Kun Hetherwick poistui Fligwood's Rentsin löyhkäävästä ilmastosta,
pani tämä uusi käänne hänet entistä enemmän aprikoimaan; hän
oli mietteissään koko iltapäivän ja suurimman osan seuraavaakin
päivää. Se seikka, että Granett oli kuollut äkkiä heti Hannafordin
kuoleman jälkeen, tuntui hänestä varmasti todistavan, että tässä
salaperäisessä jutussa piili enemmän kuin kukaan oli siihen saakka
aavistanut. Omasta kohdastaan hän ei lainkaan epäillyt, että
Granettin oli myrkyttänyt sama henkilö kuin Hannafordin, kuka hän
sitten lieneekin ollut. Eikä häntä vähääkään kummastuttanut, kun
Dorkingissa käynnin jälkeisenä päivänä Matherfield astui illansuussa
hänen asuntoonsa ja tulijan kasvonilmeet ilmaisivat, että hänellä oli
uutisia.
"Arvaan, mitä aiotte kertoa, Matherfield", virkkoi Hetherwick,
viitaten vierastaan istuutumaan nojatuoliin. "Lääkärit ovat
ruumiintarkastuksessa huomanneet, että Granett on myrkytetty."
Matherfieldin kasvot kävivät pitkiksi; häneltä oli riistetty
tilaisuus ilmaista uutisensa näytelmällisen vaikuttavasti.
"Niin, juuri sen aioin ilmoittaa teille", hän myönsi. "Juuri niin
lääkärit väittävät, samat lääkärit, jotka tutkivat Hannafordia. Eikö
se kummastuta teitä?"
"Ei vähääkään", vastasi Hetherwick. "Odotin sitä. Ovatko he siitä
varmat?"
"Aivan kerrassaan! Mutta samoin kuin Hannafordin kuolemaan nähden
eivät he nytkään ole päässeet perille siitä, mitä myrkkyä on
käytetty. He ovat kuitenkin -- myöskin samoin kuin edellisessä
tapauksessa -- jättäneet koko tutkimuksen kahden sen alan suurmiehen
huostaan; toinen heistä on sama lääkäri, johon sisäministeri aina
turvautuu tällaisissa asioissa, ja toinen on St. Marthan sairaalan
mainio erikoistuntija -- en muista hänen nimeään. He käyvät käsiksi
työhön; he ovat jo aloittaneet Hannafordin kuolemansyyn tutkimisen.
Se taitaa olla vaikea tehtävä -- on käytetty jotakin tuiki hienoa
myrkkyä, joka otaksuttavasti on vähän tunnettu. Mutta minä uskon,
että olemme saaneet siitä vihjauksen."
"Vihjauksen -- myrkystäkö?" huudahti Hetherwick. "Minkä sitten?"
"No niin", vastasi Matherfield. "Teidän eilen iltapäivällä
poistuttuanne Fligwood's Rentsistä tarkastin huoneen vielä
kerran huolellisesti tehdessäni valmistuksia mies-paran ruumiin
siirtämiseksi muualle. No, jos tarkkailitte sen verran, niin
lienette huomannut, että Granettin vuode oli osittain jonkunlaisessa
alkoovissa -- pääpuoli nimittäin. Tämän alkoovin eli syvennyksen
nurkasta löysin pullon ja lasipikarin, parhaiksi niin etäällä
vuoteesta, että hän oli ylettänyt laskea ne sinne pitkältään
ojentamalla kättään. Pullo oli tavallinen lääkepullo -- eikä kovin
iso. Sen suulla oli korkki, ja siinä oli parin, kolmen senttimetrin
korkeudelta nestettä; avattuani korkin tunsin sen wiskyksi ja
hajusta päättäen sanoisin sitä oikein hyvälajiseksi. Mutta panin
myöskin merkille, että pullon pohjalla oli sakkaa, vaikkakin perin
vähän. Samanlaista sakkaa oli nimeksi myöskin pikarin pohjalla. No,
luonnollisestikin panin nämä esineet visusti talteen, sinetöitsin
käärön ja annoin sen lääkäreille. Sillä minusta oli aivan ilmeistä
-- menneitten tapahtumien mielikuvituksellista sommittelua,
ymmärrättehän -- että Granett oli vuoteeseen mennessään ottanut
tuosta pullosta ryypyn, unentuojan, jos niin haluatte, laskien sitten
pullon ja lasin nurkkaan lähelle sänkynsä pääpuolta. Ja samoin kuin
aion ottaa selvän siitä, mistä se viiden punnan seteli on lähtenyt,
aion myöskin hankkia tietooni pullon lähtöpaikan!"
"Miten?" kysäisi Hetherwick innokkaasti. "Mistä tai keneltä se on
saattanut tulla?"
"Joltakulta rohdoskauppiaalta", selitti Matherfield. "Se on peräisin
jostakin rohdoskaupasta, ja minä otan selon, mistä!"
"Lontoossa on rohdoskauppoja sadoittain", huomautti Hetherwick. "Se
on visainen urakka."
"Se suoritetaan joka tapauksessa", intti Matherfield. "Eikä se
taidakaan olla ihan niin visainen kuin ensi silmäyksellä näyttää.
Nähkääs! Pullossa oli kaksi nimilippua, jotka kumpikin, totta kyllä,
olivat muodottomiksi revittyjä; mutta niistä oli kumminkin jäänyt
jälelle siksi paljon, että tiedustelupiiri supistuu melkoisesti. Olen
valokuvauttanut pullon etupinnan -- tässä on jäljennös kuvasta."
Herra C. A
Samanlainen sek ... us kuin ennenkin.
N:o A. 1152.
_Huom!_ Tämän lääkkeen on valmistanut täysin pätevä,
lääkkeiden valmistukseen perehtynyt ... ja taataan,
että lääke on ... mukainen ja ...
P.S.J.
... varrella, W.C.
Hän otti esille karkeatekoisen, pahvilapulle kiinnitetyn
valokuva-jäljennöksen, ojentaen sen Hetherwickille, joka siirtyi
lähemmäksi tulta ja tarkasti sitä tutkivasti. Siinä oli lääkepullon
etupinta, jonka yläosassa oli lippu ja alaosassa toinen. Kumpaakin
oli revitty, ikäänkuin olisi tahdottu hävittää nimet ja osoite
jäljettömiin, mutta kirjaimista oli melkoinen osa jäänyt jälelle.
"Tuo alempi lippu on pääasia, herra Hetherwick", huomautti
Matherfield. "Kun saan tuon aukkopaikan täytetyksi rohdoskauppiaan
nimellä ja osoitteella, niin pian myöskin tiedän, kuka herra C.A.
on! Rohdoskauppiaan liike on West Centralin piirissä; hän on
Pharmaceutisen seuran jäsen; hänen kirjoihinsa on merkitty joku
henkilö, jonka alkukirjaimet ovat C.A.; hän voi ottaa selon
reseptistä numero A 1152. Asiasta saadaan ehdottomasti selvä;
ja vaikka West Centralin piirissä on, kuten epäilemättä onkin,
kymmenittäin rohdoskauppoja, niin minä löydän sen, jota haen!"
Hetherwick antoi kuvan takaisin ja alkoi astella huoneessa
edestakaisin. Äkkiä hän pyörähti vieraaseensa päin päättäneenä kertoa
tälle, mitä hän itse oli puuhannut.
"Matherfied", hän sanoi, istuutuen jälleen tuolilleen ja puhuen
luottavaan sävyyn, "mitä arvelette tästä? Tarkoitan -- mikä on teidän
teorianne? Onko mielipiteenne se, että näiden kahden miehen kuolemat
ovat -- niin sanoakseni -- samanlaatuiset?"
"Se on mielipiteeni!" vastasi Matherfield, nyökäten vakuuttavasti.
"En epäile sitä sen enempää kuin sitäkään, että näen teidät,
herra Hetherwick. Samanlaatuiset, ihan varmasti! Sama mies,
joka myrkytti Hannafordin, myrkytti myöskin Granettin, kuka hän
sitten lieneekin. Kerronpa teille, miten olen kuvitellut kaiken
tapahtuneen, sitten kun lääkärit vasta pari tuntia sitten ilmoittivat
minulle arvelunsa Granettiin nähden: Hannaford ja Granett tunsivat
toisensa Sellithwaitessa kymmenen vuotta takaperin. Sinä iltana,
jolloin Granett erosi Appleyardista Horseferrytiellä ja kääntyi
Victoria-kadulle, hän kohtasi Hannafordin -- sattumalta."
"Miksi sattumalta?" kysäisi Hetherwick.
"Niin luulen", virkkoi Matherfield. "Olen kuvitellut niin.
Luonnollisesti se olisi voinut tapahtua sopimuksestakin. Mutta
joka tapauksessa he tapasivat toisensa -- sen tiedämme. No,
missä he viettivät aikansa siitä alkaen siihen saakka, kunnes
astuivat vaunuunne St. Jamesin puiston kohdalla? Sitä emme tiedä.
Mutta tässä sekautuu juttuun tuntematon tekijä -- mitä arvelette
Victoria-asemalla nähdystä oudosta miehestä, joka oli kiertänyt
kaulaliinan kasvoilleen silmiä myöten? Minusta voi tulla kysymykseen
kaksi vaihtoehtoa, herra Hetherwick. Veikö Hannaford Granettin sen
miehen luokse vai kohtasivatko Hannaford ja Granett toisensa hänen
luonaan? Sillä luullakseni se mies, ken hän lieneekin, on kaiken
alku."
"Miksi he olisivat tavanneet toisensa sen miehen luona?" tiedusti
Hetherwick.
"Niin", selitti Matherfield, "luulen, että Hannafordin salaisuus
on jossakin yhteydessä sen seikan kanssa. Hänellä oli sinetöity
kuori muassaan poistuessaan Malterin hotellista; se oli kadonnut,
kun tarkastimme hänen pukimiaan hänen kuolemansa jälkeen. Hänen
pojantyttärensä väittää sen käsitelleen kemikalioita. Entäpä jos
Hannaford halusi saada pitkältä, kaulaliinaan kiedotulta mieheltä
lausunnon keksinnöstään ja he kohtasivat toisensa Victoria-asemalla,
mennen sitten miehen asuntoon, joka sijaitsi niillä tienoin? Entäpä
jos Granett -- toinen kemisti -- meni sinne ja tunsi molemmat?
Entäpä jos kaulaliinaan kiedottu mies myrkytti heidät kummankin
säilyttääkseen salaisuuden yksinomaan itseään varten? Käsitättekö,
mihin tähtään? No niin. Siinäpä se. Se mies on löydettävä, kuka
hyvänsä hän lieneekin. Kunpa tietäisin, mitä Hannafordin salaisuus
koski -- minkäluontoinen se oli."
"Matherfield", virkkoi Hetherwick, "minä ilmoitan sen teille!
Olette ollut varsin avoin minulle; minä tahdon olla samoin teille,
sillä ehdolla, että työskentelemme tästä lähtien yhdessä. Minäkin
olen puuhaillut. Tämä juttu kiinnittää mieltäni äärettömästi. Aina
siitä asti, kun näin Hannafordin kuolevan junassa niin kaamean
salaperäisellä tavalla, on se kiehtonut minua ja minä aion ottaa
siitä selkoa perinpohjin. Kerron teille kaikki, mitä olen tehnyt ja
mistä olen päässyt selville. Kuunnelkaa tarkkaavasta!"
Hän selosti vieraallensa yksityiskohtaisesti käyntinsä
Sellithwaitessa, sikäläisten tiedustelujensa tulokset ja Rhonan
hommat ja huomiot Riversreade courtissa. Matherfield kuunteli
miettivänä ja ääneti.
"Aikooko neiti Hannaford sitten ryhtyä tuohon kirjurintoimeen?" hän
kysyi äkkiä Hetherwickin lopetettua kertomuksensa. "Onko se päätetty
asia?"
"On oikeastaan", vastasi Hetherwick. "Lady Riversreadelta saapui
tänään kirje sekä minulle että Kenthwaitelle. Suosittelimme neiti
Hannafordia -- jonka lady Riversreade tuntee nimellä Featherstone
-- hyvin lämpimästi mainittuun toimeen, ja niin pian kun lady
Riversreade saa kirjeemme, hän otaksuttavasti soittaa neiti
Hannafordille, pyytäen häntä tulemaan heti. Ja sitten -- hän lähtee."
"Toimimaan -- urkkijana?" huomautti Matherfield.
"Jos haluatte käyttää sitä sanaa, niin olkoon menneeksi", myönsi
Hetherwick. "Mutta eilisen näkemänsä nojalla neiti Hannaford sai
perin suotuisan käsityksen lady Riversreadesta. Olen kuitenkin
ehdottoman varma siitä, että hän on tavalla tai toisella, ehkä ilman
omaa syytänsä, sekaantunut tähän juttuun, emmekä me saa jättää
ainoatakaan mahdollisuutta käyttämättä."
"Ja ilmoittaako neiti Hannaford teille kaikesta, mitä pitää
tärkeänä?" kysyi Matherfield.
"Juuri niin. Neiti Hannafordin ei tarvitse olla työssä sunnuntaisin;
sunnuntaina hän aina saapuu Lontooseen, ja jos hänellä on jotakin
kertomista, niin hän kertoo sen -- minulle. Hän on näppärä ja sukkela
tyttö, Matherfield, ja pitää silmänsä auki."
Matherfield nyökkäsi ja istui sitten jonkun aikaa äänettömänä
ilmeisesti vaipuneena omiin ajatuksiinsa.
"Niin, hän on sukkela tyttö, on kuin onkin!" hän sanoi äkkiä. "Hm!
Kukahan tämä lady Riversreade oikeastaan lienee?"
"Tämä lady Riversreade!" kertasi Hetherwick nauraen.
"Miljoonien omistajatar!"
"Niinpä niin; mutta kuka hän oli ennen avioliittoansa? Jos hän on
sama nainen, joka tunnettiin rouva Whittinghamina --"
"Voiko sitä enää epäillä kaiken sen jälkeen, mitä olen saanut
selville?"
"Sitä on mahdoton sanoa, herra Hetherwick! Puhutaanhan, Jumala
nähköön, perin paljon harhaannuttavista yhteensattumista.
Minunkin aikanani on tapahtunut sellaisia seikkoja, etten pidä
hämmästyttävimpiäkään yhteensattumia ihmeellisinä! Mutta jos lady
Riversreade oli aikoinaan rouva Whittingham, silloin tahtoisin
hankkia rouva Whittinghamista perinpohjaiset tiedot siltä ajalta,
jolloin hän ei vielä ollut lady Riversreade, samoin kuin tiedon
siitä, kuka hän oli, ennen kuin hänestä tuli rouva Whittingham, jos
hän on lainkaan ollut rouva Whittingham!"
"Se on vaikea tehtävä, Matherfield", väitti Hetherwick. "Mielestäni
on meillä tarpeeksi työtä pitäessämme silmällä lady Riversreadea."
"Odotatteko jotakin tapahtuvan sillä taholla?" tiedusti Matherfield.
"Pidän sitä mahdollisena", vastasi Hetherwick.
Matherfield nousi pystyyn.
"No niin", hän virkkoi. "Ilmoittakaa minulle kaikki, mitä saatte
selville! Minä puolestani ilmoitan teille kaikki havaintoni. Nyt
meillä on jotakin pohjaa -- vain Jumala tietää, mitä saamme aikaan."
"Te kai panette parhaanne etsiessänne kookasta miestä?" kysyi
Hetherwick.
"Parhaamme!" kivahti Matherfield harmistuneen näköisenä. "Olemme
panneet parhaamme ja enemmänkin kuin parhaamme! Olen antanut
miehieni erikoisesti nuuskia koko Victorian piirin; luullakseni on
jokainen kookas mies koko sillä alueella tutkittu. Ja Ledbitter
lienee saanut sen asian päähänsä niin, että hän kuluttaa kaikki
joutohetkensä kuljeksien aseman läheisyydessä ja käyden ravintoloissa
sekä kapakoissa etsimässä näkemäänsä miestä -- mutta tietystikin
tuloksetta!"
"Siitä huolimatta", intti Hetherwick, "on se mies -- jossakin
paikassa!"
Matherfield poistui eikä Hetherwick nähnyt häntä moneen päivään
paitsi Granettin kuoleman johdosta pidetyssä kuulustelussa, jossa
ei ilmennyt mitään, mikä ei olisi ollut ennestään tunnettua.
Sillä välin eivät Hetherwickinkään tiedustelut olleet edistyneet
yhtään pitemmälle. Rhona Hannaford lähti Riversreade courtiin sen
omistajattaren sihteeriksi, eikä Hetherwick kuullut hänestäkään
mitään ennen kuin hänen lähtönsä jälkeisenä sunnuntaina.
Sunnuntaiaamuna hän sitten tuli Lontooseen, ja aikaisemmin tehdyn
sopimuksen mukaan Hetherwick oli häntä vastassa Victoria-asemalla
sekä vei hänet puoliselle läheiseen hotelliin.
"Onko teillä mitään kerrottavaa?" hän tiedusti, kun he olivat
istuutuneet liemilautastensa ääreen. "Onko mitään tapahtunut?"
"Ei mitään!" vastasi Rhona. "Kaikki käy erinomaisen asianmukaisesti,
liike-elämän tapaisesti ja hyvässä järjestyksessä. Ja lady
Riversreade näyttää minusta suorastaan malli-ihmiseltä -- hänen
hoitolaa ja sen asukkaita kohtaan osoittamansa antaumus on tavaton!
En usko, että tapahtuu mitään tai että minulla on koskaan mitään
ilmoitettavaa."
"No niin, onhan sillä hyvätkin puolensa", sanoi Hetherwick. "Jäähän
sitäkin enemmän aikaa meille itsellemme, eikö niin?"
Hän loi tyttöön katseen, johon Rhona vastasi kainosti, mutta
selvästi; hän tiesi yhtä hyvin kuin Hetherwick, että he alkoivat
pitää toistensa seurasta. He tapasivat edelleenkin toisensa
sunnuntaisin, ja kului kolme, neljä viikkoa tytön voimatta kertoa
mitään, mikä olisi selvittänyt Hannafordin ja Granettin salaperäisiä
murhia.
Vieri kolme viikkoa, ennen kuin Matherfieldillakaan oli mitään
ilmoitettavaa. Sitten hän eräänä aamuna saapui Hetherwickin asuntoon
kasvoillaan ilme, joka osoitti hänellä olevan uutisia.
"Olen saanut sen selville!" hän virkkoi. "Tiesinhän sen saavani! Sen
uudenuutukaisen viiden punnan setelin lähtökohdan. Sen suorittaminen
oli tietystikin vain ajan kysymys."
"No?" kysäisi Hetherwick.
"Se oli yksi kahdestakymmenestä, jotka Lontoon ja Maakunnan pankin
Piccadillyn konttorin rahastonhoitaja oli maksanut Vivianin
sihteerille", jatkoi Matherfield, "päivää ennen Hannafordin kuolemaa.
Vivian, lienee minun mainittava, on suurellinen yökerho. Mutta miten
se seteli joutui Granettin käsiin? Se on visainen pulma."
"Niin visainen, että minun on pyydettävä saada olla siitä erossa",
vahvisti Hetherwick leikkisästi. "Minun on jatkettava omaa latuani,
kun saan tilaisuuden."
Tilaisuus tuli seuraavana sunnuntaina, kun hän, noudattaen viime
aikoina vakiintunutta tapaansa, kohtasi Rhonan. Heti astuttuaan
junasta tyttö katsahti häneen merkitsevästi.
"Uutisia -- vihdoinkin!" hän huudahti, kun he astelivat
asemasillalla. "On tapahtunut jotakin, mutta en tiedä, mitä se
merkitsee."