Hetherwickin syödessä seuraavana aamuna aamiaista astui hänen
huoneeseensa Mapperley ulkoisesti jokapäiväisenä ja tyynenä kuten
tavallisesti.
"Lyhykäinen hahmoittelu ensin, Mapperley", komensi Hetherwick, joka
vaistomaisesti aavisti saavansa uutisia. "Yksityiskohdat myöhemmin.
No?"
"Huomasin hänet Victoria-asemalla heti", alkoi Mapperley. "Seurasin
häntä perille. Hän viipyi Riversreadessa tunnin, palasi sitten
Dorkingiin ja murkinoi 'Punaisessa Leijonassa'. Oli siellä kello
neljään sakka, kuluttaen murkinan jälkeen aikaansa joutilaana. Palasi
Lontooseen neljän ja kahdenkymmenenyhdeksän junassa, saapuen tänne
kuusi ja viisi. Seurasin häntä sitten Cafe de Parisiin. Hän söi
siellä päivällistä ja vetelehti siellä yli kymmeneen. Ja sitten hän
meni Vivianin yökerhoon."
Hetherwick herkisti korviaan. Vivianin yökerhoon! Siinä joka
tapauksessa tuntui olevan rengas siihen ketjuun, jota Matherfield
luuli pitävänsä ainakin toisesta päästä. Granettin taskusta löytyneen
viiden punnan setelin oli todettu lähteneen Vivianin yökerhosta;
ja nyt oli Mapperley nähnyt lady Riversreaden salaperäisen vieraan
menevän samaan paikkaan.
"Vivianin yökerhoon? Niinkö, Mapperley?" äänsi hän. "Mutta missä se
on?"
"Sisäänkäytävä Candlestick-solasta, johon poiketaan St. Martinin
kujalta", vastasi Mapperley empimättä. "Kerho sijaitsee ensimmäisessä
kerroksessa -- kovin hieno huoneisto onkin!"
"Oletteko ollut siellä?" kysyi Hetherwick.
"Kahdesti! En kuitenkaan viime yönä. Ette käskenyt minua muuta
kuin katsomaan, mihin hän kaupunkiin palattuaan lopullisesti meni.
Vainuttuani häntä Vivianille saakka lähdin niinollen kotiin. Arvelin,
että jos häntä vielä tarvittaisiin, tiedettäisiin hänestä kerhossa."
"Se on oikein, Mapperley. Mutta sitä ennen? Seurasitteko häntä
Riversreade courtiin?"
Mapperley virnisti leveästi.
"En! Tein paremmin. Olin siellä ennen häntä -- paljoa parempi on
olla edellä kuin jälessä. Löysin hänet hyvin pian Victoria-asemalla
ja varmistauduin siitä, että hän astui kymmenen ja kymmenen junaan.
Sitten menin minäkin siihen. Heti Dorkingiin saavuttuamme hyppäsin
vaunusta, otin vuokra-auton ja ajoin Riversreade courtille. Käskin
ohjaajan piilottaa auton kauemmaksi tielle; itse paneuduin pitkäkseni
pääportin kohdalla kasvavaan pensaikkoon. Pian saapui myöskin mylord
ja pysäytti autonsa talon kohdalle. Oltuaan siellä lähes tunnin hän
ajoi takaisin Dorkingiin päin. Seurasin häntä hyvän matkan päässä,
mutta pysytin yhtäkaikki hänet näkyvissäni. Hän nousi ajoneuvoistaan
High-kadulla; niin minäkin. Hän poikkesi 'Punaiseen Leijonaan';
niin minäkin. Hän söi puolista siellä; niin minäkin. Senjälkeen hän
kulutti aikaansa tupakkahuoneessa; minä pidin häntä silmällä."
"Hän ei kai kohdannut siellä ketään?"
"Ei ketään!"
"No niin. Entä Cafe de Parisissa? Tapasiko hän siellä ketään?"
"Hän tervehti joitakuita miehiä -- ja naisia -- joita tuli ja meni,
vaihtaen heidän kanssaan muutaman sanan. Mutta uskallan väittää, että
ennakolta sovittua kohtausta ei ollut. Ja sanoisin myöskin, että Cafe
de Parisissa hänet tunnettiin hyvin."
"Näyttikö hän varakkaalta henkilöltä? Käsitättehän, mitä tarkoitan?"
"Hän esiintyi aika komeasti murkinalla ja päivällisellä", selitti
Mapperley, myhäillen taaskin. "Pullo punaviiniä Dorkingissa ja
puolikas samppanjaa Cafe de Parisissa -- pitkiä sikaareja myöskin.
Hän on senlaatuinen mies, kuten ymmärrätte."
Hetherwick mietti asioita hetkisen.
"Miten pääsette Vivianin yökerhoon?" hän tiedusti äkkiä.
"Maksamalla!" vastasi Mapperley lakoonisesti. "Ovella. Siellä
jaaritellaan muka jäsenien esittämisestä, mutta se on vain
silmänlumeeksi! Sinne menee kaksi miestä -- sanokaamme Brown ja
Smith. Brown esittää Smithin ja Smith esittää Brownin. Joutavaa
lorua! Kuka hyvänsä pääsee sisälle -- rahalla."
"Entä mitä siellä tehdään?"
"Tanssitaan! Juodaan! Pelataan! Mutta aivan kunniallisesti", selitti
Mapperley. "Ainakaan ei ole nostettu oikeusjuttuja -- tähän mennessä."
"Mihin aikaan se avataan?"
"Kello yhdeksän", vastasi Mapperley, naurahtaen merkitsevästi.
"Aikaisemmin se avattiin vasta teatterinäytäntöjen päätyttyä. Mutta
nyt -- aikaisemmin."
"Oikeastaan se ei siis olekaan yökerho -- sanan vanhassa
merkityksessä", huomautti Hetherwick, "vaan iltakerho".
"Melkeinpä niin", myönsi Mapperley. "Mutta se on Vivian."
Toisen kerran tämän jutun selvittelyn aikana Hetherwickin mieleen
johtui Boxley. Halu läheisesti tutustua Lontoon elämän kaikkiin
puoliin oli epäilemättä saattanut Boxleyn pistäytymään Vivianille.
Hetherwick aikoi kysellä häneltä lisätietoja. Hän tapasi Boxleyn
kerhossaan.
Boxley tunsi Vivianin varsin hyvin -- viaton, vaaraton paikka nyt,
selitti Boxley, näiden uusien määräysten ja muiden semmoisten
johdosta: totisesti rappeutunut -- tai parantunut, miltä kannalta
kukin sitä katsoo -- illalliskerhoksi tai sen tapaiseksi.
Tanssitaanko? Kyllähän toki; kyllä siellä tanssitaan ja tehdään muuta
sen tapaista, mutta muuttunut siellä on elämä -- muuttunut.
"No, mitä siihen tulee, en minä halua sinne tanssimaan enkä
muutoinkaan, jollei minun ole pakko", virkkoi Hetherwick. "Tahtoisin
vain tietoja eräästä miehestä, joka luullakseni usein käy siellä --
jotakuinkin silmäänpistävästä miehestä."
"Kuvailkaa häntä!" kehoitti Boxley.
Hetherwick toisti Rhonan kuvauksen Baseveriesta; Boxley nyökkäsi.
"Tunnen sen miehen ulkomuodolta", hän vakuutti. "Olen nähnyt
hänet siellä. Luullakseni hän on kerhon omistajia; sen omistaa
pieni yhtymä. Mutta en tiedä hänen nimeään. Olen kohdannut hänet
myöskin ulkosalla -- Leicesteraukion seuduilla ja sen lähimmässä
ympäristössä."
Hetherwick lähti Boxleyn luota tapaamaan Matherfieldia ja kertoi
tälle Mapperleyn työskentelyn tulokset.
"Tunnen tietystikin Vivianin kerhon", sanoi Matherfield. "Olen
äskettäin käynyt siellä pari, kolme kertaa viiden punnan setelin
tähden. Mutta en muista nähneeni tätä miestä. Mutta konttoristinne
kertomuksen johdosta haluaisin nähdä hänet. Tulkaa mukaan! Mennään
sinne tänä iltana!"
"Eikö sopisi maanantaina?" ehdotti Hetherwick. "Huomenna,
sunnuntaina, kohtaan jälleen neiti Hannafordin, ja ennen kuin käymme
Vivianilla, tahtoisin tietää, onko tytöllä jotakin kerrottavaa
Baseverien viimeisestä käynnistä Riversreade courtissa -- siitä
käynnistä, jota Mapperley eilen tarkkaili. Kenties saamme joitakin
tietoja."
"Maanantai-iltana siis", myönsi Matherfield. "Minulla ei ole
aavistustakaan, mitä voimme odottaa, mutta tahtoisin todellakin
tietää, kuka tämä mies on ja miksi hän on käynyt lady Riversreaden
luona."
"Hyvä hänen tarkoituksensa ei ainakaan ole; siitä saatte olla varma!"
huudahti Hetherwick. "Mutta me kyllä nuuskimme sen selville."
"Kummallista, että langat näkyvät vievän Vivianille!" jupisi
Matherfield. "Viisipuntanen -- ja nyt tämä. No niin --
maanantai-iltana siis! Ehkäpä neiti Hannafordilla on lisää uutisia
huomenna."
Kun Hetherwick seuraavana päivänä kohtasi Rhonan Victoria-asemalla,
tarttui tämä hänen käsivarteensa ja pyöräytti hänet ympäri.
"Jos teitä huvittaa nähdä lady Riversreade omin silmin, niin hän
on tuolla!" kuiskasi Rhona. "Hän tuli samassa junassa -- tuolla,
kävelemässä kirjamyymälää kohti, kookas mies rinnallaan!"
Samassa lady Riversreade kääntyi puhuttelemaan kantajaa, joka toi
hänen keveitä matkatavaroitaan; Hetherwick näki hänen kasvonsa ja
vartalonsa täydelleen ja selvästi. Hieno, komea, kyvykkään näköinen
nainen, hän ajatteli mielessään, eikä häntä hevillä unohda kerran
hänet nähtyään.
"Kuka tuo mies on?" hän tiedusti, siirtäen katseensa lady
Riversreadesta tämän seuralaiseen, pitkään, ruskettuneeseen mieheen,
joka teki sotilaallisen vaikutuksen ja oli nähtävästi suunnilleen
saman ikäinen kuin lady Riversreade.
"Majuri Penteney", vastasi Rhona kerkeästi. "Hän on lady Riversreaden
ystävä ja kovin innostunut hoitolaan -- hän toimiikin sen edustajana
täällä Lontoossa. Hän vierailee usein kartanossa -- luullakseni hän
on rakastunut lady Riversreadeen."
"Sopiva pari", huomautti Hetherwick heidän tarkastettavinaan olevien
henkilöiden poistuessa aseman ovelle. "Entä mitä varten lady
Riversreade tuli kaupunkiin?"
"Sitä en tiedä", vastasi Rhona. "Hän ei koskaan puhu minulle
yksityisistä asioistaan. Hän mainitsi lähtevänsä Lontooseen tänä
aamuna ja palaavansa vasta tiistaina; siinä kaikki tietoni."
"Kävikö Baseverie jälleen perjantaina?" tiedusti Hetherwick. "Mutta
tiedänhän, että hän kävi -- Mapperley piti häntä silmällä. Tapahtuiko
mitään erikoista?"
"Ei mitään. Lady Riversreade vain sanoi minulle, että jos tohtori
Baseverie saapuisi, oli hänet heti vietävä sisälle. Hän tuli samaan
aikaan kuin edelliselläkin kerralla ja viipyi tunnin ajan."
"Näyttikö lady Riversreade vieläkin kiihtyneeltä?" kysyi Hetherwick.
"Ei. Aivan päinvastoin -- hän oli hyvin tyyni ja hillitty miehen
poistuttua", sanoi Rhona. "Hän ei tietysti viitannutkaan äskeisen
vieraansa käyntiin."
"Eikö hän ole koskaan maininnut teille mitään tohtori Baseveriesta?"
"Ei kertaakaan! Siitä huolimatta, että hän esitti tulonsa syyksi
halun tutustua hoitolaan ja sen potilaisiin, hän ei ole ollut
katsomassa niitä."
"Mikä osoittaa, että se oli pelkkä veruke, jolla hän pääsi lady
Riversreaden puheille!" mutisi Hetherwick. "Niinpä niin -- me saamme
kyllä selon siitä, mikä mies tämä tohtori Baseverie on! Matherfield
ja minä aiomme huomenillalla päästä kosketuksiin hänen kanssaan."
Mutta seuraavana iltana teki odottamaton tapaus tyhjiksi
Hetherwickin suunnitelmat, eivätkä hän ja Matherfield astuneetkaan
Candlestick-solan varrella sijaitsevan yökerhon kynnyksen ylitse. He
lähtivät sinne kello kymmenen; se, selitti Matherfield, oli sopiva
aika: siitä lähtien aina puoleen kahteentoista saakka kerho oli
täynnä tavallisia vieraitaan. Heidän tarkoituksensa oli herättämättä
huomiota sekaantua sikäläiseen seurakuntaan ja sekä silmät että
korvat valppaina tarkkailla mahdollisia tapahtumia.
Candlestick-sola, jota Hetherwick ei ollut tuntenut ennen sitä
iltaa, osoittautui olevan yksi noita lukuisia, ahtaita uomia,
jotka aukeavat St. Martinin kujalle teatterien läheisyydessä. Se
teki varsin jokapäiväisen, ettemme sanoisi kuluneen vaikutuksen,
eikä siinä ollut lainkaan seikkailun eikä romanttisuuden tuntua.
Mitään viekoittelevaa ei myöskään ollut Vivianin sisäänkäytävässä;
se oli tavallinen, leveä, kaksinkertainen ovi; kahden puolen sitä
koristi alati viheriöitsevät, ammeeseen istutetut pensaat, joiden
välitse näkyivät oven puoliskot ja mattojen peittämät portaat. Mutta
Hetherwick ja Matherfield eivät ehtineet ovelle eivätkä portaille;
heidän lähestyessään sisäänkäytävää astui siitä esiin kookas
nainen, joka vilkaisemattakaan sivuilleen kääntyi astelemaan solaa
myöten kadulle päin. Hän ei kiinnittänyt lainkaan huomiota miehiin
mennessään nopeasti heidän ohitseen -- mutta Hetherwick tarttui
hiljaa kumppaninsa käsivarteen.
"Ihme ja kumma! Lady Riversreade!" hän kuiskasi kiihkeästi. "Tuo
nainen!"
Matherfield pyörähti ympäri katsomaan etenevän olennon jälkeen.
"Tuoko", virkkoi hän epäilevästi, "joka tuli täältä? Oletteko varma?"
"Ehdottoman varma", vakuutti Hetherwick. "Tunsin hänet heti -- näin
hänet eilen erikoisen hyvin. Se on hän!"
"Mitä tekemistä hänellä on Vivianissa?" jupisi Matherfield. "Tämä on
kummallista!"
"Mutta hän lähti sieltä", virkkoi Hetherwick. "Tulkaa! Katsotaan,
mihin hän menee! Tänne voimme varsin hyvin tulla takaisin. Mutta
miksi emme ensiksi seuraisi häntä?"
"Juuri niin!" myönsi Matherfield. "Eteenpäin! Meidän ei ole vaikeata
pysyttää hänet näkyvissä."
Samassa lady Riversreade saapui solan päähän ja kääntyi vasemmalle.
Kun miehet ehtivät kadulle, oli hän jo useiden metrien päässä,
kävellen St. Martinin kirkkoa kohti. Hänen pituutensa tähden oli
seuraaminen helppoa; Matherfield pidätti Hetherwickia; ei lainkaan
hyödytä, hän selitti, tunkeutua liian lähelle saalistansa.
"Kun sekä hän että me olemme kookkaita", hän kuiskutti heidän
astuessaan esille katukiveykselle ahtautuneesta väkijoukosta, "voimme
nähdä hänet parinkymmenen metrin päästä. Nyt varovasti! Hän aikoo
autojonolle."
He näkivät lady Riversreaden puhuvan eräälle ohjaajalle ja astuvan
autoon, joka lähti seuraavalla hetkellä liikkeelle. Mutta tuskin
se oli hievahtanut paikaltaan, kun Matherfield oli seuraavan auton
ovella.
"Näittekö tuon auton, jossa oli kookas nainen?" hän sanoi ohjaajalle.
"Tuolla! Kääntyy juuri kadunkulmasta. Tunnetteko sen ohjaajan? Hyvä!
Seuratkaa sitä valppaasti. Pankaa merkille, jos se pysähtyy ja
nainen tulee ulos! Ajakaa siinä tapauksessa hitaasti sen ohitse ja
seisauttakaa vähän matkan päähän! Silmät auki nyt! Tämä on --" Hän
kumartui miehen puoleen ja kuiskasi pari sanaa. Sekuntia myöhemmin
hän ja Hetherwick kiitivät autossa pitkin Trafalgar-aukion yläreunaa.
"Tämä alkaa olla jo merkillistä, herra Hetherwick", huomautti
Matherfield. "Konttoristinne näkee vainuamansa miehen menevän
Vivianille perjantai-iltana; me äkkäämme lady Riversreaden tulevan
Vivianilta maanantai-iltana. Minusta tuntuu, ettei lady Riversreaden,
josta puhutaan etupäässä hyväntekijänä, juuri pitäisi olla Vivianin
naisvieraita!"
"Mutta joka tapauksessa hän tuli Vivianista!" vastasi Hetherwick.
"Sitten hän tietysti oli ollut siellä!" päätteli Matherfield,
"Mutta mitä varten? Minä sanoisin -- kohdatakseen Baseverien tai
jonkun tämän edustajan, yleensä sen asian johdosta, jonka tähden
Baseverie kävi Riversreade courtissa. Minkälainen asia se on? Onko
se missään yhteydessä meidän juttumme kanssa? Mutta lady Riversreade
istuu tuolla edellämme kulkevassa autossa, ja me seuraamme häntä
nähdäksemme, mihin hän menee -- epäilemättä hän on matkalla johonkin
West Endin upeaan hotelliin. Ja se tieto saattaa olla hyödyllinen,
sillä ehkä pistäydyn huomenaamulla häntä tapaamassa kysyäkseni
häneltä paria seikkaa."
"Eiköhän se ole hieman ennenaikaista?" esteli Hetherwick. "Tiedämmekö
jo kylliksi paljon?"
"Riippuu siitä, mitä pidetään riittävänä", vastasi Matherfield
kuivasti. "Minulla on seuraavat tiedot: Granett myrkytettiin. Hänellä
oli taskussaan uudenuutukainen viidenpunnan seteli. Sen setelin
jäljet veivät Vivianiin, missä se aivan varmasti rahaa vaihdettaessa
annettiin jollekulle vieraalle Granettin ja Hannafordin murhien
edellisenä päivänä. Vivianin kerho on niin ollen mielenkiintoinen
paikka. Sitten olen kuullut lady Riversreaden luona käyneestä
salaperäisestä miehestä, jota vainutaan Vivianiin saakka; minä itse
näen lady Riversreaden tulevan Vivianista. Mielestäni minun on
tiedusteltava lady Riversreadelta, mitä hän tietää Vivianin kerhosta
ja eräästä tohtori Baseveriesta, sekä ehkä myöskin, onko hän koskaan
kuullut mainittavan Sellithwaite-nimistä paikkaa ja poliisimestari
Hannafordia. Kas siinä! Mutta mehän poistumme hienojen hotellien
alueelta."
Hetherwick katsahti ulos ikkunasta; katu näytti hänestä oudolta.
"Ajamme pitkin Edgware-tietä", virkkoi Matherfield. Hän nojautui
ulos autosta ja antoi ohjaajalle lisämääräyksiä. "En halua
herättää epäluuloja", hän selitti, laskeutuen jälleen istumaan.
"Todennäköisesti hän aikoo johonkin yksityiseen asuntoon, ja soisin,
ettei hän aavistaisi meidän seuraavan häntä. Kas! Nyt käännymme
Harrow-tielle."
Auto kiiti Paddington Greenin ohi, teki jyrkän käänteen
kaupungintalon luona ja jatkoi matkaansa St. Maryn pengermälle. Pian
se hidasti vauhtiaan, eteni vielä verkkaisesti, sivuutti toisen
auton, joka oli seisahtunut korkean rakennusryhmän edustalle,
ja pysähtyi sitten muutamia metrejä kauempana. Ohjaaja hyppäsi
istuimeltaan kadulle ja tuli ovelle.
"Se pitkä rouvashenkilö!" hän sanoi tuttavallisesti. "Sama, joka
nousi toiseen autoon. Hän meni St. Maryn rakennusryhmään -- tuonne."
"Asuntokasarmeja, vai mitä?" kysäisi Matherfield.
"Juuri niin, sir", vastasi ohjaaja. Hän vilkaisi pitkin katuja. "Auto
poistui, sir. Ovenvartija kävi maksamassa."
"Näyttää siltä kuin hän aikoisi viipyä täällä jonkun aikaa",
supatti Matherfield. "No niin, me myöskin laskeudumme kadulle ja
tarkastamme ympäristöä." Hän maksoi ohjaajalle ja lähetti auton pois.
Mennen sitten tien toiselle puolelle hän osoitti Hetherwickille
vuokrakasarmi-ryhmää, johon lady Riversreade oli kadonnut. "Iso
talo", hän jupisi. "Oikea kaniinitarha. Siinä ei kuitenkaan ole
muuta sisäänkäytävää kuin tämä -- takapuolella on vanha hautausmaa,
sielläpäin ei ole ovea, sen tiedän varmasti! Niin ollen hän ei
hevillä voi pujahtaa pois sitä kautta."
"Aiotteko siis odottaa?" kysyi Hetherwick.
"Minusta ei kannata ryhtyä leikkiin pysymättä mukana loppuun asti",
vastasi Matherfield. "Niin, me kai odotamme. Mutta ei ole suinkaan
tarpeellista värjötellä täällä kadulla. Tunnen tämän piirin -- olin
ennen tuolla kadunkulmauksen takana sijaitsevalla poliisiasemalla.
Katsokaapa näitä tällä puolella olevia taloja, herra Hetherwick. Ne
ovat kaikki matkustajakoteja, ja tunnen useimmat niiden omistajista.
Vartokaa täällä yksi minuutti; hankin pian huoneen, josta voimme
tarkkailla ja samalla olla itse näkymättömissä."
Hän jätti Hetherwickin seisomaan läheisen korkean seinän varjoon
ja eteni itse vähän matkaa katua pitkin. Hetherwick kuuli hänen
avaavan pieneen puutarhaan vievän portin ja koputtavan ovelle.
Kului hetkinen. Aikansa ratoksi Hetherwick katseli vastassaan
olevan vuokrakasarmin pitkiä, valaistuja ikkunarivejä, aprikoiden
mielessään, minkähän ikkunan takana lady Riversreade oli ja mitä
hän siellä lainkaan teki. Hänestä oli selvää, että kysymyksessä oli
joku salaperäisen Baseverien ja Vivianin yökerhon yhteydessä oleva
seikkailu -- mutta millainen?
Matherfield palasi pian hilpeänä ja huolettomana.
"Lähdetään, herra Hetherwick!" hän supatti. "Täällä on mies --
majatalon pitäjä -- joka tuntee minut. Me saamme olla vahdissa hänen
kadun puolella sijaitsevan seurusteluhuoneensa ikkunan ääressä. Se on
paljoa hauskempaa kuin kadulla asteleminen. Siellä meillä on mukavaa."
"Teistä on siis silmälläpitäminen tärkeätä?" virkkoi Hetherwick
heidän astellessaan eteenpäin.
"En mieli antaa näin pitkän ajan mennä hukkaan", vastasi Matherfield.
"Aion seurata häntä, kunnes hän sijoittuu yöpymispaikkaansa. Tänne
hän ei jää; piakkoin hän lähtee johonkin hotelliin."
Mutta Matherfieldin ennustus osoittautui vääräksi. Aika vieri
hitaasti ummehtuneessa ja kehnossa pienessä huoneessa, johon hän ja
Hetherwick olivat tulleet ja jonka ikkunasta Matherfield yhtä mittaa
tarkkaili vastapäätä olevan vuokrakasarmin ulko-ovea. Keskiyö meni
ohitse, mutta mitään ei tapahtunut. Puoli yhden aikaan Hetherwick
arveli, ettei vahtimiseen kannattanut tuhlata kynttilää, ja ehdotti,
että he poistuisivat.
"Tehkää kuten haluatte, herra Hetherwick!" murahti Matherfield,
tukahduttaen epäilyttävän haukotuksen. "Myöskin minua tämä
kyllästyttää. Mutta minä pysyn paikallani, kunnes nainen tulee ulos,
vaikka saisin odottaa yli aamiaisen!"
"Entä sitten?" kysyi Hetherwick, puolittain ilveillen.
"Sitten katsomme -- tai minä katson, jos te lähdette -- mihin hän
sitten menee. Minä en tyydy puolinaisiin toimenpiteisiin!" ärähti
Matherfield.
"No, kyllä minäkin olen mukana loppuun saakka!" myöntyi Hetherwick.
"Onhan joka tapauksessa aamu pian käsissä."
Aamu valaisi talojen kattoja kello neljä. Siihen mennessä he eivät
olleet havainneet mitään. Mutta kaksikymmentä minuuttia yli neljä
Matherfield nykäisi kumppaninsa käsivartta. Lady Riversreade ilmestyi
yksin vastapäätä olevasta ovesta puettuna väljään, ulsterikankaiseen
matkavaippaan, kantaen pientä käsilaukkua.