Hyeenat ovat susia -- mutta ihan erikoista lajia susia. Niillä on samat
yleiset tavat kuin susilla, ja ne muistuttavat näitä ulkomuodoltaan.
Niillä on jykevämmät päät, leveämmät, paksummat kuonot, lyhyemmät
ja vankemmat kaulat sekä yleensä karheampi ja pörröisempi turkki.
Hyeenan luonteenomaisimpia tunnusmerkkejä on sen jäsenten kehityksen
epätasaisuus. Takajalat ovat heikommat ja lyhemmät kuin etujalat, joten
takapuoli on paljon alempana kuin olkapäät; ja selkäviiva, olematta
vaakasuora, kuten useimmilla eläimillä, laskeutuu vinosti häntää kohti.
Lyhyt paksu kaula ja vahvat leuat ovat luonteenomaisia tunnusmerkkejä,
edellinen siinä määrin, että tarumaisen luonnonhistorian päivinä
sanottiin hyeenan olevan vailla niskanikamia. Sen paksulla kaulalla
ja voimakkailla leukaluilla on tarkoituksensa. Niiden avulla hyeena
saattaa syödä luita, jotka olisivat vallan käyttökelvottomia
tavalliselle sudelle tai jollekin muulle saalistavalle pedolle. Se voi
murtaa miltei suurimmat ja vahvimmat nikamat eikä ainoastaan käytä
niiden ydintä, vaan musertaa itse luut ja nielee ne ravintona. Tässä
meillä jälleen on todiste luonnon mukautumiskyvystä. Hyeena elää juuri
siellä, missä noita suuria luita on runsaimmin. Luonto ei salli minkään
joutua hukkaan.
Hyeenat ovat Afrikan susia -- toisin sanoen ne edustavat Afrikassa
suurta sutta, jota siellä ei tavata. On totta, että sakaali on susi
joka suhteessa, mutta ainoastaan pieni. Afrikassa ei ole todellista
suurikokoista sutta, sentapaista kuin Pyreneitten laiha ryöväri tai sen
amerikalainen kaksoisveli.
Kaikista susista on hyeena rumin ja petomaisin. Siinä ei ole
mitään miellyttävää tai kaunista. Olinpa todella sanoa sitä
rumimmaksi luoduista olennoista, kun paviaanit johtuivat mieleeni.
Ne luonnollisesti edustavat äärimmäistä rumuutta; eivätkä hyeenat
todellakaan eroa niistä yleiseltä muodoltaan, enempää kuin eräiltä
tavoiltaankaan. Muutamat aikaisemmat kirjailijat lukivatkin ne samaan
luokkaan.
Nyt olemme puhuneet hyeenasta ikäänkuin sitä olisi vain yksi laji.
Pitkät ajat oli ainoastaan yksi tunnettu -- tavallinen eli "juovikas
hyeena" (_Hyena vulgaris_), ja juuri siitä kerrotaan niin monia
epätodenmukaisia juttuja. Tuskinpa yksikään muu eläin on ollut niin
huomattavalla sijalla salaperäisyyden ja kauhun maailmassa. Ei vampyyri
eikä lohikäärme ole sitä voittanut. Esivanhempamme uskoivat, että se
voi lumota kenen tahansa katseellaan, viekoitella heidät mukaansa ja
sitten syödä heidät suuhunsa -- että se muutti sukupuoltansa joka vuosi
-- että se saattoi muuttaa itsensä uhkean nuorukaisen näköiseksi ja
siten houkutella nuoria neitoja metsiin syötäväksi -- että se saattoi
täydelleen matkia ihmisääntä -- että sen tapana oli kätkeytyä jonkun
talon läheisyyteen, kuunnella, kunnes jonkun perheenjäsenen nimi
mainittaisiin, sitten huutaen kuin apua pyytäen mainita kuulemansa nimi
ja matkia hädässä olevan huutoja. Silloin tietysti mainittu henkilö
tuli ulos, mutta paikalle saapuessaan hän luonnollisesti tapasi vain
raivokkaan hyeenan, joka oli valmis hänet ahmaisemaan.
Niin oudolta kuin saattanee näyttääkin, uskottiin näitä järjettömiä
juttuja ennen varsin yleisesti, ja niin omituiselta kuin tuntuneekin
minun sanoa, ei ainoakaan niistä ole vailla _jonkinlaista_ pohjaa. Niin
liioiteltuja kuin ne ovatkin, johtavat ne kaikki alkunsa luonnollisista
tosiseikoista. Tässä viittaan vain pariin niistä. Hyeenan katseessa
on jotakin erikoista, joka on antanut aiheen käsitykselle, että
sillä olisi voima "viehättää" eli lumota, vaikken olekaan koskaan
kuullut sen sillä ketään viekoitelleen surman suuhun; eläimen äänessä
on erikoisuus, joka helposti hankkisi sille kunnian ihmisäänen
matkimisesta, siitä yksinkertaisesta syystä, että edellinen varsin
läheisesti muistuttaa jälkimmäistä. En sano hyeenan äänen olevan
tavallisen ihmisäänen kaltaisen, mutta on eräitä ääniä, joita se
aivan muistuttaa. Tunnen useita henkilöitä, joilla on _hyeenan ääni_.
Tarkimpia ihmisnaurun jäljittelyjä on todella "pilkullisen hyeenan"
ääni. Kukaan ei voi sitä kuulla, niin ilkeä kuin se onkin, olematta
huvitettu sen läheisestä yhtäläisyydestä inhimillisen mielenilmaisun
kanssa. Sen sävyssä on mielettömyyden vivahdus, ja minusta se
muistuttaa terävää metallista sointia, jonka olen huomannut neekerien
äänessä. Olen jo verrannut sitä siihen, jollaiseksi kuvittelisin
_järjettömän neekerin_ naurua.
Vaikka onkin parhaiten tunnettu, on juovikas hyeena mielestäni vähimmin
mielenkiintoinen lajiansa. Se on laajemmalle levinnyt kuin yksikään
sen heimolaisista. Eläen useimmissa Afrikan osissa se on myöskin
aasialainen eläin ja kylläkin yleinen kautta Aasian eteläisten maiden,
ja tavataanpa sitä niinkin kaukana pohjoisessa kuin Kaukaasiassa ja
Altai-vuorilla. Se on ainoa Aasiassa elävä laji. Kaikki muut ovat
synnynnäisiä afrikalaisia, mikä manner onkin hyeenan todellinen koti.
Luonnontutkijat myöntävät olevan vain _kolmea_ lajia hyeenoita. En
epäile lainkaan, etteikö olisi kaksi kertaa tuota määrää, yhtä paljon
toisistaan eroavia kuin nämä kolme. Vähintään viisi lajia tunnen,
laskematta hyeenoihin Kap-maan villikoiraa tahi pientä maakuopissa
asuvaa hyeenaa (_Proteles_) -- jotka molemmat vielä epäilemättä
tapaamme metsästysseikkailujemme kuluessa.
Ensiksi meillä on siis "juovikas" hyeena, joka jo on mainittu. Se on
tavallisesti väriltään tuhkanharmaa heikoin kellertävin vivahduksin, ja
sillä on joukko säännöttömiä _viiruja_ eli mustia tai tummanruskeita
juovia. Nämä ovat poikittain pitkin sen ruumista tai oikeammin vinosti,
seuraten melkein kylkiluiden suuntaa. Ne eivät ole yhtä selviä eli
huomattavia lajin eri yksilöillä. Karva on -- kuten kaikilla hyeenoilla
-- pitkä, karhea ja takkuinen, pitempi niskassa, hartioilla ja
selässä, johon se muodostaa harjan. Se nousee pystyyn, kun eläin on
kiihoittunut. Samaa voi havaita koirillakin.
Tavallinen hyeena on kaukana sekä voimakkaasta että rohkeasta,
verrattaessa sitä toisiin samaa sukua oleviin. Se on todella heikoin ja
vähimmin julma heimoansa. Se on kylliksi saaliinhimoinen, mutta elää
etupäässä haaskoista eikä uskalla hyökätä itseänsä puolta heikompien
elävien olennoiden kimppuun. Se saalistaa vain pienimpiä nelijalkaisia
ja on, huolimatta raatelevaisuudestaan, pahanpäiväinen pelkuri.
Kymmenvuotias lapsi saa sen helposti pakosalle.
Toinen laji on se hyeena, joka niin paljon kiusasi kuuluisaa Brucea
hänen matkallaan Abessiniassa, ja jota voidaan sopivasti nimittää
"Brucen hyeenaksi". Sekin on _juovikas_, ja miltei kaikki tutkijat
ovat määritelleet sen olevan samaa lajia kuin _Hyena vulgaris_. Mutta
muuten ei ole yhdenkaltaisuutta näissä lajeissa; ja juovatkin ovat eri
asennossa, samalla kun päävärikin on erilainen.
Brucen hyeena on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin tavallinen hyeena
-- ja sillä on kaksin verroin voimaa, rohkeutta ja raivokkuutta. Se ei
hätyytä ainoastaan suuria nelijalkaisia, vaan vieläpä itse ihmistä --
tulee öisin taloihin, jopa kyliinkin, ja vie mennessään kotieläimiä ja
lapsia.
Niin uskomattomilta kuin nämä väitteet voivatkin tuntua, ei voi
epäilläkään niiden todenperäisyyttä; sellaiset tapaukset eivät suinkaan
ole harvinaisia.
Tällä hyeenalla on maine, että se menee hautausmaille ja kaivaa
haudoista kuolleitten ruumiita syödäkseen niitä. Muutamat
luonnontutkijat ovat tämän kieltäneet. Mistä syystä? On yleisesti
tunnettua, että useissa Afrikan osissa kuolleita ei haudata, vaan
heidät heitetään ulos tasangoille. On yhtä yleisesti tunnettua, että
hyeenat ahmivat näin alttiiksi jätetyt ruumiit. On myöskin tunnettua,
että hyeena on rottakoiran tapainen -- kuoppia kaivava eläin. Mitä
ihmeellistä tai epäiltävää on otaksumassa, että se kaivelee saadakseen
ulottuvilleen ruumiita, sen luonnollista ravintoa? Susi tekee niin,
sakaali, kojootti -- niin, vieläpä koirakin! Olen nähnyt ne kaikki
siinä hommassa tappelutantereella. Miksi ei siis hyeena?
Kolmas laji on varsin eroava kummastakin jo kuvatusta -- "pilkullinen
hyeena" (_Hyena crocuta_). Sitä nimitetään myös toisinaan "nauravaksi"
hyeenaksi sen omituisuuden tähden, josta oli jo aihetta puhua.
Yleiseltä väriltään ei tämä laji eroa paljoakaan tavallisesta
hyeenasta, paitsi sitä, että sen sivuilla on juovien asemasta pilkkuja.
Se on suurempi kuin _Hyena vulgaris_ ja muistuttaa luonteeltaan Brucen
eli abessinialaista hyeenaa. Se on Afrikan eteläisen puolen asukas,
ja hollantilaisten siirtolaisten kesken se tunnetaan "tiikeri-suden"
nimellä; tavallista hyeenaa he nimittävät yksinkertaisesti sudeksi.
Neljäs laji on "ruskea hyeena" (_Hyena villosa_). Nimitys "ruskea"
hyeena ei ole onnistunut, sillä ruskea väri ei suinkaan ole tälle
eläimelle luonteenomaista. _Hyena villosa_ eli "karvainen hyeena" on
parempi, koska sen kylkiä peittävät pitkät suorat karvat antavat sille
erikoisen ulkomuodon ja heti erottavat sen kaikista muista. Se on yhtä
suuri ja raivoisa kuin mikä toinen tahansa, ollen bernhardilais-koiran
kokoinen; mutta on vaikeata kuvitella, kuinka kukaan voi erehtyä
pitämään sitä joko juovikkaana tai pilkullisena hyeenana. Sen väri on
tummanruskea tai miltei musta ylhäältä ja likaisenharmaa alempana.
Yleisen värin ja karvalaitteen kautta se todella hiukan muistuttaa
mäyrää tai ahmaa.
Ja kuitenkin monet luonnontutkijat selittävät sen olevan samaa lajia
kuin tavallinen hyeena -- oppinut De Blainville muiden muassa.
Oppimattomin Etelä-Afrikan buuri -- sillä se on eteläafrikalainen
eläin -- tietää enemmän. Jo niiden nimityskin, "rantasusi", viittaa
sen erilaisiin tapoihin ja oleskelupaikkoihin -- sillä se asustaa
merenrannalla, eikä sitä tavata edes niissäkään seuduissa, jotka ovat
tavallisen hyeenan mieluisimpia oleskelupaikkoja.
On vielä toinenkin "ruskea hyeena", joka kokonaan eroaa tästä, ja
elelee suuressa erämaassa. Se on lyhempi karvaltaan ja tasaisen ruskea
väriltään, mutta tavoiltaan ja luonteeltaan muiden kaltainen. Kun
Afrikan keskiosat ovat kauttaaltaan tulleet tutkituiksi, lisätään
epäilemättä useita hyeenalajeja jo tunnettujen luetteloon.
Hyeenain tavat eivät suurestikaan eroa suurten sutten tavoista. Ne
asuvat luolissa tai kallionhalkeamissa. Muutamat käyttävät pesänään
toisten eläinten maakuoppia, joita ne voivat itseään varten suurentaa
-- koska niillä on kaivamiseen sopivat kynnet.
Ne eivät ole puukiipijöitä, sillä niiden kynnet eivät ole kyllin
sisäänvetäytyvät tätä tarkoitusta varten. Hampaisiinsa ne pääasiassa
turvautuvat ja leukojensa suureen voimaan.
Hyeenat ovat yksin eläviä elukoita, vaikka niitä usein nähdään
joukoissa, joita yhteinen saalis houkuttelee. Kaksitoista tai
enemmänkin kokoontuu samalle haaskalle, mutta kukin menee omia teitään
sieltä lähtiessään. Ne ovat äärettömän saaliinhimoisia; syövät miltei
mitä tahansa -- jopa nahanpalasia tai vanhoja kenkiä! Luita ne
musertavat ja nielevät kuin ne olisivat pehmeitä lihakappaleita. Ne
ovat röyhkeitä, etenkin poloisia alkuasukkaita kohtaan, jotka eivät
niitä metsästä hävittääkseen ne kokonaan. Ne menevät alkuasukkaiden
kurjiin kraaleihin ja vievät usein heidän lapsiansa. On varmasti totta,
että satoja lapsia Etelä-Afrikassa ovat hyenat surmanneet.