Podkolesin ja Fjokla.
PODKOLESIN. A-a-a. Hyvää päivää, hyvää päivää, Fjokla Ivanovna. No,
mitä, kuinka asiat menestyvät, ota tuoli ja istu ja kerro sitte. No,
mikä hänen nimensä taas olikaan, Malanja?...
FJOKLA. Agafja Tihonovna.
PODKOLESIN. Niin, niin. Agafja Tihonovna. Ja varmastikin neljänkymmenen
ikäinen vanhapiika?
FJOKLA. Ei toki, ei läheskään. Kunhan kerran menette naimisiin, niin
joka päivä tulette ylistämään ja kiittämään.
PODKOLESIN. Sinä valehtelet, Fjokla Ivanovna.
FJOKLA. Olen jo liian vanha valehtelijaksi, hyvä isä. Koiran tapa on
valehdella.
PODKOLESIN. Entäpä myötäjäiset, myötäjäiset. Kerroppa vielä kerta.
FJOKLA. Ahaa, myötäjäiset: Kivitalo Moskovan kaupunginosassa,
kaksikerroksinen kivitalo, sellainen tuottava talo, että ei uskoisi:
yksistään kauppias maksaa vuokraa 700 ruplaa kauppahuoneustostaan,
olutpuoti taas vetää paljon yleisöä puoleensa; kaksi puista
sivurakennusta, toinen kokonaan puinen, toinen kiviperustuksella,
tuottavat molemmat neljäänsataan ruplaan vuodessa. Sitä paitsi on
kasvitarha Viipurin kaupunginosassa, joka jo kolmatta vuotta on
vuokrattu kauppiaalle kaalimaaksi, sellainen raittiusmies tuo kauppias,
ei tippaakaan väkevää ota suuhunsa. Hänellä on kolme poikaa, kaksi
naimisissa ja kolmannesta hän sanoo: "hän on vielä nuori, istukoon
vielä tiskin takana jotta itselläni olisi huokeammat päivät, vanhuus
näet alkaa vaivata."
PODKOLESIN. No, minkänäköinen se morsian oikeastaan on?
FJOKLA. Kuin puhdistettu sokeri. Niin suloinen, ettei voi sanoin
selittää. Kyllä tulette olemaan tyytyväinen aivan tuohon asti (näyttää
kaulaansa), ystävillenne ja vihamiehillenne tulette sanomaan: "Kelpo
nainen se Fjokla Ivanovna, suuret kiitokset ansaitsee!"
PODKOLESIN. Niinpä niin, mutta hän ei ole kuitenkaan upseerin tytär.
FJOKLA. Kolmannen luokan kauppiaan tytär. Ja sellainen sitte, ettei hän
tuottaisi häpeää kenraalillekaan. Kauppiaasta ei tahdo kuulla
puhuttavankaan. "Aatelismies minun pitää saada, olipa hän sitte
näöltään minkälainen tahansa." Kyllä hän on upea nainen. Kun
sunnuntaisin pukeutuu silkkiin, niin kylläpä kahina kuuluu, voi Kiesus,
sitä kahinaa. Aivankuin ruhtinatar!
PODKOLESIN. No, minä kyselen tätä sen vuoksi, kun itse olen hovineuvos.
Käsitätköhän, että minun?...
FJOKLA. Tietenkin käsitän. On meidän luona käynyt hovineuvoskin, mutta
hylkäsimme: ei miellyttänyt. Oli niin omituinen: ei sanaakaan puhunut
totta, vaikka oli niin huomattavan näköinen. Minkä sille voi,
nähtävästikään Jumala ei suonut hänelle sitä onnea.
PODKOLESIN. No, onko sinulla muita naimaikäisiä tyttöjä tiedossa?
FJOKLA. Vieläkö sinulle muita. Tämä on paras.
PODKOLESIN. Onkohan se nyt vain kaikkein paras.
FJOKLA. Et koko maailmasta löydä sellaista.
PODKOLESIN. Mietitään, mietitään. Tuleppas ylihuomenna uudestaan, niin
me taas tällä tavalla: minä tässä sohvalla pitkälläni ja sinä istut
siinä tuolilla ja kerrot.
FJOKLA. Herra armahda, mitä nyt. Jo kolmatta kuukautta käyn luonasi,
eikä tule sen valmiimpaa. Istuu vaan yönutussaan ja imeskelee
piippuaan.
PODKOLESIN. Luuletko sinä sitte, että naiminen on aivan yhtä helppo
asia kuin sanoisi: "Stepan hoi, annappas saappaat!" vetäisisit ne
jalkoihisi ja läksisit. Ei, täytyy tuumia, tarkasti harkita asiaa.
FJOKLA. No päätä nyt nopeasti. Jos kerran haluat käydä katsomassa, niin
tee se. Kyllä se on sellainen tavara, että maksaa vaivan käydä
katsomassa. Käske tuoda palttoosi ja lähde viipymättä.
PODKOLESIN. Nytkö? Etkö näe, kuinka taivas on pilvessä. Lähden ulos, ja
äkkiä sade.
FJOKLA. Sitä pahempi sinulle. Päässäsihän näkyy jo harmaita hiuksia.
Kohta et kelpaa lainkaan naimisiin. En voi ymmärtää, että hän on
hovineuvos! Kyllä sellaisia sulhasia löydämme, ettemme tarvitse
kaivatakaan sinua.
PODKOLESIN. Mitä sinä nyt laskettelet? Mistä sinä äkkiä sait päähäsi,
että minulla on harmaita hiuksia. Missä sinä näet harmaan hiuksen.
(Sivelee päätään.)
FJOKLA. Kuinka ei olisi. No, sitä vartenhan ihminen elääkin, että saisi
harmaita hiuksia. Ole varuillasi! Kun hänelle ei kelpaa tämä, ei kelpaa
toinenkaan. Minulla on tiedossani sellainen kapteeni, ettet sinä kykene
läheskään hänen rinnalleen. Ja puhuukin aivankuin torvesta päästäisi.
PODKOLESIN. Sinä valehtelet, menen katsomaan peilistä -- mistä sait
päähäsi, että minulla olisi harmaita hiuksia. Stepan hoi, tuoppa peili
tänne! tahi ei menen itse katsomaan. No, se tässä vielä. Jumalani,
sehän olisi pahempaa kuin jos olisi rokonarpia kasvoissa.
(Menee juosten toiseen huoneeseen).