Oi raukka veren-aateluus, ei ihme
minusta enää milloinkaan, jos täällä
alhaalla, joss' on turta tuntehemme,
sa ylvästelyyn heimot houkuttelet:
myös siellä, missä vaiston tie on varma,
taivaassa, tarkoitan, ma ylvästelin.
Oot vaippa, vaikka nopsaan lyhentyvä;
jos joka päivä jatketa ei sitä,
sen aika leikkaava on sakseillansa.
Sanalla _te_,[194] jot' ensin Rooma sieti,
mut vähemmän nyt kannattaa sen kansa,
kohotin ääneni ma vastaukseen.
Beatrice, syrjempänä hiukan, tuota
hymyili lailla tyttösen, mi yski
ens erheelle Ginevran romaanissa.[195]
Näin lausuin: »Taattoni te ootte, suotte
rohkeuden kaiken mulle haastamahan
ja itseäni enemmäks mun teette.
Niin monet riemun virrat täyttää mielen
minulta, että iloitsee se itse,
kun kestää voi sen eikä siitä halkee.
Puhelkaa, kallis kantataatto, ketkä
ol' esi-isänne ja mitkä vuodet
lapsuudessanne muistiin merkittihin?
Ja kuinka suuri Johanneksen Pyhän[196]
ol lauma silloin, ketkä arvokkaimmat
olivat siellä toimiin ylhäisimpiin?»
Kuin tuulen puhaltaissa leimahtavi
tulehen hiili, näin ma valon tämän
heleemmin loistavan mun hellyydestäin.
Ja niinkuin kaunistui se katsehelle,
niin äänin vienommin ja lempeämmin,
mut kielellä ei nykyisellä tällä,[197]
se lausui: »Päiväst' asti _Aven_ suuren
ain päivään, jona äitini, nyt pyhän
vapautui kohtu mua kantamasta,[198]
viissataa kertaa, vielä kymmeniä
kahdeksan, kääntyi Leijonaan tää tähti
sen jalkain juuress' syttyäkseen jälleen.
Isäini lailla paikass' synnyin, missä
vuotuisten kilpa-ajoin kilpailija
kaupungin viime kuudennekseen saapuu.
Tää isistäni riittäköön; he keitä
olivat, mistä sinne tullehia,
siistimpi siit' on vaieta kuin haastaa.[199]
Sen ajan aseelliset, jotka asui
välillä Kastajan ja Marsin, oli
nyt siellä elävistä viides osa.[200]
Mut kansalaisto, jonka sekoittanut
nyt Campi on, Certaldo ja Fighine,[201]
viel' oli puhdas viime seppäniekkaan.
Parempi kuinka oiskaan moinen kansa
nyt naapureina ja ett' oisi rajat
kaupungin vain Galluzzoon,[202] Trespianoon,
kuin ett' on sisäpuolia se, ja sietää
Aguglionen,[203] Signa-konnan katku,
jotk' on jo valmiit virkojanne myömään!
Tuo josp' ei joukko, enin turmeltuva,[204]
ois emintimä keisarille ollut,
vaan suopea kuin pojallensa äiti,
mies Simifontin, nyt Firenzen, rahaa
mi vaihtaa, kaupustaa, ois mennyt kotiin,
miss' iso-isänsä ol' kerjäläinen;
suvulla Contin viel' ois Montemurlo,
Aconessa myös Cerchit vielä asuis
ja Grave-laaksossa kai Buondelmontit.
Sekoitus kansan aina ollut alku
on kaupunkien kurjuuteen, kuin ruumiin
on rappiohon ruoka liian runsas.
Rutommin usein sokko sonni kaatuu
kuin sokko lammas, ja yks miekka purra
voi viiltävämmin, paremmin kuin viisi.
Jos vaarin otat, kuink' on käynyt Lunin
ja Urbisaglian ja kuinka heidän
rataansa seuraa Chiusi ja Sinigaglia,[205]
et oudoksu, et kummaksu sa kuulla,
mitenkä sukukuntain surma koituu,
kun kaupungeillakin on perikato.
Kaikk', kaikki, mik' on teidän, kuolee kerran
kuin tekin; vaan on elon aika lyhyt,
ja pitkä-ikäiseen jo kuolo piilee.
Ja niinkuin rannan paljastaa tai peittää
kuun-taivaan kierto lakkaamatta,[206] samoin
on kohtalo Firenzen kaupunginkin.
Siks ällös ihmettele, jos ma kerron
sinulle suurista Firenzen, joiden
jo maine kätkeynyt on ajan kera.
Oon nähnyt[207] Ughit, Alberichit, Grecit,
Filippit, Catellinit ja Ormannit,
nuo vaipuissaankin kuulut kansalaiset.
Oon nähnyt vanhat suvultaan ja suuret
della Sannellat niin kuin myös dell' Arcat,
Ardinghit, Soldanierit ja Bostichit.
Vierellä portin,[208] jota kuulumaton
nyt painaa rikos raskas niin, se että
voi aikaansaada haahden haaksirikon,
asuivat Ravignanit, joista heimo
on kreivi Guidon ynnä muiden, jotka
perivät suuren Bellincionen nimen.
Tais hallituksen taidon della Pressa
ja suvussa jo Galigajon oli
kultainen kahva sekä miekankannin.[209]
Jo suuri pylväs oli Kärpän, suuret
Sacchettit, Giuochit, Gallit ja Fifantit,
Baruccit, häpeilevät Chiaramontesit.
Puu, josta polveutui Calfuccit, oli
jo suuri, ja jo Arriguccit, Sizit
valitut oli neuvos-istuimille.
Oi, millaisina heidät näin, nyt syöstyt
vuoks ylpeytensä! Ja Firenzen kaune[210]
ol' luodit kultaiset, kun suurta tehtiin!
Tuo oli isäintapa niiden, jotka
nyt piispanhiipan vapaaks tullen kertyy
lihaansa lihoittamaan konsistoriin.[211]
Se suku julkea,[212] mi kyynä vainoo
pakenevaista, vaan jo lampaaks leppyy,
jos sille näyttää kukkaron tai hampaat,
jo nousi, vaan niin alahalta, että
pahaksi pani Ubertin Donato,
kun appi hälle suvun moisen antoi.
Luo vanhan tarun Fiesolesta tullut
jo oli Caponsacco, ja Giuda
ja Infangato kuului kansalaistoon.
Sanani tosi on, vaikk' uskomaton:
se portti, josta sisäkaupunkihin
käy tie, sai nimen Pera-perheen[213] mukaan.
Jokainen, joka kilvessänsä kantaa
suurherran[214] vaakunaa, min maine vielä
vuotuisin Tomas-juhlin uudistetaan,
sai hältä oikeudet ja ritar-nimen;
vaikk' kansanpuolueesen kallistuvi
se, jonka kilven kultajuova kiertää.
Jo oli Gualterottit, Importunit
ja vieläi rauhallisemp' oisi Borgo,[215]
jos häirinneet ei naapurit ois uudet.
Se talo, josta teille tuska tuli
vuoks vihan oikean, mi kylvi surmaa
ja päätti teiltä kaikki päivät liedot,
se sukuinensa oli kunniassa:
Oi Buondelmonte, kuinka pahoin teitkään,
kun muiden neuvosta sa immen petit!
Iloitsis moni, joka suree, Luoja
jos ois sun hukuttanut Ema-jokeen,
ens kerralla kun kaupunkiin sa tulit.
Mut vartijalle Vanhan sillan, tuolle
patsaalle katkenneelle, uhri tuoda
Firenzen täytyi viime rauhassansa.
Sukujen näiden ynnä muiden aikaan
niin onnellisna nähnyt oon Firenzen,
sill' ettei ollut edes syytä surra.
Sukujen näiden aikaan kunniassa,
hurskaana näin sen kansan, eikä kukkaa
Firenzen[216] vienyt vainolaisen peitsi,
ei puuntanut se puolueiden vihaa.»