Sattumalta tapahtunut kohtaaminen.
Dick Shannon koputti kiivaasti sen auton ikkunalasiin, jolla hän oli
ajamassa pitkin Regent Streetiä, ja pudotettuaan ikkunan alas nojautui
siitä ulos.
"Kääntäkää ympäri ja ajakaa toiselle puolelle katua. Tahdon puhutella
tuota neitiä", sanoi hän.
Repaleprinsessa! Se oli hän — hän olisi tuntenut hänet missä tahansa —
mutta aivan toinen repaleprinsessa.
"Mitä neitiä, sir?"
Autonajaja käänsi ruumiinsa mutkalle voidakseen huutaa kysymyksensä
avonaisen ikkunan kautta, samalla kuin hän ohjasi vaununsa
vastakkaisella puolella olevan katukäytävän viereen. Mutta Dick oli
avannut auton oven ja loikannut kadulle, ennenkuin auto oli ehtinyt
seisahtuakaan.
"Miss Bedford, luulen minä?" nauroi hän. "Tämä on hyvin mieluisa
yllätys."
Niin se olikin, useammassa kuin yhdessä merkityksessä. Kaikki jäljet
Audreyn köyhyydestä olivat kadonneet; tyttö oli hyvin puettu ja hyvissä
jalkineissa, ja hän oli uudessa asussaan niin miellyttävä ilmestys,
että oli saanut kulkea kääntyvien päiden muodostaman kujan kautta.
Yllätys oli molemminpuolinen, ja loisteesta päättäen, joka tuli Audreyn
silmiin, ei hänen mielihyvänsä ollut pienempi kuin Dickinkään.
"Olen etsinyt teitä kaikkialta Lontoosta", sanoi Dick alkaen kävellä
hänen rinnallaan huomaamatta autonajajan antamia merkkejä tämän
pelätessä jäävänsä kyydittävästään ilman maksua. "Huonon onneni
ansiosta minä en ehtinyt tapaamaan teitä sinä aamuna, jolloin tulitte
Hollowaysta. Saavuin pari minuuttia sen jälkeen, kuin te olitte
lähtenyt. Ja kummallista kyllä minä erehdyin luulemaan, että teidän
olisi ollut ilmoittauduttava poliisille."
"Niinkuin muidenkin vaarallisten rikollisten", hymyili Audrey. "Ei —
olen säästynyt siitä. Näin teidät kaksi tai kolme kertaa Hollowayssa.
Olitte siellä virka-asioissa."
Virka-asia, joka oli tuonut Dick Shannonin naisten vankilaan, oli
tarkoitus nähdä Audreyta vaikka vain vilahdukselta ja saada tietoja
hänen voinnistaan. Hän oli voinut järjestää Audreylle pieniä
etuoikeuksia, niinkuin esimerkiksi, että tämän suoritettavaksi
määrättiin vähemmän epämieluisia tehtäviä. Audrey oli usein ihmetellyt,
miksi hänet oli niin äkkiä otettu pois raskaasta työstä pesutuvassa
ja siirretty hänelle paremmin sopivaan kirjastonhoitajan työhön, eikä
ollut asettanut Dick Shannonin satunnaisia käyntejä olosuhteiden
muutoksen yhteyteen.
He kääntyivät Hannover Squarelle, missä tungos oli pienempi. Audreylla
ei ollut ollut mitään aikomusta mennä Hannover Squarelle, vaan hän oli
itse asiassa matkalla erääseen kauppapuotiin Oxford Streetin varrelle,
mutta hän mukautui tässä pikkuasiassa Dickin tahtoon olematta täysin
selvillä siitä, miksi niin teki.
"Aion nyt puhua teille, aivan kuin olisin setänne", sanoi Dick
hidastuttaen askeliaan. "Te ette ole vapaamuurari, enkä minäkään. Mutta
vapaamuurarit luottavat toisiinsa ja säilyttävät toistensa salaisuudet
ja puhuvat keskenään asiat avomielisesti ja vilpittömästi."
Silmissä, jotka Audrey käänsi häneen, oli naurua.
"Ja niiden tietojen mukaan, jotka olen saanut paikassa, joka saa
jäädä ilman nimeä", sanoi hän, "ovat poliisit ovelia. Ja kristillisen
lähimmäisenrakkauden verholla..."
Hän näki Dickin punastuvan ja painavan päänsä alas.
"Olen kauhean pahoillani; tarkoitukseni ei ollut loukata teitä.
Jatkakaa, olkaa avomielinen — minä tulen pelkäämättä pysymään
totuudessa, mutta te ette saa kysyä minulta mitään Dorasta ettekä
suorastaan saa ottaa ensinkään puheeksi niitä onnettomia kuningattaren
kaulaketjuja."
"Dora Elton on teidän sisarenne, eikö niin?"
Audrey oli vaiti hetkisen.
"Hän ei ole oikeastaan minun sisareni, vaikka minä olinkin siinä
luulossa, että hän oli", vastasi hän.
Dick siveli leukaansa ajattelevasti.
"Hänen hyväkseen voi kuitenkin sanoa, että hän pitää teistä nyt huolta."
Tytön pehmeä nauru oli hänelle vastauksena.
"Tarkoitatteko, ettei hän tee sitä?" Hän pysähtyi ja katsoi Audreyta
otsa rypyssä.
"Dora ja minä emme enää ole missään tekemisissä toistemme kanssa",
sanoi Audrey, "ja se onkin luonnollista. Doralle ei ole edullista olla
tekemisissä tytön kanssa, jolla on sellainen menneisyys kuin minulla.
Vakavasti puhuen, kapteeni Shannon, minä en tahdo puhua Dorasta."
"Mitä te nyt teette?" kysyi Dick suorasukaisesti.
"Minä _olin_ kävelemässä Daffridgelle päin, mutta tulin pidätetyksi ja
otetuksi..."
"Sanokaa minulle vakavasti, mitä työtä te teette?"
Audrey epäröi.
"En tiedä, voiko sanoa työksi kirjeiden puhtaaksikirjoittamista eräälle
hyvin vastenmielisen näköiselle vanhalle herrasmiehelle, jolta saan
siitä hyvästä kohtuuttoman suuren korvauksen."
Hänen sanojensa kevyestä sävystä huolimatta Dick huomasi epäröintiä
hänen äänessään ja tiesi, että hänen suruttoman asenteensa taakse
kätkeytyi vakava huolestuminen.
"Hannover Square ei ole rauhallisin paikka maailmassa", sanoi Dick.
"Vien teidät autolla puistoon, jossa voimme keskustella täysin
häiritsemättä."
Hän katseli ympärilleen kutsuakseen auton. Muuan auto tuli madellen
hänen takanaan, ja sen ajajan kasvot näyttivät omituisen tutuilta.
"Herranen aika! Olin unohtanut teidät", huudahti hän.
"Minä en ollut unohtanut _teitä_!" sanoi autonkuljettaja töykeästi.
"Minne tahdotte mennä?"
Hyde Parkista he löysivät kaksi kuivaa tuolia ja haluamansa
yksinäisyyden.
"Tahdon ensiksi kuulla siitä vastenmielisen näköisestä vanhasta
herrasmiehestä", sanoi Dick, ja Audrey antoi hänelle lyhyen ja eloisan
kuvauksen kokemuksistaan mr Malpasiin nähden.
"Teidän mielestänne tein luultavasti halveksittavasti käyttäessäni
ollenkaan niitä rahoja; mutta kun joku on hyvin nälissään ja hyvin
viluissaan, niin hänellä ei ole aikaa eikä haluakaan ruveta pohtimaan
abstraktisia moraalikysymyksiä. Minulla ei ollut suinkaan mitään
aikomusta särkeä kenenkään sydäntä, mutta minä en myöskään ajatellut
tarkemmin minulta vaadittuja tehtäviä, ennenkuin olin mukavassa
huoneessa Palace-hotellissa mukanani kaksi päiväpukua, kolme paria
kenkiä ja koko joukko muita asioita, joista ette käsittäisi kerrassaan
mitään, jos luettelisin ne teille! Vasta seuraavana aamuna omatuntoni
alkoi toimia kamalaa vauhtia. Olin edellisenä iltana kirjoittanut
mr Malpasille ilmoittaen hänelle uuden osoitteeni ja olin aamulla
päässyt, puoliväliin toista kirjettä, jossa selitin, että samalla kuin
olin valmis ja halukas suorittamaan kaikkia, kuinka alhaisia tehtäviä
tahansa, olin huomannut, ettei minulla ole mitään taipumuksia sydänten
särkemiseen, kun sain häneltä kirjeen. Se ei ollut tavallisen kirjeen
näköinen; se oli paksu kirjekuori, joka sisälsi kymmenisen lyijykynällä
kirjoitettua kirjettä, jotka hän pyysi minun kirjoittamaan puhtaaksi ja
palauttamaan hänelle."
"Minkälaisia kirjeitä?" kysyi Dick uteliaana.
"Ne olivat enimmäkseen kirjeitä, joissa hän ilmoitti, ettei
voinut ottaa vastaan saamiaan kutsuja päivällisille ja muihin
seurustelutilaisuuksiin, jotka olivat kaikesta päättäen tulleet
läheisiltä ystäviltä, koska hän allekirjoitti kirjeet ainoastaan
alkukirjaimellaan. Hän sanoi, että ne piti kirjoittaa hotellin
kirjepaperille ja ettei niitä saanut kirjoittaa koneella."
Dick Shannon istui pitkän aikaa mietteissään.
"En pidä siitä erikoisemmin", sanoi hän lopuksi.
"Tunnetteko hänet?"
"Olen kuullut hänestä. Suoraan sanoen: minulla oli äskettäin pitkä
keskustelu hänestä eräiden — ystävien kanssa. Mikä on palkkanne?"
Audrey pudisti päätään.
"Siitä ei ole ollut puhetta. Hän antoi minulle setelipinkan ja
pyysi minua tulemaan uudelleen ensi viikolla, ja senjälkeen minä en
ole tehnyt mitään muuta kuin kirjoittanut puhtaaksi ne asiakirjat,
jotka hän lähettää minulle joka aamu ensimmäisessä postissa. Tänä
päivänä kirjeet olivat pitempiä. Minun oli kirjoitettava jäljennös
kirjeenvaihdosta Bermudan kuvernöörin ja Englannin siirtomaaministeriön
välillä. Tällä kertaa asiakirja oli painettu — se oli nähtävästi
repäisty jostakin virallisesta julkaisusta. Mitä minun on tehtävä, mr
Shannon?"
"Kunpa sen vain tietäisin", sanoi Dick ymmällään. "Yhtä asiaa ette
ainakaan saa tehdä, nimittäin mennä yksinänne siihen omituiseen taloon
ensi lauantaina, tai mikä tahansa se päivä oli, jolloin teidän piti
sinne mennä. Teidän täytyy ilmoittaa minulle täsmällinen aika, ja
minä odotan Portman Squarella, ja kun ovi avautuu teille, niin minun
on helppo pujahtaa sisään teidän mukananne." Huomatessaan Audreyn
tulleen levottomaksi hän hymyili. "Jään halliin niin pitkän matkan
päähän, että kuulen ainoastaan, jos huudatte minua, joten teidän ei
tarvitse pelätä, että tulisin käyttämään teitä mihinkään halpamaisiin
poliisitarkoituksiini. Meillä ei ole mitään mr Malpasia vastaan,
paitsi sitä, että hän on salaperäinen. Ja kaikesta siitä huolimatta,
mitä on kirjoitettu päinvastaiseen suuntaan, poliisi vihaa kaikkea
salaperäistä. Oliko muuten kirjoittamienne kirjeiden joukossa yhtään mr
Lacy Marshaltille osoitettua?"
Audrey pudisti päätään.
"Sehän on se afrikkalainen miljoonamies, eikö niin? Hän asuu
viereisessä talossa. Autonkuljettaja kertoi minulle."
Hän kertoi mr Marshaltin talon portailla näkemänsä pienen huvinäytelmän.
"Hm!" sanoi Dick. "Se näyttäisi voivan hyvinkin sopia sen vanhan miehen
kiusantekosuunnitelmiin. Luulen olevan parasta, että käyn mr Marshaltin
puheilla ja kysyn, mitä Malpasilla on häntä vastaan, sillä näiden
kahden välinen vihamielisyys on aivan ilmeinen."
Puhalsi kylmä tuuli, ja Audrey värisi vilusta, vaikka olikin lämpimästi
puettu. Huomatessaan hänen värisevän Dick hyppäsi seisomaan.
"Olen itsekäs olento!" sanoi hän katuvaisesti. "Tulkaa kanssani juomaan
kuppi kuumaa kahvia, ja minä jatkan kuuluisia 'Neuvojani Lontoossa
yksin oleville nuorille tytöille'".
"Ehkäpä te silloin vasta aloitatte ne", sanoi Audrey kainosti. "Tähän
saakka olemme vasta kuulleet teidän yhtä kuuluisan esitelmänne aiheesta
'Kuinka voidaan saada tietoja parantuneilta rikollisilta'!"