Koko perheestä oli Hendrik metsänkävijä ennen muita. Hän tavallisesti
hankki varastoa ruokasäiliöön; ja sellaisina päivinä, jolloin ei
oltu norsunmetsästyksellä, oli Hendrik ulkona yksinään ahdistamassa
antilooppeja ja muita elukoita, jotka olivat heidän tavallisena
elatuksenaan. Hendrik piti pöydän hyvin varustettuna.
Antiloopit ovat Etelä-Afrikan pääasiallista riistaa -- sillä Afrika
on ennen kaikkea antilooppien maa. Olet kenties ihmeissäsi kuultuasi,
että koko maailmassa on _seitsemänkymmentä eri antilooppilajia_ -- että
enemmän kuin viisikymmentä niistä on afrikalaisia ja että vähintään
kolmekymmentä asustaa Etelä-Afrikassa -- nimittäin siinä mantereen
osassa, joka on Hyväntoivonniemen ja Kauriin kääntöpiirin välillä.
Tarvittaisiin siis kokonaisen kirjan laajuus, jotta voisi antaa
kunnollisen selostuksen -- erikoistutkielman -- antiloopeista yksin; ja
siihen minulla ei tässä ole tilaa. Nyt saatan vain sanoa, että Afrika
on suurin antilooppimaa, vaikka monta oivallista lajia elelee myös
Aasiassa -- että Amerikassa ei ole kuin yksi laji, "haarasarvi", jonka
jo hyvin tunnette (Romaanista "Mississippin metsästäjäpojat". Suom.)
-- ja että Euroopassa on kaksi, joskin toinen niistä, yleensä tunnettu
vuorivuohi, on yhtä paljon vuohi kuin antilooppi.
Edelleen huomautan, että nuo seitsemänkymmentä eläinlajia, jotka
luonnontutkijat luokittavat antilooppeihin kuuluviksi, eroavat
toisistaan suuresti muodon, suuruuden, värin, karvan, tapojen puolesta,
lyhyesti sanoen, niin monessa suhteessa, että niiden luokittaminen
antiloopin nimeen on todella varsin mielivaltaista. Muutamat ovat
lähellä vuohen sukua; toiset ovat enemmän saksanhirven näköisiä; toiset
muistuttavat härkää; muutamat ovat läheistä sukua puhvelille, kun taas
joillakin lajeilla on useita villilampaan tunnusmerkkejä.
Yleensä ne kuitenkin ovat enemmän saksanhirven kuin minkään muun
eläimen näköisiä; ja niiden useita lajeja sanotaan yleisessä
puhekielessä hirviksi. Useat antiloopit ovatkin todella enemmän eräiden
hirvilajien kuin omien sukulaistensa näköisiä. Niiden ja hirvien
välinen pääeroavaisuus on se, että antiloopeilla on _sarveis-sarvet_,
jotka ovat kestävät eli pysyvät, kun taas hirvellä on _luiset_, jotka
putoavat vuosittain.
Kuten hirvilläkin on eri antilooppilajeilla varsin erilaiset tavat.
Toiset asustavat laajoilla avoimilla tasangoilla; toiset sankoissa
metsissä; toiset kuljeksivat virtojen varjoisilla rantamilla, kun taas
muutamat oleskelevat äkkijyrkillä kallioilla tahi vuorten kuivissa
kuiluissa. Muutamat syövät ruohoa, kun taas toiset, vuohentapaiset,
pitävät enemmän puiden lehdistä ja pehmeistä vesoista. Itse asiassa
ovat näiden elukoiden tavat niin erilaisia, että mikä lieneekin jonkun
alueen tahi maan luonne, se havaitaan yhden tahi useamman lajin
mielipaikaksi. Jopa varsinaisella erämaallakin on antilooppinsa, jotka
pitävät paahtavaa ja vedetöntä lakeutta parempana kuin hedelmällisintä
ja vihannoivinta laaksoa.
Kaikista antiloopeista on hirviantilooppi eli "caana" (_A. oreas_)
suurin. Se on hartioiden kohdalta runsaasti seitsemäntoista
kämmenenleveyttä -- ollen siis varsin suuren hevosen korkuinen. Suuri
uroshirvi painaa yli neljäsataa kiloa. Se on raskasmuotoinen ja
huonohko juoksija, koska ratsastava metsämies voi ilman ponnistusta sen
saavuttaa laukaten. Sen yleiset suhteet eivät paljoa eroa tavallisesta
härästä, mutta sen sarvet ovat suorat ja kohoavat kohtisuoraan
päälaelta eroten vain vähän toisistaan. Ne ovat kahden jalan pituiset,
ja harjanne kulkee kierteisesti niiden ympäri miltei kärkeen asti.
Naaraan sarvet ovat pitemmät kuin uroksen.
Hirviantiloopin, kuten useimpien antiloopien, silmät ovat suuret,
kirkkaat ja liikuttavat, ilman minkäänlaista hurjaa ilmettä; ja tämä
eläin, vaikka onkin niin suuri ja voimakas, on mitä vaarattomin
luonteeltaan -- ryhtyen taisteluun vain epätoivoon saatettuna.
Tämän antiloopin yleinen väri on tummanruskea punaisenruskein
vivahduksin. Toisinaan on värimultaan vivahtava tuhkanharmaa
vallitsevana värinä.
Hirviantilooppi on yksi niitä antilooppeja, jotka näyttävät olevan
vedestä riippumattomia. Sitä tavataan erämaatasangoilla kaukana niin
hyvin lähteestä kuin virrastakin; ja näyttääpä se pitävän enemmän
sellaisista seuduista -- kenties siellä vallitsevan suuremman
turvallisuuden tähden --, vaikka se myöskin on hedelmällisten ja
metsäisten seutujen asukas. Se elää laumoissa, molemmat sukupuolet
erillään, ja sitä tavataan joukoissa, joissa on kymmenestä sataan
yksilöön.
Hirvenlihaa pidetään suuressa arvossa eikä se herkullisuudessa jää
jälkeen antiloopin, saksanhirven eikä härän sukuisten eläinten lihasta.
Sitä on verrattu mureaan häränlihaan, jolla on metsänriistan maku;
ja suolatusta ja kuivatusta reisilihasta saadaan herkkupala, joka
tunnetaan "reisikielen" omituisella nimellä.
Luonnollisesti hirveä, josta saadaan noin oivallista lihaa ja niin
suuret määrät, innokkaasti metsästetään sen turmioksi. Ollen vain
huononlainen juoksija ja aina varsin lihava, on ajo tavallisesti lyhyt
ja päättyy siihen, että hirvi kaadetaan, nyljetään ja paloitellaan.
Tämä metsästys ei ole suuresti kiihoittavaa, paitsi sitä, ettei
hirveä saada käsiin joka päivä. Helppous niiden saavuttamisessa,
yhtä hyvin kuin niiden lihan arvo, on johtanut tämän antilooppilajin
harvenemiseen; ja vain etäisissä seuduissa saattaa tavata niitä lauman.
Nyt ei oltu nähty ainoatakaan hirveä sitten heidän saapumisensa, vaikka
silloin tällöin oli havaittu jälkiä, ja Hendrik halusi useasta syystä
saada yhden. Hän ei ollut eläessään ampunut hirveä -- se oli yksi syy
-- ja toinen oli, että hän halusi hankkia varastoon sitä erinomaista
lihaa, joka niin runsain määrin peittää tämän eläimen kylkiä.
Senpä vuoksi Hendrik suurella ilolla kuuli eräänä aamuna sanoman, että
hirvilauma oli nähty ylemmällä tasangolla eikä kaukana. Swartboy, joka
oli ollut kallioilla, toi tämän tiedon leiriin.
Hukkaamatta enempää aikaa kuin mikä meni suunnan selville saamiseen
Swartboylta, Hendrik nousi kvaggansa selkään, pani pyssyn olalleen ja
ratsasti pois laumaa etsimään.
Ei kaukana leiristä oli helppo rotkotie, joka johti vuorta ylös
ylempänä olevalle tasangolle. Se oli jonkinlainen sola tahi kuilu; ja
päättäen sen pohjalla olevista eläinten lukuisista jäljistä käytettiin
sitä nähtävästi paljon tienä ylemmältä tasangolta sille, jossa lähde
ja virta olivat. Eräät elukat, kuten seebrat ja kvaggat ja muut, jotka
kernaammin oleskelevat kuivalla erämaatasangolla, pitivät tapanaan
tulla tätä polkua pitkin vettä halutessaan.
Ylös solaa Hendrik ratsasti, ja tuskin hän oli saapunut sen yläpäähän,
kun hän huomasi hirvilauman -- seitsemän vanhaa härkää -- noin mailin
päässä ylemmällä tasangolla.
Siellä ei ollut piilopaikkaa, joka olisi kettuakaan suojannut. Ainoana
kasvullisuutena lähellä hirvien olinpaikkaa oli hajallaan kasvavia
aloeita, euphorbioita sekä muutamia surkastuneita pensaita ja kuivan
ruohon tupsuja, erämaalle luonteenomaisia. Ei ollut ainoatakaan kyllin
suurta puuryhmää, joka olisi suojannut metsämiestä hänen riistansa
silmiltä; ja Hendrik johtui heti siihen päätökseen, ettei hirvien luo
voinut "hiipimällä" päästä niiden siinä asemassa ollessa.
Vaikka Hendrik ei ollutkaan koskaan metsästänyt tätä antilooppia, tunsi
hän hyvin sen tavat, ja tiesi miten sitä oli ajettava. Hän tiesi, että
se oli huono juoksija; että mikä vanha hevonen tahansa saavuttaisi sen;
ja että hänen kvaggansa -- neljästä kesytetystä nopein -- voisi sen
myös tehdä.
Oli vain siis kysymys ajoon lähdöstä. Jos hän voisi päästä kyllin
lähelle härkiä saadakseen kunnollisen alun, uuvuttaisi hän ajamalla
varmasti yhden. Tulos voisi olla toisenlainen, jos hirvet pitkän matkan
päästä huomaisivat vaaran ja rientäisivät pois yli tasangon.
Päästä sopivan ajomatkan päähän, sitä tuli yrittää.
Mutta Hendrik oli tarkka metsästäjä, ja pian hän teki päätöksensä. Sen
sijaan, että olisi ratsastanut suoraan hirviä kohden, hän teki hyvän
kierroksen -- kunnes sai lauman itsensä ja kallioitten väliin -- ja
sitten ohjaten kvaggansa niitä kohti ratsasti rauhallisesti eteenpäin.
Hän ei istunut suorana satulassa, vaan taivuttautui alas, kunnes hänen
rintansa miltei kosketti kvaggan säkää. Tämän hän teki pettääksensä
hirviä, jotka muutoin olisivat tunteneet hänessä vihollisen. Sillä
tavoin ne eivät voineet päättää, millainen elukka oli tulossa niitä
kohden, vaan seisoivat pitkän aikaa tarkastellen uteliain mielin ja
hiukan levottomina Hendrikiä ja hänen kvaggaansa.
Ne sallivat kuitenkin metsämiehen päästä kuudensadan kyynärän päähän
-- miltei kyllin lähelle -- ennenkuin lähtivät raskaaseen, kömpelöön
laukkaamiseen.
Hendrik kohosi nyt satulassaan, kannusti kvaggaansa ja seurasi laumaa
täyttä vauhtia.
Niinkuin hän oli ajatellut, niin kävikin. Hirvet juoksivat suoraan
kallioita kohden -- ei solaa kohden, vaan sinne missä sellaista ei
ollut -- ja saavuttuaan äkkijyrkänteen luo täytyi niiden tietysti
kääntyä uuteen suuntaan, joka oli poikittain edellisen kanssa. Tämä
tuotti etua Hendrikille, joka ohjaten kvaggansa viistoon oli pian
lauman kintereillä.
Hendrikin aikomus oli valita yksi häristä ja uuvuttaa se -- jättäen
toiset laukkaamaan tiehensä mihin halusivat.
Hänen tuumansa toteutui, sillä pian jälkeenpäin lihavin häristä syöksyi
sivulle ikäänkuin siten päästäkseen pakoon, kun taas toiset juoksivat
eteenpäin.
Härkä ei ollut niin ovela kuin se luuli. Hendrikin silmä seurasi sitä
ja hetkessä oli kvagga käännetty sen jäljille.
Toinen ponnistus vei riistan ja takaa-ajajan miltei mailin
verran lakeuden poikki. Hirvi oli muuttunut väriltään punertavan
tummanruskeasta lyijyn karvaiseksi; sylki valui sen huulilta pitkinä
kielekkeinä, vaahto teki sen leveän rinnan laikolliseksi, kyyneleet
vierivät sen suurista silmistä, ja sen laukkaaminen muuttui väsyneeksi
hölkytykseksi. Se oli nähtävästi "lyöty".
Vielä muutama minuutti ja kvagga oli aivan sen kintereillä; silloin
muhkea antilooppi, huomaten, ettei enempi juokseminen enää voisi sitä
auttaa, pysähtyi epätoivossaan ja kääntyi päin vainoojaansa.
Hendrikillä oli ladattu rihlapyssynsä kädessään, ja odotat kuulevasi
hänen samassa hetkessä kohottaneen sen olalleen, tähdänneen,
laukaisseen ja kaataneen hirven.
Minun täytyy tuottaa sinulle pettymys kertomalla, ettei hän mitään
sellaista tehnyt.
Hendrik oli todellinen metsämies -- ei äkkipikainen eikä tuhlaava
keinoihinsa nähden. Hänellä oli parempi suunnitelma kuin surmata elukka
siihen. Hän tiesi eläimen nyt olevan aivan hänen vallassaan ja voivansa
ajaa sen minne halusi, aivan kuten kesyn härän. Olisi ollut ruudin ja
luotien tuhlausta ampua eläin siihen paikkaan. Vieläpä enemmänkin, se
olisi tehnyt välttämättömäksi vaivan kuljettaa sen lihaa leirille --
kahdenkertainen matka vähintäin -- ja vielä olisi ollut vaara, että
hyeenat söisivät siitä suurimman osan hänen poissaollessaan. Mutta hän
voisi säästää kaiken vaivan _ajamalla hirven leirille_; se oli hänen
aikeensa.
Ampumatta laukaustakaan hän siis karahutti uupuneen härän ohi, pidätti
sitä, käänsi sen ympäri ja ajoi sitä sitten edellään kallioita kohti.
Härkä ei voinut tehdä vastarintaa. Silloin tällöin se tahtoi kääntyä ja
lönkyttää vastakkaiseen suuntaan, mutta se estettiin helposti jälleen
ja pakotettiin taas eteenpäin solan yläpäähän.