Mr Meagles kävi niin auliin innokkaasti käsiksi niihin neuvotteluihin
Daniel Doycen kanssa, jotka Clennam oli hänelle uskonut, että hän
piankin sai asiat liiketolalle ja ilmestyi eräänä aamuna kello yhdeksän
Clennamin luokse tekemään selkoa, saavutuksistaan.
»Doyce on erittäin tyytyväinen teidän hyvään ajatukseenne hänestä»,
aloitti hän liikekeskustelun, »ja toivoo mitä hartaimmin, että te
puolestanne tarkastaisitte tehtaiden asiat päästäksenne täydellisesti
niiden perille. Hän on antanut minulle avaimet, jotta pääsette käsiksi
kaikkiin hänen kirjoihinsa ja papereihinsa — täällä avaimet kilisevät
taskussani — ja ainoa määräys, minkä hän antoi minulle, on tämä:
'Antakaa mr Clennamille tilaisuus päästä tietämään liikkeestä kaikki,
mitä minäkin tiedän. Vaikkei asiasta tulisikaan mitään, ei hän petä
luottamustani. Ellen olisi tietänyt sitä jo alusta pitäen, en olisi
ruvennut mihinkään tekemisiin hänen kanssansa.' Tämä on», sanoi mr
Meagles, »Daniel Doycea alusta loppuun saakka».
»Kerrassaan kunnioitettava ja rehellinen mies.»
»No kyllä, se on varmaa. Siitä ei ole epäilystäkään. Omituinen,
mutta erittäin kunnioitettava. Mutta perin omituinen. Niin, voitteko
uskoa, Clennam», sanoi mr Meagles sydämellisesti naurahtaen ystävänsä
omituisuudelle, »että kulutin kokonaisen aamun siellä — minkä nimisessä
Yardissa —»
»Bleeding Heart Yardissa?»
»Kokonaisen aamun Bleeding Heart Yardissa, ennen kuin sain hänet
houkutelluksi edes neuvottelemaan asiasta?»
»Kuinka niin?»
»Niin, kuinka niin, ystäväni. Tuskin ennätin mainita nimenne siinä
yhteydessä, kun hän jo jyrkästi kieltäytyi.»
»Kieltäytyi ryhtymästä asioihin minun kanssani?»
»Tuskin olin maininnut nimenne, Clennam, kun hän vastasi. 'Siitä ei
tule mitään.' Kysyin, mitä hän sillä tarkoitti. 'Älkää huoliko siitä,
Meagles, mutta se ei käy päinsä.' 'Miksei se käy päinsä?’ Teidän on
vaikea uskoa sitä, Clennam», sanoi mr Meagles nauraen itsekseen,
»mutta kävi ilmi, ettei se ikinä käy päinsä sentähden, että te
kävellessänne yhdessä Twickenhamiin olitte joutuneet tuttavalliseen
keskusteluun, jonka kuluessa hän oli tullut maininneeksi aikovansa
ottaa itselleen liikekumppanin, sillä hän otaksui teidän olevan yhtä
varmassa lopullisessa asemassa kuin St. Paulin kirkon. 'Ja nyt', sanoi
hän, 'voisi mr Clennam luulla, että minun avomielisellä puheellani
oli hämärä, harkittu tarkoitus. Sitä en voi sietää, olen liian ylpeä
sietääkseni sitä', sanoi hän.»
»Yhtä hyvin voisin epäillä —»
»Tietysti voisitte», keskeytti mr Meagles, »ja sen sanoinkin hänelle.
Mutta koko aamu kului, ennenkuin pääsimme sen muurin yli; ja epäilen,
olisiko kukaan muu kuin minä (hän pitää minusta vanhastaan) saanut
hänen säärensä heitetyiksi sen yli. No niin, Clennam. Kun tämä
erikoinen liikemiehen este oli voitettu, asetti hän ehdoksi, että
ennen kuin puhuisin teidän kanssanne, tarkastaisin hänen kirjansa ja
muodostaisin asiasta oman mielipiteen. Tarkastin kirjat ja muodostin
oman mielipiteen. 'Onko tilanne yleensä puoltava vai kieltävä?' kysyi
hän. 'Puoltava', vastasin minä. 'Siinä tapauksessa', myönsi hän,
'voitte, hyvä ystävä, antaa Clennamille tilaisuuden myöskin muodostaa
oman mielipiteensä asiasta. Jotta hänen kävisi helpommaksi tehdä se
puolueettomasti ja vapaasti, lähden itse viikoksi pois kaupungista’. Ja
hän on lähtenyt jo», kertoi mr Meagles; »siinä nyt on neuvottelujemme
erinomainen tulos».
»Joka herättää minussa todella ylevän tunteen hänen rehellisyydestään
ja —»
»Omituisuudestaan», pisti mr Meagles väliin. »Sen minä uskon!»
Tosin Clennam ei juuri sitä sanaa aikonut käyttää, mutta hän ei
huolinut keskeyttää hyväntuulista ystäväänsä.
»Ja nyt», jatkoi tämä, »voitte ryhtyä toimeen niin pian kuin katsotte
sopivaksi. Minä olen luvannut selittää sen, mihin tahdotte selitystä,
mutta täysin puolueettomasti, ja pidättyä kaikesta muusta.»
Vielä samana aamupäivänä he ryhtyivät tarkastukseensa Bleeding
Heart Yardissa. Kokenut silmä keksi helposti pieniä omituisuuksia
mr Doycen tavassa hoitaa asioitaan, mutta ne olivat melkein aina
kekseliäitä keinoja, joilla vaikeudet tehtiin yksinkertaisemmiksi,
ja johtivat usein suoraa tietä toivottuun päämäärään. Että hänen
kirjanpitonsa oli takapajulla ja että hän tarvitsi apua liikkeensä
mahdollisuuksien kehittämiseksi, oli kylläkin selvää; mutta hänen
yritystensä tulokset monien vuosien kuluessa olivat selvästi kirjaan
pannut ja helposti todettavissa. Ei mitään ollut tehty paraillaan
käynnissä olevan tarkastuksen varalta, kaikki oli arkisessa työasussa,
eräänlaisessa kunniallisen kömpelössä kunnossa. Hänen omakätiset
laskelmansa ja merkintänsä, joita oli paljon, olivat karkean
koruttomasti kirjoitetut, ei sirosti sijoitellut, mutta aina selvät
ja suoraan päämäärään johtavat. Arthur tuli ajatelleeksi, että moni
yksityiskohdissa huolellisemmin laadittu ja näköisämpi kirjanpito —
kuten ehkä verukeviraston asiakirjat — saattoi olla paljoa vähemmän
tarkoituksenmukainen, se kun oli tarkoitettu vähemmän käsitettäväksi.
Kolmen, neljän päivän kiinteän tarkkaavaisuuden avulla pääsi hän niiden
asioiden perille, jotka hänen oli oleellisen tärkeätä tuntea. Mr
Meagles oli koko ajan ulottuvilla ja aina valmis valaisemaan jokaisen
hämärän kohdan kirkkaalla pienellä, vaakalautasten ja rahalapion
ääressä sytytetyllä lyhdyllään. He sopivat keskenään siitä summasta,
joka olisi kohtuullinen tarjota puolen liikeosuuden hinnaksi, ja
kun mr Meagles avasi sinetöidyn paperin, johon Doyce oli merkinnyt
hinta-arvionsa, huomattiin tämä vähän pienemmäksikin. Kun sitte Daniel
palasi Lontooseen, oli asia jo miltei päätetty.
»Ja nyt minun on tunnustettava, mr Clennam», sanoi hän pudistaen
sydämellisesti tämän kättä, »että vaikka olisin hakenut ylhäältä ja
alhaalta liikekumppania, en luullakseni olisi löytänyt enemmän mieleni
mukaista».
»Samaa sanon minä», vastasi Clennam.
»Ja minä sanon teille molemmille», lisäsi mr Meagles siihen, »että te
sovitte hyvin yhteen. Te pidätte häntä aisoissa, Clennam, selvällä
järjellänne, ja te, Dan, antaudutte kokonaan tehtäväänne —»
»Epäselvällä järjelläni?» arvaili Daniel, hymyillen tyyntä hymyään.
»Sanokaa sitä siksi, jos tahdotte — te tulette olemaan toistenne
oikeana kätenä. Ja tässä annan minä, käytännöllisenä miehenä, oikean
käteni teille molemmille.»
Kuukauden kuluttua oli kauppakirja tehty. Arthurille jäi senjälkeen
yksityisomaisuutta vain vähän yli viisisataa puntaa; mutta hänelle
avautui täten työtä ja menestystä lupaava ura. Ystävykset söivät
yhdessä päivällistä tänä hyvien toiveiden päivänä; työpaja ja työpajan
vaimot ja lapset viettivät vapaapäivää ja söivät päivällistä hekin;
Bleeding Heart Yard söi myöskin päivällistä ja oli täynnä ruokaa. Kaksi
kuukautta oli tuskin kulunut, kun Bleeding Heart Yard jo taas oli niin
tottunut hätään ja puutteeseen, että pidot olivat unohtuneet; silloin
ei yhtiössäkään näyttänyt olevan enää muuta uutta kuin ovenpieleen
maalattu nimitaulu Doyce ja Clennam, ja Clennamistakin tuntui, että hän
jo monta vuotta oli hoitanut liikkeen asioita.
Clennamin yksityisesti käytettäväksi varattu pieni konttori oli puusta
ja lasista tehty huone pitkän työpajan toisessa päässä; paja oli
täynnä höylä- ja ruuvipenkkejä, työkaluja, hihnoja ja pyöriä, ja kun
höyrykone pani ne kaikki käyntiin ja kieppumaan, näytti siltä kuin
niiden murhanhimoisena tarkoituksena olisi jauhaa liike nuuskaksi ja
repiä talokin kappaleiksi. Katossa ja permannossa olevat isot luukut
välittivät yhteyttä ylä- ja alapuolella olevien työpajojen kanssa
ja lennättivät näköpiiriin valovasamia, jotka palauttivat Clennamin
muistiin lapsuudenaikaisen kuvakirjan, missä samanlaiset valosäteet
olivat Abelin murhan todistajina. Melu oli siksi kaukaista ja
konttorihuoneesta erotettua, että se tuli vain kumeaksi työnhyrinäksi,
jonka määräaikainen kilahdus ja tömähdys aina keskeytti. Kärsivälliset
ahertajat olivat mustia rauta- ja teräsviilajauhosta, jota lenteli
joka höyläpenkin yllä ja pursui jokaisesta palkkien välisestä raosta
työpajaan noustiin ulkopihasta johtavia portaita myöten; nämä samalla
toimivat suojana suurelle tahkokivelle, jolla työkaluja teroitettiin.
Kaikessa tässä oli jotakin sekä haaveellista että käytännöllistä, joka
vaihteluna miellytti Clennamin silmää; ja joka kerta kun hän nosti
katseensa ensimmäisestä työstä, jona oli eri asiapaperien saattaminen
täydelliseen järjestykseen, silmäili hän tätä kaikkea tuntien työniloa,
joka oli uutta hänelle.
Nostaessaan silmänsä näin taas eräänä päivänä hämmästyi hän nähdessään
naisen hatun pyrkivän portaita ylös. Tätä tavatonta ilmiötä seurasi
toinenkin naisen hattu. Hän huomasi sitten, että toinen oli mr F:n
tädin päässä ja toinen Floran, joka näkyi joltisella vaivalla hinanneen
testamenttilahjansa jyrkkiä portaita ylös.
Vaikkei ollutkaan ylenmäärin ihastunut nähdessään nämä vierailijat,
riensi Clennam heti avaamaan ja vapauttamaan heidät työpajasta;
tämä pelastus olikin varsin tarpeellinen, sillä mr F:n täti oli
jo kompastunut muutamiin esteisiin ja uhkaili höyryvoima-laitosta
kivenkovalla laukulla, joka hänellä oli kädessään.
»Herra Jumala, Arthur — mr Clennam piti sanomani, paljon sopivampaa
— sellaista kiipeämistä tänne ja kuinka pääsemme taas alas ilman
palosammutuskojeita ja mitähän jos mr F:n täti putoaa askelmien välistä
ja loukkaa itsensä ja te täällä kone- ja valimo-alalla, se on jo liikaa
ajatellakseni, ettekä ole kertonut meille mitään!»
Näin Flora, hengästyksissään. Tällä välin kihnutti mr F:n täti
arvoisia nilkkojaan sateensuojallansa ja katseli kostonhimoisin silmin
ympärilleen.
»Hyvin epäystävällistä, ettette tullut käymään enää tuon päivän
jälkeen, vaikkeihän voinut odottaakaan, että _meidän_ talomme mitenkään
vetäisi, teillä on tietysti paljon hauskempaa muualla, se on varmaa,
se, onko hän vaalea vai tummaverinen, onko hänellä siniset vai mustat
siimat, tahtoisin tietää, ei silti että odottaisin muuta kuin että
hän joka suhteessa on minun vastakohtani, sillä minun suhteenihan
on petytty, tiedän sen hyvin, ja teillä on epäilemättä täysi oikeus
ihastua, älkää suinkaan, Arthur, huoliko siitä, mitä sanon, en itsekään
tiedä, Herra Jumala!»
Näihin aikoihin oli Arthur nostanut heille tuolit. Kun Flora vaipui
omaansa, loi hän Clennamiin yhden entisiä katseitaan.
»Ja ajatella Doyce ja Clennamia, kuka Doyce lienee», sanoi Flora,
»miellyttävä mies epäilemättä ja ehkä naimisissa tai kenties hänellä on
tytär, onko todellakin, silloinhan ymmärtää liikekumppanuuden ja kaikki
on selvää, älkää kertoko minulle mitään, sillä tiedän, ettei minulla
ole mitään oikeutta kysyä, se kultarengas, joka kerran taottiin, on
katkennut ja niinhän sen pitikin.»
Flora laski hellästi kätensä hänen kädelleen ja loi häneen toisen
nuoruudenaikaisen katseen.
»Rakas Arthur — tavan voima, mr Clennam joka suhteessa hienotunteisempi
ja sopivampi näissä oloissa — minun täytyy pyytää anteeksi että
tunkeudun näin tänne mutta arvelin voivani sen verran vedota entisiin
aikoihin, jotka ovat iäksi lakastuneet eivätkä enää milloinkaan puhkea
uuteen kukkaan, että saatoin tulla mr F:n tädin seurassa onnittelemaan
teitä ja toivottamaan menestystä teille, tämä on epäilemättä ison
joukon parempaa kuin Kiina ja paljoa lähempänä vaikka korkeammalla!»
»Olen hyvin iloinen siitä, että tulitte», vastasi Clennam, »ja kiitän
teitä, Flora, siitä, että ystävällisesti muistitte minua».
»Sitä en voi omasta puolestani sanoa», vastasi Flora, »sillä vaikka
minä olisin kuollut ja kuopattu moneen kertaan ja vaikka olisi
tapahtunut mitä hyvänsä, ette te todellakaan olisi muistanut minua tai
tehnyt mitään siihen suuntaan mutta huolimatta viime huomautuksesta
tahtoisin vielä antaa viimeisen selityksen —»
»Rakas mrs Finching», vastusti Arthur säikähtäen.
»Oh, älkää käyttäkö tätä vastenmielistä nimeä, sanokaa Floraksi.»
»Flora, kannattaako teidän pahoittaa mieltänne uusilla selityksillä?
Vakuutan, ettei niitä tarvita. Olen tyytyväinen täysin tyytyväinen.»
Tässä sattui pieni keskeytys, kun mr F:n täti teki seuraavan tiukan ja
kammottavan huomautuksen:
»Doverin tiellä on peninkulmapatsaita!»
Huokuen tällaista kuolettavaa vihaa ihmissukua kohtaan hän ampui
tämän nuolen, jota vastaan Clennam ei tiennyt kuinka puolustautua,
sitä vähemmin kun hän jo ilmankin oli ymmällä siitä, että tämä
kunnioitettava rouva oli tullut vierailulle hänen luoksensa, vaikka
selvien merkkien mukaan katseli häntä äärimmäisen inhon tuntein.
Clennam ei voinut muuta kuin katsella häntä hämillään hänen istuessaan
siinä huokuen katkeruutta ja ylenkatsetta ja tuijottaen kauas
etäisyyteen. Flora kuitenkin suhtautui huomautukseen kuin se olisi
ollut erittäin sattuva ja miellyttävää laatua ja totesi hyväksyvästi,
että mr F:n täti oli varsin älykäs nainen. Joko tämän kohteliaisuuden
tai palavan suuttumuksensa kiihoittamana lisäsi tämä erinomainen
nainen: »Antaa hänen suoriutua siitä, jos voi!» Ja heilauttaen tuimasti
kivenkovaa laukkuansa (tämä lisäke oli sangen iso ja kivettymän
näköinen) hän osoitti, että Clennam oli se onneton henkilö, jolle tämä
haaste heitettiin.
»Vielä viimeinen huomautus», alkoi Flora uudelleen, »olin äsken
sanomassa, että tahtoisin antaa vielä viimeisen selityksen, mr F:n
täti ja minä emme olisi tunkeutuneet tänne liikeaikana, mr F:lläkin
oli liike, viinikauppakin on liikettä, kaikilla liikkeillä ovatpa ne
minkänimisiä tahansa on samat liiketavat, sen todisti mr F. itse,
jolla oli tohvelit matolla aina säntilleen kymmentä vailla kuusi
iltapäivällä ja saappaat uuninristikolla säntilleen kymmentä vailla
kahdeksan aamulla kaikilla ilmoilla, satoi tai paistoi — emme sentähden
olisi tunkeutuneet tänne ilman syytä, tarkoitus on ystävällinen ja
otetaan toivottavasti ystävällisesti vastaan, Arthur, mr Clennam paljon
sopivampi, Doyce ja Clennam olisi luultavasti vielä asiallisempaa.»
»Älkää suinkaan pyytäkö anteeksi tänne tuloanne», torjui Arthur;
»olette aina tervetullut».
»Hyvin kohteliasta Arthur — en voi muistaa sanoa mr Clennam ennen kuin
toinen nimi jo on päässyt huuliltani sellainen on iäksi menneiltä
ajoilta saadun tavan voima ja niin uskollinen se on että usein yön
hiljaisuudessa ennen unen tuloa (rengas on sitonut ihmiset yhteen)
muisti tuo mieleen rakkaat henkilöt entisten aikojen valossa — hyvin
kohteliasta mutta pelkään enemmän kohteliasta kuin totta sillä
kun rupesitte koneliikkeeseen lähettämättä isälle edes riviä tai
korttiakaan — en sano minulle vaikka oli aika mutta se on mennyttä
nyt elän vain kuivassa arkipäiväisyydessä mutta mitä siitä — se ei
todellakaan näytä siltä, vai mitä?»
Floran välimerkitkin näyttivät tällä kertaa olevan tipotiessään samoin
kuin nuoruudenrakkauskin; hänen puheensa oli nyt vieläkin hajanaisempaa
ja vuolaampaa kuin edellisen kohtauksen aikana.
»Vaikka eihän muuta voinut odottaakaan», antoi hän taas tulla, »ja
mitäpä muuta odottaisikaan, ja kun ei ole mitään odotettavaa niin
mitä sitten odotetaan ja minä en suinkaan moiti teitä enkä ketään
muuta, kun teidän äitinne ja minun isäni väkivaltaisesti repivät
rikki sen kultaisen vitsan tarkoitan vitjan ja olen varma siitä että
tiedätte mitä tarkoitan ja jos ette tiedä niin vahinko ei ole suuri
ettekä te siitä paljoa piittaakaan, sen arvaan — kun he repivät sen
kultaisen vitjan joka yhdisti meidät ja me heittäydyimme sohvalle ollen
tukehtumaisillamme itkuun, ainakin minä, niin muuttui kaikki; ja kun
annoin käteni mr F:lle tiedän tehneeni sen avoimin silmin mutta hän oli
niin onneton ja alakuloinen että oli tuskissaan vihjannut turvautuvansa
virtaan ellei joihinkin apteekkarien öljyihin ja sentähden minä
suostuin.»
»Hyvä Flora, tästähän olemme jo puhuneet. Sehän on kaikki selvää.»
»Niin teidän mielestänne kaikki on selvää», vastasi Flora »sillä te
otatte asian varsin tyynesti ellen olisi tiennyt että oli kysymyksessä
Kiina olisin arvannut pohjoisnavan seutuja, rakas mr Clennam teillähän
on oikeus tehdä kuten haluatte enkä minä voi moittia teitä mutta mitä
tulee Doyce ja Clennamiin niin isän talo on täällä läheisyydessä joten
me kuulimme Pancksilta siitä muuten emme olisi ikinä saaneet asiasta
tietoa, siitä olen varma.»
»Ei, ei, älkää sanoko niin.»
»Mitä joutavia miksemme sanoisi sitä Arthur — Doyce ja Clennam — minun
on helpompi ja keveämpi sanoa niin kuin mr Clennam — kun minä tiedän
sen ja te tiedätte sen ettekä voi kieltää sitä.»
»Mutta minä kiellän sen, Flora. Minun oli aikomus piankin tulla
luoksenne ystävälliselle vierailulle.»
»Ah!» huudahti Flora nakellen niskojaan. »Todellako!» Ja loi taas
häneen nuoruudenaikaisen katseen. »Joka tapauksessa kun Pancks kertoi
meille siitä päätin että mr F:n täti ja minä tulisimme luoksenne sillä
isä oli — jo aikaisemmin sattunut mainitsemaan hänen nimensä minulle
ja sanomaan että te suositte häntä ja minä sanoin heti että hyvänen
aika miksemme pitäisi häntä meillä kun täällä on työtä jota ei silloin
tarvitse lähettää muualle suoritettavaksi.»
»Kun puhutte _hänestä_», kysyi Clennam, joka nyt oli aivan ymmällä,
»tarkoitatteko mr F:n —?»
»Herra Jumala Arthur — Doyce ja Clennam paljon helpompi minulle
muistoineni — kukapa ikinä olisi kuullut mr F:n tädin ompelevan ja
käyvän taloissa työssä?»
»Käyvän taloissa työssä! Puhutteko Pikku Dorritista?»
»No tietysti», vastasi Flora; »ja kaikista oudoista nimistä joita olen
kuullut on se oudoin se on kuin kaukana maalla oleva paikka jossa
on sulkupuomi tai kuin mielipony tai nukke tai lintu tai jotakin
siemenkaupasta saatua joka pistetään puutarhaan tai kukka-astiaan josta
se sitte nousee kirjavana näkyville».
»Mr Casby oli siis, Flora, niin ystävällinen, että mainitsi teille
Pikku Dorritista, niinkö?» kysyi Arthur, jolle keskustelu äkkiä tuli
mielenkiintoiseksi. »Mitä hän sanoi?»
»Oh, tehän tiedätte millainen isä on», vastasi Flora, »ja kuinka
ärsyttävänä hän saattaa istua ja vain näyttää kauniilta ja pyöritellä
peukaloitansa herkeämättä, herkeämättä niin että alkaa pyörryttää jos
katselee häntä, hän sanoi kun puhuimme teistä — en tiedä kumpi meistä
alkoi keskustella teistä Arthur (Doyce ja Clennam), mutta olen varma
siitä etten minä sitä tehnyt ainakin toivon etten tehnyt sitä teidän
täytyy suoda anteeksi etten tunnusta enempää tässä asiassa».
»Tietysti», vakuutti Arthur.
»Olette perin myöntyväinen», huomautti Flora näpeillään ja sekaantui
äkkiä yrittäessään näytellä viehättävän kainon osaa, »se minun on
myönnettävä, isä sanoi teidän puhuneen hänestä vakavaan tapaan ja minä
vastasin sen mitä olen kertonut teille jo ja siinä kaikki».
»Siinäkö kaikki?» kysyi Arthur hieman pettyneenä.
»Niin, paitsi mitä Pancks kertoi teidän joutumisestanne tähän
liikkeeseen, jota hänen oli vaikea saada meitä uskomaan, minä sanoin
silloin mr F:n tädille että me tulisimme tänne kysymään teiltä sopisiko
kaikille asiaankuuluville että hän otettaisiin meidän taloomme kun
työtä on sillä tiedän että hän usein menee teidän äitinne luo ja tiedän
että teidän äitinne on hyvin tuikealuontoinen Arthur — Doyce ja Clennam
— muuten en milloinkaan olisi mennyt naimisiin mr F:n kanssa vaan
olisin tällä hetkellä voinut olla — mutta minä eksyn nyt joutavuuksiin.»
»Te olitte todella ystävällinen, Flora, kun ajattelitte sitä.»
Flora parka vastasi yksinkertaisen vilpittömästi, mikä sopi hänelle
paremmin kuin hänen nuorekkain katseensa, olevansa iloinen siitä, että
Clennam ajatteli niin. Hän sanoi sen niin sydämellisesti, että Clennam
olisi maksanut paljon saadakseen heti lunastaa häneltä heidän vanhan
suhteensa ja viskata sen ynnä merenneidon menemään ikipäiviksi.
»Minä uskon, Flora», sanoi hän, »että, se työ, jonka voitte antaa Pikku
Dorritille, ja hyvyys, jota voitte osoittaa hänelle —»
»Niin minä tahdonkin tehdä», lupasi Flora nopeasti.
»Olen varma siitä, että se on hänelle suurena apuna ja kannatuksena.
Minulla ei ole oikeutta kertoa teille, mitä tiedän hänestä, sillä se
on luottavasti uskottu minulle sellaisissa oloissa, että olen sidottu
olemaan vaiti. Mutta tämä pieni olento kiinnittää niin mieltäni, ja
minulla on niin suuri kunnioitus häntä kohtaan, etten voi ilmaista sitä
teille. Hänen elämänsä on ollut niin täynnä koettelemuksia ja itsensä
uhraamista, täynnä tyyntä hiljaista hyvyyttä, että tuskin voitte
kuvitella sitä mielessänne. Voin tuskin ajatella häntä, vielä vähemmin
puhua hänestä tulematta liikutetuksi. Tästä tunteesta voitte paremmin
kuin sanoistani ymmärtää, millaiset hänen olonsa ovat, ja otatte hänet
hyvyytenne hoiviin, josta kiitän teitä.»
Vielä kerran ojensi hän vilpittömästi ja vapaasti kätensä
Flora-paralle, mutta Flora-parka ei tälläkään kerralla saattanut
tarttua siihen vilpittömästi ja vapaasti, ei pitänyt sitä minkään
arvoisena avoimesti tarjottuna, vaan tahtoi välttämättä vetää sen
entisten juonien ja salaperäisyyden piiriin. Omaksi mielihyväkseen ja
Clennamin kauhuksi peitti hän käden, tarttuessaan siihen, huivinsa
kulmalla. Sitte hän vilkaisten konttorin lasipäätyyn näki kaksi
henkilöä lähestyvän ja huudahti äärettömän tyytyväisenä: »Isä! Hiljaa,
Arthur, Jumalan tähden!» ja horjui takaisin tuolilleen hämmästyttävän
taitavasti matkien pyörtymäisillään olevaa, kauheasti pelästynyttä,
neitseellisen ujouden valtaamaa naista.
Sillä välin tuli patriarkka konttoria kohden sisällyksettömästi
säteillen ja purjehtien Pancksin vanavedessä. Pancks avasi oven
hänelle, hinasi hänet sisään ja vetäytyi omille teloilleen huoneen
nurkkaan.
»Kuulin Floralta», sanoi patriarkka hyväntahtoisesti hymyillen,
»että hän aikoi käydä luonanne, käydä luonanne. Ja kun olin ulkona,
ajattelin, että minä tulen kanssa, ajattelin, että minä tulen kanssa.»
Se hyväntahtoinen viisaus, jonka hän sinisten silmiensä, kiiltävän
päälakensa ja pitkien valkoisten hapsiensa avulla valoi tähän
selitykseen (joka ei itsessään ollut syvä), oli kerrassaan vaikuttava.
Se tuntui ansaitsevan joutua talletettavaksi parhaiden miesten
ylevimpien ajatelmien joukossa. Samaten, kun hän sanoi Clennamille,
istuutuessaan hänelle tarjottuun tuoliin: »Ja te olette nyt ruvennut
uuteen liikkeeseen, mr Clennam? Toivotan teille onnea, sir, toivotan
teille onnea!» tuntui hän tehneen hyväntahtoisuuden ihmeitä.
»Mrs Finching on kertonut minulle», sanoi Arthur tehtyään selkoa
asioistaan, mutta mr F:vainajan leski vastusti, tehden kieltävän eleen,
tämän kunnioitettavan nimityksen käyttämistä, »että hän toivoo tuon
tuostakin voivansa antaa työtä sille nuorelle ompelijattarelle, jota te
suosititte äidilleni. Tästä olen kiittänyt häntä.»
Patriarkka käänsi raskaasti päätänsä Pancksiin päin; tämä apulainen
pisti taskuunsa muistikirjan, jonka tutkimiseen oli ollut vaipuneena,
ja otti hänet köyteensä.
»Te ette suositellut häntä, tiedättehän», sanoi Pancks »kuinka olisitte
voinut tehdä niin? Te ette tiennyt hänestä mitään, ette mitään. Hänen
nimensä vain mainittiin teille ja te mainitsitte sen edelleen. Siinä
kaikki, mitä te teitte.»
»Hyvä!» puuttui Clennam puheeseen. »Hän tekee kaikki suositukset
oikeutetuiksi, niin että tämä ei merkitse mitään.»
»Te iloitsette siitä, että hänen käy hyvin», selitteli Pancks, »mutta
se ei olisi ollut teidän syynne, jos hänen olisi käynyt huonosti.
Teillä ei ole tässä ansiota enempää kuin olisi ollut häpeätäkään, jos
asiat olisivat kääntyneet niin päin. Teillä ei ole mitään edesvastuuta.
Te ette tiedä hänestä mitään.»
»Ette siis tunne ketään hänen perheestään?» uskalsi Arthur umpimähkään
kysyä.
»Tunne ketään hänen perheestään?» vastasi Pancks. »Kuinka se olisi
mahdollista? Ette ole milloinkaan kuullutkaan heistä. Ette kai voi
olla tuttu ihmisten kanssa, joista ette ole milloinkaan kuullut
puhuttavankaan, vai mitä? Enpä luulisi!»
Koko tämän ajan istui patriarkka rauhallisesti hymyillen aina tarpeen
mukaan nyökäyttäen tai pudistellen päätänsä hyväntahtoisesti.
»Mitä suosituksiin tulee», sanoi Pancks, »niin tiedättehän mitä
suosituksilla ja takauksilla yleensä tarkoitetaan. Ne ovat vain
pelkkää kuvittelua! Katsokaa vuokralaisia täällä Yardissa. He
takaisivat toisensa joka ainoa, jos vain sallittaisiin. Mitä hyötyä
siitä olisi? Onko parempi joutua petetyksi kahden kuin yhden suhteen?
Yksi riittää. Henkilö, joka ei kykene maksamaan, takaa, että toinen
maksukyvytön kykenee maksamaan. Aivan kuin jos henkilö, jolla on
kaksi puujalkaa, vakuuttaisi toisen, jolla niinikään on puujalat,
kävelevän luonnollisilla jaloilla. Se ei tekisi kumpaakaan kykeneväksi
kävelykilpailuun. Ja neljä puujalkaa tuottaa teille enemmän huolta kuin
kaksi, kun ette kuitenkaan haluaisi yhtäkään.» Näin päätteli mr Pancks
puhaltaen höyrynsä ilmoille.
Syntyi hetken äänettömyys, jonka mr F:n täti katkaisi; hän oli viime
julkisen huomautuksensa jälkeen istunut jonkinlaisessa horrostilassa,
jäykkänä ja suorana. Nyt tempoi häntä ankara suonenvetokohtaus, joka
oli tarkoitettu vaikuttamaan hätkähdyttävästi tottumattomien hermoihin,
ja hän lausui peloittavan vihamielisesti:
»Tyhjästä messinkikuulasta ette voi tehdä päätä ja aivoja. Ette
voinut tehdä sitä George-setänne eläessä ja vielä vähemmin nyt, hänen
kuoltuaan.»
Mr Pancks oli kohta valmis vastaamaan, tavalliseen tyyneen tapaansa:
»Todellako, rouva? Hyvänen aika! Olen aivan ihmeissäni siitä.»
Huolimatta hänen neuvokkuudestaan Vaikutti mr F:n tädin puhe
masentavasti pieneen seuraan, ensiksikin koska oli mahdotonta salata,
että juuri Clennamin viaton pää oli tuo alennettu järjen temppeli, ja
toiseksi, koskei kukaan milloinkaan tiennyt kenen George-setään hän
näissä tilaisuuksissa viittasi tai mitä aavemaisia olentoja hän manasi
esiin tällä maininnallaan.
Sentähden Flora huomautti, vaikka tosin hiukan ylpeillen
testamenttilahjastaan, että mr F:n täti tänään oli varsin vilkas ja
että ehkä oli parasta nyt lähteä kotiin. Mutta mr F:n täti osoittautui
niin vilkkaaksi, että suhtautui tähän ehdotukseen odottamattoman
kiukkuisesti ja selitti, ettei hän tahtonut lähteä, ja lisäsi, käyttäen
loukkaavaa puhetapaa, että jos »hän» — liiankin selvästi tarkoittaen
Clennamia — tahtoi päästä hänestä, niin »antaa hänen heittää minut
ikkunasta pihalle», ja ilmaisi välttämättä tahtovansa nähdä hänen
suorittavan tämän toimituksen.
Tässä pulmassa tarttui mr Pancks, jolla näytti riittävän keinoja
jokaisen patriarkallisissa vesissä sattuvan tapauksen varalta,
hattuunsa, livahti konttorin ovesta ulos ja tuli hetken perästä sisään
taas teennäisen vilkkaana ja eloisana, ikäänkuin olisi oleskellut
useita viikkoja maalla. »Mitä nyt, mitä kummia näenkään, rouva!»
huudahti hän, pörröttäen tukkaansa ylenmäärin hämmästyneenä, »tekö
siinä olette? Kuinka voitte, rouva? Te olette kerrassaan viehättävä
tänään. Olen iloinen nähdessäni teidät. Suvaitkaa tarttua käsivarteeni,
rouva; me lähdemme pienelle kävelylle, te ja minä, jos suotte minulle
kunnian saattaa teitä.» Ja niin talutti hän erinomaisen kohteliaasti
ja hyvällä menestyksellä mr F:n tädin konttorin yksityisiä portaita
alas. Patriarkallinen mr Casby nousi seisomaan kasvoillaan sellainen
ilme kuin hän itse olisi suorittanut tämän kaiken ja seurasi lempeänä
perästä jättäen tyttärensä vuorostaan tekemään lähtöä; tämä huomautti
ujosti kuiskaten (josta hän suuresti nautti) entiselle sulhaselleen,
että he olivat tyhjentäneet elämän maljan pohjasakkoja myöten, ja
lisäsi salaperäisen viittauksen, että mr F:vainaja oli maljan pohjalla.
Kun Clennam taas jäi yksin, ahdistivat häntä hänen vanhat epäilyksensä
äidin ja Pikku Dorritin suhteen, ja hän hautoi mielessään entisiä
epäluulojaan ja mietteitään. Ne asustivat koko ajan hänen tajunnassaan
ja sekaantuivat tehtäviin, joita hän koneellisesti suoritteli; hänen
papereilleen ilmestyvä varjo sai hänet katsahtamaan ylös nähdäkseen,
mikä sen aiheutti. Sen aiheena oli mr Pancks. Hattu niskassa ikäänkuin
hänen teräslankamaiset hiuksensa olisivat jousina ponnahtaneet pystyyn
ja työntäneet sen päästä, pikimustat helmisilmät tiukan tarkkaavina,
oikean käden sormet suussa kynsien puremista odottamassa ja vasemman
käden sormet taskussa varalta vartoomassa vuoroaan loi mr Pancks
lasiseinän läpi varjonsa Clennamin kirjoille ja papereille.
Mr Pancks tiedusteli heilauttamalla kysyvästi päätänsä, saisiko hän
tulla vielä sisälle. Clennam vastasi nyökäyttämällä myöntävästi.
Mr Pancks tulla puhkui sisään, laski sivuittain pulpetin laitaan,
kiinnitti itsensä nojaamalla käsivartensa siihen ja aloitti keskustelun
yhdellä aivastuksella ja yhdellä päristyksellä.
»Mr F:n täti on toivottavasti rauhoittunut?» kysyi Clennam.
»Kaikki hyvin, sir», vastasi Pancks.
»Minä olen onnettomasti kyllä herättänyt ankaran vihan tämän rouvan
sydämessä», valitti Clennam. »Tiedättekö miksi?»
»Tietääkö hän miksi?»
»En luulisi.»
»En minäkään luulisi.»
Hän otti esille muistikirjansa, avasi ja sulki sen, pudotti sen
hattuunsa, joka oli hänen vieressään pulpetilla, ja kurkisti siihen sen
viruessa hatun pohjalla, koko ajan miettivä ilme kasvoillaan.
»Mr Clennam», aloitti hän, »tarvitsisin tietoja, sir».
»Tästä liikkeestäkö?» kysyi Clennam.
»Ei», vastasi Pancks.
»Mitä tietoja sitten, mr Pancks? Otaksun nimittäin, että tahdotte näitä
tietoja minulta.»
»Kyllä, sir, kyllä, teiltä minä tahdon niitä», sanoi Pancks, »jos
voin saada teidät antamaan niitä minulle. A, B, C, D, Da, De, Di, Do.
Sanakirjajärjestyksessä. Dorrit. Siitä nimestä juuri, sir.»
Mr Pancks piti taas tavallista meluansa ja hyökkäsi oikean käden
kynsien kimppuun. Arthur katsoi tutkivasti häneen, ja hän katsoi
takaisin.
»En ymmärrä teitä, mr Pancks.»
»Tästä nimestä juuri haluan tietoja.»
»Ja mitä haluatte tietää?»
»Mitä vain voitte ja tahdotte kertoa minulle.» Tämä hänen toiveittensa
laaja yhteenveto vaati ankaraa työtä ja puhkumista mr Pancksin koneelta.
»Tämä on merkillinen vierailu, mr Pancks. Minusta tuntuu perin oudolta,
että tulette minun luokseni tällaisella asialla.»
»Saattaa olla, että se on outoa kaikkityynni», vastasi Pancks. »Saattaa
olla, että se on tavallisuudesta poikkeavaa, mutta liikeasioita se
sittenkin on. Lyhyesti, se on liikeasia. Minä olen liikemies. Mitäs
asiaa minulla täällä maailmassa on, ellen hoida liikeasioita? Ei mitään
asiaa.»
Kuten kerran ennenkin, heräsi Clennamissa epäilys, ettei tämä kuiva,
tuikea mies aina ollut tosissaan, ja hän katseli tutkivasti hänen
kasvojaan. Ne olivat yhtä sänkiset ja likaiset kuin ennenkin, yhtä
kiihkeät ja innokkaat, eikä niissä näyttänyt piileksivän minkäänlaista
ilmettä, joka olisi vivahtanut salaiseen ivailuun, jota hän äsken oli
ollut kuulevinaan äänessä.
»No», sanoi Pancks, »asettaaksemme tämän asian oikealle tolalle,
ilmoitan, ettei se ole isäntäni asia».
»Tarkoitatteko mr Casbya puhuessanne isännästänne?»
Pancks nyökäytti päätänsä. »Isännästäni, niin. Ottakaamme esimerkki.
Sanokaamme, kuulen isäntäni luona mainittavan erästä nimeä — nuoren
henkilön, jota mr Clennam haluaa auttaa. Sanokaamme, että tuon
nimen ensiksi mainitsi isännälleni Plornish Yardista. Sanokaamme,
minä menen Plornishin luo ja pyydän liikemiehenä häneltä tietoja.
Sanokaamme, Plornish kieltäytyy, vaikka on velkaa kuuden viikon
vuokran isännälleni. Ja mrs Plornish kieltäytyy. Sanokaamme, molemmat
viittaavat mr Clennamiin. Sellainen esimerkki.»
»Entä sitten?»
»Entä sitten, sir», kertasi Pancks; »sanokaamme, minä menen mr
Clennamin luo. Sanokaamme, täällä olen nyt.»
Teräslankahiukset pystyssä ympäri päätä ja huohottaen raskaasti ja
lyhyeen astui toimelias Pancks askeleen taaksepäin (laivakielellä:
peräytyi puoli kierrosta) ikäänkuin oikein näyttääkseen likaista
runkoaan, höyrysi sitten eteenpäin taas ja suuntasi nopean katseensa
vuoroin hattuunsa, jossa hänen muistikirjansa oli, ja vuoroin Clennamin
kasvoihin.
»Mr Pancks, tunkeutumatta teidän salaisuuksienne alueelle, tahdon olla
niin avomielinen teitä kohtaan kuin vain voin. Sallikaa minun tehdä
pari kysymystä. Ensiksikin —»
»Hyvä!» sanoi Pancks nostaen pystyyn likaisen etusormensa haljenneine
kynsineen. »Minä tiedän: 'Mikä on teillä vaikuttimena?'»
»Aivan niin.»
»Vaikutin hyvä», vakuutti Pancks. »Asia ei koske isäntääni, sitä ei
nyt voi ilmoittaa, olisi naurettavaa ilmoittaa sitä nyt; mutta hyvä
se on. Halu palvella nuorta henkilöä, Dorrit nimistä», etusormi yhä
varoittavasti pystyssä. »Parasta myöntää, että vaikutin on hyvä.»
»Toiseksi ja viimeiseksi, mitä tahdotte tietää?»
Mr Pancks onki muistikirjan hatusta ennenkuin kysymys oli tehty ja
napitti sen huolellisesti povitaskuunsa; katsoen koko ajan suoraan
Clennamiin vastasi hän lyhyen vaitiolon ja sitä seuraavan pärskähdyksen
jälkeen: »Haluan täydentää tietojani joka lajia.»
Clennam ei voinut olla hymyilemättä, kun tuo pieni puhkuva höyrylaiva,
joka oli niin hyödyllinen isolle kömpelölle alukselle, Casbylle,
vahti ja vaani häntä aivan kuin etsien tilaisuutta hyökätäkseen ja
ryöstääkseen häneltä sen, mitä halusi, ennenkuin hän ehtisi vastustaa
hänen liikkeitään; tosin mr Pancksin innossa oli muutakin, joka herätti
hänessä kaikenlaisia ihmetteleviä mietiskelyjä. Hetken aprikoituaan
päätti hän antaa mr Pancksille tärkeimmät tiedot, jotka olivat hänen
vallassaan, hyvin tietäen, että ellei tämä saanut niitä häneltä,
keksisi hän varmasti keinoja hankkiakseen niitä muualta.
Sentähden hän, muistutettuaan mr Pancksille tämän vapaaehtoista
selitystä, että hänen isännällään ei ollut mitään osaa asiassa ja
että hänen omat aikeensa olivat hyvät (jotka selitykset pieni nokinen
herrasmies mitä kiihkeimmin uudisti), avomielisesti kertoi, että hän ei
tiennyt mitään Dorrit-suvusta eikä sen entisistä asuinpaikoista ja että
hänen tietonsa perheestä rajoittui siihen tosiasiaan, että se näytti
supistuneen viiteen henkeen, nimittäin kahteen veljekseen, joista
toinen oli naimaton ja toisella, leskellä, oli kolme lasta. Heidän
ikänsä hän ilmoitti mr Pancksille, mikäli saattoi arvata niitä, ja
lopuksi kuvasi hänelle Marshalsean isän aseman sekä ajan ja tapausten
kulun, jonka kautta hän oli saanut tämän arvon. Kaikkea tätä kuunteli
mr Pancks erittäin tarkkaavasti, puhisten ja pärskien sitä rajummin,
kuta mielenkiintoisemmaksi asia kävi, ja näytti siltä kuin kertomuksen
tuskallisimmat kohdat olisivat herättäneet hänessä miellyttävämpiä
tunteita, ja erikoista nautintoa tuotti hänelle kuvaus William Dorritin
pitkästä vankeusajasta.
»Lopuksi, mr Pancks», lausui Arthur, »tahdon sanoa vain sen, että
paitsi henkilökohtaisesta kunnioituksesta johtuvia on minulla muitakin
syitä puhua mahdollisimman vähän Dorrit-perheestä, varsinkin äitini
talossa (mr Pancks nyökäytti päätänsä) ja tietää mahdollisimman paljon
heistä. Niin harras liikemies kuin te — no, mikä nyt on?»
Sillä mr Pancks oli äkkiä suorittanut tavallisen nenäpuhalluksensa
harvinaisen rajusti.
»Ei mitään», vastasi hän.
»Niin harras liikemies kuin te ymmärtää täydellisesti, mitä
rehellinen sopimus merkitsee. Ja minä tahtoisin tehdä kanssanne
rehellisen sopimuksen, jonka mukaan te kerrotte minulle, mitä
tiedätte Dorrit-perheestä, sittenkun saatte jotakin tietää, samoin
kuin minä olen kertonut tietoni teille. Ehkäpä ette saa erikoisen
imartelevaa käsitystä minun liiketavoistani, kun en edeltäpäin jo
sanellut ehtojani», jatkoi Clennam, »mutta minä teen ne mieluummin
kunnia-asiaksi. Totta puhuen, mr Pancks, olen nähnyt kauppoja tehtävän
niin terävän ovelasti, että olen kyllästynyt siihen.»
Mr Pancks nauroi. »Tämä käy sopimuksesta», sanoi hän; »saatte nähdä,
että minä noudatan sitä».
Sitte seisoi hän hetkisen hiljaa katsellen Clennamiin ja pureksien
kaikkia kymmentä kynttään; nähtävästi hän kiinnitti muistiinsa, mitä
oli kuullut, ja tarkasti huolellisesti tietovarastonsa, ennen kuin
tilaisuus mahdollisen aukon täyttämiseen olisi ohi. »Hyvä on», sanoi
hän viimein, »ja nyt sanon teille hyvästi; tänään on vuokrankantopäivä
Yardissa. Mutta kuulkaapas, siellä on kepin varassa ontuva
ulkomaalainen.»
»Ahaa! Te näytte kuitenkin joskus hyväksyvän takauksen?» sanoi Clennam.
»Jos vain takaaja kykenee maksamaan, sir», vastasi Pancks. »Ota kaikki
mitä saat irti äläkä anna mitään, jota sinun ei ole pakko antaa. Ne
ovat liiketapoja. Ontuva ulkomaalainen haluaa ullakkohuoneen Yardissa.
Kykeneekö hän maksamaan siitä?»
»Minä vastaan maksusta», sanoi Clennam.
»Se riittää», sanoi Pancks merkiten asian kirjaansa. »Mutta minun
täytyy saada vuokrani Bleeding Heart Yardissa. Minun täytyy saada
ne. Maksakaa, muuten omaisuus tänne. Se on Yardin tunnussana. Ontuva
keppiniekka ulkomaalainen väitti teidän lähettäneen hänet, mutta hän
olisi yhtä hyvin voinut väittää, että Suur-Mogul oli lähettänyt hänet.
Hän lienee ollut sairaalassa?»
»Niin on. Hänelle sattui tapaturma. Hän on juuri päässyt sairaalasta.»
»Sairaalassaolo on pahasti köyhdyttävää, olen kuullut sanottavan?» Ja
taas hän aikaansai nenällään tuon merkillisen äänen.
»Niin olen minäkin kuullut», myönsi Clennam kuivasti.
Mr Pancks, joka nyt oli valmis lähtöön, lisäsi hetkessä höyryä ja
ilman sen enempiä merkkejä ja menoja laskea tohisi jo portaita alas ja
Bleeding Heart Yardin väyliä, ennen kuin saattoi arvata hänen lähteneen
konttoristakaan.
Lopun päivää oli Bleeding Heart Yard aivan kuohuksissa julman Pancksin
risteillessä sen vesillä; hän nuhteli asukkaita maksamattomista
veloista, vaati vuokria, uhkaili häädöillä ja ulosotoilla, ajoi
leväperäiset upoksiin, nostattaen edelleen kauhun hyökyaallon,
joka vielä kuohui hänen vanavedessäänkin. Vaaniskellen kiertelivät
ihmisparvet, kohtalokkaan vetovoiman vallassa, niiden talojen nurkkia,
joissa hän kulloinkin oli, kuunnellen katkelmia hänen keskusteluistaan
talon asukasten kanssa; ja kun huhuttiin hänen tulevan portaita alas,
eivät he päässeet niin nopeasti hajoamaan, ettei hän sitä ennen ehtinyt
ilmestyä heidän keskelleen, vaatia heiltä vuokria ja naulita heitä
siihen paikkaan. Lopun päivää kaikui Yardissa vain Pancksin: »Paljonko
olette velkaa?» ja »Mikä on tarkoitus?» Mr Pancks ei tahtonut kuunnella
puolustuksia, ei valituksia, ei kuulla puhuttavan korjauksista eikä
mistään muusta kuin että rahat ehdottomasti lyötiin pöytään. Hikoillen
ja puhkuen ja puikkelehtien mitä oudoimpia väyliä ja käyden yhä
likaisemmaksi ja kuumemmaksi hetki hetkeltä vitsoi hän Yardin vedet
kiehuvaan kuohumistilaan. Ne eivät olleet vielä tyyntyneet runsaasti
kahden tunnin kuluttua siitä, jolloin hänen oli nähty taivaanrannalla
portaiden yläpäässä höyryävän matkaansa.
Bleeding Heart Yardin tavallisina kokoontumisaikoina oli tänä iltana
koolla useampia pieniä ryhmiä, joiden keskuudessa yleisesti sovittiin
siitä, että mr Pancks oli kova mies, jonka kanssa ei ollut hyvä
asioida, ja että oli suuri vahinko, totisesti niin oli, että mr Casbyn
kaltainen herrasmies oli antanut vuokrankannon hänen tehtäväkseen
eikä milloinkaan joutunut näkemään häntä oikeassa valossa. Sillä
(niin arvelivat Bleeding Heart Yardin asujamet) jos herrasmies,
jolla oli sellainen pää sellaiset hiukset ja sellaiset silmät,
ottaisi vuokrankannon omiin käsiinsä, hyvä rouva, niin ei tulisi
kysymykseenkään tällainen kiusaaminen ja näännyttäminen, ja kaikki
asiat olisivat, toisin päin.
Samana iltana, tuntina ja minuuttina patriarkka, joka rauhallisesti oli
liukunut Yardin läpi aamupäivällä ennen kuin levottomuus oli alkanut,
ilmeisesti tarkoittaen vahvistaa äsken mainittua luottamusta kiiltävään
päälakeensa ja silkkikiharoihinsa — samana tuntina ja minuuttina
tämä ensi luokan petkuttaja, tämä tuhattykkinen sotalaiva raskaasti
paiskautui lopen uupuneen hinaajahöyrynsä pienelle telakalle kotona ja
sanoi peukaloitaan pyöritellen:
»Huono päivätyö, Pancks, kerrassaan huono päivätyö! Minusta näyttää,
sir, ja katson velvollisuudeksi itseäni kohtaan huomauttaa siitä
pontevasti, että teidän olisi pitänyt saada kokoon paljon enemmän
rahaa, paljon enemmän rahaa.»