokivikauppias turvautui poliisiin -- Hannaford, sikäläinen
poliisimestari, hankki vangitsemismääräyksen ja vainusi rouva
Whittinghamia käsiinsä. Hän pidätti rouvan, mutta tämä pääsi
häneltä karkuun, poistui Englannista, palaten Amerikkaan. Jonkun
aikaa hänellä oli rahallisia vaikeuksia. Mutta hän ei unohtanut
velkojaan ja lähetti lopuksi sellithwaitelaiselle jalokivikauppiaalle
timanttisen kaulaketjun sovitun hinnan ja summalle kahdeksan
vuoden koron viiden prosentin mukaan. Hänellä on kauppiaan kuitti
lähettämistään rahoista. Se siitä välikohtauksesta -- tiesikö
Hannaford suorituksesta vai eikö, siitä ei minulla ole aavistusta.
Olemme taipuvaiset uskomaan, ettei hän tiennyt. Mutta -- kaulaketjun
hinta suoritettiin ja runsaasti."
"Voinen yhtä hyvin ilmoittaa, että tiedän sen", huomautti Hetherwick.
"Sain siitä tiedon suoranaisesti."
"Se on hyvä. Olette siis käynyt Sellithwaitessa", virkkoi Blenkinsop,
hymyillen taaskin ovelan älykkääseen tapaansa, "ja nyt johdumme
viimeaikaisiin tapahtumiin, jotka ovatkin paljoa tärkeämmät. Vähän
aikaa takaperin -- sanokaamme Hannafordin saapuessa Lontooseen
-- oli lady Riversreaden ja madame Listorellen asema seuraava.
Lady Riversreade, sir John Riversreaden leski, oli perinyt
miesvainajansa melkoisen omaisuuden, asettunut asumaan Riversreade
courtiin Surreyhin ja perustanut kotinsa läheisyyteen hoitolan
haavoittuneita upseereja varten, jonka edustajana Lontoossa on tämä
ystäväni ja liikekumppanini, majuri Penteney. Hänen sisarellaan
madame Listorellella oli vuokra-asunto Paddingtonissa ja toinen New
Yorkissa. Hän oleskeli etupäässä New Yorkissa, mutta käymäseltään
joskus Lontoossa ja joskus Pariisissa. Tosiasiallisesti madame
Listorelle on jalokivien tuntija ja harjoittaa niiden kauppaa. Mutta
hän on äskettäin mennyt kihloihin ja menee pian avioliittoon erään
tunnetun päärin, vanhanpuoleisen, hyvin varakkaan miehen kanssa. Se
on mahdollisesti suurelta osalta vaikuttanut niihin tapahtumiin,
joista nyt aion kertoa teille."
"Otaksuttavasti minun mielestäni, Blenkinsop -- ei mahdollisesti",
oikaisi Penteney. "Otaksuttavasti -- varmasti!"
"Otaksuttavasti, siis -- todennäköisesti!" myönsi Blenkinsop. Hän
kumartui kirjoituspöytänsä ylitse kuulijoittensa puoleen. "Ja
nyt, hyvät herrat, olkaa hyvin tarkkaavaisia, sillä nyt joudun
tämän jutun todella tärkeisiin kohtiin, jotka erikoisesti kuuluvat
poliisilaitoksen alalle. Noin kaksi viikkoa takaperin pyrki lady
Riversreaden puheille -- hän oli silloin Riversreade courtin
läheisyydessä sijaitsevan hoitolansa yksityiskonttorissa -- eräs
mies, joka käytti tohtori Cyprian Baseverien nimellä varustettua
käyntikorttia. Lady Riversreade luuli, että käyntikortin omistaja
oli lääkäri, joka halusi tutustua hoitolaan, ja mies päästettiin
hänen luokseen. Pian lady Riversreade pääsi selville, ettei vieras
ollutkaan tullut siinä tarkoituksessa kuin hän oli kuvitellut.
Mies puhui hänelle omituisia asioita. Aluksi hän antoi lady
Riversreaden tietää perinpohjin tuntevansa lady Riversreaden
sisarelle Sellithwaitessa sattuneen kaulaketjuselkkauksen. Lady
Riversreade, joka tunsi koko jutun, käsitti miehen saaneen
tietonsa suoraan alkulähteestä. Mies myöskin vihjasi, että madame
Listorellen olinpaikka ja kihlaus olivat hänen tiedossaan;
lyhyesti sanoen, hän osoitti hyvin tutustuneensa sisarusten, sekä
lady Riversreaden että hänen sisarensa, perheoloihin. Sitten hän
paljasti korttinsa selvemmin. Hän selitti lady Riversreadelle,
että eräs lontoolainen joukkue oli saanut tietoonsa Sellithwaiten
jutun: vangitsemismääräyksen, pidätyksen ja karkaamisen, että he
myös tunsivat madame Listorellen kihlauksen loordi -- sanokaamme
nyt aluksi loordi X:n -- kanssa ja että he vaativat palkkiota
vaikenemisestaan. Toisin sanoen, he tahtoivat kiristää rahaa. Jollei
heille maksettaisi heidän vaatimaansa summaa, niin he menisivät
loordi X:n luokse, esittäisivät hänelle asian, kertoisivat hänelle,
että hän oli kihloissa naisen kanssa, joka heidän selityksensä mukaan
voitiin maamme lakien mukaan vielä pidättää ja tuomita petoksesta."
"Eikö häntä voida?" kysäisi Matherfield äkkiä. "Tällaisissa
tapauksissa ei luullakseni ole mitään vanhentumisaikaa, herra
Blenkinsop. Syytös ei kai raukea, vaikka kuluisi kymmenen,
kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta!"
"Olen jo maininnut, että Sellithwaiten juttu oli tiliasia", vastasi
Blenkinsop. "Aikomus ei ollut pettää, ja koko rahaerä suoritettiin
korkoineen asianmukaisesti. Mutta se ei ole nyt tärkeätä -- kysymys
on siitä, miten Baseverie esitti sen lady Riversreadelle. Lady
Riversreade ei tietystikään tuntenut lakia, ja hän tuli levottomaksi
sisarensa tähden. Hän kysyi Baseverielta, mitä tämä vaati. Mies
sanoi silloin suoraan voivansa sopia miesten kanssa -- jos lady
Riversreade toimittaisi rahat. He olivat, hän väitti, jollakin
tavoin hänen vallassaan, ja hän voisi käyttää sitä hyväkseen. Lady
Riversreade tahtoi tietää, minkälainen se valta oli; hän ei suostunut
ilmaisemaan sitä. Sitten hän tiedusti, kuinka paljon mies vaati,
mutta tämä ei ilmoittanut sitäkään. Baseverie sanoi vain, että jos
hän olisi valmis toimittamaan rahat miesten suun tukkimiseksi, niin
hän, Baseverie, koettaisi seuraavan viikon aikana pakottaa heidät
suostumaan kohtuulliseen maksuun ja pistäytyisi lady Riversreaden
luona seuraavana perjantaina ilmoittamassa hänelle, mitä joukkue
vaati. Lady Riversreade sopi hänen kanssaan siitä."
"Ja kysyi toivottavasti neuvoa sillä välin", jupisi Matherfield.
"Hänen olisi pitänyt luovuttaa mies poliisille heti paikalla!"
"Ei -- hän ei pyytänyt neuvoa", jatkoi Blenkinsop. "Madame Listorelle
oli Pariisissa -- majuri Penteney oli asioissa maaseudulla. Lady
Riversreade odotti Baseverien toista käyntiä. Tultuaan toistamiseen
mies ilmoitti joukkueensa vaatimuksen -- kolmekymmentätuhatta puntaa.
Hän määritteli myöskin, millä tavoin se olisi suoritettava -- hänen
esittämänsä menettely olisi tehnyt mahdottomaksi saada selvää
rahojen vastaanottajista. Mutta nyt oli lady Riversreade paremmin
valmistautunut -- hänellä oli ollut ajatusaikaa. Hän odotti majuri
Penteneytä seuraavana päivänä ja tiesi sisarensa palaavan Pariisista
seuraavana maanantaina. Senvuoksi hän sanoi Baseverielle antavansa
vastauksen maanantaina, jos tämä sopisi hänen kanssaan jostakin
kohtauspaikasta Lontoossa. Vihdoin he päättivät tavata toisensa
Vivianissa Candlestick-solan varrella. Baseverie poistui. Seuraavana
päivänä lady Riversreade kertoi majuri Penteneylle kaikki, mitä
oli tapahtunut. Senjohdosta majuri meni lady Riversreaden seurassa
Vivianiin maanantai-iltana. He odottivat tunnin yli määräajan.
Baseverieta ei näkynyt --"
"Niinpä niin!" mutisi Matherfield. "Hän ei tahtonut näyttäytyä --
koska majuri oli mukana!"
"Ehkä niin", myönsi Blenkinsop. "Joka tapauksessa häntä ei näkynyt,
ei kuulunut. Niin ollen lady Riversreade poistui, jättäen majuri
Penteneyn jälkeensä. Minun sopinee mainita, että majuri viipyi siellä
vielä jonkun aikaa, etsien valppaasti katseillaan miestä, jota lady
Riversreade oli kuvaillut hänelle yksityiskohtaisesti -- miehen
ulkomuoto on huomiotaherättävä, mikäli olen kuullut. Mutta hän ei
nähnyt Baseveriesta jälkeäkään."
"Ei!" huudahti Matherfield pilkallisesti. "Ei tietysti! Mutta lady
Riversreade olisi hänet tavannut -- jos hän olisi mennyt yksin!"
"No niin, siinä se asia", jatkoi Blenkinsop. "Nyt palaamme lady
Riversreadeen. Hän ajoi sisarensa asuntoon Paddingtoniin, ja tapasi
madame Listorellen, joka oli juuri palannut Pariisista. Hän kertoi
sisarelleen kaikki, mitä oli tapahtunut. Madame Listorelle päätti
heti lähteä New Yorkiin noutaakseen sikäläisestä asunnostaan eräitä
papereita, jotka varmasti osoittaisivat, että hän oli täysin viaton
Sellithwaiten jutussa. Jätettyään lady Riversreaden asuntoonsa madame
Listorelle matkusti Southamptoniin ennen kello viittä seuraavana
aamuna -- no?"
Matherfield ähkäisi syvään ja löi kädellään otsaansa.
"Niin!" hän jupisi. "Juuri niin! Totisesti! Mutta jatkakaa --
jatkakaa, sir!"
"Näytte olevan kovin ihmeissänne", sanoi Blenkinsop. "Mutta --
Southamptonissa hän tilasi matkalipun sille nimelle, jota hän aina
käytti matkoillaan -- tyttönimelleen -- _Tartaricilla_, jonka piti
lähteä samana päivänä iltapuolella. Sen tehtyään hän meni erääseen
hotelliin puoliselle. Sitten hän alkoi pohtia asioita rauhallisemmin.
Ja loppujen lopuksi hän, sensijaan että olisi matkustanut
New Yorkiin, meni takaisin laivayhtiön konttoriin, peruutti
pilettitilauksensa ja lähti junassa loordi X:n maatilalle Wiltshireen
sekä kertoi loordille koko jutun. Sieltä hän sähkötti sisarelleen,
mitä oli tehnyt, ja illalla kirjoitti hänelle. Tällä välin oli lady
Riversreade varhain aamulla palannut Riversreade courtiin. Majuri
Penteney meni hänen seurassaan. Lady Riversreade uskoi Baseverien
varmasti tulevan häntä tapaamaan. Ja mies tuli! Mutta hän ei tavannut
lady Riversreadea, vaan majuri Penteneyn -- yksin. Ja majuri
Penteney puhui hänelle ensin vähän aikaa suoraa kieltä ja sitten,
kuvaannollisesti puhuen, potkaisi hänet ulos, käskien hänen tehdä
pahimpansa. Mies lähti -- saatuaan varoituksen, että jos hän vielä
joskus näyttäytyisi siellä, hänet jätettäisiin poliisien käsiin."
Matherfield ähkäisi taaskin, mutta nyt hänen harminsa syy oli
ilmeisesti toisenlainen.
"Erehdys, sir -- suuri erehdys!" hän huudahti, pudistaen päätään
Penteneylle. "Teidän ei olisi pitänyt päästää sitä vintiötä sillä
tavoin! Teidän olisi pitänyt luovuttaa hänet poliisille heti. Mennyt?
Nyt on mahdotonta tietää, missä hän on!"
Penteney nauroi.
"Niinköhän? Emme sentään ole aivan niin typeriä kuin näytämme,
Matherfield", hän vastasi. "Kun tiistaiaamuna lähdin Dorkingiin lady
Riversreaden seurassa, oli muassani sukkela mies, johon voin luottaa.
Hän näki Baseverien sekä tulevan että menevän. Luullakseni saamme
Baseverien käsiimme millä hetkellä tahansa. Miehemme ei päästä häntä
näkyvistään!"
"Vai niin? Se on parempi, sir, paljoa parempi!" sanoi Matherfield.
"Se on paikallaan! Sellaista veitikkaa olisi pidettävä silmällä
yötä päivää. Entä sitten, hyvät herrat, tämä palkkio? Ajatus sen
julistamisesta sai tietysti alkunsa tämän Baseverien vehkeilystä.
Mutta -- miten oikeastaan? Puhuiko hän lady Riversreadelle
Hannafordista?"
"Ei!" vastasi Blenkinsop. "Aioin juuri kertoa, kuinka tulimme
julkaisseeksi ilmoituksen. Koko sunnuntai-iltapäivän ja -illan
sekä osan maanantaiaamua lady Riversreade, majuri Penteney ja
minä neuvottelimme tästä asiasta. Selitän heti aluksi, miten ja
minkätähden ajattelimme sen olevan yhteydessä Hannafordin murhan
kanssa, josta kaikki tietystikin olimme lukeneet sanomalehdistä."
"No miten? Minkä tähden?" kysäisi Matherfield.
"Seuraavasta syystä", vastasi Blenkinsop. Hän naputti
kirjoituspöytäänsä antaakseen pontta puheelleen ja silmäili samalla
Matherfieldia tarkasti. "Siitä syystä, että Baseverie väitti,
että kiristäjäjoukkueen hallussa oli alkuperäinen määräys rouva
Whittinghamin vangitsemisesta!"
Hetherwickin teki mieli ponnahtaa pystyyn ja huudahtaa ääneen.
Hän kuitenkin hillitsi itsensä, mutta Matherfield ei ollut niin
maltillinen.
"Ahaa!" hän äänsi terävästi. "Ahaa!"
"Siinä Baseverie astui harha-askeleen", jatkoi Blenkinsop.
"Siitä hänen ei olisi pitänyt hiiskua mitään. Mutta hän teki
sen -- epäilemättä hän piti rikasta naista helppona saaliina.
No, alkaessamme neuvotella me tietysti tunsimme Sellithwaiten
jutun tarkoin; tiesimme myöskin sen, että siihen aikaan oli
poliisimestarina Hannaford ja että vangitsemismääräys oli
hänellä; oli varsin todennäköistä, että hän oli säilyttänyt sitä
muistikirjansa välissä ja että se oli ollut hänen taskussaan hänen
saapuessaan Lontooseen. Heti mieleen johtuva päätelmä oli senvuoksi,
että ne miehet, joilla pidätysmääräys nyt oli, olivat otaksuttavasti
saaneet sen väärillä keinoilla Hannafordilta ja sekaantuneet hänen
murhaansa. Ja vielä enemmänkin -- oliko Baseverien mainitsemaa
joukkuetta olemassakaan? Eikö joukkue todennäköisesti ollut --
Baseverie?"
"Niin!" mutisi Matherfield. "Olen sitä ajatellut!"
"Mutta", jatkoi Blenkinsop, "oli mahdollisuus, että joukkue oli
olemassa. Tutkimme perin pohjin kaikki sanomalehti-selostukset.
Huomasimme, ettei Hannafordin puuhista tiedetty juuri mitään siitä
alkaen, kun hän saapui Lontooseen, hänen kuolemaansa saakka.
Ainoa mies, joka olisi voinut kertoa Hannafordin hommista tämän
kuoliniltana -- Granett -- oli kuollut, ilmeisesti myrkytettynä kuten
Hannafordkin. Nämä asianhaarat -- ne ovat kai herättäneet teidänkin
huomiotanne -- johtivat meidät uskomaan, että Hannaford oli täällä
Lontoossa solminnut tuttavuuksia epäilyttävää lajia olevien ihmisten
kanssa. Ja yksi asia oli ehdottoman varma -- jos pidätysmääräys
todella oli joukkueella tai Baseveriella, niin se oli saatu
Hannafordilta! Vai mitä?"
"Se pitänee paikkansa", vahvisti Hetherwick. "Sen täytyi olla häneltä
lähtöisin joko suoraan tai kiertoteitse."
"Meidän luullaksemme joukkue tai Baseverie sai sen suoraan häneltä",
selitti Blenkinsop. "Me otaksumme, että jos on olemassa joukkue,
niin Baseverie on sen toimiva, ehkäpä johtava jäsen, että Hannaford
ennestään tunsi hänet tai jonkun muun jäsenen, että Hannaford oli
hänen tai heidän seurassaan kuolemansa edellisenä iltana, että hän
piloillaan kertoi heille huomanneensa madame Listorellen ja rouva
Whittinghamin samaksi henkilöksi ja että he myrkyttivät hänet --
ja Granettin, joka oli saapuvilla -- säilyttääkseen salaisuuden
yksinomaan itsellään sekä kiristääkseen sillä rahaa madame
Listorellelta ja tämän sisarelta lady Riversreadelta. Sellainen
on teoriamme pääpiirteissään -- ja juuri senvuoksi me maanantaina
puolenpäivän aikaan julkaisimme ilmoituksen. Arvelimme pitää asiat
aluksi omina tietoinamme, ja jos saisimme pätevät todistukset,
luovuttaa ne poliisille. Nyt tiedätte kaikki. Jos joukkue on
olemassa, niin saattaahan joku jäsen, joka voi tyydyttävästi
vierittää syyn niskoiltaan, viidentuhannen punnan tähden kavaltaa
toiset; saattavathan myöskin tapahtumat kehittyä huippuunsa, ennen
kuin me saamme selvät todistukset Baseverieta vastaan --"
"Vieläkin toivoisin, että joko lady Riversreade tai majuri Penteney
olisi jättänyt hänet poliisien käsiin!" kiivasteli Matherfield.
"Katsokaas --"
"Teidän on muistettava, ettei Baseverie vaatinut mitään itselleen",
keskeytti hänet Penteney. "Hän esiintyi välittäjänä. Mutta miehemme
on varma -- toimestaan eronnut etsivä -- ja --"
Samassa avautui ovi, ja huoneeseen astui konttoristi kädessään
sähkösanoma. Blenkinsop repi kuoren auki, luki hätäisesti sanoman ja
viskasi sen pöydälleen, huudahtaen harmistuneesti:
"Tämä on mieheltämme!" hän ilmoitti. "Lähetetty Doverista. Hän oli
seurannut Baseverieta sinne -- mutta Baseverie on livahtanut häneltä
karkuun!"