Seuraava päivä oli ankaran, mutta riemuisan työnteon päivä. Se
vietettiin elefantin lihaa "suolatessa".
Vaikka se ei olekaan yhdenvertaista härän eikä lampaanlihan eikä
myöskään sianlihan kanssa, on elefantinliha syötäväksi kyllin maukasta.
Eikä olekaan mitään syytä, jonka vuoksi se ei maistuisi, sillä tämän
eläimen ruoka on puhdasta, ja se elää kokonaan kasviravinnolla --
puiden lehdillä ja pehmeillä vesoilla, useiden sipulilajien juurilla,
joita se hyvin osaa vetää maasta ylös torahampaillaan ja kärsällään.
Tästä ei seuraa, että sen _lihan_ tulisi olla hyvänmakuista --
koska näemme sian, erään saastaisimmista elukoista, antavan mitä
herkullisinta lihaa; kun taas toinen samaa sukua (_pachydermata_),
joka elää vain makeista, mehevistä juurista, antaa sekä mautonta että
katkeraa lihaa. Tarkoitan etelä-amerikalaista tapiiria. Ravinnon laatu
ei siis ole mikään lihan laadun tunnusmerkki.
On totta, että van Bloom ja useimmat hänen perheestänsä eivät olisi
valinneet varsinaiseksi ravinnokseen norsunlihaa. Jos he olisivat
varmasti luulleet voivansa hankkia kauriinlihaa varastoon, olisi suuri
ruho luultavasti joutunut hyeenain saaliiksi. Mutta he eivät olleet
varmoja ainoastakaan antiloopista, ja sen vuoksi he päättivät "suolata"
norsun. Se olisi varmasti käsillä olevana varastona eikä sen tarvitsisi
estää heitä syömästä metsänriistaa tai muita herkkuja, joita saattoi
tarjoutua.
Ensi tehtävä oli torahampaiden leikkaaminen. Tämä osoittautui vaikeaksi
hommaksi ja vei runsaat kaksi tuntia. Onneksi oli käsillä hyvä kirves.
Ilman sitä ja Swartboyn taitoa olisi voitu tuhlata kaksin verroin aikaa
tässä puuhassa.
Kun norsunluu oli saatu otetuksi ja pantu talteen turvalliseen
paikkaan, alkoi ruhon paloittelu täydellä todella. Van Bloom ja
Swartboy olivat "pääteurastajia", kun taas Hans ja Hendrik näyttelivät
"käskyläisten" osaa. Koska ruho oli puoleksi veden alla, olisi heidän
ollut jotenkin vaikea käsitellä alempaa osaa. Mutta siihen he eivät
aikoneetkaan koskea. Ylempi osa olisi vallan riittävä turvaamaan heidät
pitkäksi aikaa; ja niin he ryhtyivät poistamaan nahkaa siltä kyljeltä,
joka oli ylöspäin.
Karkean, paksun päällysnahan he poistivat palasiin jaetuissa suurissa
levyissä; ja sitten he nylkivät useita kalvoja sisempää nahkaa, joka
oli sitkeää ja taipuisaa. Jos he olisivat tarvinneet aluksia, olisi
Swartboy säästänyt tämän niiden valmistukseen -- kuten bushmannit ja
muut alkuasukkaat tekevät. Mutta heillä oli aluksena vankkurinsa, ja
tämä nahka heitettiin pois.
Nyt he pääsivät käsiksi lihaan, jota he erottivat suurissa kappaleissa
kylkiluista; ja sitten he hakkasivat kirveellä kylkiluut pois, toisen
toisensa jälkeen. Tätä vaivaa he eivät olisi nähneet -- koska he
eivät halunneet kylkiluita -- jolleivät olisi tahtoneet niitä poistaa
toisesta syystä, nim. ulottuakseen arvokkaaseen rasvaan, jota on
suunnattomat määrät sisälmysten ympärillä. Ruoanlaittotarkoituksiin
olisi rasva luonnollisesti verratonta ja melkein välttämätöntä, jotta
itse lihaa voitaisiin syödä.
Ei ole lainkaan helppoa päästä käsiksi elefantin sisässä olevaan
rasvaan, koska kaikki sisälmykset täytyy ensin poistaa. Mutta
Swartboyta ei pieni vaiva pelottanut; niinpä kavuten suunnattoman ruhon
_sisään_ hän alkoi leikata ja kaivaa, silloin tällöin ojentaen joukon
sisälmyksiä toisille, jotka veivät ne pois tieltä.
Kun pitkä työvuoro oli kulunut tässä hommassa, saatiin rasva otetuksi
ja käärittiin huolellisesti kappaleeseen puhdasta sisänahkaa; ja
silloin "teurastus" lopetettiin.
Tietysti oli neljä jalkaa, joita kärsän ohella pidetään herkkupaloina,
jo irroitettu vuohisnivelestä, ja nyt ne olivat rannalla Swartboyn
vastaisia toimenpiteitä varten.
Seuraava tehtävä oli lihan "suolaaminen". Heillä oli varastossa suolaa
-- tuota kallisarvoista, vaikka ei välttämätöntä ainetta, kuten
äskettäin on huomattu. Mutta sen määrä -- talteen pistetty vankkurien
kuivaan nurkkaan -- oli kuitenkin pieni ja olisi loppunut lyhyeen
norsua suolatessa.
Heillä ei ollut aikomustakaan käyttää sitä sellaiseen tarkoitukseen.
Lihaa voidaan säilyttää ilman suolaa; eikä ainoastaan Swartboy, vaan
van Bloom itsekin tiesi, miten sitä tulee säilyttää. Kaikissa maissa,
joissa suolaa on niukasti, ymmärretään hyvin lihan kuivaamismenettely,
joka on yksinkertaisesti sen leikkelemistä ohkaisiin kaistaleihin
ja ripustamista ulos aurinkoon. Muutamien päivien kirkas lämmin
auringonpaiste kuivaa ne riittävästi; ja siten kuivattu liha säilyy
hyvänä kuukausimääriä. Hiljainen tuli on melkein samanveroinen; ja
kun ei ole auringonpaistetta, turvaudutaan siihen usein. Auringossa
kuivattua lihaa nimitetään Etelä-Afrikassa "biltongiksi". Meksikon
espanjalaisten kesken sillä on nimenä "tasajo", ja Perussa "charqui".
Useita tunteja kului norsunlihaa kaistaleihin leikattaessa, ja sitten
pystytettiin joukko haaraisia paaluja, toisia pantiin vaakasuorasti
sakaroihin, ja niihin ripustettiin liha, joka roikkui lukemattomissa
kiehkuroissa.
Ennen auringonlaskua tarjosi leirin lähistö harvinaisen näyn. Se näytti
melkein langanvalkaisijan aitaukselta, paitsi että riippuvat kaistaleet
olivat heleän rubiininvärisiä eikä valkoisia.
Mutta työ ei ollut vielä valmis. Jalat olivat vielä "säilytettävät", ja
niiden suolaamistapa oli vallan erilainen. Se oli ainoastaan Swartboyn
tuntema salaisuus, ja sitä suoritettaessa bushmanni oli päähenkilönä
keittiöpäällikön tärkeä ilme kasvoillaan.
Hän menetteli seuraavasti:
Ensin hän kaivoi maahan kuopan, noin kaksi jalkaa syvän ja hiukan
suuremman läpimitaten -- juuri kyllin ison, että siihen mahtui yksi
jalka, joka oli lähes kaksi jalkaa juuresta läpimitaten. Mullan, joka
saatiin tästä kuopasta, Swartboy sovitti löyhän penkereen muodossa
reunojen ympärille.
Hänen määräyksestään olivat pojat jo laahanneet paikalle suuren joukon
kuivia oksia ja kalikoita. Nämä Swartboy nyt latoi kuopan yli kymmenen
jalkaa korkeaksi pyramiidiksi ja sytytti sitten rovion. Sen jälkeen
hän ryhtyi tekemään kolmea muuta aivan samanlaista hautaa ja teki
kunkin yläpuolelle tulen, kuten ensimmäisenkin, kunnes oli neljä suurta
roviota.
Tulten ollessa nyt aika vauhdissa hän saattoi ainoastaan odottaa,
kunnes kukin niistä oli palanut. Tämä siirtäisi toimituksen myöhään
iltaan, ja niin kävikin; mutta Swartboy tiesi sen ennakolta. Hän tiesi
ehtivänsä tehdä tärkeimmän osan työstään ennen makuuaikaa.
Kun ensimmäinen rovio oli palanut punaiselle hiilelle, alkoi Swartboyn
velvollisuuksien ankarin vuoro. Lapiolla hän nosti hiilet kuopasta,
kunnes se oli tyhjä; häneltä kului kuitenkin enemmän kuin tunti
suorittaessaan tuon näköjään yksinkertaisen työn. Vaikeuden aiheutti
kova kuumuus, jota hänen täytyi kestää, ja joka sai hänet karkoitetuksi
aina hetkisen työn jälkeen jäähdyttämään itseänsä.
"Baas", kuten Hendrik ja Hanskin, vuorottelivat hänen kanssaan, kunnes
kaikki neljä hikoilivat kuin jos olisivat olleet puoleksi tunniksi
leivinuuniin suljettuja.
Kun kuoppa oli kokonaan tyhjennetty hiilistä, nosti Swartboy van
Bloomin avustamana yhden suurista jaloista ja vieden sen niin lähelle
kuin polttavan kuumuuden vuoksi sietivät, he pudottivat sen kuoppaan
kannallensa.
Hietainen multa, joka aluksi oli poistettu ja joka nyt oli yhtä
kuumaa kuin sula lyijy, työnnettiin jalan päälle ja hiilet kerättiin
päällimmäiseksi, ja siihen sytytettiin toinen suuri rovio.
Saman menetelmän alaisiksi joutuivat norsun muut jalat ja kaikki
neljä jätettiin "uuniin", kunnes roviot olisivat palaneet loppuun, ja
"potkat" kylliksi "paistuneet".
Swartboy aikoi sitten lakaista hiilet pois, ottaa jalat esiin terävällä
puisella vartaalla, piestä niitä hyvin vapauttaakseen ne tomusta,
kaapia hiekan pois, leikata irti päällysnahan, jolloin ne olisivat
valmiita joko syötäviksi tai säilyisivät pitkän aikaa.
Kaiken tuon Swartboy tekisi heti kun neljä kokkoa olisi palanut loppuun.
Mutta se ei tapahtuisi ennen aamua; ja niinpä he kaikki, väsyneinä
päivän erikoisista ponnistuksista, päättivät iltasensa, jona oli
paahdettua kärsää, ja menivät levolle nwanapuun suojelevaan varjoon.