Kun mrs Flintwinch uneksi, teki hän sen tavallisesti toisella tavalla
kuin vanhan emäntänsä poika, nimittäin silmät ummessa. Tänä yönä, vain
jokunen tunti sen jälkeen kun hän oli eronnut vanhan emäntänsä pojasta,
näki hän erittäin elävän unen. Oikeastaan se ei ollutkaan kuin unta,
niin todelliselta se tuntui joka suhteessa. Se oli tällaista.
Mr ja mrs Flintwinchin makuuhuone oli vain muutaman askeleen päässä
siitä huoneesta, johon mrs Clennam näin kauan oli ollut sidottu. Se
ei ollut samassa kerroksessa, vaan kylkirakennuksessa, ja siihen
päästiin kulkemalla lyhyitä, epätasaisia, jyrkkiä portaita alas, jotka
erosivat pääportaista melkein vastapäätä mrs Clennamin ovea. Tuskin
saattoi sanoa, että huone oli korvan kuuluvissa, sillä vanhan talon
seinät, ovet ja laudoitukset, olivat siksi ääntä ehkäiseviä, mutta
sinne oli helppo päästä, pukemattomana ja mihin aikaan hyvänsä yöllä
ja riippumatta siitä, oliko kylmä vai lämmin. Vuoteen pääpuolessa,
muutaman tuuman päässä mrs Flintwinchin korvasta, riippui kello, jonka
langan toinen pää oli mrs Clennamin käden ulottuvilla. Kohta kun tämä
kello soi, hyökkäsi Affery pystyyn ja ilmestyi sairashuoneeseen jo
ennen kuin oli täysin hereillä.
Saatuaan emäntänsä vuoteeseen sytytti mrs Flintwinch yölampun, toivotti
hyvää yötä ja lähti levolle kuten tavallista, vaikka hänen herraansa ei
vielä näkynyt. Herrastaan ja miehestään juuri mrs Flintwinch näki unta,
huolimatta huomioista, joita monet oppineet olivat tehneet mielessä
olleen viimeisen asian vaikutuksesta uniin.
Hän oli heräävinään, nukuttuaan muutaman tunnin, ja huomasi, ettei
Jeremiah vielä ollut vuoteessa. Sitte hän oli katsovinaan kynttilää,
jonka oli jättänyt palamaan, ja arvioi, kuten kuningas Alfred Suuri,
ajan kulua sen mukaan, päätellen sen lyhyydestä nukkuneensa jotensakin
pitkän ajan. Hän oli nousevinaan ylös, kietoi vaipan ympärillensä,
pani kengät jalkaansa ja lähti ihmeissään porraskäytävään etsimään
Jeremiahia.
Portaat olivat yhtä puisevat ja lujat kuin tavallisestikin, ja
Affery astui niitä alas tekemättä minkäänlaisia unitilalle ominaisia
hairahduksia. Hän ei liidellyt niiden yli, vaan astui alas, porras
portaalta, pidellen kiinni käsipuusta, sillä kynttilä oli palanut
loppuun. Eräässä eteisen nurkassa pääoven takana oli pieni, onkalon
kaltainen odotushuone, jossa oli pitkä kapea, kuin aukiviilletty
ikkuna. Tässä huoneessa, jota ei milloinkaan käytetty, paloi kynttilä.
Mrs Flintwinch meni eteisen poikki ja tunsi sen kivityksen kylmäävän
sukattomia jalkojaan; ovi oli raollaan, ja hän kurkisti sisään sen
ruosteisten saranoiden välistä. Hän odotti näkevänsä ukon nukkumassa
tai pyörtyneenä, mutta tämä istui rauhallisena tuolilla hereillä
ja yhtä terveenä kuin tavallisesti. Mutta mitä — mitä? — Herra
armahtakoon! Mrs Flintwinch mutisi jotakin sentapaista ja tunsi
päätänsä huimaavan.
Sillä hereillä oleva mr Flintwinch vartioi nukkuvaa mr Flintwinchiä.
Hän istui pienen pöydän ääressä tuijottaen pöydän toisella puolen
istuvaan, leuka rintaa vasten kuorsaavaan itseensä. Hereillä oleva
Flintwinch istui kasvot suoraan päin vaimoonsa, nukkuva sivuttain.
Valvova Flintwinch oli oikea, alkuperäinen, nukkuva oli hänen
kaksoisolentonsa. Affery huomasi, pää pyörällä, tämän erotuksen,
niinkuin olisi erottanut käsin koskettavan esineen sen kuvastinkuvasta.
Jos hän olisi ollut epätietoinen siitä, kumpi oli hänen oma
Jeremiahinsa, niin olisi tämän kärsimättömyys pian hälventänyt
epäilyksen. Mr Flintwinch katseli ympärilleen etsien hyökkäysasetta,
tarttui kynttiläsakseihin ja, ennenkuin niisti karrelle palaneen
kynttilänsydämen, töykkäsi saksilla toista kuin olisi aikonut lävistää
hänet.
»Kuka se on? Mikä on hätänä?» huudahti nukkuja havahtuen hereille.
Mr Flintwinch heilautti asettaan ikäänkuin vaatien toista vaikenemaan
uhkaamalla työntää sakset hänen kurkkuunsa; toinen alkoi tointua,
hieroi silmiään ja sanoi: »Unohdin, missä olin.»
»Sinä olet nukkunut kaksi tuntia», ärisi Jeremiah katsoen kelloaan.
»Sanoit virkistyväsi, jos saat hiukan vain nukahtaa.»
»Hiukan vain minä olenkin nukahtanut», väitti kaksoisolento.
»Kello on puoli kaksi aamulla», jupisi Jeremiah. »Missä hattusi on ja
takkisi? Entä missä laatikko on?»
»Täällä on kaikki tallella», vastasi kaksoisolento kietoen unisen
huolellisesti huivin kaulaansa. »Odotas. Anna nyt hiha tänne, ei sitä
— toinen. Haa! En olekaan enää nuori kuin ennen.» Mr Flintwinch oli
auttanut takin hänen päällensä vihaisen tarmokkaasti. »Lupasit minulle
toisen lasillisen levättyäni.»
»Tuossa on!» vastasi Jeremiah, »ja tarttukoon se kurkkuusi, olin sanoa
— mutta lähde nyt, tarkoitan». Ja puhuessaan otti hän esille äskeisen
portviinipullon ja täytti viinilasin.
»Hänen viiniänsä, arvaan?» kysyi kaksoisolento, maistellen sitä
ikäänkuin olisi ollut lastaustyöläinen eikä kiireestä olisi tietoa.
»Hänen maljansa!»
Hän ryyppäsi.
»Sinun maljasi!»
Taas hän ryyppäsi.
»Pojan malja!»
Vielä ryyppy.
»Ja kaikkien Saint Paulin seuduilla asuvien ystävieni malja!» Hän
tyhjensi lasinsa ja asetti sen pöydälle, jättäen kesken tämän
vanhanaikaisen kansalaismaljan ja tarttui laatikkoon. Tämä oli
rautainen, neliönmuotoinen, sivu noin kaksi jalkaa pitkä, ja hän kantoi
sitä jotensakin kevyesti kainalossaan. Jeremiah katseli epäluuloisin
silmin, kuinka hän käsitteli sitä; hän koetteli sitä, ollakseen varma
siitä, että toinen piteli sitä kyllin lujasti, käski häntä hengen
uhalla olemaan huolellinen tehtävässään ja sitte hiipi varpaillaan
huoneesta avaamaan hänelle ovea. Affery, arvaten edeltäpäin viime
liikkeen, oli jo portaissa. Asioiden kulku oli niin luonnollinen ja
tavallinen, että hän, siinä seisten, saattoi kuulla oven avautuvan,
tunsi yöilman viimaa ja näki tähdet taivaalla.
Mutta nyt seurasi unen merkillisin osa. Hän pelkäsi miestään niin,
ettei kyennyt vetäytymään portailta huoneeseensa (kuten hän kyllä
olisi hyvin ehtinyt tehdä ennen kuin mies oli sulkenut oven), ja
seisoi paikallaan tuijottaen. Seuraus oli, että toinen törmäsi häneen
astuessaan kynttilä kädessä portaita ylös mennäkseen nukkumaan. Mr
Flintwinch näytti hämmästyneeltä, muttei virkkanut mitään. Astuen
edelleen piti hän vaimoaan koko ajan silmällä, ja tämä, joka kokonaan
oli hänen vallassaan, peräytyi hänen edellään. Näin, toinen kulkien
takaperin edellä ja toinen seuraten perässä, pääsivät he omaan
huoneeseensa. Mutta ovi oli tuskin sulkeutunut heidän perässään, kun mr
Flintwinch tarttui vaimoaan kurkusta ja pudisteli häntä, kunnes Affery
oli sininen kasvoiltaan.
»No, Affery, vaimo — Affery!» sanoi mr Flintwinch. »Oletko nähnyt unta?
Herää, herää! Mikäs on hätänä?»
»Hätänäkö — Jeremiah?» läähätti mrs Flintwinch, pyöritellen silmiään.
»No, Affery — vaimo — Affery! Sinä olet unissasi lähtenyt vuoteestasi,
rakkaani. Tulin tänne nukahdettuani hetkisen tuolla alhaalla ja tapasin
sinut käärittynä vaippaasi ja painajaisen kiusaamana. Affery vaimo»,
lisäsi mr Flintwinch, ystävällinen hymy ilmeikkäillä kasvoillaan, »jos
vielä kerran näet tällaista unta, niin merkitsee se, että olet lääkkeen
tarpeessa. Ja minä annan sinulle annoksen sitä, eukkoseni — aimo
annoksen.»
Mrs Flintwinch kiitti häntä ja ryömi sänkyynsä.