Kohisi kerran kosket
väkevän nuoruuden:
On kalvas taideniekka
rinnalla ihmisen!
Pois lakastukoot kaikki
laakerit laulujen,
ma elämän vain tahdon
syyn-, riemuntäyteisen!
Vei vuodet nuoren voiman,
toi turman, puuttehen,
vain kaiho yksin soimaan
jäi tupaan tyhjyyden.
Ei koskaan, koskaan lakkaa
sen sävel murheinen...
Oon ihmisenä kuollut,
mut laulajana en!