PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!
LEERBEUTEL. Ha, ha, hyvät herrat, huomaattehan, että herrani on
huonolla tuulella sen johdosta, ettei hän viime postissa saanut yhtään
kirjettä kotoaan. Ah, rauhoittukaa teidän armonne, ensi postissa saatte
taas kirjeitä, enkä minä saa ollenkaan.
ISÄNTÄ (tulee). Nyt on kaikki valmiina, herra hovimestari, ja ruoka on
pöydällä jos suvaitsette astua huoneeseen!
(Palatsikreivi tahtoo kulkea edellä, mutta Leerbeutel pidättää
häntä takinliepeestä ja pakoittaa muut käymään edellä).
LEERBEUTEL. Isäntä, ovatko jo tilaamani soittajat tulleet?
ISÄNTÄ. Ovat. Saatte kuulla kaupungin parainta musiikkia.
LEERBEUTEL. Antaa niiden soittaa muutamia kauniita kappaleita sillä
aikaa kuin herrat ovat aterialla!
(Isäntä pyytää soittajia soittamaan. Soitetaan valituita
kappaleita. Tanssija tulee esittäen kauniin tanssin).
Kolmas näytös.
Kohtaus 1.
Rouva Staabi. Isäntä.
ROUVA STAABI. Täällä on tavattoman hiljaisia tänään. Eikä ihmisiä näy
missään vaikka kello jo on yhdeksän. Enhän voi uskoa että kaikki vielä
nukkuvat. Minun täytyy koputtaa isännän huoneen ovelle.
ISÄNTÄ (tulee puettuna yönuttuun ja henkseleihin, hieroen silmiään).
Huomenta! Tepäs olette tänään aikaisin liikkeellä.
ROUVA STAABI. Onko nyt aikaista? Kello on yhdeksän.
ISÄNTÄ (haukoitellen). Hyvänen aika, onko kello jo yhdeksän? Sitä en
olisi uskonut. Joimme eilen jotenkin vahvasti, niin että pääni on kuin
rikkirevitty. Palatsikreivi kestitsi meitä niin, että olimme kaikki
hyvässä hutikassa. Ja sen sanon, että hänen hovimestarinsa on herra
kiireestä kantapäähän ja niin armollinen, niin armollinen. Voi, rouva
Staabi, en voi sitä kuvailla! Tämä kunnon mies täytti itse lasini ja
kehoitti minua juomaan palatsikreivin maljan. Uskokaa minua, nuoresta
palatsikreivistä tulee vielä hyvä herra! Hän joi toisen maljan toisensa
jälkeen ja kilisteli vanhojen raatiherrojen kanssa ja sen sanon teille,
rakas rouva Staabi, että hän lopulta kuitenkin joutui alakynteen.
Palatsikreivi on vielä nuori mies eikä ole vielä kahdenkaankymmenen
vuoden vanha, kuinka hän siis voisi kestää juomingeissa miesten
seurassa, jotka ovat olleet raadissa jo monta vuota.
ROUVA STAABI. Millainen herra hän muuten on?
ISÄNTÄ. Kovin hiljainen. Pöydän ääressä en kuullut hänen sanovan luotua
sanaa, mutta hovimestari johti sen sijaan yksin puhetta.
ROUVA STAABI. Niinpä niin, hovimestari näyttää hyvin kohteliaalta
mieheltä.
ISÄNTÄ. En ole koskaan nähnyt sellaista miestä. Kiitollisuudella olen
häntä aina muisteleva. Mutta anteeksi, minun täytyy mennä hiukan
peseytymään ja kampaamaan tukkaani, sillä, käyttääkseni hienoa kieltä,
nousinpa vasta äsken vuoteeltani.
Kohtaus 2.
Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi.
ROUVA STAABI. Palvelijattarenne, herra jalokivikauppias. Olette ehkä
samoilla asioilla kuin minäkin.
JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, hovimestari pyysi minua tulemaan tänne tähän
aikaan. Madame, kiitän teitä muuten siitä, että suosittelitte minua
hovimestarille, sillä luulenpa hänen ostavan ne kaksi jalokiveä, jotka
hänelle eilen toin.
SOITTAJA. Minulla myöskin on häneltä saatavaa eilisestä soitosta.
JALOKIVIKAUPPIAS. Olikos siellä hauskaa?
SOITTAJA. Oli. Koko soittokunta soitteli. Koko raati aterioitsi. Onkos
teilläkin, miekkosilla, asiaa palatsikreivin palvelusväelle?
JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, minulla on saatavaa kahdesta jalokivestä.
ROUVA STAABI. Ja minulla kolmestakymmenestä kyynärästä broderieriä.
SOITTAJA. Minulla ei ole läheskään niin suuria saatavia kuin teillä.
Te, miekkoset, ansaitsette yhdessä tunnissa niin paljon kuin
meikäläiset ammattimiehet koko vuodessa.
JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, monsieur, ei joka päivä lennä suuhun tällaisia
paisteja.
ROUVA STAABI. Se on varma se.
SOITTAJA. Mutta eikö vielä kukaan palvelijoista ole jalkeilla? Minulle
on aika rahaa ja pitäisi vielä tästä ehtiä erään suutarin häihin.
Siellä otetaan vieraat vastaan trumpeetin soitolla. Kas tuolta tulee
isäntä, kysykäämme häneltä!
Kohtaus 3.
Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi. Isäntä.
SOITTAJA. Kuulkaas, isäntä, toimittakaa tänne joku palatsikreivin
palvelijoista.
ISÄNTÄ. En ole tänään nähnyt vielä yhtä ainoatakaan.
JALOKIVIKAUPPIAS. Kyllähän jo jonkun pitäisi olla hereillä.
ISÄNTÄ. Sitä minäkin. Menenpä lakeijain kamariin heitä ravistelemaan,
jolleivät vielä ole heränneet.
(Menee).
ROUVA STAABI. Sehän on kauheata, että palvelijat uskaltavat maata niin
kauvan.
SOITTAJA. Vasta myöhään yöllä pääsivät he levolle tosin hyvässä
hutikassa, mutta tällainen makaaminen menee jo liian pitkälle.
ISÄNTÄ (palaten). Mitä hemmettiä tämä on? Kamarissa ei ollut ketään.
Taitavat olla hovimestarin luona, mutta en ole tänään vielä kuullut
hänen oveansa avattavan.
JALOKIVIKAUPPIAS. Juoskaa heti katsomaan! Oh, minä pelkään, että tässä
on piru pelissä.
ISÄNTÄ (mennen ja tullen taas). Voi, taivaan talivasara, en
hovimestarinkaan huoneessa tavannut ketään!
JALOKIVIKAUPPIAS. Ah, sappeni jo kiehuu minussa!
ROUVA STAABI. Oih, oih, minä vapisen!
ISÄNTÄ. Lähden kurkistamaan palatsikreivin huoneeseen. Ha, ha, ha,
oikein sydämmeni keventyi. Minä näin, että hän makaa vielä.
JALOKIVIKAUPPIAS. Hyvä isäntä, minä vakuutan, että minä pelkäsin äsken
kuin jänis.
ISÄNTÄ. Kiihtyneessä mielentilassa ollessaan kuvittelee ihminen
itselleen mitä tahansa.
ROUVA STAABI. Synti ja häpeä, kun epäilin kunnon ihmisiä.
Kohtaus 4.
Pietari. Edelliset.
PIETARI (tulee). Voi, isäntä, mitä on tapahtunut! Kaikki kolme hevosta
on viety meidän tallista.
ISÄNTÄ. Viety? Mitäs sinä sanot? Oletkos hullu?
PIETARI. Isäntä, se on ihan totinen tosi.
ISÄNTÄ. No sun taivaan talivasara! Jollen itse olisi nähnyt
palatsikreivin nukkuvan, niin luulisin, että tässä on paha pelissä.
JALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä, älkää siinä enää jaaritelko, vaan
menkää heti herättämään kreiviä ja sanokaa, että hänen palvelijansa
ovat poissa niinkuin teidän hevosennekin. Sillä me tahdomme tietää
koko asianlaadun, ottakoon kreivi sen vastaan suosiollisesti tai
epäsuosiollisesti.
ISÄNTÄ (aukaisee kamarinoven ja huutaa): Teidän armonne, teidän
armonne, teidän armonne!
Kohtaus 5.
Palatsikreivi puettuna yönuttuun ja tohveleihin. Edelliset.
PALATSIKREIVI (ojennellen jäseniään). Tahdotteko puhutella minun?
ISÄNTÄ. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että olen tehnyt teidän armonne
levottomaksi, mutta...
PALATSIKREIVI. Menkää minun hovimestarini tykö.
JALOKIVIKAUPPIAS. Armollinen herra, me emme tiedä, missä hän on. Hän
käski minun tulla tänne tähän aikaan, mutta...
PALATSIKREIVI. Johan minä sanoin, menkää hovimestarini tykö!
JALOKIVIKAUPPIAS. Teidän armonne, hovimestaria ei ole missään.
PALATSIKREIVI. No käskekää tänne sitte kamaripalvelija!
ISÄNTÄ. Kamaripalvelija on poissa.
PALATSIKREIVI. No sitte mahtaa hän olla hovimestarin tykönä, perhana
soikoon, menkää kaikki tyyni hovimestarin tykö!
ISÄNTÄ. Hovimestari, kamaripalvelija, lakeijat, hevoset kaikki ovat
poissa.
PALATSIKREIVI. Minkäs minä sille mahdan!
JALOKIVIKAUPPIAS. Jos herra itse maksaa minun jalokiveni, niin saavat
muut olla vaikka kymmenen peninkulman päässä.
ROUVA STAABI. Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni!
SOITTAJA. Ja minun musiikini!
ISÄNTÄ. Ja minulle ruuasta, juomasta, trahtamenteista ja muusta, mitä
olen menettänyt.
PALATSIKREIVI. Mitäs minua liikuttaa teidän pörinänne? Menkää senkin
hirtehiset hovimestarin tykö.
ISÄNTÄ. Missäs hovimestari sitten on?
PALATSIKREIVI. Mikä tuhma tolvana, nousinhan juuri äsken ja vielä häntä
kysyy missä hovimestari on!
JALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä! Minä vaadin tämän henkilön
vangittavaksi, kunnes olen saanut maksuni.
ISÄNTÄ. Teidän armonne saa jäädä tänne kunnes kaikki olemme saaneet
maksumme. Minä huomaan, että kaikki teidän palvelijanne ovat olleet
yksissä juonissa ja ovat sitte pötkineet tiehensä; kirjoittakaa nyt
isällenne, että hän lähettää muutama tuhat riksiä teidän lunnaiksenne.
PALATSIKREIVI. Isällenikö? Ei hänellä ole ristin ropoa millä maksaisi
tämän vuotisen maaveronsa.
ISÄNTÄ. Mitä? Ettekö ole palatsikreivi?
PALATSIKREIVI. Se voit itse olla. Minä olen Pekka Niilonpoika Viikistä.
JALOKIVIKAUPPIAS. Ettekö ole palatsikreivi?
PALATSIKREIVI. Kälmi sanokoon minusta sellaista!
ISÄNTÄ. Mistäs sitte saitte kaiken palvelusväen, minkä eilen toitte
tänne?
PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestarilta! Lempo soikoon, mistäs minä sen
tiedän. Näin hänet eilen ensi kerran tullessani kaupunkiin tervaa
ostamaan, silloin se kysyi minulta, että tahtoisinko minä seurata häntä
ja jos minä tekisin hänen käskynsä mukaan, niin minulle laulaisi
kunnian kukko, sanoi, saisin syötävää ja juotavaa, sanoi. No mitäs minä
siihen muuta, kuin että kiitos vaan tarjouksesta. Sitte se riisui minun
talonpoikaisvaatteeni ja kiskoi niskaani sellaisen takintekeleen,
painoi päähäni hiustötterön ja ripotti siihen vehnäjauhoja, sitte sanoi
se minua palatsikreiviksi ja samoin tekivät muutkin. Kummallista, että
täällä annetaan sellainen nimi.
ISÄNTÄ. Sen... senkin sakramenskattu lurjus, näin hävyttömästi olet
sinä petkuttanut meitä.
PALATSIKREIVI. Oleks hullu, olenkos minä sinua petkuttanut?
ISÄNTÄ. Etkö sinä meitä petkuttanut, koska sanoit olevasi palatsikreivi
vaikka oletkin vain moukka!
PALATSIKREIVI. Meidän kylässä on kuustoista talonpoikaa, jotka ovat
olleet kukkaskreivejä eikä meidän vouti koskaan ole heitä sen takia
rökittänyt, sitä paitsi on tämä tapahtunut vastoin minun tahtoani, te
itse olette tehnyt minut kukkaskreiviksi vastoin vanhoja, maalaisia
juhlatapoja, sillä siellä ei kestään tehdä kukkaskreiviä muulloisin
kuin kevätjuhlissa.
JALOKIVIKAUPPIAS. Toimita takaisin minun kalliit kiveni, senkin
penikka!
PALATSIKREIVI. Kadotitko kivesi? Sepäs oli kuittia sinulle, senkin
runtti!
ROUVA STAABI (itkien). Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni.
PALATSIKREIVI. Rotan vietäviä? Pidä sinä itse huolta rotan
vietävistäsi!
SOITTAJA. Minä tahdon maksun soitostani. Isäntä, minä turvaudun teihin.
ISÄNTÄ. Täytyykö minun kaupanpäällisiksi maksaa vielä soitostakin. Eikö
minua jo tarpeeksi ole nyletty.
PALATSIKREIVI. Selkäsaunan sinä olisit tarvinnut etkä rahoja, soitit
kuin viheliäinen. Viime keväänä kun minä olin kukkaskreivinä niin
saatiin kuulla toisellaista musiikkia, silloin rummutkin pärisi. Täällä
ei saanut kuulla edes kunnollista tanskanpolskaakaan. Enpä oikein
tiedä, mitä sekulia se oli. Tuntui kuin olisi vedetty kissoja hännästä,
ensin kirkui yksi, sitte kirkui toinen ja sitte kaikki yhteen samaan
iloon. Isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, niin en maksaisi
killinkiäkään.
Kohtaus 6.
Raatiherra. Edellisen kohtauksen henkilöt.
RAATIHERRA. Hyvää huomenta, herra isäntä! Kiitos eilisestä! Kestitys
oli oivallinen. Ruuat ja juomat olivat kerrassa erinomaisia.
ISÄNTÄ. Niin, sillä seurauksella, että minun kukkarossani nyt on
tuhannen reikää.
RAATIHERRA. Olen tullut alamaisimmasti tervehtimään palatsikreiviä sekä
kiittämään teitä eilisestä.
ISÄNTÄ. Minä puolestani aioin alamaisimmasti tulla teitä tervehtimään
anoen nöyrimmästi, että palatsikreivi hirtettäisiin ennen
auringonlaskua.
RAATIHERRA. Kuinka on asian laita?
ISÄNTÄ. Asianlaita on se, että palatsikreivi saa riippua hirressä.
Hovimestari oli emälurjus, palatsikreivi on muuttunut viheliäiseksi
talonpojaksi, minut on nyletty puti puhtaaksi, näitä kunnon miehiä on
petkutettu; tuossa seisoo hän itse, nyt voitte häntä tutkia.
RAATIHERRA. Kuuleppas! Miksi olet sanonut olevasi palatsikreivi?
PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!
RAATIHERRA. Missä hän sitten on?
ISÄNTÄ. Hän on pötkinyt tiehensä, ottanut kolme hevostani ja
matkakapineet sekä jättänyt tämän viheliäisen talonpojan pantiksi.
RAATIHERRA. Voi, taivas mikä juttu! Hirsipuussa sinä vielä roikut; tämä
on kuulumatonta!
PALATSIKREIVI. Turkanen, minä kantelen voudille jos vain aiotte minut
hirttää. Hän on mies hirttämään teidät kaikki tyyni.
RAATIHERRA. Viekää hänet raatihuoneeseen! Asia on selvä.
(Vievät hänet pois).
Kohtaus 7.
Pojan isä ja äiti, edellisen kohtauksen henkilöt.
ÄITI. Ei se ollut minun tahtoni, että lähetimme tämän yksinkertaisen
poikamme kaupunkiin.
ISÄ. Täytyihän hänen nyt kerran päästä kauppalaan oppiakseen jotakin.
ÄITI. Vielä mun mitä, mitä se tuhma luontokappale oppisi. Pahoin
pelkään, että hän on värvätty sotilaaksi.
ISÄ. Jollemme häntä löydä, niin saamme maksaa Markus papille hyvät
rahat hänen peräänkuuluttamisestaan. Sillä jos pappi saarnastuolista
kuuluttaa poikamme etsittäväksi, luovuttaa kyllä upseeri hänet takaisin
vaikka hän olisikin jo värvätty.
ÄITI. Puhu sinä pukille mutta älä minulle. Upseerit eivät päästä
hevillä sotamiehiä käsistään.
ISÄ. Hyvä jollei hänelle sen pahempaa ole tapahtunut kuin että ovat
hänet värvänneet. Pahoin pelkään, Kerttu, että poikaviikari on joutunut
pahempaan kiikkiin.
ÄITI. Oi, oi, hän oli sentään ainoa poikamme ja vaikka hän onkin aika
tomppeli, on hänestä sentään apua työssä.
ISÄ. Jos hän on kadonnut, niin täytyy meidän, Kerttu, tyytyä
kohtaloomme.
ÄITI. Minä en koskaan tyydy kohtalooni. Sinä saat hankkia pojan
takaisin taikka toisen hänen sijaansa.
ISÄ. Hanki sitte joku toinen avuksesi, sillä minä olen jo liian vanha
ja heikko sellaiseen.
(Äiti itkee).
ISÄ. Älä itke, eukkoseni. Etsikäämme häntä Karjatalon kievarista. Ehkä
hän on joutunut sinne.
ÄITI. Loruja, kuinka hän olisi sinne joutunut?
ISÄ. Menkäämme nyt kuitenkin sinne! Mutta kuules sitä melua. Näissä
kauppaloissa ei näe muuta kuin paljasta pahaa. Tuossakin kuljetellaan
kurjaa syntistä raukkaa. (Raatimiehelle). Anteeksi, hyvä herra, mitä
pahaa on tämä kurja syntinen tehnyt?
RAATIHERRA. Hän on hirtettävä.
POIKA. Voi tokkiinsa, eiväthän silmäni vain ole nurin päässäni,
tuossahan ovat vanhempani. Oi, rakkaat vanhemmat, nyt tulitte sopivaan
aikaan seurataksenne minua hirsipuulle.
ÄITI. Mies hoi, tämä on meidän poikamme, Pekka Niilonpoika!
ISÄ. Niin minustakin näyttää. Pekka Niilonpoika! Mitä tämä on? Mitä
pahaa olet tehnyt?
POIKA. Voi, rakas isä! Älä suutu minuun, kadotin ne neljä killinkiä,
joilla minun piti ostaa tervaa!
RAATIHERRA. Mikä yksinkertaisuus! Minun tulee häntä sääli. Kuulkaas
isäntä, onko tämä teidän poikanne?
ISÄ (itkien). On, on, armollinen herra. Mutta miksi minun poikani
hirtetään?
RAATIHERRA. Hän on sanonut olevansa ylhäinen herra ja on hävittänyt
tässä seisovien kunnon ihmisten onnen ja menestyksen.
ÄITI. Oi, armollinen herra, se on mahdotonta. Hän on typerin ihminen,
mitä maa päällään kantaa. Onko se totta, mistä sinua syytetään?
POIKA. Hiisi vieköön koko sen hovimestarin! Kyllä minä sen vielä
pehmitän!
RAATIHERRA. Mitenkä sinä tapasit sen hovimestarin?
POIKA. Kun minä eilen seisoin torilla ja katselin ympärilleni, tuli hän
minun luokseni ja sanoi: seuraa minua ja tee niinkuin käsken, niin
sinulle koittaa paremmat päivät kuin mitä sinun herrasväelläsi on.
Hulluhan minä olisin ollut, jollen olisi sellaista tarjousta vastaan
ottanut; minä seurasin häntä, hän puki ylleni sellaisen takintekeleen,
sanoi minua palatsikreiviksi, vei minut tämän miehen huoneeseen, joka
myöskin sanoi minua palatsikreiviksi, antoi minulle kerralla niin
paljon ruokaa ja juomaa, että se olisi riittänyt minulle koko vuoden
ajaksi. Minä panen maata enkä ajattele tuon taivaallista. Aamulla
sanotaan, että minut hirtetään sentähden, että eilen olin
palatsikreivi. Lempo ruvetkoon toiste teidän palatsikreiviksenne!
ÄITI (itkien). Armollinen herra, huomaattehan hänen
yksinkertaisuudestaan, ettei hän ole mies tekemään konnankoukkuja,
mutta toiset ihmiset ovat käyttäneet hänen typeryyttänsä hyväksensä
sekä ovat pitäneet häntä välikappaleena muita petkuttaaksensa.
Armahtakaa minua, älkää saattako minua ennenaikaiseen hautaan.
RAATIHERRA. Kunnon kansalaiset, mitä arvelette te, jotka olette
kärsineet vahinkoa? Tyydyttekö siihen, että tämä yksinkertainen ihminen
saa kärsiä viattomasti.
JALOKIVIKAUPPIAS. Ei se hyödytä meitä laisinkaan. Minä itse säälin
häntä.
POIKA. Mielelläni minä maksan kärsityn vahingon. Toinen on menettänyt
kaksi kiveä, mielelläni hankin minä hänelle kymmenen sijaan, ja toinen
on menettänyt kolmekymmentä rotan vietävää, ne minä kyllä myöskin voin
hänelle toimittaa.
RAATIHERRA. Olen havainnut pojan aivan syyttömäksi sekä enemmän sääliä
kuin rangaistusta ansainneeksi. Emme minkään lain mukaan voi rangaista
häntä viattomana välikappaleena, vaan luovuttakaamme hänet hänen
vanhemmillensa sillä varoituksella, etteivät he toiste anna hänen
ominpäin matkustaa kaupunkiin, jottei hän antaisi aihetta useampiin
tällaisiin murhenäytelmiin.