[16] Suomen kysymys on siis nyt lakannut olemasta kysymys minulle.
Se tulee vähitellen muuttumaan muistoksi, mitä, enemmän siihen vielä
liittyvä problemaattisen kokemuksen kuori, jossa on aina jotakin
mieleen koskevaa, ehtii karista pois. Ette moittine minua, jos
en siihen kiinny tänään sen enempää. Moitteita en voi enkä tahdo
lausua nyt enempää kuin tulevaisuudessakaan, kaikkein vähimmän
epälojaalisuuden syytöstä hallitusta kohtaan, jonka olen aina
tunnustanut esiintyneen oikeudellisesti. Muuten olen tässä asiassa
voittanut jotakin positiivista, jonka säilyminen on minulle arvokasta:
suhteeni Teihin, korkeasti kunnioitettu herra ja ystävä. Kiitos
Teille kaikesta hyvyydestänne ja siitä, että niin hyväätekevästi
olette ilmaisseet mielenlaatuanne, jota pidän erittäin suuressa
arvossa sellaisena kuin se kirjeissännekin tulee näkyviini Vaalikaamme
suhteitamme edelleenkin jättämättä niitä vain myöhemmän satunnaisen
kohtaamisen varaan.
— — — — — —
Kuten huomaan, ei näistä asioista pääse sittenkään irtautumaan niin
helposti kuin sisällisen rauhoittumisen kannalta olisi suotavaa.
Olemmehan isänmaallenne sentään suuremmassa kiitollisuuden velassa
kuin kirjelmässäni, joka oli sommiteltava lyhyt, saatoin ilmaista.
Kun palaatte kotiin, niin olkaa hyvä ja lausukaa tämä, niissä se
on paikallaan. Tri Holmalle, senaattori Tulenheimolle, presidentti
Ingmanille ja Procopélle minä kirjoitan — — — Joka tapauksessa pyydän
parhaiten tervehtimään heitä ja vakuuttamaan heille kiitollisuuttani.
Myöskin herra Svinhufvudille, Stenrothille, Talaalle, Nevanlinnalle,
Freylle, parooni Wredelle, luutnantti Strömille, parooni Bonsdorffille,
pankinjohtaja Schybergsonille ja herra Strengellille tahtonette
ystävällisesti mainita minusta; monella heistä on minun tähteni ollut
paljon turhaa vaivaa, josta olen kiitollinen. — — —
Sellaiseen poliittiseen käänteeseen, jota te piditte mahdollisena
toivoessanne, että pitäisin sitä silmällä laatiessani
luopumisilmoitustani, en usko. Vakaiden silmien maata, kuten sitä
nimitän, koska se siten selvimmin tuo maanmiehenne sisäisen katseeni
tavoitettaviin, tuskin saan silmin nähdä. Tulen kuitenkin etäältä
edelleenkin myötätuntoisesti seuraamaan sen kohtaloita enkä lakkaa
toivomasta sille siunauksellista tulevaisuutta. Mutta Teidän
Ylhäisyytenne kättä puristan lämpimästi kunnioittaen ja toivon Teille
ja tyttärellenne kaikkea parasta ja ilahduttavinta. — — —
Alati Teidän
Friedrich Karl."
[17] Tässä suhteessa olot paranivat pian. Niissä vapaaehtoisissa
joukoissa, jotka maaliskuussa ottivat osaa Berliinin spartakistikapinan
kukistamiseen, ja samaten niissä, jotka lähetettiin itärajalle,
oli kauttaaltaan tyydyttävä leima. Näkyi sellaisiakin pienempiä,
joukko-osastoja, joihin kuului ainoastaan ent. upseereja.