(He käyvät tukkanuottasille, ja hovimestari eroittaa
heidät ajaen toisen ulos).
ISÄNTÄ. Armollinen herra hovimestari, suokaa anteeksi, että tällaista
on tapahtunut teidän läsnäollessanne. Herra hovimestari, en voi hillitä
itseäni, kun joku solvaisee hyvää nimeäni ja mainettani väittäessään,
etten minä muka osaa valmistaa raguuta. Eikös se ole harmillista, herra
hovimestari? Mieluimmin olisi hän saanut haukkua minua vaikka konnaksi
ja petkuttajaksi.
(Hän itkee).
LEERBEUTEL. Mitäs turhista, herra isäntä! Jos ihminen panisi
sydämmelleen kaikki, mitä muut hänestä puhuvat, niin kyllä siinä olisi
tekemistä. Kuinka vanha te nyt olette ja kuinka kauvan olette
kiehuttanut ja keittänyt ruokia yleisölle?
ISÄNTÄ. Yli kolmekymmentä vuotta.
LEERBEUTEL. Niin pitkän ajan kuluttua luulisi teidän kiivaan verenne
jo lakanneen kiehumasta. Jos minä välittäisin kaikellaisista
juorupuheista, niin olisi mieliharmi jo aikoja sitten syönyt sisukseni;
sillä jokaisessa kotoa saapuneessa kirjeessä saan minä uutisia
ystäviltäni. Ja he kertovat, mitä ihmiset puhuvat tästä meidän
ulkomaanmatkastamme, nimittäin, että minä muka käytän hyväkseni
palatsikreivin yksinkertaisuutta ja tuhlaan rahavaroja omiin
tarpeisiini, vaikka minä voin vannoa, että olen omasta kukkarostani
saanut panna lisää yli kolmetuhatta riksiä, sen voi rouvakin minusta
todistaa. Mutta, herra isäntä, kun on hyvä omatunto, niin sitä voi
halveksia kaikkea tällaista.
ISÄNTÄ. Jospa kaikki nuoret kunnon herrat olisivat sellaisissa käsissä
kuin hovimestarin... Minussa on jotakin omituista, herra hovimestari;
tavatessani ihmisen voin heti paikalla tarkalleen sanoa, mikä hän on
miehiään. Heti ensi näkemältä huomasin, että te, hovimestari, olette
ymmärtäväinen ja siivo herra. Mutta, herra hovimestari, onkos
palatsikreivi todellakin niin tyhmä?
LEERBEUTEL. Herra isäntä, ei saa puhua pahaa sellaisista suurista
herroista, en minäkään puhu hänestä pahaa, sillä mitä hän sille mahtaa,
ettei luonto ole tehnyt häntä toisenlaiseksi. Mutta sen minä voin
sanoa... Älkää sentään kertoko minun sanojani!
ISÄNTÄ. Varjelkoon taivas leipäläpeäni, herra hovimestari!
LEERBEUTEL. Sen voin sanoa, ettei hänellä ole ihmisestä juuri muuta
kuin ruumis, ja vaikka minä kuinka koitan peitellä hänen tyhmyyttänsä,
huomaavat ymmärtäväiset ihmiset sen kuitenkin heti. Hänen isänsä, vanha
palatsikreivi on monasti vääntänyt käsiänsä ja valitellut asiaa
minulle. Minä lohdutin häntä sillä, että monet, jotka nuoruudessaan
ovat olleet yhtä tyhmiä kuin nuori kreivi, ovat vanhemmiten
viisastuneet. Hänen herra isänsä arveli, että hän vieraissa maissa
muuttuisi ja hienontuisi, mutta vielä en ole hänessä huomannut mitään
muutosta. Mutta nyt minun täytyy mennä herraani tapaamaan. Hän on
kutsuttanut luokseen maan ylhäisimmät syömään illallista kanssansa.
Pitäkää huolta, herra isäntä, että pöytä on korea! Saatte hyvän maksun.
Näkemiin!
Kohtaus 3.
Isäntä. Rouva Staabi.
ISÄNTÄ (Yksin). Kelpo mies tämä hovimestari. Mutta hyvä olisi,
jollei hän eikä rouvakaan olisi mukana, sillä silloin voisin minä
yksin pitää herrasta huolen. Ani harvoin lentää suuhumme tällaisia
lihavia paisteja, sentähden täytyy käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Ravintolaliike on kuin arpajaiset. Siinä saa sekä tyhjiä arpoja että
huonoja voittoja, mutta tämä palatsikreivi on niitä viidennen luokan
suuria arpalippuja, ja ne korvaavat kaiken muun. Kas, hyvää huomenta,
rouva Staabi! Minuako etsitte?
ROUVA STAABI. Kuulin, että tänne on saapunut vieras herra. Minulla
olisi tarjolla broderieriä, silkkikankaita ja sen semmoista.
ISÄNTÄ. Odottakaa kunnes hovimestari tulee, sillä kaikki käy hänen
päänsä kautta. Kas, tuossa hän onkin! Herra hovimestari, tällä vaimolla
on korutavaroita, ehkä palatsikreivi tahtoo niitä ostaa.
LEERBEUTEL. Paljon mahdollista. Tarvitsisimme noin kolmekymmentä
kyynärää koruompelusta, mutta hyvää se pitää olla.
ROUVA STAABI. Koko kaupungissa ei ole kellään niin hyviä broderieriä.
Kalliinpuoleisia ne ovat. Mutta hyvä maksaa aina.
LEERBEUTEL. Ei ole sanottu, että ne ovat kalliita sen vuoksi, että ne
ovat hyviä.
ROUVA STAABI. Herra! Jos löydätte tästä kaupungista tämän mallisia ja
näin paksuja broderieriä, niin annan ne vaikka ilmaiseksi.
LEERBEUTEL. Onko teillä muuten sieviä tupakkarasioita?
ROUVA STAABI. On kyllä. Tässäkin on kultarasia, kannessa sievä kuva,
mutta se maksaa kaksisataa riksiä, sillä se on tehty puhtaasta
tukaattikullasta.
LEERBEUTEL. Rasia on todellakin sievä. Luulen kyllä, että kreivi ostaa
sen sekä koruompeluksen jahka hän ensin ehtii tarkastaa niitä.
Jätättekö ne tänne huomiseksi?
ROUVA STAABI. Vallan mielelläni.
LEERBEUTEL. Voitte tulla tänne huomenaamulla kello yhdeksän.
ROUVA STAABI. Kyllä tulen.
LEERBEUTEL. Mutta määrätkää koruompeluksista tarkka hinta!
ROUVA STAABI. Kyllä siitä sovitaan.
LEERBEUTEL. Onko teillä muuten hienoja jalokiviä?
ROUVA STAABI. Ei ole, mutta ihan tässä naapurissa asuu mies, häntä minä
suosittelisin.
LEERBEUTEL. Niin, käskekää hänen heti tulla tänne!
(Rouva Staabi menee).
LEERBEUTEL. Kuulkaas, herra isäntä! Vieraat saapuvat kohta. Näyttäkää
nyt, että osaatte heitä hyvin kestitä.
ISÄNTÄ. Kuninkaallisesti heitä kestitetään.
(Isäntä menee).
Kohtaus 4.
LEERBEUTEL. Pilanäytelmä alkaa hyvin. Tosin on hiukan uhkarohkeata
kutsua tänne ylhäisiä vieraita, ehkä he heti paljastavat meidät ja
huomaavat pojan maalaisrengiksi, mutta oppimestarini Pernilla sanoo,
että kuta useampia henkilöitä me asetamme näyttämölle, sitä
uskottavammaksi teemme asiamme ja viemme siten isännän kokonaan
harhaan. Minä kyllä vedän raatiherroja nenästä ja Pernilla tekee samoin
heidän rouvillensa. Mutta kas tuolta tulee jalokivikauppias. Nämä
ihmiset rientävät omaan onnettomuuteensa ikäänkuin pelkäisivät,
etteivät ajoissa tulisi petetyiksi.
Kohtaus 5.
Leerbeutel. Jalokivikauppias.
JALOKIVIKAUPPIAS. Serviteur, herrani! Rouva Staabi käski minun tulla
tänne; olen jalokivikauppias.
LEERBEUTEL. Näyttäkääpäs, mitä teillä on! Nämä miellyttävät minua
enimmin. Kenties kreivi ostaa ne, mutta nyi ei hänellä ole aikaa niitä
tarkastaa, sillä me odotamme tänne raatiherroja. Tahdotteko jättää ne
tänne huomiseen saakka, niin saatte silloin vastauksen?
JALOKIVIKAUPPIAS. Minä tuon tänne jalokivet huomisaamulla.
LEERBEUTEL. Monsieur! Minä annan teille paremman neuvon. Pysykää vain
poissa, koska niin kovin pelkäätte! Täällä kävi äskettäin toinenkin
tarjoomassa meille tavaroitaan ja olisi jättänyt näytteeksi niin monta
kuin vain olisimme halunneet. Mutta minä annoin hänen mennä koska
kerran sama vaimo oli puhunut minulle teistä.
JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, herra hovimestari! En minä sitä tarkoittanut!
LEERBEUTEL. Ei, monsieur. En tahdo johdattaa teitä enkä ketään
muutakaan kiusaukseen. Ehkä nukkuisitte yönne levottomasti, jos
uskoisitte pari jalokiveä pyhän roomalaisen valtakunnan
palatsikreiville.
JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, älkää suuttuko, kunnianarvoisa herra hovimestari!
LEERBEUTEL. En minä ollenkaan suutu, kehun vain varovaisuuttanne.
JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, teidän jalosukuisuutenne!
LEERBEUTEL. Monsieur, minä sanon sen teille, en ole ollenkaan
vihoissani, mutta te ette myöskään voi moittia minua siitä, että teen
kauppoja kenen kanssa tahansa.
JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, jalosukuinen herra hovimestari!
LEERBEUTEL. Tässä saatte jalokivenne. Toivon, etteivät ne minun
käsissäni ole pilaantuneet.
JALOKIVIKAUPPIAS. Kautta kunniani, minä en ota niitä takaisin. Pyydän
nöyrimmästi, pitäkää ne huomiseen saakka.
LEERBEUTEL. Minä en ota niitä!
JALOKIVIKAUPPIAS. Pyydän ainoastaan, älköön kreivi olko minulle
epäsuosiollinen.
(Menee).
LEERBEUTEL. Kuulkaas, monsieur, koska huomaan, ettette tehnyt tätä
epäluulosta, niin saatte sitte jättää ne tänne!
JALOKIVIKAUPPIAS. Kiitän teitä, hovimestari.