Alkulause.
I. Matka virkapaikkaan ja ensi vuosi siellä.
II. Suomen Lapin asukkaat.
1. Johdatus.
2. Lappalaisten muinaisuskonto.
3. Lappalaisten lauluista ja saduista.
4. Lappalaisten muinoisesta verotuksesta.
5. Uutisasukkaiden vaikeudet.
III. Lapin ilmanala.
IV. Lappalaisten uskonnollisuudesta ja luonteesta.
V. Porontaljojen näytteellepano.
VI. Käynti Matti Samulin luona..
VII. Kirkollisia ja siveellisiä oloja.
VIII. Muutamia piirteitä papin arkielämästä Lapissa.
IX. Joulumarkkinat Inarissa 1821.
X. Käräjät Inarissa 1827
XI. Matkaseikkailuja.
XII. Sairaus.
XIII. Ruijassa.
XIV. Kemin markkinat.
XV. Käynti Venäjän Lapissa.
XVI. Eronhankkeita ja lopullinen ero Lapista.
Alkulause.
Vasta neljä vuotta pappina oltuaan nuori Jaakko Fellman nimitettiin
Utsjoen ja Inarin kirkkoherran virkaan, johon hän astui v. 1820 ja oli
siinä kahdettatoista vuotta eli vuoteen 1831, jolloin hän kokonaan
heikontuneen terveytensä vuoksi tästä virasta erosi. Koko tällä ajalla
hän kirjoitti omista ja seurakuntansa oloista ruotsiksi muistiinpanoja,
jotka 1906 painettuina julaistiin, täyttäen neljä paksua nidosta, ja
jotka monipuolisen ja runsaan sisällyksensä tähden ovat saavuttaneet
hyvin ansaittua huomiota.
Innokkaana lapinkansan ystävänä ja lämpimänä sielunpaimenena ei
hän välttänyt vaivaloisimpia ja hengenvaarallisiakaan matkoja,
kun virkatoimet niitä vaativat, koskivat ne sitten kuulutettujen
jumalanpalvelusten pitämistä, sairaiden luona käymistä tai vanhojen ja
raihnaiden palvelemista, kun nämä eivät kyenneet saapumaan kirkolle.
Lämpimällä rakkaudella, joka huokuu kaikissa hänen kirjoituksissaan,
hän liittyi kovaonnisiin seurakuntalaisiinsa ja sai heidän puoleltaan
yhtä vilpittömän ja lämpimän tunnustuksen ja rakkauden palkinnokseen.
Mutta kuten niin moni maamme etevistä sielunpaimenista ei Fellmankaan
harrastanut ainoastaan seurakuntalaistensa hengellistä kehitystä vaan
myös heidän aineellisten olojensa parantamista. Milloin hän tarjoutuu
opettamaan heitä polttamaan tervaa juurikkaista, milloin hän neuvoo
heille uusia ketunpyytämistapoja, milloin hän taas kehottaa silloin
vielä tuskin alussa olevaan potaatinviljelykseen, jota hän koettaa
edistää lahjoittamalla siementä. Ja aina avoimella silmällä hän
tutkii mitä viljelyksen mahdollisuuksia kullakin paikkakunnalla on
olemassa, kehoittaa etenkin karjanhoitoon missä hän huomaa ruohoisia
jokivarsia, ja esittää palkittaviksi uutteria uutisviljelijöitä, jopa
itsekin perustaa uutistalon Inariin, siten kehoittaakseen lappalaisia
yhtäläisiin yrityksiin; ja moni uutistalo syntyikin siellä hänen
aikanaan. Tuon tuostakin hän istuu puheenjohtajana lappalaisten
kotokäräjissä. Ja kun kihlakunnan käräjiä aina vuodesta 1812 ei oltu
pidetty Utsjoella eikä Inarissakaan, ja lappalaisten oli pakko ajaa
käräjäasiansa Enontekiäisissä, jonne Utsjoelta oli 37 ja Inarista 22
peninkulmaa, puuttui Fellman, kohta Lappiin tultuaan, tähänkin asiaan,
ja saatiinkin vihdoin aikaan että vuodesta 1827 alkaen kihlakunnan
oikeus taas istui Inarissa.
Mutta laajemmallekin ulottui hänen näköpiirinsä. Jo vuonna 1822
Fellman lähettää silloiselle valtiosihteerille paroni Rehbinderille
"Kertomuksen Utsjoen kirkkoherrakunnan nykyisestä tilasta ja ehdotuksia
sen parantamiseksi". Siinä hän muun muassa, tiettävästi ensimäisenä,
on huomauttanut välttämättömäksi ja Suomen lappalaisten elämänehdoksi,
että heille suodaan maakaistale Jäämeren rannalla, sekä että heille
1820-luvun rajankäynnissä Venäjän ja Norjan valtakuntien välillä
pidätettäisiin se oikeus Jäämereen, joka heillä ikivanhoista ajoista
on ollut. Samaa asiaa hän muistuttaa rajankäyntikommissioonille 1826.
Mutta kaikki turhaan, ja turhiksi ovat jääneet myöhemmätkin yritykset
samaan suuntaan. Mainitsemme vain lyhyesti muut hänen laveasuuntaiset
ehdotuksensa, kuten esim. kauppalan perustamisen Patsjoen suulle,
Patsjoen perkkaamisen uittoväyläksi, ryhtymisen valaanpyyntiin ja
karjanhoidon edistämiseen. Keisarilliselle Suomen talousseuralle
Fellman kirjoittaa taloudesta Utsjoella, joka kirjoitus jo 1826
ilmestyi painosta. Hän tutkii eräässä kirjoituksessa kysymykseen
tullutta ehdotusta Suomen rajan sulkemisesta Norjaa vastaan, toisessa
hän pyytää että rukoushuone rakennettaisiin Venäjän alueelle Inarin
porolappalaisille; ja kyllä paljonkin aikansa edellä me hänet tapaamme,
kun hän eri kirjoituksissa neuvoo kotimaisten rehukasvien viljelemiseen
ja — ihmeeksi — kehoittaa kalanviljelykseen Suomessa ja Suomen Lapissa,
jossa hän itse oli yrittänyt kokeilla tällä alalla.
Olisihan jo tässäkin kyllin yhden miehen osaksi. Mutta Fellman oli
sen lisäksi etevä tiedemies etenkin kasvi- ja eläintieteen alalla.
Semmoisena hän oli kirjevaihdossa useain kotimaisten ja ulkomaalaisten
tiedemiesten kanssa, ja tästä kirjevaihdosta näkyy, kuinka suuressa
arvossa häntä pidettiin. Lapin kasvi- ja eläinkunnasta hän on
kirjoittanut laajoja selontekoja.
Mutta kielitiedekään ei ollut hänelle vieras. Lappalaisten opetuksessa
oli heidän oma kielensä kielletty; kaikki opetus oli annettava
suomeksi. Jos suomenkieli olikin Suomesta karkoitettu matalimpiin
mökkeihin, niin saihan se Lapissa rehennellä herrana. Tätä vääryyttä
Fellman ei sietänyt. Itse hän pian oppi lapinkieltä, eikä hätävaraksi
vaan; täydellisesti hän siihen perehtyi ja esiintyi kirjailijanakin
tällä kielellä. Hän kokosi suuren joukon kansanlauluja ja taikoja,
tutki lappalaisten muinaisuskontoa ja heidän satujansa ja julkaisi
niistä arvokkaita kirjoituksia. Monien ponnistuksien jälkeen hän saikin
lapinkielen käyttämisen kiellon peruutetuksi sekä seurakuntalaisten
että itsensä suureksi iloksi.
Näin laajoille aloille ulottuvan elämäntyön suorittaja ansaitsee tulla
tunnetuksi maanmiestensä keskuudessa laajemmalle kuin voi levitä hänen
yllämainitut muistiinpanonsa, jotka suurimmaksi osaksi ovat varsinaisia
tiedemiehiä varten. Jaakko Fellmanin elämäkerta olisi liitettävä
kansamme muiden merkkimiesten sarjaan. Mutta kukapa rohkenisi ruveta
kilpailemaan hänen kanssaan sen kertomuksen vilkkaudessa, elävyydessä
ja viehättäväisyydessä, jolla hän itse esittää oloaan ja havaintojaan
Lapissa. On tuntunut sentähden luonnollisemmalta, että nämä olot ja
havainnot tulevat lukijan silmien eteen Fellmanin omilla sanoilla.
Niitä kahtatoista vuotta, joina hän eli ja vaikutti Lapissa, on
hän kuvannut muistiinpanojensa ensimäisessä osassa, 680 sivuisessa
nidoksessa, kukin vuosi eri jaksona. Siinä laveudessa niitä nyt ei
voida suomeksi julkaista, vaan on niistä etupäässä lappalaisia koskevat
tärkeämmät kohdat poimittu ja aineiden mukaan järjestetty. Siten on
syntynyt tämä kuvaus Jaakko Fellmanista. Ainoastaan varsin vähäisessä
määrässä hän tässä esiintyy tiedemiehenä, lukija vain viittauksista
huomaa, että hän niilläkin aloilla liikkuu. Mutta silloiset olot
Lapissa, Fellmanin kuvaukset Lapin ja lappalaisten elämästä ja hänen
toimistaan niiden keskuudessa, toivottavasti viehättävät sitä lukijaa,
joka harrastaa maamme oloja ja maamme toimimiesten tuntemista.
Fellman oli syntynyt Rovaniemellä 1795 maaliskuun 25 päivänä ja
kuoli 8 p. samaa kuuta 1875 kirkkoherrana Lappajärvellä, jossa hän
toimi 43 vuotta. Hänen esi-isänsäkin olivat kolmessa polvessa olleet
lappalaispappeina, yhteensä ja yhtämittaa 120 vuotta.