Siinä ravintolassa, johon Hetherwick ja Rhona poikkesivat joka
sunnuntai heti tytön saavuttua, tunsi hovimestari nyt jo heidät
molemmat ulkonäöltä; hän oli muodostanut heistä omat johtopäätelmänsä
ja varasi heille aina rauhallisen, eristetyn nurkkauksen. Sinne he
nytkin menivät, ja tuskin he olivat ennättäneet istuutua tavallisille
paikoilleen, kuin Rhona jo ehätti aloittamaan kertomustaan.
"Otaksuttavasti haluatte kiihkeästi tietää, mistä on kysymys, enkä
senvuoksi tahdo pitää teitä jännityksessä", hän sanoi. "Se tapahtui
perjantaina -- perjantaiaamuna, ja olin vähällä kirjoittaa teille
siitä samana iltana. Mutta sitten ajattelin, että minun olisi parasta
kertoa se teille suullisesti tänään -- sitäpaitsi minun olisi ollut
kirjoitettava kauhean pitkä kirje. On selitettävä eräitä seikkoja;
teen sen ensiksi. Esimerkiksi se, miten meillä Riversreadessa
on järjestetty. Päiväjärjestys on seuraava. Lady Riversreade ja
minä syömme aamiaisen aina samassa pöydässä kartanossa noin kello
yhdeksän. Kello kymmenen menemme tilusten poikki hoitolaan. Siellä
meillä on jonkunlainen virallinen toimisto -- joista toiseen vie
ensimmäinen ovi eteissalista -- siinä olen minä -- ja toiseen
päästään edellisestä -- se on lady Riversreaden yksityinen pyhättö.
Eteisvartijana meillä on entinen sotilas -- hänen nimensä on Mitchell
-- valvomassa ovea ynnä muuta semmoista. Koko aamupäiväksi on
meillä puuhaa kirjeenvaihdossa, tileissä, hoito- ja palveluskunnan
selostuksissa ja muissa senlaatuisissa. Puolisen nautimme hoitolassa
ja yleensä työskentelemme neljään tai viiteen saakka. Käsitättekö
kaiken sen?"
"Joka hivenen!" vakuutti Hetherwick. "Oikein selvästi."
"No niin", jatkoi Rhona. "Mutta vielä muuan yksityiskohta. Meillä
käy varsin paljon ihmisiä, pääasiallisesti lääkäreitä ja muita
hoitoloihin ja parantoloihin innostuneita henkilöitä, katsomassa
laitosta -- joka näin sulkumerkkien välissä mainiten maksaa lady
Riversreadelle sievoisia rahamääriä -- ja tutustumassa siihen.
Mitchell on saanut ohjeet, joiden mukaan hänen on tuotava kaikkien
vieraiden käyntikortit minulle; minä puhuttelen heitä ensiksi; jos
voin selviytyä heistä, niin teen sen; jos mielestäni on välttämätöntä
tai suotavaa, niin vien heidät lady Riversreaden puheille. Meidän on
pakko lajitella heitä -- jotkut, siitä olen varma, saapuvat pelkästä
uteliaisuudesta; oikeastaan emme toivo sinne muita vieraita kuin
lääkäreitä, jotka tuntevat vilpitöntä mielenkiintoa laitostamme
kohtaan ja voivat tehdä jotakin sen hyväksi, ja siellä olevien
potilaiden läheisiä henkilöitä. No niin, kun viime perjantaina noin
neljännestä yli kymmenen hoitelin kirjeenvaihtoa, kuulin auton ajavan
hoitolaan tuovalla tiellä, ja pian astui Mitchell huoneeseeni,
tuoden käyntikortin, jossa oli nimi _Tri Cyprian Baseverie_. Kortti
ei ollut kaivertamalla valmistettu, kuten sen olisi tunnustettujen
tapojen mukaan pitänyt olla, vaan painettu -- sen panin merkille
ensimmäiseksi."
"Havaintokykynne", kehui Hetherwick ihaillen, "on mainio, ja siitä
pitäisi olla paljon hyötyä".
"Kiitos kohteliaisuudesta! Mutta eihän se vaatinut sanottavasti
havaintokykyä", vastasi Rhona nauraen. "Sehän oli silmäänpistävää.
Kysyin kuitenkin Mitchelliltä, mitä tohtori Baseverie halusi;
Mitchell vastasi hänen pyrkivän lady Riversreaden puheille. No, kuten
jo äsken sanoin, meillä ei koskaan kieltäydytä ottamasta vastaan
lääkärejä, ja niin ollen käskin Mitchellin tuoda tohtori Baseverien
luokseni. Hetkisen kuluttua astui tohtori sisään. Tahdon kuvata häntä
yksityiskohtaisesti, ja teidän on kuunneltava hyvin tarkkaavasti.
Kuvitelkaa siis mielessänne keskimittaista miestä, joka ei ole lihava
eikä laiha, mutta sopivassa voinnissa, nähtävästi noin viidenviidettä
vanha, yllään moitteeton ja muodikas aamupäivätakki ja liivit,
tummaviiruiset housut, tahraton paita ja kaulus; lisäksi hänellä oli
uusi silkkihattu, helmenharmaat sormikkaat ja tiukasti kääritty,
kultanuppinen sateenvarjo. Vielä hänellä oli ohuet, kultaiset
kellonperät, valkeat kengänsuojustimet ja hyvin kiilloitetut kengät.
Onko kaikki selvää?"
"Näen hänet -- hänen pukunsa ja muut vehkeensä, tarkoitan", vakuutti
Hetherwick. "Muodikas lääkäri, ilmeisesti! Entä -- hän itse?"
"No, sitten hänen kasvonsa!" jatkoi Rhona. "Kuvitelkaa miestä, jolla
on melkein tyyten verettömät kasvot -- vanhan norsunluun väriset
-- niitä valaisemassa omituisen läpitunkevat silmät, tummat kuin
tuomenmarja, ja kasvojen kalpeutta korostamassa jotakuinkin tuuheat,
mustat viikset ja samoin musta, hiukan kihartava, korvallisilla
kylläkin vankka, mutta päälaella harva ja ohut tukka. Kuvitelkaa
hänelle lisäksi täyteläiset, punaiset huulet, pyöreä, mutta
päättäväisen näköinen leuka ja voimakkaasti kaartunut nenä, niin
edessänne on se mies, jota kuvailen."
"Hm!" äänsi Hetherwick miettivästi. "Kuvauksestanne päättäen
luultavasti juutalainen."
"Niin arvelin minäkin", yhtyi Rhona. "Ajattelin heti: 'Mikä ja
kuka lienetkin, hyvä herra, joka tapauksessa olet juutalainen!'
Mutta miehen käytös ja puhetapa olivat kylläkin englantilaisia
-- perin englantilaisia. Hän teki joka suhteessa samanlaisen
vaikutuksen kuin ammattiaan harjoittava lääkäri, jossa samalla on
jonkun verran maailmanmiestä, ja oivalsin heti, että jokainen, joka
yrittäisi solmita häntä sanoilla, joutuisi useimmiten leikissä
alakynteen. Hän esitti tuloonsa järkevän ja tavallisen syyn: hänen
mieltään kiinnittivät voimakkaasti sellaiset potilaat, joita oli
hoitolassamme, ja hän halusi tutustua hoitotapoihimme, järjestelyymme
ja niin edelleen. Hän käytti eräitä teknillisiä nimityksiä ja
lauseparsia, joiden ymmärtämiseen minun vähäinen tietovarastoni ei
riittänyt, ja minä vein hänen käyntikorttinsa lady Riversreadelle.
Lady Riversreade ottaa aina vastaan kaikki hänen puheilleen pyrkivät
lääkärit, ja parin minuutin kuluttua oli tohtori Baseverie hänen
luonaan."
"Siihen kai päättyy ensimmäinen luku", virkkoi Hetherwick.
"Mielenkiintoista -- hyvin mielenkiintoista! Hyvä alku! Entä sitten?"
"Toisen luvun tapahtumien näyttämönä", vastasi Rhona, "oli lady
Riversreaden huone, eikä minulla ole aavistustakaan siitä,
minkälaatuisia ne olivat. En voi kertoa muuta kuin minkä tiedän.
Mutta sitäkin on aika paljon. Alkaakseni ilmoitan, että vaikka
tohtori Baseverie oli sanonut minulle haluavansa katsella hoitolaa
-- jolloin tavallisissa oloissa luonnollisesti joko lady Riversreade
tai hoitolassa asuva lääkärimme olisi lähtenyt näyttämään hänelle
laitosta -- ei sitä kuitenkaan tehty. Hän ei kertaakaan poistunut
lady Riversreaden huoneesta ennen kuin pois lähtiessään. Ja hän
viipyi siellä kokonaisen tunnin!"
"Lady Riversreaden seurassa?"
"Lady Riversreaden seurassa. Ei hänkään käynyt ulkona kertaakaan.
Enkä minä puolestani käynyt siellä sisällä; hän harmistuu, jos minä
menen sinne, kun joku on hänen luonaan. Niin, he olivat siellä
kahdenkesken kymmenen minuuttia yli yhdestätoista aina viisi
minuuttia yli yhteen. Ja kuitenkin oli mies sanonut haluavansa
katsella hoitolaa!"
"Olisivatko he voineet poistua huoneesta mitään muuta kautta?"
tiedusti Hetherwick. "Eikö sieltä vie joku toinen ovi käytävään tahi
ulko-ilmaan?"
"Ei. Minun huoneeseeni tuova ovi on ainoa tie, jonka kautta päästään
lady Riversreaden huoneeseen ja sieltä pois. Niin, he olivat siellä
koko ajan."
"Kuulitteko mitään?"
"En mitään! Rakennus, johon lady Riversreade sijoitti hoitolansa, on
vanha, vankkaseinäinen ja hyvästi rakennettu -- se ei ole nykyistä
pintapuolista tekoa! Se on paljoa parempi talo kuin kartano, niin
upea kuin viimemainittu lieneekin. Kaikki ovet ja ikkunat sulkeutuvat
tarkoin -- en kuullut huoneesta hiiskahdustakaan."
"No", kysyi Hetherwick mietittyään kotvasen aikaa. "Mitä tapahtui
tunnin kuluttua?"
"Tunnin kuluttua ovi äkkiä avautui, ja tohtori Baseverie ilmestyi
aukkoon hattu, sormikkaat ja sateenvarjo kädessään. Hän kääntyi
sivuttain ja lausui lady Riversreadelle muutamia sanoja. Kuulin
ne. Hän sanoi: 'Ensi perjantaina siis samaan aikaan?' Sitten hän
nyökkäsi, astui huoneeseeni, sulki oven jälkeensä, kumarsi minulle
hyvin kohteliaasti, hymyillen mennessään kirjoituspöytäni ohitse,
ja poistui. Hetkistä myöhemmin hän ajoi pois autossaan -- se oli
odottanut ovella koko ajan."
"Siihen otaksuttavasti loppuu toinen luku", virkkoi Hetherwick. "Onko
vielä muuta?"
"Jonkun verran", vastasi Rhona. "Koko sen tunnin, jonka tohtori
Baseverie oli ollut lady Riversreaden seurassa, olin minä uutterasti
kirjoittanut kirjeitä koneella. Miehen poistuttua vein kirjeet lady
Riversreaden huoneeseen allekirjoitettaviksi. Luullakseni olin hiukan
utelias äskeisen johdosta ja lienen ollut tavallista tarkkaavampi --
joka tapauksessa tuntui minusta varmalta, että tämän miehen käynti,
kuka hän sitten lieneekin, oli saattanut lady Riversreaden aika
lailla kiihdyksiin. Hän oli sen näköinen."
"Kuinka niin?" kysäisi Hetherwick.
"Niin, en osaa sitä oikein selittää. Ehkä mies ei olisi sitä
huomannutkaan. Mutta naisena minä panin sen merkille. Hän oli
hämmingin vallassa -- hän oli kiusaantunut, harmistunut, tyrmistynyt
tai jotakin sinnepäin. Havaitsin merkkejä, joista nainen ei voi
erehtyä. Miehen käynti oli ollut vastenmielinen -- huolestuttava.
Siitä olen yhtä varma kuin siitäkin, että tämä on käristettyä
lampaanlihaa."
"Virkkoiko hän mitään?"
"Ei mitään. Hän oli harvinaisen vaitelias -- oikeastaan äänetön.
Niin, hän ei hiiskunut sanaakaan minun ollessani hänen huoneessaan.
Vein kirjeet takaisin ja aloin sulkea niitä kuoriinsa. Pian
senjälkeen lady Riversreade meni huoneeni lävitse ja näin hänen
astelevan kartanoon. Hän ei palannut hoitolaan murkinoimaan kuten
tavallisesti, enkä nähnyt häntä koko sinä iltapäivänä. En tavannut
häntä enää koko sinä päivänä, sillä kun kello viisi menin kartanoon,
ilmoitti lady Riversreaden kamarineito minulle, että hänen emäntänsä
oli lähtenyt Lontooseen ja palaisi vasta iltamyöhällä. Minä paneuduin
levolle ennen hänen saapumistaan."
"Entä seuraavana aamuna?" tiedusti Hetherwick.
"Seuraavana aamuna hän oli aivan ennallaan ja kaikki kävi tavallista
latuaan."
"Onko hän koskaan maininnut teille mitään tästä miehestä tai hänen
vierailustaan?" kysyi Hetherwick.
"Ei -- ei sanaakaan. Mutta perjantaina iltapäivällä sain itse
selville jotakin miehestä."
"Mitä? Onko se kenties tärkeää?"
"Saattaa olla tärkeätä -- jossakin suhteessa. Ajattelin häntä --
ja hänen painettua käyntikorttiaan. Minusta tuntui omituiselta,
että niin aistikkaasti puettu ja muutoin sellainen lääkäri käytti
sellaisia käyntikortteja -- jotka eivät olleet edes hyvin painettuja,
vaan halpaa tavaraa! Lisäksi ei kortissa ollut osoitetta. Aprikoin --
ehkä se oli pelkkää uteliaisuutta -- mistä miekkonen oli peräisin.
No, meillä on hoitolassa aimo kasa tavallisia osoitekalentereja
-- ja niiden joukossa on ensiluokkainen, äskettäin ilmestynyt
lääkäriluettelo. Etsin siitä tohtori Cyprian Baseverien nimeä. Kuten
sanoin, etsin, mutta en löytänyt -- sillä sitä ei siellä ollut! Hän
ei ole englantilainen, ei skotlantilainen eikä irlantilainen lääkäri."
"Siis ulkomaalainen", sanoi Hetherwick. "Ehkäpä ranskalainen -- tahi
amerikkalainen."
"Kenties egyptiläinen tai persialainen taikka eurasialainen,
sikäli kuin minä tiedän", tokaisi Rhona. "Se vain on varma, ettei
hänen nimeään ollut siinä luettelossa, vaikka hänen puhetavastaan
ja käyttäytymisestään olisi saattanut luulla hänen harjoittaneen
lääkärinammattia West Endissä koko elämänsä ajan! Ja siinä koko juttu
onkin. Onko sillä mitään merkitystä?"
Hetherwick tarttui punaviini-lasinsa jalkaan ja katseli miettivästi
pikarissa helmeilevän nesteen lävitse.
"Tärkeätä on, missä määrin ja millä tavoin lady Riversreade oli
kiusaantunut, harmistunut tai hämmentynyt miehen käynnin johdosta.
Jos hän todella oli hyvin kiihtynyt --"
"Jos haluatte kuulla minun vilpittömästi lausuvan mielipiteeni
silminnäkijänä ja naisena", keskeytti Rhona, "niin sanon, että lady
Riversreade oli hyvin kiihtynyt. Hän teki minuun sen vaikutuksen,
että hän oli juur'ikään kuullut hyvin huonoja, tyrmistyttäviä,
epämieluisia uutisia. Katseltuani ja tarkkailtuani häntä, kun hän
merkitsi nimensä kirjeisiin, ei minulla ollut epäilyksen hiventäkään
siitä, että mies oli tahallisesti valehdellut minulle ilmoittaessaan
haluavansa nähdä hoitolaa ja työskentelyä siellä. Todellisuudessa hän
tahtoi päästä lady Riversreaden puheille."
"Kuulkaapa!" huudahti Hetherwick äkkiä. "Olitteko saapuvilla, kun
mies meni lady Riversreaden huoneeseen?"
"Saapuvillako? Tietysti olin! Minähän hänet sinne vein."
"Näittekö, kun he kohtasivat toisensa?"
"Varmasti!"
"No sitten tiedätte sen, olivatko he outoja toisilleen. Tunsiko
lady Riversreade tohtori Baseverien? Näkyikö hänestä minkäänlaisia
tuntemisen merkkejä, kun hänen katseensa osui mieheen?"
"Ei, ei vähääkään! Olen aivan varma siitä, ettei hän ollut tavannut
miestä kertaakaan sitä ennen! Huomasin perin hyvin, että tulija oli
hänelle ihan outo."
"Entä lady Riversreade miehelle?"
"Sitä en tiedä! Mies on saattanut nähdä hänet tuhansia kertoja. Mutta
siitä olen varma, ettei hän ollut nähnyt miestä koskaan."
Hetherwick laski veitsensä ja haarukkansa lautaselleen, tehden
päättävän eleen.
"Siitä miekkosesta on minun otettava selko", hän sanoi. "Täytyy!"
"Luuletteko, että hänen käyntinsä saattaa olla jossakin yhteydessä
jutun kanssa?" tiedusti Rhona.
"Saattaapa kyllä. Missään tapauksessa en anna ainoankaan
mahdollisuuden solua käsistäni. Se, mitä kerroitte miehestä, tuntuu
siksi salaperäiseltä, että häntä kannattaa seurata. Se on tehtävä."
"Miten aiotte menetellä?"
"Mainitsittehan, että hän sanoi tulevansa sinne jälleen ensi
perjantaina samaan aikaan? No niin, silloin on meidän pidettävä häntä
silmällä ja seurattava häntä, kun hän taaskin poistuu."
"Pelkäänpä, ettei minusta ole lainkaan apua siinä puuhassa! Hän
tuntisi minut."
"Eikä minustakaan! Olen liian silmäänpistävä!" yhtyi Hetherwick
nauraen. "Jos olisin päätäni ja olkapäitäni lyhempi, niin
kenties kelpaisin. Mutta minulla on tiedossani sopiva mies,
konttoristini Mapperley. Hän on juuri sellainen mies, joka kykenee
seuraamaan ja vainuamaan ketä hyvänsä silti itse näyttäytymättä.
Mapperleyn nähdessänne varmasti myönnätte, että hän on tavallisin,
vähimmän huomiota herättävä olento, mitä ikinä olette tavannut
-- häntä ei lainkaan huomaa kaupunkilaisyleisön seassa. Mutta
hän on niin sukkelapäinen kuin ihminen suinkin saattaa olla ja
verhoaa harvinaisen älykkyytensä ja neuvokkuutensa erittäin
ilmeettömien kasvojensa taakse. Annan Mapperleylle täydellisen ja
yksityiskohtaisen kuvauksen tohtori Cyprian Baseveriesta; painoin
mieleeni teidän kuvauksenne; Mapperley painaa mieleensä minun
antamani. Baseverie, kuka hän lieneekin, matkustaa täältä Dorkingiin
otaksuttavasti kymmenen ja kymmenen junalla; niin myöskin Mapperley.
Ja kun Mapperley on kerran kiinnittänyt katseensa mieheen, ei hän
enää päästä häntä näkyvistään."
"Mitä hän sitten tekee?" kysyi Rhona.
"Seuraa häntä Dorkingiin -- pitää häntä silmällä -- seuraa häntä
takaisin Lontooseen -- ottaa selville, mihin hän palattuaan menee
-- toimittaa hänet verkkoon, sanalla sanoen. Sitten hän selostaa
tulokset minulle, ja me tiedämme enemmän kuin nyt ja osaamme
suunnitella vastaista toimintaamme."
"Mihinkähän tämä kaikki vie?" ihmetteli Rhona. "Se on niin kovin
sekavaa, eikö olekin?"
"Kyllä se on", myönsi Hetherwick. "Mutta jos vain saamme jostakin
langasta lujan otteen --"
"Entä jos lanka katkeaa?" huomautti tyttö nauraen.
"Niinpä niin, lanka ei saa katketa", vastasi Hetherwick.
"Nyt on käsissämme jo useita irrallisia pätkiä. Matherfieldkin on
saanut käsiinsä pari sellaista."
Seuraavana aamuna meni Hetherwick tapaamaan Matherfieldia ja kertoi
tälle, mitä oli kuullut Rhonalta. Matherfield vaipui mietteisiin.
"Niin, herra Hetherwick", hän alkoi puhua oltuaan ääneti jonkun
aikaa, "asia on niin kuten jo aikaisemmin sanoin. Jos tämä lady
Riversreade on sekaantunut juttuun, niin meidän on tutkittava
entisyyttä ja hankittava hänen menneisyydestään mahdollisimman
tarkat tiedot. Meidän on käytävä käsiksi siihen työhön, mutta --
ensin odotamme, mitä konttoristinne saa selville tuosta miehestä. Se
saattaa olla jotakin -- siihen mennessä on minulla runsaasti työtä
omien lankojeni selvittelyssä."
"Onko onnistanut?" tiedusti Hetherwick.
"Eipä juuri. Mutta, kuten sanoin, olemme työssä. Viiden punnan
seteli on kova pähkinä. Se on kyllä annettu rahaa vaihdettaessa
Vivianin yökerhossa -- mutta siellä ilmoitettiin, että he varsin
usein vaihtavat kymmenen, kahdenkymmenen, jopa viidenkymmenen
punnan setelejä vierailleen -- sinne keräytyy aina isoista joukkoa
-- eivätkä luonnollisesti lainkaan muista sitä seteliä eivätkä
sitä yötä. Mutta tosiasia on, että se seteli lähti Vivianista, ja
joltakulta sen kerhon vieraalta se joutui Granettille, ja minulla on
toiveita."
"Entä lääkepullo?" kysyi Hetherwick.
"Siihen nähden ovat mahdollisuudet paremmat", vastasi Matherfield
silmät kirkastuen. "Se on vain ajan kysymys! Panin miehen kiertämään
kaikissa rohdoskaupoissa West Centralin piirissä -- se on raskas
urakka, sillä niitä on enemmän kuin luulinkaan. Mutta vihdoin hän
varmasti osuu oikeaan paikkaan. Ja sitten -- niin, sitten saamme
hyvän vihjauksemme, jollemme sitovaa todistusta siitä, miten Granett
sai käsiinsä sen aineen, joka hänet tappoi."
"On kai aivan varma, että pullossa oli myrkkyä?" kysyi Hetherwick.
"Erikoistuntijoiden väittämän mukaan se on ehdottoman varmaa",
vastasi Matherfield. "Ja lasissa myöskin. Minkälaista myrkkyä se
oli, sitä en tiedä -- onhan teille tuttua, millaisia miehiä nuo
asiantuntijat ovat -- niin kovin salaperäisiä tiedoistaan! Mutta
sen he ilmoittavat, että Granettin nauttima aine oli samaa, josta
Hannaford kuoli. Se on varmaa."
"Sitten se otaksuttavasti oli peräisin samasta lähteestä", virkkoi
Hetherwick.
"Niin, mielipiteeni on, että se henkilö tai ne henkilöt, jotka
myrkyttivät toisen, myrkyttivät toisenkin", huudahti Matherfield.
"Ja samalla kertaa. Ainakin Granett luullakseni sai annoksensa
yhtaikaisesti -- luultavasti vei sen mukaansa taskussaan ja joi sen
saavuttuaan kotiinsa. Mutta -- me kyllä otamme selon siitä, mistä se
pullo on lähtöisin! Ilmoittakaa minulle, mitä saatte selville tuosta
Baseveriesta, herra Hetherwick -- vähäisestäkin on apua."
Hetherwick antoi Mapperleylle asianmukaiset ohjeet siitä osasta, jota
tämän oli esitettävä, ja Mapperley meni seuraavana perjantaiaamuna
laiskasti Victoria-asemalle rahaa taskussaan ja piippu suupielessään.
Hänen esimiehensä ei kuullut eikä nähnyt hänestä mitään koko sinä
päivänä.